Siirry pääsisältöön

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (2015)


Edellistä kirjaa lukiessani harmittelin miten en ole vielä oppinut luottamaan elämään ja siihen, että se kantaisi eteenpäin. Mutta entä jos elämä ei kannakaan vaan pettää pahemman kerran? Siitä kertoo Tom Malmquist kirjassaan "I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv" joka ilmestyy helmikuussa suomeksi nimellä "Joka hetki olemme yhä elossa " (S&S). Kirja on yksi puhutuimmista viime vuosina Ruotsissa ilmestyneistä kirjoista ja se oli mm. Ruotsin ehdokas Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon vuonna 2016.

Tom ja Karin ovat kolmekymppinen tukholmalaispariskunta, joka odottaa esikoistaan. Muutama viikko ennen laskettua aikaa Karin sairastuu korkeaan kuumeeseen. Terveyskeskus kehottaa pysymään kotona, kyseessä on varmasti vain influenssa. Tom tilaa viimein ambulanssin Karinille, joka kirjataan sairaalaan keuhkokuumepotilaana mutta lääkärit toteavat pian että kyseessä onkin agressiivinen leukemia. Sairaus etenee käsittämättömällä nopeudella, Karinille tehdään hätäsektio mutta viikon kuluttua lapsen syntymästä Karin kuolee. Hän ei koskaan ehdi nähdä tytärtään mutta ehtii kertoa Tomille, että tytön nimeksi tulisi Livia.

Förra helgen målade Karin tånaglarna och skrattade åt ett avsnitt av Sarah Silverman Show, det har gått så jävla fort, jag fattar inte, säger jag. Ja, det är ofattbart. Hon skrattade, betonar jag. Gillar hon Silverman? Hon skrattade, säger jag igen.

Malmquist vie meidät heti ensi riveiltä keskelle tuota painajaista, jossa hän juoksee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä. Toisella odottaa elämä, toisella kuolema. Hän kirjoittaa tunnontarkasti ylös kaikki käänteet, raportit, hoitotoimenpiteet, henkilökunnan kasvojenilmeet... Kun kaikki lopulta on ohi tulee tunteiden vuoro. Malmquist kertoo limittäin ajasta kuoleman ja hautajaisten välillä ja toisaalta takautuvasti Tomin ja Karinin kymmenvuotisen rakkaustarinan. Lisäksi Malmquist kertoo omasta kipeästä isäsuhteestaan, joka kulminoituu isän kuolemaan vain muutama kuukausi Karinin poismenon jälkeen.

Tytär Livia solahtaa mukaan tarinaan omalla painollaan - tuore isä vaihtaa vaipat ja valmistaa maidonkorvikkeet siinä sivussa tekemättä itsestään sen kummempaa sankari-isää. Hän on huolissaan jaksamisestaan mutta ei koskaan siitä, etteikö selviäisi isänä.  Suurin ongelma on se, että Tom ja Karin eivät ehtineet mennä naimisiin jolloin Livia on juridisesti orpo ja Tomin täytyy hakea huoltajuutta tuomioistuimen kautta. Malmquist tivaa viranomaisilta tunnistavatko nämä edes itse tilanteen kafkamaisuutta: äidin sanallinen todistus olisi yksinkertaisesti riittänyt kun taas sairaalan verikokein vahvistettu isyys on ilman painoarvoa.

Enligt Skatteverkets databas har jag aldrig funnits i Karins liv, så om någon släktforskare, låt oss säga om tvåhundra år, undrar över Karin Lagerlöf kommer de inte att kunna se något annat än en ogift kvinna från Stockholm som efterlämnade en namnlös flicka. 

Kirja on saanut paljon julkisuutta täällä Ruotsissa eikä suotta, harvoin saa lukea näin vahvaa todistusta elämän äärirajoilta. Kirjan rakenne pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti eikä kirjailija missään vaiheessa sorru itsesääliin tai ylitunteellisuuteen. Vaikka kyseessä on pohjimmiltaan elämäkerta on kirja kuitenkin ennen kaikkea sanataiteellinen teos. Itselleni tämä oli melkoisen kipeä lukukokemus sillä lähimenneisyydessäni on parikin perheenjäsenen dramaattista poismenoa. Tunnistan hyvin nuo Malmquistin kuvailemat lääkärien pälyilevät katseet kun omainen vaatii tietoa - kuinka kauan vielä?

On helppo kuitata tämä kirja erikoistapauksena mutta vietettyäni viime vuonna muutaman päivän teho-osastolla tiedän, että nämä tarinat ovat arkipäivää. Harvoin niistä on kuitenkaan kerrottu niin vahvalla äänellä kuin Tom Malmquist kirjassaan. Hienoa siis, että kirja on pian saatavilla myös suomeksi!

Jälkisoitto.... Tom Malmquist löysi tietokoneelta Karinin soittolistan, jonka mukaan tämä oli kuunnellut viimeisen elinvuotensa aikana eniten hollantilaisen alton Aafje Heynisin laulamaa Bachin aariaa "Bist du bei mir". Se kuultiin myös Karinin hautajaisissa.





**
Tom Malmquist: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv
Natur & Kultur 2015
Kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Kommentit

  1. Aloitin kirjan suomenkielisen käännöksen tänään, ja on todella koskettava kirja. Teksti on vähäeleistä ja silti täynnä tunnemyrskyjä. Aihe ei kosketa minua omakohtaisesti, mutta ehdottomasti liikuttavin kirja mitä olen pitkiin aikoihin lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmquist on "oikeasti" runoilija, siitäkö johtuisi että osaa kirjoittaa tunnemyrskyt näin tiiviiseen muotoon. /Mari

      Poista
  2. Huh, tekee mieli lukea kun esittelit kirjan noin hienosti. Jokohan vauvavuoden hormonit olisivat sen verran tasaantuneet, että uskaltaisin etsiä kirjan käsiini? Tuo Youtube-videon uskallan ehkä katsoa/kuunnella vielä tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä itken valtoimenani kun luen tämän aiheisia kirjoja mutta tällä kertaa en itkenyt kertaakaan, olin vain syvästi liikuttunut koko kirjan ajan. Sydämen päälle tosin otti pari kertaa... /Mari

      Poista
    2. Löysin hollanninkielisen version ja tilasin...

      Poista
  3. Olipa kiinnostava lukea bloggauksesi, ennakkokappale odottaa hyllyssä. Odotan nyt entistä enemmän kirjan lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyttäsin tätä kirjaa kauan kirjastosta mutta olin vähän epävarma kannattaisiko tästä edes kirjoittaa täällä mutta sitten satuin huomaamaan, että tämähän ilmestyy suomeksi ihan näinä päivinä. Mukava yhteensattuma, odotan mielenkiinnolla suomalaisblogien arvioita! /Mari

      Poista
  4. Luin kirjan ennakkokappaleen vuoden alussa suomeksi ja olen edelleen aivan mykistynyt sen syvyydestä, rauhasta ja kerronnallisesta upeudesta. Yksi hienoimmista kirjoista ikinä.

    VastaaPoista
  5. Kirjassa oli todella onnistuttu saavuttamaan sellainen taso, joka monissa vastaavan tyyppisissä kirjoissa jää kokematta. Syvyys ja rauha, hyvin sanottu! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...