Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Jouluvaimo (2002)

Aloitin kesäni Hassisella, päätettäköön se myös siihen! Kirja alkaa pysäyttävästi ja jo ensi riviltä Hassinen vie meidät tuttuun maailmaansa, jossa keskeiset teemat - kirja kirjan jälkeen - ovat äiti-tytär-suhde ja seksuaalisuus. Niin myös tässä:

Eräänä lokakuisena päivänä, kun olin yksitoistavuotias, äiti opetti minulle orgasmin.

Ja tämän aloituslauseen jälkeen lukija on koukussa! Minut kirja pitikin sitten koukussa lähes tulkoon loppuun asti, viimeinen kolmannes alkoi tosin mennä tyhjäkäynnin puolelle mutta Hassinen on siitä huolimatta onnistunut hyvin tämän romaanin juonen rakentamisessa. (Kirja oli muuten myös Finlandia-ehdokkaana mutta voiton vei sinä vuonna Hotakaisen Juoksuhaudantie.)

Lisäksi rakastan Hassisen kieltä ja kekseliäitä kielikuvia! Hän ei tosiaankaan sorru mihinkään latteuksiin vaan yllättää läpi koko kirjan. Ei voi kuin ihailla kuinka intensiivisesti Hassinen kirjoittaa.

Olin aina ajatellut että maalivahti on joukkueen ainoa nainen, lyhyellä kumiköydellä kiinni kotiliedessä. Kun vieraat lähestyivät tätä naista, omat miehet ryntäävät puolustamaan häntä silmämunat verisinä. Ja maalivahti vapisee laajojen helmojensa sisällä, uikuttaa ja kostuttaa huuliaan vaaran lähestyessä, ynisee...

Hassisen henkilöt ovat kompleksisia, monitasoisia, arvoituksellisia. Tämä koskee ennen kaikkea Hassisen naisia, miehet jäävät usein enemmän taustalle ja osin selittämättömiksikin hahmoiksi. Tässä teoksessa niin käy Raakelin isälle ja työpartneri/poikaystävä Pirkalle. Sen sijaan Hassinen on Jouluvaimon mieshahmoissa panostanut poliisi-Petteriin joka kuitenkaan kirjailijan yrityksestä huolimatta ei ihan kolahda minuun lukijana. En osaa päättää onko poliisi-Petteri psykopaatti vai vain häiriintynyt ressukka...

Mutta kuten muissakin lukemissani Hassisen kirjoissa myös tässä kirjan tähdet ovat naisia. Kirjan kertoja Raakel, tämän äiti Rebekka sekä Raakelin isänäiti Rauha. Kolme vahvaa naista joiden raamatulliset nimet jo viittaavaat kirjan vahvaan teemaan, uskontoon. Tässä tapauksessa uskonto on nimeltä mainitsemattoman uskonlahkon Temppeli ja siellä kokoontuva seurakunta. Ahdistava ilmapiiri leijuu yllä koko tarinan ajan ja muistuttaa Timo K. Mukan kuvaamaa seksuaalisuuden ja uskonnon sairasta liittoa.

Tiesin että äiti oli yhtä peloissaan kuin minäkin, mutta mummon nähden hän ei voinut kyyristyä. Seurakunta mumisi anteeksiantoa naiselle, joka kuljetti huorintehnyttä ruumistaan kuin lokerikkoa ympäri salia. Tutkikaa joka kolo, etsikää niin löydätte...tämän ruumiin läpi on kulkenut neekerin veri! Ja synti on punnerrettu ulos tuskan ja himon huudoin.

Löysin googlaillessani Me Naiset-lehden haastattelun jossa Hassinen avaa kirjoissaan vahvasti esillä olevaa seksuaalisuutta sekä vahvojen naisten tematiikkaa. Tämän kirjan avauslause saa myös selityksensä!

P.S rakastan kirjoja-blogissa muuten pohditaan samaa mitä itsekin ihmettelen - miksi ihmiset eivät lue enemmän Hassista? Miksi minä en lue enemmän Hassista? Mutta johtopäätös on sama kuin minullakin - Hassinen ei päästä lukijaansa helpolla eivätkä nämä ole todellakaan mitään feelgood-kirjoja. Hassinen ei myöskään palkitse lukijaa perinteisellä "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti"-loppuratkaisulla vaan tarinat jäävät usein avoimiksi. Jokaisen kirjan lopussa olenkin ollut enemmän tai vähemmän "huuli pyöreenä" - mitä oikein tapahtui?!

Hassinen on joka tapauksessa suomalaiskirjailijoiden ehdotonta kärkeä jonka tuotannolle soisi kansainvälistäkin huomiota. Ja sen Finlandia-palkinnon!

Kommentit

  1. Tein viime vuonna itselleni listaa suomalaisista kirjailijoista, jotka kiinnostavat minua sen verran että haluan vihdoin ja viimein lukea heiltä edes yhden teoksen. Pirjo Hassinen on mukana tällä listalla. :) En ole vielä(kään) ehtinyt hänen kirjojensa pariin, mutta loppuvuoden aikana koetan korjata tämän puutteen. Olisiko sinulla jokin erityinen kirjasuositus, jota häneltä kannattaisi kokeilla?

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut häntä vuosien mittaan aina kirjan silloin tällöin mutta nyt tosiaan kesän aikana kolme kirjaa jotka ovat tietysti parhaiten mielessäni tällä hetkellä. Tätä Jouluvaimoa suosittelen ehdottomasti, se on mielestäni aika tyypillistä Hassista. Pidin myös Ennustajasta joka muistuttaa teemoiltaan hyvin paljon Jouluvaimoa. Ainakin yksi kirja kannattaa lukea mutta luulen, että Hassinen jakaa lukijansa aika vahvasti - joko hänestä tykkää tai sitten ei. Mutta välinpitämättömäksi tuskin jättää ketään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle