Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Jouluvaimo (2002)

Aloitin kesäni Hassisella, päätettäköön se myös siihen! Kirja alkaa pysäyttävästi ja jo ensi riviltä Hassinen vie meidät tuttuun maailmaansa, jossa keskeiset teemat - kirja kirjan jälkeen - ovat äiti-tytär-suhde ja seksuaalisuus. Niin myös tässä:

 Eräänä lokakuisena päivänä, kun olin yksitoistavuotias, äiti opetti minulle orgasmin.

Ja tämän aloituslauseen jälkeen lukija on koukussa! Minut kirja pitikin sitten koukussa lähes tulkoon loppuun asti, viimeinen kolmannes alkoi tosin mennä tyhjäkäynnin puolelle mutta Hassinen on siitä huolimatta onnistunut hyvin tämän romaanin juonen rakentamisessa. (Kirja oli muuten myös Finlandia-ehdokkaana mutta voiton vei sinä vuonna Hotakaisen Juoksuhaudantie.)

Lisäksi rakastan Hassisen kieltä ja kekseliäitä kielikuvia! Hän ei tosiaankaan sorru mihinkään latteuksiin vaan yllättää läpi koko kirjan. Ei voi kuin ihailla kuinka intensiivisesti Hassinen kirjoittaa.

 Olin aina ajatellut että maalivahti on joukkueen ainoa nainen, lyhyellä kumiköydellä kiinni kotiliedessä. Kun vieraat lähestyivät tätä naista, omat miehet ryntäävät puolustamaan häntä silmämunat verisinä. Ja maalivahti vapisee laajojen helmojensa sisällä, uikuttaa ja kostuttaa huuliaan vaaran lähestyessä, ynisee...

Hassisen henkilöt ovat kompleksisia, monitasoisia, arvoituksellisia. Tämä koskee ennen kaikkea Hassisen naisia, miehet jäävät usein enemmän taustalle ja osin selittämättömiksikin hahmoiksi. Tässä teoksessa niin käy Raakelin isälle ja työpartneri/poikaystävä Pirkalle. Sen sijaan Hassinen on Jouluvaimon mieshahmoissa panostanut poliisi-Petteriin joka kuitenkaan kirjailijan yrityksestä huolimatta ei ihan kolahda minuun lukijana. En osaa päättää onko poliisi-Petteri psykopaatti vai vain häiriintynyt ressukka...

Mutta kuten muissakin lukemissani Hassisen kirjoissa myös tässä kirjan tähdet ovat naisia. Kirjan kertoja Raakel, tämän äiti Rebekka sekä Raakelin isänäiti Rauha. Kolme vahvaa naista joiden raamatulliset nimet jo viittaavaat kirjan vahvaan teemaan, uskontoon. Tässä tapauksessa uskonto on nimeltä mainitsemattoman uskonlahkon Temppeli ja siellä kokoontuva seurakunta. Ahdistava ilmapiiri leijuu yllä koko tarinan ajan ja muistuttaa Timo K. Mukan kuvaamaa seksuaalisuuden ja uskonnon sairasta liittoa.

Tiesin että äiti oli yhtä peloissaan kuin minäkin, mutta mummon nähden hän ei voinut kyyristyä. Seurakunta mumisi anteeksiantoa naiselle, joka kuljetti huorintehnyttä ruumistaan kuin lokerikkoa ympäri salia. Tutkikaa joka kolo, etsikää niin löydätte...tämän ruumiin läpi on kulkenut neekerin veri! Ja synti on punnerrettu ulos tuskan ja himon huudoin.

Löysin googlaillessani Me Naiset-lehden haastattelun jossa Hassinen avaa kirjoissaan vahvasti esillä olevaa seksuaalisuutta sekä vahvojen naisten tematiikkaa. Tämän kirjan avauslause saa myös selityksensä!

P.S rakastan kirjoja-blogissa muuten pohditaan samaa mitä itsekin ihmettelen - miksi ihmiset eivät lue enemmän Hassista? Miksi minä en lue enemmän Hassista? Mutta johtopäätös on sama kuin minullakin - Hassinen ei päästä lukijaansa helpolla eivätkä nämä ole todellakaan mitään feelgood-kirjoja. Hassinen ei myöskään palkitse lukijaa perinteisellä "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti"-loppuratkaisulla vaan tarinat jäävät usein avoimiksi. Jokaisen kirjan lopussa olenkin ollut enemmän tai vähemmän "huuli pyöreenä" - mitä oikein tapahtui?!

Hassinen on joka tapauksessa suomalaiskirjailijoiden ehdotonta kärkeä jonka tuotannolle soisi kansainvälistäkin huomiota. Ja sen Finlandia-palkinnon!
Tunnisteet:

Kommentit

  1. MarikaOksa27/8/16 15:19

    Tein viime vuonna itselleni listaa suomalaisista kirjailijoista, jotka kiinnostavat minua sen verran että haluan vihdoin ja viimein lukea heiltä edes yhden teoksen. Pirjo Hassinen on mukana tällä listalla. :) En ole vielä(kään) ehtinyt hänen kirjojensa pariin, mutta loppuvuoden aikana koetan korjata tämän puutteen. Olisiko sinulla jokin erityinen kirjasuositus, jota häneltä kannattaisi kokeilla?

    VastaaPoista
  2. Mari / Mrs Karlsson lukee27/8/16 15:31

    Olen lukenut häntä vuosien mittaan aina kirjan silloin tällöin mutta nyt tosiaan kesän aikana kolme kirjaa jotka ovat tietysti parhaiten mielessäni tällä hetkellä. Tätä Jouluvaimoa suosittelen ehdottomasti, se on mielestäni aika tyypillistä Hassista. Pidin myös Ennustajasta joka muistuttaa teemoiltaan hyvin paljon Jouluvaimoa. Ainakin yksi kirja kannattaa lukea mutta luulen, että Hassinen jakaa lukijansa aika vahvasti - joko hänestä tykkää tai sitten ei. Mutta välinpitämättömäksi tuskin jättää ketään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää