Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Jouluvaimo (2002)

Aloitin kesäni Hassisella, päätettäköön se myös siihen! Kirja alkaa pysäyttävästi ja jo ensi riviltä Hassinen vie meidät tuttuun maailmaansa, jossa keskeiset teemat - kirja kirjan jälkeen - ovat äiti-tytär-suhde ja seksuaalisuus. Niin myös tässä:

 Eräänä lokakuisena päivänä, kun olin yksitoistavuotias, äiti opetti minulle orgasmin.

Ja tämän aloituslauseen jälkeen lukija on koukussa! Minut kirja pitikin sitten koukussa lähes tulkoon loppuun asti, viimeinen kolmannes alkoi tosin mennä tyhjäkäynnin puolelle mutta Hassinen on siitä huolimatta onnistunut hyvin tämän romaanin juonen rakentamisessa. (Kirja oli muuten myös Finlandia-ehdokkaana mutta voiton vei sinä vuonna Hotakaisen Juoksuhaudantie.)

Lisäksi rakastan Hassisen kieltä ja kekseliäitä kielikuvia! Hän ei tosiaankaan sorru mihinkään latteuksiin vaan yllättää läpi koko kirjan. Ei voi kuin ihailla kuinka intensiivisesti Hassinen kirjoittaa.

 Olin aina ajatellut että maalivahti on joukkueen ainoa nainen, lyhyellä kumiköydellä kiinni kotiliedessä. Kun vieraat lähestyivät tätä naista, omat miehet ryntäävät puolustamaan häntä silmämunat verisinä. Ja maalivahti vapisee laajojen helmojensa sisällä, uikuttaa ja kostuttaa huuliaan vaaran lähestyessä, ynisee...

Hassisen henkilöt ovat kompleksisia, monitasoisia, arvoituksellisia. Tämä koskee ennen kaikkea Hassisen naisia, miehet jäävät usein enemmän taustalle ja osin selittämättömiksikin hahmoiksi. Tässä teoksessa niin käy Raakelin isälle ja työpartneri/poikaystävä Pirkalle. Sen sijaan Hassinen on Jouluvaimon mieshahmoissa panostanut poliisi-Petteriin joka kuitenkaan kirjailijan yrityksestä huolimatta ei ihan kolahda minuun lukijana. En osaa päättää onko poliisi-Petteri psykopaatti vai vain häiriintynyt ressukka...

Mutta kuten muissakin lukemissani Hassisen kirjoissa myös tässä kirjan tähdet ovat naisia. Kirjan kertoja Raakel, tämän äiti Rebekka sekä Raakelin isänäiti Rauha. Kolme vahvaa naista joiden raamatulliset nimet jo viittaavaat kirjan vahvaan teemaan, uskontoon. Tässä tapauksessa uskonto on nimeltä mainitsemattoman uskonlahkon Temppeli ja siellä kokoontuva seurakunta. Ahdistava ilmapiiri leijuu yllä koko tarinan ajan ja muistuttaa Timo K. Mukan kuvaamaa seksuaalisuuden ja uskonnon sairasta liittoa.

Tiesin että äiti oli yhtä peloissaan kuin minäkin, mutta mummon nähden hän ei voinut kyyristyä. Seurakunta mumisi anteeksiantoa naiselle, joka kuljetti huorintehnyttä ruumistaan kuin lokerikkoa ympäri salia. Tutkikaa joka kolo, etsikää niin löydätte...tämän ruumiin läpi on kulkenut neekerin veri! Ja synti on punnerrettu ulos tuskan ja himon huudoin.

Löysin googlaillessani Me Naiset-lehden haastattelun jossa Hassinen avaa kirjoissaan vahvasti esillä olevaa seksuaalisuutta sekä vahvojen naisten tematiikkaa. Tämän kirjan avauslause saa myös selityksensä!

P.S rakastan kirjoja-blogissa muuten pohditaan samaa mitä itsekin ihmettelen - miksi ihmiset eivät lue enemmän Hassista? Miksi minä en lue enemmän Hassista? Mutta johtopäätös on sama kuin minullakin - Hassinen ei päästä lukijaansa helpolla eivätkä nämä ole todellakaan mitään feelgood-kirjoja. Hassinen ei myöskään palkitse lukijaa perinteisellä "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti"-loppuratkaisulla vaan tarinat jäävät usein avoimiksi. Jokaisen kirjan lopussa olenkin ollut enemmän tai vähemmän "huuli pyöreenä" - mitä oikein tapahtui?!

Hassinen on joka tapauksessa suomalaiskirjailijoiden ehdotonta kärkeä jonka tuotannolle soisi kansainvälistäkin huomiota. Ja sen Finlandia-palkinnon!
Tunnisteet:

Kommentit

  1. MarikaOksa27/8/16 15:19

    Tein viime vuonna itselleni listaa suomalaisista kirjailijoista, jotka kiinnostavat minua sen verran että haluan vihdoin ja viimein lukea heiltä edes yhden teoksen. Pirjo Hassinen on mukana tällä listalla. :) En ole vielä(kään) ehtinyt hänen kirjojensa pariin, mutta loppuvuoden aikana koetan korjata tämän puutteen. Olisiko sinulla jokin erityinen kirjasuositus, jota häneltä kannattaisi kokeilla?

    VastaaPoista
  2. Mari / Mrs Karlsson lukee27/8/16 15:31

    Olen lukenut häntä vuosien mittaan aina kirjan silloin tällöin mutta nyt tosiaan kesän aikana kolme kirjaa jotka ovat tietysti parhaiten mielessäni tällä hetkellä. Tätä Jouluvaimoa suosittelen ehdottomasti, se on mielestäni aika tyypillistä Hassista. Pidin myös Ennustajasta joka muistuttaa teemoiltaan hyvin paljon Jouluvaimoa. Ainakin yksi kirja kannattaa lukea mutta luulen, että Hassinen jakaa lukijansa aika vahvasti - joko hänestä tykkää tai sitten ei. Mutta välinpitämättömäksi tuskin jättää ketään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...
2 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...
17 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
9 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää