Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos (2008)

Anna-Leena Härkösen uusin pitää aina lukea pikimmiten ja kun uutta kirjaa ei ole tarjolla niin sitten luetaan vanhoja kirjoja uusintana. Tällä kertaa kirjastosta tarttui mukaan "Ei kiitos" jonka edellisestä lukukerrasta oli kulunut seitsemän vuotta. Muistelin tosin, että tämä ei mielestäni ollut Härkösen parhaita mutta kaipasin Härkösen kepeää ja humoristista kieltä joten tämä sai kelvata.

Kepeää ja humoristista on tämäkin kirja mutta juoni kiertää tiukasti yhden asian ympärillä: Heli ei saa mieheltään Matilta seksiä niin usein kuin haluaisi. Kirja herätti ilmestyessään paljon huomiota eikä tietenkään mikään ihme kun aihe on näinkin "mediaystävällinen". Kirjan näkökulma on vain ja ainoastaan Helin, joten voimme vain rivien välistä arvailla Matin aivoituksia. Miehen pitäisi hakea apua ilmiselvään masennukseensa... Heli käsittelee ongelmaa raivoisan härän energialla ja syrjähyppyhän siitä sitten kehkeytyy. Kirjan loppu jää avoimeksi mutta valanee uskoa avioliiton puolustajille.

Tämän lukaisee nopeasti ja Härkösen tyyli on ammattilaisen vakaata. Tosin ei hirveästi yllätyksiäkään ole luvassa meille jotka olemme härkösemme lukeneet. Mutta Härkösellä on aina mielenkiintoisia aiheita kirjoissaan, tämä yksi niistä. Itselleni tässä kirjassa oli kuitenkin mielenkiintoisinta päähenkilön keski-ikäisyyden kipuilut, olenhan nyt itsekin sitten viime lukeman siirtynyt tähän ikäryhmään. Ei mitenkään outoa, että kauhistuneena laskee kuinka monen Antti Tuiskun äiti sitä voisikaan olla. Härkönen osuu monesti huomioissaan niin lähelle omaa arkeani, että on vain pakko nauraa itselleen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…