Siirry pääsisältöön

Ilmastoahdistusta for dummies - Malena Ernman: Scener ur hjärtat (2018)


Ruotsin vaalien alla yksi eniten mediahuomiota saanut henkilö oli 15-vuotias Greta Thunberg, joka istui kolme viikkoa koululakossa eduskuntatalon edustalla. Greta halusi lakollaan herättää keskustelua ilmastonmuutoksesta ja siitä, kuinka vähän se näkyy poliitikkojen asialistalla vaikka ilmastokriisi on aikamme suurimpia kysymyksiä.

Samoihin aikoihin ilmestyi myös Gretan vanhempien omaelämäkerrallinen kirja, jossa ilmastokriisi on pääosassa. Kirjassa Gretan äiti oopperalaulaja Malena Ernman (kyllä, tuttu myös euroviisuista!) kertoo kuinka juuri Greta sai perheen heräämään ja näkemään asian vakavuuden.

Kaikki alkoi siitä kun Greta lakkasi syömästä. Tyttöä kuljetettiin psykologeilla ja lopulta selviää, että hänellä on Asperger, lievä autismi ja OCD-häiriö joka aiheuttaa pakkoneurooseja. Ernman ei näe kuitenkaan tyttären ongelmia pelkästään tämän diagnoosirykelmän johdannaisena. Onhan edelleen mahdollista, että Greta onkin oikeassa ja me muut väärässä.

Greta reagoi voimakkaasti siihen ristiriitaiseen asetelmaan, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Samalla kun luokkakaverit ottavat uusimmat iphonensa turkistoppatakkiensa taskuista ja kertovat kuinka mahtavaa oli shoppailla New Yorkissa tai Barcelonassa, Greta "näkee" ilmakehän tuhoutuvan.

Greta tillhörde det lilla fåtal som kunde se våra koldioxider med blotta ögat. Hon såg hur växthusgaserna strömmade ut från våra skorstenar, svävade uppåt med vindarna och förvandlade atmosfären till en gigantisk osynlig soptipp.

Sittemmin perhe on sanonut hyvästit lentomatkailulle ja hankkinut sähköauton. Samaisella autolla isä-Svante kuljettaa nuoremman tyttären Lontooseen joululahjamatkalle, joka tuli luvattua ennen päätöstä lopettaa lentäminen. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin mitä arkisia valintoja perhe Ernman-Thunberg on tehnyt ilmaston puolesta mutta selvää on, että suurin uhraus tulee äiti-Malenalta. Kansainvälinen oopperakarriääri loppui sillä hetkellä, kun Ernman lopetti lentämisen.

Kirjan sanoma tulee lukijalle selväksi - tämä on hätähuuto planeettamme puolesta ja aikaa sen pelastamiseen on vain vähän. Sen sijaan kirjan tarkoitus jäi minulle hieman hämärän peittoon. Ernman ja Thunberg kertovat hyvin avoimesti perheensä elämästä ja eri diagnooseista, joita sekä molemmat tyttäret että äiti saavat. Mutta juuri se persoonallinen kertoja, joka voisi lohduttaa ja antaa jopa ilmastonparannusvinkkejä ahdistuneelle lukijalle, jää sivuosaan.

Kirja jättää lukijan lopulta vain haukkomaan henkeään. Vaikka se ehkä olikin juuri kirjan tarkoitus? Ernmanin viesti on, että emme voi tehdä mitään ennen kuin tajuamme että elämme oikeasti keskellä kriisiä.

Kirjan sanoma kiteytyykin osuvasti näihin ruotsalaisen rocklaulajan Stefan Sundströmin sanoihin, joita Ernman siteeraa:

Jag går förbi löpsedlarna om mord och kändisfester,
Om tiggeriförbud och utspel från nyvalda partiledare.
Och jag tänker att vi sitter tillsammans i en bil
som är på väg rakt in i en bergvägg
medans vi bråkar om vad vi ska spela för musik på bilstereon.

Jos jo kärsit itseni tavoin ilmastoahdistuksesta, kirja tuskin antaa mitään uutta. Mutta te muut, lukekaa!

Päivitys 24.09.2019
Paljon on ehtinyt vettä virrata Strömmenissä Riksdagshusetin edustalla sitten tämän postaukseni. Greta ei ole enää yksinäinen ilmastolakkoilija vaan hän on saanut mukaansa koko maapallon nuoren polven!  Kirjasta onkin tehty nyt uusi, laajennettu versio, jossa kerrotaan enemmän Gretan ilmastotaistelusta. Marjatta on lukenut kirjan suomennoksen ja kirjoittaa siitä täällä.

**
Malena Ernman & Svante Thunberg: Scener ur hjärtat
Polaris 2018

Helmet-lukuhaaste: 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Kommentit

  1. Suomi eikä edes Ruotsi onnistu edes hidastamaan ilmastonmuutosta. Intiassa esimerkiksi on valtava maan sisäinen lentoliikenne, kuten Yhdysvalloissa, missä kaikki muu liikkuminen tapahtuu henkilöautolla. Minusta vanhemmat eivät ole suojanneet lastaan oikein, lapsen ei kuulu lopettaa syömistään sen vuoksi, että vanhemmat lentävät lentokoneella, ja shoppailet, mitä harrastusta ihmettelen itse, ei ihminen tarvitse paljoa tavaraa. Useilla ihmisillä on lisäksi vuosittaiset Phuketin matkansa, kesämökkinsä, ja mainitut shoppausretkensä. Itse en lennä minnekään turistikohteisiin, enkä muuallekaan, ja olen luopunut kaikesta turhasta. Omistan kyllävähäpäästöisen henkilöauton, mutta en matkusta sillä koskaan yksin. Työ- ja muut matkat hoidan pyörällä, kävellen tai julkisilla. Tukholmassa piipahdin syyskuun alussa laivalla ja olin pari päivää, laiva tosin sekin saastuttaa, ostin 72 h metrokortin, ja kuljettiin metrolla tai käveltiin. Hyvin yksinkertaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy puolustaa vanhempia sen verran, että tässä tapauksessa lapsi on erityisherkkä, todennäköisesti häntä ei olisi pystynyt suojelemaan vaikka olisi kuinka yrittänyt.

      Itse olen jo tietoisesti vähentänyt lentämistä, Thaimaan matkoista en ole edes haaveillut mutta Euroopassa olen lentänyt tähän asti melko surutta. Pari matkaa olemme perheenä jo valinneet sen perusteella, ettei tarvitsisi lentää. Nyt lokakuussa tulevan työmatkan olen pidentänyt parilla päivällä, jotta voin turistina käydä paikassa josta olen kauan haaveillut ja näin säästyy yksi lentomatka. Mutta eipä nämä valintani taida paljon painaa loppupeleissä.../Mari

      Poista
  2. Oli tästä kirjasta se hyöty että tuli tutuksi Kevin Anderson. Viisas mies Uppsalan yliopistosta.

    VastaaPoista
  3. Tämä ensimmäinen painos näyttää painottuvan lasten oirehdintaan.
    Uusi laajennettu versio tuo paljon lisää perheen kriisiin ja nyt on ilmastokriisi mukana näkyvästi. Tekijöinä näkyy ensimmäisessä painoksessa olevan vain vanhemmat, kun toisessa ovat myös tyttäret mukana ja uudessa kansikuvassakin on tytöt ja ilmastoasia eikä äidin kuvaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsinki mon amour

  T änään 12. kesäkuuta juhlitaan Helsinkiä ja vaikka olen asunut täällä Tukholmassa jo pian 24 vuotta niin mikä siinä onkin, että kotikaupunkia kysyttäessä vastaan yhä edelleen "Helsinki". Usein muodossa "asun Tukholmassa, mutta olen kotoisin Helsingistä". Erityisen siteen kaupunkiin muodostaa tietysti se seikka, että olen syntynyt Helsingissä ja asunut siellä kaksi ensimmäistä vuottani.  Ja vaikka nuoruuden vuosina asuin välillä muuallakin niin aina jossain vaiheessa muuttokuorma suuntasi uudestaan pääkaupunkiseudulle. Edellisen kerran lähdin sieltä 30. lokakuuta 2000, laivalla kohti Tukholmaa. Sen jälkeen olen vain käynyt kääntymässä, mutta se on sitten jo toinen tarina... Usein kun muistelen Helsinkiä muistan erityisesti ensimmäisen oikean "oman" kotini Vilhonvuorenkujalla Sörnäisissä. Silloin en vielä ymmärtänyt asuintaloni kulttuurihistoriallista arvoa. Lähinnä kiroilin mereltä puhaltavaa tuulta ja talon huonoa eristystä. Muistan jopa lämmittäneeni k

Luottokirjailijani Anja Snellman 70 vuotta!

  Kirjailija Anja Snellman täytti viime viikolla 70 vuotta ja sen kunniaksi kävin kirjastoreissulla katsastamassa myös kirjastomme pienen suomenkielisen osaston josko sieltä löytyisi jotain Snellmannilta. Tällä kertaa hyllyssä oli Parvekejumalat (2010) ja vaikka olen sen muistaakseni lukenut aikoinaan ihan tuoreeltaan niin päätin lukea kirjan uudemman kerran. Kumma kyllä, vaikka en yleensä tykkää lukea kirjoja uudestaan (vaikka olisivat loistaviakin teoksia) niin juuri Anja Snellmannia luen mielelläni uudestaan. Hänen teoksensa ovat aina monitasoisia ja usein myös monimerkityksellisiä, joten joka lukukerralla luen kirjan jotenkin aina uudella tavalla. Usein olen myös unohtanut juonen ja muut tapahtumat, joten kirja tuntuu aina uudelta. Näin kävi myös Parvekejumalien kanssa.  Parvekejumalat kertoo kahdesta nuoresta tytöstä, somaliperheen Aniksesta ja kantasuomalaisen taiteilijaperheen tyttärestä Allasta, joka etsii uutta identiteettiä islamista ja muuttaa nimensä Zahraksi. Anis haluais

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm