Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa

Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin.

Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen!

***

Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta

Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories. Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiintoisia huomioita elämästä ja tarinointia siitä, minkälaista on kirjoittavan parin yhteiselo. Mikä nautinto!

Arvasin jo etukäteen, että tulisin todennäköisesti pitämään tästä kirjasta joten olin varannut sen juhannusviikonlopun lukemisiksi. Ja tämä juhannus, kuten Siri Hustvedtin kirjakin, olisivat puolestani saaneet jatkua vaikka kuinka pitkään. Kirjan jälkimaininkeina varailen nyt kirjastosta pariskunnan kirjoja, sillä en halua poistua Hustvedtin ja Austerin taikapiiristä.

Hustvedtin kirja pääsee hyllyssäni samalle osastolle kuin Joan Didionin mestariteos "Maagisen ajattelun aika", jonka olen lukenut aina kuoleman surun iskiessä päälle.

We all die, but I had him in my life, and because I had him, I'm not who I was when I met him but someone else - better, warmer, tougher, wiser. I used to say to Paul, You're the heart of my heart. He was and he is.

***

Siri Hustvedt: Ghost Stories. A Memoir (Simon & Schuster 2026)

Ihmissuhdehässäkkää Skånessa

Sitten tämän vuoden varsinaiseen yllätyskirjaan: Amanda Romaren romaaniin Judas. Romare (s. 1989) on nykyään täällä Ruotsissa äänessä joka tuutissa, joten päätin ottaa selvää mistä on kysymys. Aloitin tästä hänen uusimmastaan, joka on jatko-osa esikoiskirjalle "Halva Malmö består av killar som dumpat mig", joka löytyy myös suomeksi nimellä "Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut" ja kirjahan löytyy nyttemmin myös Netflix-sarjana. Autofiktiivisessä kirjassaan "Judas" Romare kertoo miten sitten kävi kun poikaystävä vihdoin löytyi.

Tätä oli hauska lukea, ihastuin Amandan persoonaan täysillä! Ja ihastuin ehkä ennen kaikkea siihen miten Romare kuvaa Amandaa ja tämän tiivistä lähipiiriä. Kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä, johon liittyvät luontevasti mukaan myös sekä Amandan omat että ystävien vanhemmat. Liikutuin erityisesti lukiessani, miten Amanda siskonsa ja isänsä kanssa hoitavat dementiaa sairastavaa isoäitiä ja olen ymmärtänyt lehtihaastatteluista, että näin olisi myös kirjailijan oikeassa elämässä.

Ehdin jo instagramissa julistaa, että jos olet Lena Dunham -fani niin tulet todennäköisesti myös pitämään Amanda Romaren teksteistä. Mutta nyt kun katselin tarkemmin Romaren Suomessa saamia arvioita niin en olekaan enää niin varma. Suomenruotsalaisen Hufvudstadsbladet-lehden kriitikko Adrian Perera toteaa, että toisin kuin Halva Malmö-esikoista, Judas-romaania tuskin kannattaa lukea. ”Amanda Romaren romaanista puuttuu punainen lanka, ellei sellaisena pidetä päähenkilön kykyä tuskailla siitä, että hän tuskailee käytöstään ja haluaa haluta jotain muuta.”

Saattaa olla niin, että minua Romaren tekstissa viehättäneet ajankohtaisuus ja huumorilla sävytetty elämäntarkkailu ovat liiaksi sidoksissa tähän nykyiseen asuinkulttuuriini. Ja ehkäpä Romaren humoristinen kieli ei edes taivu suomeksi tai antaa tyhjän vaikutelman suomenruotsalaisesta näkökulmasta. Itse nautin kirjasta eniten juuri niinä hetkinä kun tajusin, että elän tätä samaa aikaa, jota kirjailija kuvaa. Tässä ja nyt.

***

Amanda Romare: Judas (Natur & Kultur 2026)

Pettymyskirja, jossa oli hetkensä (sisältää juonipaljastuksen!)

Pinoon mahtui yksi pettymyskin… Luen uskollisesti aina Anna-Leena Härkösen uusimman, niin tälläkin kertaa. Tiedän toki, että Härkönen kirjoittaa kevyttä ja lyhyttä proosaa. Mutta tällä kertaa tuli tunne, että en ehkä enää jaksa innostua seuraavasta kirjasta. Jäin miettimään myös Mykkien pöytä -kirjan markkinointia, joka on hoidettu jokseenkin huolettomaan tyyliin. Kirjan kansi on  ehkä ideoitu jonkun kahvipaussin lomassa. "Ai sillä päähenkilöllä on alkoholiongelma, no pistetääs tähän sitten viinilasi."

Kirjan päähenkilöllä Lenillä on paljonkin ongelmia, mutta alkoholi on niistä itse asiassa se pienin. Anna-Leena Härkösen päähenkilöt ovat oikeastaan aika lailla yksi ja sama henkilö, hiukan eri variaatioina: keski-ikäinen nainen, jonka suurin ongelma on se, että hän pakenee suuria tunteita vitsailun ja ironian peiton alle.

Tarinan pelasti lopulta se, että Härkönen pistää Leninsä ryhdistäytymään ja kohtaamaan tragediansa. Mutta se tapahtuu vasta kun onelinerit on kulutettu loppuun. Kirjan keskiosa on melkoista dialogin ilotulitusta, mikä tosin saa selityksensä kirjan lopussa. Mutta olin suoraan sanoen jo tuskastua näennäisen yhdentekevään huulenheittoon. Kunnes sitten luen kirjan luvun numero 28 ja muistan, miksi en tule koskaan hylkäämään Härköstä:

Meidät erotti keskoskaapin lasi, mutta pian tuntui kuin sitä ei ollut olemassa. Tämä olento lumosi minut. Aloin kaiken järjen vastaisesti toivoa, että hänestä olisi sittenkin eläjäksi. 

Onpa hänellä voimakkaat jalat, eräs hoitaja kehui. – Vaikea laittaa näitä letkuja, kun potkii niin paljon. 

Olin pakahtua ylpeydestä. Minun pojallani oli voimakkaat jalat! Silloin minusta tuli lopullisesti äiti.

***

Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä (Otava 2026)