Siirry pääsisältöön

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)


 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään.

Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jopa romahtaa kadulle keskellä New Yorkia ihmisten kävellessä välinpitämättöminä hänen ohitseen. Tämä tapaus vaikuttaa olleen jonkinlainen rajan ylitys Minnellille itselleenkin ja nähtävästi hän lopulta saa riippuvaisuutensa jokseenkin aisoihin.

Minnelli on ollut naimisissa neljä kertaa, joista viimeinen oli täydellinen katastrofi. Minnelli on aallon pohjalla kun hän tapaa miehen, joka lupaa hänelle kuun taivaalta ja loistavan uran. Mies järjestää myös suureelliset häät, joissa Hollywood-tähtiä vilisee kuin Vilkkilässä kissoja. Minnelli tiesi heti, että nyt tuli tehtyä vikapäätös ja olisi ollut valmis avio-eroon samantien, mutta mies saa pitkitettyä prosessia, johon menee aikaa lopulta useita vuosia.

Muita miehiään Minnelli muistelee sitten sitäkin lämpimämmin ja hän vaikuttaa pysyneen ystävänä kaikkien ex-miestensä kanssa - paitsi elokuvaohjaaja Martin Scorsesen, joka Minnellin suureksi järkytykseksi ei suostu tervehtimään häntä kun he sattuvat joillakin kekkereillä nokakkain. Mutta Scorsesen ja Minnellin romanssia väritti ennen kaikkea holtiton huumeiden käyttö ja Scorsese halusi ehkä jättää sen vaiheen taakseen. Sympatiapisteet siis hänelle.

Myrskyisä ja jokseenkin kaoottinen oli myös lyhyt romanssi brittinäyttelijä Peter Sellarsin kanssa. Tämän romanssin vähintäänkin sekavia tunnelmia voi aistia myös netistä löytyvästä haastattelusta vuodelta 1973. Muutenkin Minnellin rakkauselämä on ollut monivivahteinen, itse yllätyin esimerkiksi kun joukkoon liittyi myös Charles Aznavour!

Minelli muistelee miehiään hellyydellä, mutta ihmettelee itsekin vauhtia:

If this is confusing to you, how the hell do you think I felt!? I was married to a gay man at the same time I was engaged to two other men!

Niin, Minnellin ensimmäinen aviomies oli homoseksuaali, mutta nuorta paria yhdisti rakkaus musiikkiin ja alkoholistivanhemman värittämä lapsuus. Lisäksi Minnellin äiti, Judy Garland, oli ihastunut nuoreen Peter Alleniin ja patisti tytärtään aloittamaan suhteen. Liitto oli harmoninen ja jatkui pitkään, siitäkin huolimatta, että Minnelli löysi järkytyksekseen Peterin sängystä toisen miehen kanssa.

Kirjan mielenkiintoisin osuus on Minnellin kauniit kuvailut äidistä ja ennenkaikkea isästä! Vincente Minnelli vaikuttaa olleen hyvä vanhempi ja osallistuva isä, joka osaltaan onnistui luomaan tasapainoisen lapsuuden Lizalle. Minnelli kertoo avoimesti myös äitinsä päihderiippuvaisuudesta ja siitä aiheutuneista ongelmista, mutta hän on hyvin lojaali ja puolustaa äitiään viimeiseen asti.

Mitä tästä sitten opimme? Itselleni tuli tunne, että taisin oppia enemmän kuin Minnelli itse. Varsinkin kirjan lopussa herää epäilys, että muistelmien päähenkilö ei ehkä kuitenkaan osaa tarkastella elämäänsä sen vaatimalla jälkiviisaudella. Tästä esimerkkinä olkoon episodi Lady Gagan kanssa, josta löytyy runsaasti materiaalia netistä. Lady Gaga onnistui loukkaamaan Minnelliä syvästi vuoden 2022 Oscarien jakotilaisuudessa, mutta kun katson parin lavaesiintymistä, sympatiani kääntyvät Lady Gagan puolelle.

Suosittelen kirjan alkuosaa kaikille showbusineksen historiasta kiinnostuneille. Jälkiosa jääköön enemmän Liza Minnellin tosifaneille, sen verran runsaasti oli namedroppingia, etten enää innostunut. Kirjaa olisi myös voinut editoida rankemmallakin kädellä, nyt se on lähinnä suoraan taltioitua Minnellin tajunnanvirtaa.

Mutta niin, mitä opin? Sano elämälle ”Kyllä”, mutta huumeille tiukasti ”EI”. Kannattaa myös hoitaa omat raha-asiat kuntoon, vaikka olisi minkälainen tähti. Eikä varsinkaan luovuttaa täysiä valtuuksia aviomiehelle. Ja sitten tosiaan se tärkein eli pidä huolta kropastasi. Kun eihän sitä tiedä kuinka kauan täällä saa olla. Liza Minnelli itse on syvästi yllättynyt selviydyttyään tänä vuonna peräti 80 vuoden ikään asti.

 

Life keeps happenin' every day

Say "Yes"

When opportunity comes your way

**

Liza Minnelli: My Memoir. Kids, Wait Till You Hear This! as told to Michael Feinstein with Josh Getlin & Heidi Evans (Hodder & Stoughton 2026)

Kommentit

  1. Hyvät opit, ei voi muuta sanoa.
    Joskus tuntuu, että olisi hyvä, jos tämä elämä olisi vasta harjoitus ja saisi elää uudelleen ja toimia paremmin joissain asioissa - mutta ei, kaikki on ainutkertaista.

    Rakastin Liza Minnelliä Cabaret-musikaalielokuvassa. Minulla on parhaillaan tämä elokuva lainassa kirjastosta uusintakatselua varten. Tässä välillä olen nähnyt Cabaret'n myös teatterissa ja lukenut novellin, johon se pohjautuu. Vieläkö elokuva hurmaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä samaa usein harmittelen minäkin: että miksi ei voi tehdä ensin harjoituskierrosta tästä elämästä. Koko ajan pitää vain improvisoida. Mutta onneksi on näitä elämäkertoja, joista saa usein hyviä vinkkejä juuri siihen miten EI kannata elää.

      En ole vielä nähnyt Cabaret-elokuvaa! Tosin ei sitä pahemmin ole television tarjonnassa näkynytkään, täytyy kaivaa se jostain esille. Minnellin muistelmien alkuosa oli mielenkiintoisin osa tätä saagaa ja Cabaret-elokuvastakin oli siinä mielenkiintoisia tietoja. Minnelli itse oli ensin sitä mieltä, että hän voisi stailata hiuksensa Marlene Dietrichin Blue Angel -elokuvan mukaisesti. Mutta olisiko se ollut isä-Vincente, joka vinkkasi tytärtään, että katsoisi kuvia Louise Brooksin kampauksesta. Ja siitä se sitten syntyi, Liza Minnellin ikoninen Cabaret-kampaus!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...