Siirry pääsisältöön

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)


 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään.

Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jopa romahtaa kadulle keskellä New Yorkia ihmisten kävellessä välinpitämättöminä hänen ohitseen. Tämä tapaus vaikuttaa olleen jonkinlainen rajan ylitys Minnellille itselleenkin ja nähtävästi hän lopulta saa riippuvaisuutensa jokseenkin aisoihin.

Minnelli on ollut naimisissa neljä kertaa, joista viimeinen oli täydellinen katastrofi. Minnelli on aallon pohjalla kun hän tapaa miehen, joka lupaa hänelle kuun taivaalta ja loistavan uran. Mies järjestää myös suureelliset häät, joissa Hollywood-tähtiä vilisee kuin Vilkkilässä kissoja. Minnelli tiesi heti, että nyt tuli tehtyä vikapäätös ja olisi ollut valmis avio-eroon samantien, mutta mies saa pitkitettyä prosessia, johon menee aikaa lopulta useita vuosia.

Muita miehiään Minnelli muistelee sitten sitäkin lämpimämmin ja hän vaikuttaa pysyneen ystävänä kaikkien ex-miestensä kanssa - paitsi elokuvaohjaaja Martin Scorsesen, joka Minnellin suureksi järkytykseksi ei suostu tervehtimään häntä kun he sattuvat joillakin kekkereillä nokakkain. Mutta Scorsesen ja Minnellin romanssia väritti ennen kaikkea holtiton huumeiden käyttö ja Scorsese halusi ehkä jättää sen vaiheen taakseen. Sympatiapisteet siis hänelle.

Myrskyisä ja jokseenkin kaoottinen oli myös lyhyt romanssi brittinäyttelijä Peter Sellarsin kanssa. Tämän romanssin vähintäänkin sekavia tunnelmia voi aistia myös netistä löytyvästä haastattelusta vuodelta 1973. Muutenkin Minnellin rakkauselämä on ollut monivivahteinen, itse yllätyin esimerkiksi kun joukkoon liittyi myös Charles Aznavour!

Minelli muistelee miehiään hellyydellä, mutta ihmettelee itsekin vauhtia:

If this is confusing to you, how the hell do you think I felt!? I was married to a gay man at the same time I was engaged to two other men!

Niin, Minnellin ensimmäinen aviomies oli homoseksuaali, mutta nuorta paria yhdisti rakkaus musiikkiin ja alkoholistivanhemman värittämä lapsuus. Lisäksi Minnellin äiti, Judy Garland, oli ihastunut nuoreen Peter Alleniin ja patisti tytärtään aloittamaan suhteen. Liitto oli harmoninen ja jatkui pitkään, siitäkin huolimatta, että Minnelli löysi järkytyksekseen Peterin sängystä toisen miehen kanssa.

Kirjan mielenkiintoisin osuus on Minnellin kauniit kuvailut äidistä ja ennenkaikkea isästä! Vincente Minnelli vaikuttaa olleen hyvä vanhempi ja osallistuva isä, joka osaltaan onnistui luomaan tasapainoisen lapsuuden Lizalle. Minnelli kertoo avoimesti myös äitinsä päihderiippuvaisuudesta ja siitä aiheutuneista ongelmista, mutta hän on hyvin lojaali ja puolustaa äitiään viimeiseen asti.

Mitä tästä sitten opimme? Itselleni tuli tunne, että taisin oppia enemmän kuin Minnelli itse. Varsinkin kirjan lopussa herää epäilys, että muistelmien päähenkilö ei ehkä kuitenkaan osaa tarkastella elämäänsä sen vaatimalla jälkiviisaudella. Tästä esimerkkinä olkoon episodi Lady Gagan kanssa, josta löytyy runsaasti materiaalia netistä. Lady Gaga onnistui loukkaamaan Minnelliä syvästi vuoden 2022 Oscarien jakotilaisuudessa, mutta kun katson parin lavaesiintymistä, sympatiani kääntyvät Lady Gagan puolelle.

Suosittelen kirjan alkuosaa kaikille showbusineksen historiasta kiinnostuneille. Jälkiosa jääköön enemmän Liza Minnellin tosifaneille, sen verran runsaasti oli namedroppingia, etten enää innostunut. Kirjaa olisi myös voinut editoida rankemmallakin kädellä, nyt se on lähinnä suoraan taltioitua Minnellin tajunnanvirtaa.

Mutta niin, mitä opin? Sano elämälle ”Kyllä”, mutta huumeille tiukasti ”EI”. Kannattaa myös hoitaa omat raha-asiat kuntoon, vaikka olisi minkälainen tähti. Eikä varsinkaan luovuttaa täysiä valtuuksia aviomiehelle. Ja sitten tosiaan se tärkein eli pidä huolta kropastasi. Kun eihän sitä tiedä kuinka kauan täällä saa olla. Liza Minnelli itse on syvästi yllättynyt selviydyttyään tänä vuonna peräti 80 vuoden ikään asti.

 

Life keeps happenin' every day

Say "Yes"

When opportunity comes your way

**

Liza Minnelli: My Memoir. Kids, Wait Till You Hear This! as told to Michael Feinstein with Josh Getlin & Heidi Evans (Hodder & Stoughton 2026)

Kommentit

  1. Hyvät opit, ei voi muuta sanoa.
    Joskus tuntuu, että olisi hyvä, jos tämä elämä olisi vasta harjoitus ja saisi elää uudelleen ja toimia paremmin joissain asioissa - mutta ei, kaikki on ainutkertaista.

    Rakastin Liza Minnelliä Cabaret-musikaalielokuvassa. Minulla on parhaillaan tämä elokuva lainassa kirjastosta uusintakatselua varten. Tässä välillä olen nähnyt Cabaret'n myös teatterissa ja lukenut novellin, johon se pohjautuu. Vieläkö elokuva hurmaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä samaa usein harmittelen minäkin: että miksi ei voi tehdä ensin harjoituskierrosta tästä elämästä. Koko ajan pitää vain improvisoida. Mutta onneksi on näitä elämäkertoja, joista saa usein hyviä vinkkejä juuri siihen miten EI kannata elää.

      En ole vielä nähnyt Cabaret-elokuvaa! Tosin ei sitä pahemmin ole television tarjonnassa näkynytkään, täytyy kaivaa se jostain esille. Minnellin muistelmien alkuosa oli mielenkiintoisin osa tätä saagaa ja Cabaret-elokuvastakin oli siinä mielenkiintoisia tietoja. Minnelli itse oli ensin sitä mieltä, että hän voisi stailata hiuksensa Marlene Dietrichin Blue Angel -elokuvan mukaisesti. Mutta olisiko se ollut isä-Vincente, joka vinkkasi tytärtään, että katsoisi kuvia Louise Brooksin kampauksesta. Ja siitä se sitten syntyi, Liza Minnellin ikoninen Cabaret-kampaus!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...