Siirry pääsisältöön

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...


Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin.

Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin.

Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua. 

Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. "Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että millaista on elää sinuna tässä maailmassa. Ei mikään muu." Ja sekin ratkaisu toimii täydellisesti. Härkösen kyky elää hetkessä ja tarttua ihmisten spontaaneihin repliikkeihin nostaa tarinan lentoon. Ei siihen todellakaan muita tarvita.

Härkönen on myös niitä harvoja kirjailijoita, joka saa minut sekä itkemään että nauramaan. Hänellä on draaman tajua ja sen hän tuo esille parhaiten dialogin avulla. Härkönen säilöö oman elämänsä hauskimmat ja vavahduttavimmat repliikit visusti muistiinsa ja kantaa ne mukanaan vuosikymmentenkin yli. Ja kun isä kantaa juuri itsemurhaa yrittäneen nuoren Anna-Leenan sylissään hankien läpi, saan jotain sumeaa silmiini lukiessani isän sanat tyttärelleen:

Vaikka mun pitäis viimeisillä voimillani sut tämän elämän läpi kantaa niin mää en anna sun kuolla.

Pelkästään tämän kohtauksen vuoksi haluaisin ostaa kirjan myös omaan hyllyyn, jotta voisin lukea nämä sanat uudestaan ja uudestaan. Minulla on omasta isästäni pari samankaltaista muistoa, ei suinkaan yhtä dramaattisia eikä siinä näin vaikuttavia repliikkejä lausuttu, mutta Härkösen isän sanat tuovat mieleeni sen äärettömän lohdullisen tunteen kun oma isä kantoi ja tiesin, että kaikki on hyvin. 

Omalla kohdallani kyse oli vain pyörällä kaatumisesta hiekkaisella kotitiellä, mutta muistan kuinka isä juoksi (juoksi!) kuullessaan itkuni ja kuinka hän kantoi minut olohuoneen sohvalle. Oli kesä ja televisiosta tuli olympialaiset. Lasse Virenkin juoksi. Sen on täytynyt olla Montrealin kesä 1976, Münchenissä 1972 en osannut vielä ajaa isolla pyörällä...

Nyt näitä muistoja alkaa näköjään sitten tulla myös täältä päästä! "Sirpaleita", joita Härkönenkin kirjan kirjoittamiseen valmistautuessaan kirjoitti öisin muistikirjaan. Tämä Kallion jakama tieto inspiroi minua välittömästi. Olen aina harmitellut, etten ole mikään päiväkirjan pitäjä, mutta tällainen sirpaleiden kerääminen sopiikin minulle paremmin. Eli pistän nyt minäkin muistikirjan sängyn viereen ja annan muistojen tipahdella. Ne saavat tulla siinä järjestyksessä missä haluavat. Tuo Montrealin olympiakesä aloittakoon oman sirpalekirjani.

***

Katja Kallio: Taskupainos. Anna-Leena Härkösen elämästä (Otava, 2025)


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anki1/10/25 09:21

    Kylläpäs kosketti tuo Härkösen isän kommentti. Minullakin on isä, joka on kantanut kun voimat ovat olleet loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee1/10/25 13:50

      Tuo repliikki pitää sisällään käsittämättömän määrän tunnetta, kylmät väreet menee joka kerta kun vain ajattelinkin sitä. Minun isäni poistui tästä maailmasta jo 42 vuotta sitten, täytyy nyt kirjoittaa lisää muistoja hänestä niin kauan kuin vielä muistan edes jotakin!

      Poista
  2. Mai Laakso1/10/25 09:47

    Fanitan Härkösen kirjoja. Odotan aina liikoja, ja yks kaks aihepiiri vaihtuu. Kirjat ovat hurjan kuvauksellisia ja niitä on näytelty elokuvissa ja näyttämöillä runsaasti. Rakastan hänen lyhyitä kertomuksia ja niiden parissa saa nauraa hekotella aina uudestaan.
    Olen kirjoittaja ja päiväkirjojen ja mökkikirjojen kirjoittaja. Just eilen luin yhtä viisivuotispäiväkirjaa ja lopuksi revin sivut paperikeräykseen ja kannet meni pahvikeräykseen ja muoviosat muovikeräykseen ja rautalanka metallikeräykseen. On kuule vielä jäljellä hirmuiset määrät sirpaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee1/10/25 13:46

      No tuota juuri harmittelen kun ei ole tullut kirjoitettua säännöllisesti. Joiltakin matkoilta olen kirjoittanut päiväkirjaa ja niitä on ollut todella jännittävä lukea vuosia myöhemmin, niin paljon ehtii unohtua. Sitten jää vain ne sirpaleet... mutta olen niitä jo muutaman kirjoittanut muistiin, jos vaikka lapsi vanhemmiten kiinnostuu lukemaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää