Siirry pääsisältöön

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

 

Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan. 

Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992.

Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaansa. Perhe muuttaa seuraavaksi Kiinaan ja sen jälkeen New Yorkiin, Bangladeshiin, Burmaan, Laosiin... 

Nuorta Amélieta kiehtoo lintujen elämä ja hän alkaa tutkia niitä niin yksityiskohtaisesti, että alkaa jopa samastua niihin. Hän haluaa oppia lentämään, mutta ei yrityksistään huolimatta onnistu - kunnes Nothomb vanhemmiten löytää intohimon kirjoittamiseen, jota hän vertaa lentämiseen.

Bangladeshissa 12-vuotias Amélie joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi ja siitä 9 kuukauden kuluttua hän sairastuu anorexiaan. Alkaa muodonmuutos, uudelleensyntyminen, jonka lopputuloksena syntyy kirjailija. Kirjan toisessa osassa Nothomb kuvaileekin tarkasti kirjoittamisen filosofiaansa ja kirjoitusrutiinejansa.

Aivan lopussa Nothomb palaa vielä kahteen edelliseen kirjaansa, jolloin selittyy myös tämän kirjan mystinen nimi. Suomeksi termi on 'psykopompos', joka tarkoittaa henkiolentoa joka saattaa kuolleet tuonpuoleiseen. Nothomb kuvaa kuinka hän isänsä kuoleman jälkeen alkoi kirjoittaa tästä kirjaa ja kuinka hän kirjoitusprosessin aikana jopa keskusteli kuolleen isänsä kanssa. Nothomb kokee toimivansa juuri psykopompoksena ja hänen suhteensa kuolemaan on läheinen - jopa niin läheinen, että hän pystyy kommunikoimaan kuolleiden kanssa. (Nothomb antaa kirjassaan neuvoja miten tämä onnistuu.)

Luettuani kirjan tajuan, että joudun lukemaan sekä kirjan isästä (Premier sang, 2021) että Jeesuksesta (Soif, 2019) uudestaan, sillä yhdessä Psykopompoksen kanssa ne muodostavat trilogian ja etenkin Soif saa tämän valossa uusia merkityksiä. Psykopompos on vain 159 sivun mittainen, mutta se avaa oven Nothombin maailmaan, joka on kaikessa erityislaatuisuudessaan mieltä hivelevä kokemus. Tuo ovi kannattaa avata!

Amélie Nothomb: Psykopomp (Editions J. 2025) Ruotsinnos: Pär Svensson

Kommentit

  1. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Nothomb on tainnut sirotella oman elämänsä piirteitä moneenkin kirjaan, joskus suoremmin ja joskus verhotummin (ja tiedä sitten mikä on totta ja mikä väritettyä...)
    Olen kanssa lukenut aika hyppien tuotantoaan, enemmän niitä vanhempia, joten kiinniotettavaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen myös ymmärtänyt, esimerkiksi vastikään lukemani Nöyrin palvelijanne, jossa kirjan kertojalla on vuoden mittainen pesti japanilaisessa yrityksessä, melko kafkamaisissa tunnelmissa. Tähänkin kokemukseen Nothomb viittaa Psykopompissa.

      Poista
  2. Luin yhteen aikaan useita Nothombin teoksia suomeksi ja englanniksi. Kirjoituksesi nostaa taas intoa lukea lisää häneltä.
    Useassa Nothombin kirjassa on samoja teemoja, mutta niin kiinnostavasti pohdiskeltuina, että ne eivät tule koskaan loppuun käsitellyiksi. Siispä - kirjaston sivuille katselemaan, mitä uutta löytyy.

    VastaaPoista
  3. Jaa-a, eipäs näytäkän olevan Nothombin uusista kirjoista käännöksiä suomeksi eikä englanniksikaan. Tutkin AdLibriksen tarjonnan myös, sama juttu kuin kirjastossa.
    Ruotsissa oltiin nopeita tämän Psykopompin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyseinen kustantamo on kääntänyt Nothombin kolme viimeisintä kirjaa ja toivottavasti jatkavat! Ainakin kirjaston varausjonojen perusteella kysyntää on. Nykyään on trendi ikävä kyllä se, että suuret kustantamot julkaisevat lähinnä anglosaksista käännöskirjallisuutta ja nämä muut kielet jäävät sitten pienempien kustantamoiden kontolle.

      Poista
  4. Sama Floris pyöri Briteissäkin, hieman jännittää missä kunnossa pihamme on sen jäljiltä. :D Noh, se selvinnee sitten aikanaan kun palaan kotiin (nyt olen Suomessa).

    Tämä kuulostaa jälleen kiintoisalta Nothombilta. Voisin kyllä lukea mitä tahansa häneltä, jos vaan osuisi eteen. Joitakin olen lukenutkin ja tykännyt Nothombin tiiviistä tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hurja tuuli, täällä meidän lomaseudulla ei sattunut onneksi mitään suurempia vahinkoja mutta viranomaiset sanoivat hyvin selkeästi, että mihinkään ei kannata lähteä, pysykää sisätiloissa.

      Mitä enemmän Nothombia luen, sitä enemmän haluan tietää lisää hänen ajatusmaailmastaan. Yritän nyt vielä löytää englanninkielisiä käännöksiä ennenkuin alan räpiköidä ranskaksi 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...