Siirry pääsisältöön

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

 

Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan. 

Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992.

Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaansa. Perhe muuttaa seuraavaksi Kiinaan ja sen jälkeen New Yorkiin, Bangladeshiin, Burmaan, Laosiin... 

Nuorta Amélieta kiehtoo lintujen elämä ja hän alkaa tutkia niitä niin yksityiskohtaisesti, että alkaa jopa samastua niihin. Hän haluaa oppia lentämään, mutta ei yrityksistään huolimatta onnistu - kunnes Nothomb vanhemmiten löytää intohimon kirjoittamiseen, jota hän vertaa lentämiseen.

Bangladeshissa 12-vuotias Amélie joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi ja siitä 9 kuukauden kuluttua hän sairastuu anorexiaan. Alkaa muodonmuutos, uudelleensyntyminen, jonka lopputuloksena syntyy kirjailija. Kirjan toisessa osassa Nothomb kuvaileekin tarkasti kirjoittamisen filosofiaansa ja kirjoitusrutiinejansa.

Aivan lopussa Nothomb palaa vielä kahteen edelliseen kirjaansa, jolloin selittyy myös tämän kirjan mystinen nimi. Suomeksi termi on 'psykopompos', joka tarkoittaa henkiolentoa joka saattaa kuolleet tuonpuoleiseen. Nothomb kuvaa kuinka hän isänsä kuoleman jälkeen alkoi kirjoittaa tästä kirjaa ja kuinka hän kirjoitusprosessin aikana jopa keskusteli kuolleen isänsä kanssa. Nothomb kokee toimivansa juuri psykopompoksena ja hänen suhteensa kuolemaan on läheinen - jopa niin läheinen, että hän pystyy kommunikoimaan kuolleiden kanssa. (Nothomb antaa kirjassaan neuvoja miten tämä onnistuu.)

Luettuani kirjan tajuan, että joudun lukemaan sekä kirjan isästä (Premier sang, 2021) että Jeesuksesta (Soif, 2019) uudestaan, sillä yhdessä Psykopompoksen kanssa ne muodostavat trilogian ja etenkin Soif saa tämän valossa uusia merkityksiä. Psykopompos on vain 159 sivun mittainen, mutta se avaa oven Nothombin maailmaan, joka on kaikessa erityislaatuisuudessaan mieltä hivelevä kokemus. Tuo ovi kannattaa avata!

Amélie Nothomb: Psykopomp (Editions J. 2025) Ruotsinnos: Pär Svensson

Kommentit

  1. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Nothomb on tainnut sirotella oman elämänsä piirteitä moneenkin kirjaan, joskus suoremmin ja joskus verhotummin (ja tiedä sitten mikä on totta ja mikä väritettyä...)
    Olen kanssa lukenut aika hyppien tuotantoaan, enemmän niitä vanhempia, joten kiinniotettavaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen myös ymmärtänyt, esimerkiksi vastikään lukemani Nöyrin palvelijanne, jossa kirjan kertojalla on vuoden mittainen pesti japanilaisessa yrityksessä, melko kafkamaisissa tunnelmissa. Tähänkin kokemukseen Nothomb viittaa Psykopompissa.

      Poista
  2. Luin yhteen aikaan useita Nothombin teoksia suomeksi ja englanniksi. Kirjoituksesi nostaa taas intoa lukea lisää häneltä.
    Useassa Nothombin kirjassa on samoja teemoja, mutta niin kiinnostavasti pohdiskeltuina, että ne eivät tule koskaan loppuun käsitellyiksi. Siispä - kirjaston sivuille katselemaan, mitä uutta löytyy.

    VastaaPoista
  3. Jaa-a, eipäs näytäkän olevan Nothombin uusista kirjoista käännöksiä suomeksi eikä englanniksikaan. Tutkin AdLibriksen tarjonnan myös, sama juttu kuin kirjastossa.
    Ruotsissa oltiin nopeita tämän Psykopompin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyseinen kustantamo on kääntänyt Nothombin kolme viimeisintä kirjaa ja toivottavasti jatkavat! Ainakin kirjaston varausjonojen perusteella kysyntää on. Nykyään on trendi ikävä kyllä se, että suuret kustantamot julkaisevat lähinnä anglosaksista käännöskirjallisuutta ja nämä muut kielet jäävät sitten pienempien kustantamoiden kontolle.

      Poista
  4. Sama Floris pyöri Briteissäkin, hieman jännittää missä kunnossa pihamme on sen jäljiltä. :D Noh, se selvinnee sitten aikanaan kun palaan kotiin (nyt olen Suomessa).

    Tämä kuulostaa jälleen kiintoisalta Nothombilta. Voisin kyllä lukea mitä tahansa häneltä, jos vaan osuisi eteen. Joitakin olen lukenutkin ja tykännyt Nothombin tiiviistä tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hurja tuuli, täällä meidän lomaseudulla ei sattunut onneksi mitään suurempia vahinkoja mutta viranomaiset sanoivat hyvin selkeästi, että mihinkään ei kannata lähteä, pysykää sisätiloissa.

      Mitä enemmän Nothombia luen, sitä enemmän haluan tietää lisää hänen ajatusmaailmastaan. Yritän nyt vielä löytää englanninkielisiä käännöksiä ennenkuin alan räpiköidä ranskaksi 😅

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...