Siirry pääsisältöön

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)


Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma.

Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen.

Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa joutunut pettymään kun laajalti ylistetty kirja ei sitten ollutkaan niin loistava kuin olin etukäteen uumoillut.

Niinpä lähdin tätäkin kirjaa lukemaan varovaisella otteella. Mutta jo 50 sivun jälkeen olin täysillä mukana Tarvajoen kylän tapahtumissa ja viimeiset sivut olivat lopulta täyttä luopumisen tuskaa. Sanottakoon kuitenkin, että tarvitsin kirjan lukemiseen juuri tällaisen pidemmän pyhän ja vuokramökin rauhan, jotta sain uppoutua kyläläisten elämään täysin sieluin. 

Minut yllätti täysin millaisella herkkyydellä Nummi kuvaa kyläläistensä elämää, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Lisäksi hämmästytti se, että vaikka kirjassa vilisee väkeä kuin Vilkkilässä kissoja, niin jokaisella on oma tärkeä roolinsa tarinassa eikä kirjassa ole turhia hahmoja. Luonnonkuvaus on myös todella kaunista ja tarkkaa. 

Luin kirjaa hyvin paljolti viime aikaisiin poliittisiin virtauksiin peilaten - mitä tapahtuu kun aborttioikeus poistetaan ja muutetaan rikolliseksi? Olen lukenut melko lailla järkyttyneenä Yhdysvalloissa tapahtuvia muutoksia ja miten siellä aborttikielto vaikuttaa jo monen naisen elämään. Kristilliset liikkeet ovat saamassa yhä fanaattisempia piirteitä myös täällä Euroopassa ja ensimmäisenähän siinä yleensä pyyhkäistään naisten oikeuksia sivuun. Kun nyt saisimme pidettyä huolen siitä, että oma yhteiskuntamme pysyisi maltillisessa hallinnossa. Seuraavia vaaleja odotellen...

Markus Nummi: Käräjät (Otava 2024)


Luin ennen pääsiäistä myös Janne Puhakasta kertovan Ulos kopista-kirjan. Olen muiden tavoin seurannut koko talven Puhakan murhaajan oikeudenkäyntiä ja lukenut lehdistä molempien perheenjäsenten ja ystävien kommentteja. Mielessä heräsi paljon kysymyksiä ja ajattelin, että ehkä niihin vastauksen toisi tämä kirja. Mutta...

Valitettavasti kirja on melko kevyellä ja pinnallisella kädellä kirjoitettu ja monin paikoin asiat käsitellään vain pintaraapaisun verran. Kirjan pääasia on tietysti Puhakan "kopista ulos" tuleminen, jolloin hänestä tuli ensimmäinen Suomessa SM-liigassa pelannut jääkiekkoilija, joka kertoi avoimesti homoseksuaalisuudestaan. 

Kirjassa tosin tuodaan esille myös muita tarinoita siitä, miten kuka tahansa kapeasta sabluunasta poikkeava pelaaja kohtaa nimittelyä. Eräs haastateltu pelaaja koki jopa taideharrastuksensa herättävän kielteistä huomiota. Puhakan ulostulo oli tärkeä teko, mutta jääkiekkomaailmassa ne isot asennemuutokset ovat vielä kaukana edessä. 

Kirjasta käy hyvin ilmi kuinka nuorena nämä jääkiekkolahjakkuudet lähtevät maailmalle - usein iässä, jossa monet nuoret tarvitsisivat  vielä aktiivista vanhempien tukea. Puhakasta piirtyy esille kuva nuoresta miehestä, joka hoitaa hommat tunnollisesti ja pärjää. Niin, sitä pärjäämistähän meillä Suomessa aina niin korostetaan. Mutta aika yksin hän taisi siellä maailmalla olla.

Ja kun Puhakka lopulta päättää kertoa olevansa homoseksuaali hänen lähipiirinsä reagoi lähes koomisen neutraalisti. Eihän sillä nyt ole mitään merkitystä! Tästä ovat kaikki, valmentajia myöten, liikuttavan yksimielisiä. Tosin esimerkiksi Pride-tapahtumiin osallistuminen olikin yllättäen vastahakoista. Eli kaikki hyvin niin kauan kuin asiasta ei puhuta? Se suomalaisten perisynti...

Ja ehkä tuosta Puhakan ja Nordmon ikäerostakin olisi kannattanut puhua enemmän. Näin jälkiviisaana voisi sanoa yhtä ja toista, mutta jätän sanomatta. Amor omnia vincit ei valitettavasti aina toteudu. Nuori elämä sammui, täysin turhaan. Toivottavasti Janne Puhakan muisto nousee jossain vaiheessa tämän murhaoikeudenkäynin yläpuolelle ja asettuu sinne missä hänet muistetaan elämänsä, ei kuolemansa vuoksi.

Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista (Johnny Kniga 2022)

Kommentit

  1. Monen henkilön mukana kuljettaminen pitkässä romaanissa ei todellakaan ole helppo asia, Markus Nummi on onnistunut siinä hyvin. Kaikki pysyvät lukijan mielessä, koska ovat niin täysiä persoonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimissä menin välillä sekaisin, mutta alussa oli onneksi luettelo eri taloista ja niiden väestä. Tätä kirjaa sulattelen vielä pitkään... 😊

      Poista
  2. Käräjät alkaa kiinnostaa aina vaan enemmän. Blogeista olen siis kirjasta lukenut ja melko vahva tunne on tullut, että pitäisin kovasti. Luulen, että pitää ostaa kirja omaksi ja lukea kotona ajan kanssa. Suomessa kaikkea lukemista vaivaa usein “henkinen kiire”, kun haluaisi lukea enemmän kuin ehtii ja kuitenkin on muutakin puuhaa kuin lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä idea ostaa kirja omaksi ja säästää se sellaiseen ajankohtaan kun on aikaa lukea. Tässä on rakennettu ihan oma maailmansa ja vaikka itse aihe oli rankka niin viihdyin Tarvajoella 😊 Miten ihmeessä tämä ei päätynyt Finlandia-ehdokkaaksi?!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...