Siirry pääsisältöön

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)


Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma.

Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen.

Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa joutunut pettymään kun laajalti ylistetty kirja ei sitten ollutkaan niin loistava kuin olin etukäteen uumoillut.

Niinpä lähdin tätäkin kirjaa lukemaan varovaisella otteella. Mutta jo 50 sivun jälkeen olin täysillä mukana Tarvajoen kylän tapahtumissa ja viimeiset sivut olivat lopulta täyttä luopumisen tuskaa. Sanottakoon kuitenkin, että tarvitsin kirjan lukemiseen juuri tällaisen pidemmän pyhän ja vuokramökin rauhan, jotta sain uppoutua kyläläisten elämään täysin sieluin. 

Minut yllätti täysin millaisella herkkyydellä Nummi kuvaa kyläläistensä elämää, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Lisäksi hämmästytti se, että vaikka kirjassa vilisee väkeä kuin Vilkkilässä kissoja, niin jokaisella on oma tärkeä roolinsa tarinassa eikä kirjassa ole turhia hahmoja. Luonnonkuvaus on myös todella kaunista ja tarkkaa. 

Luin kirjaa hyvin paljolti viime aikaisiin poliittisiin virtauksiin peilaten - mitä tapahtuu kun aborttioikeus poistetaan ja muutetaan rikolliseksi? Olen lukenut melko lailla järkyttyneenä Yhdysvalloissa tapahtuvia muutoksia ja miten siellä aborttikielto vaikuttaa jo monen naisen elämään. Kristilliset liikkeet ovat saamassa yhä fanaattisempia piirteitä myös täällä Euroopassa ja ensimmäisenähän siinä yleensä pyyhkäistään naisten oikeuksia sivuun. Kun nyt saisimme pidettyä huolen siitä, että oma yhteiskuntamme pysyisi maltillisessa hallinnossa. Seuraavia vaaleja odotellen...

Markus Nummi: Käräjät (Otava 2024)


Luin ennen pääsiäistä myös Janne Puhakasta kertovan Ulos kopista-kirjan. Olen muiden tavoin seurannut koko talven Puhakan murhaajan oikeudenkäyntiä ja lukenut lehdistä molempien perheenjäsenten ja ystävien kommentteja. Mielessä heräsi paljon kysymyksiä ja ajattelin, että ehkä niihin vastauksen toisi tämä kirja. Mutta...

Valitettavasti kirja on melko kevyellä ja pinnallisella kädellä kirjoitettu ja monin paikoin asiat käsitellään vain pintaraapaisun verran. Kirjan pääasia on tietysti Puhakan "kopista ulos" tuleminen, jolloin hänestä tuli ensimmäinen Suomessa SM-liigassa pelannut jääkiekkoilija, joka kertoi avoimesti homoseksuaalisuudestaan. 

Kirjassa tosin tuodaan esille myös muita tarinoita siitä, miten kuka tahansa kapeasta sabluunasta poikkeava pelaaja kohtaa nimittelyä. Eräs haastateltu pelaaja koki jopa taideharrastuksensa herättävän kielteistä huomiota. Puhakan ulostulo oli tärkeä teko, mutta jääkiekkomaailmassa ne isot asennemuutokset ovat vielä kaukana edessä. 

Kirjasta käy hyvin ilmi kuinka nuorena nämä jääkiekkolahjakkuudet lähtevät maailmalle - usein iässä, jossa monet nuoret tarvitsisivat  vielä aktiivista vanhempien tukea. Puhakasta piirtyy esille kuva nuoresta miehestä, joka hoitaa hommat tunnollisesti ja pärjää. Niin, sitä pärjäämistähän meillä Suomessa aina niin korostetaan. Mutta aika yksin hän taisi siellä maailmalla olla.

Ja kun Puhakka lopulta päättää kertoa olevansa homoseksuaali hänen lähipiirinsä reagoi lähes koomisen neutraalisti. Eihän sillä nyt ole mitään merkitystä! Tästä ovat kaikki, valmentajia myöten, liikuttavan yksimielisiä. Tosin esimerkiksi Pride-tapahtumiin osallistuminen olikin yllättäen vastahakoista. Eli kaikki hyvin niin kauan kuin asiasta ei puhuta? Se suomalaisten perisynti...

Ja ehkä tuosta Puhakan ja Nordmon ikäerostakin olisi kannattanut puhua enemmän. Näin jälkiviisaana voisi sanoa yhtä ja toista, mutta jätän sanomatta. Amor omnia vincit ei valitettavasti aina toteudu. Nuori elämä sammui, täysin turhaan. Toivottavasti Janne Puhakan muisto nousee jossain vaiheessa tämän murhaoikeudenkäynin yläpuolelle ja asettuu sinne missä hänet muistetaan elämänsä, ei kuolemansa vuoksi.

Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista (Johnny Kniga 2022)

Kommentit

  1. Monen henkilön mukana kuljettaminen pitkässä romaanissa ei todellakaan ole helppo asia, Markus Nummi on onnistunut siinä hyvin. Kaikki pysyvät lukijan mielessä, koska ovat niin täysiä persoonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimissä menin välillä sekaisin, mutta alussa oli onneksi luettelo eri taloista ja niiden väestä. Tätä kirjaa sulattelen vielä pitkään... 😊

      Poista
  2. Käräjät alkaa kiinnostaa aina vaan enemmän. Blogeista olen siis kirjasta lukenut ja melko vahva tunne on tullut, että pitäisin kovasti. Luulen, että pitää ostaa kirja omaksi ja lukea kotona ajan kanssa. Suomessa kaikkea lukemista vaivaa usein “henkinen kiire”, kun haluaisi lukea enemmän kuin ehtii ja kuitenkin on muutakin puuhaa kuin lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä idea ostaa kirja omaksi ja säästää se sellaiseen ajankohtaan kun on aikaa lukea. Tässä on rakennettu ihan oma maailmansa ja vaikka itse aihe oli rankka niin viihdyin Tarvajoella 😊 Miten ihmeessä tämä ei päätynyt Finlandia-ehdokkaaksi?!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Akateemisen eron käsikirja

Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään. Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään". Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lu...