Siirry pääsisältöön

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)


Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma.

Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen.

Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa joutunut pettymään kun laajalti ylistetty kirja ei sitten ollutkaan niin loistava kuin olin etukäteen uumoillut.

Niinpä lähdin tätäkin kirjaa lukemaan varovaisella otteella. Mutta jo 50 sivun jälkeen olin täysillä mukana Tarvajoen kylän tapahtumissa ja viimeiset sivut olivat lopulta täyttä luopumisen tuskaa. Sanottakoon kuitenkin, että tarvitsin kirjan lukemiseen juuri tällaisen pidemmän pyhän ja vuokramökin rauhan, jotta sain uppoutua kyläläisten elämään täysin sieluin. 

Minut yllätti täysin millaisella herkkyydellä Nummi kuvaa kyläläistensä elämää, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Lisäksi hämmästytti se, että vaikka kirjassa vilisee väkeä kuin Vilkkilässä kissoja, niin jokaisella on oma tärkeä roolinsa tarinassa eikä kirjassa ole turhia hahmoja. Luonnonkuvaus on myös todella kaunista ja tarkkaa. 

Luin kirjaa hyvin paljolti viime aikaisiin poliittisiin virtauksiin peilaten - mitä tapahtuu kun aborttioikeus poistetaan ja muutetaan rikolliseksi? Olen lukenut melko lailla järkyttyneenä Yhdysvalloissa tapahtuvia muutoksia ja miten siellä aborttikielto vaikuttaa jo monen naisen elämään. Kristilliset liikkeet ovat saamassa yhä fanaattisempia piirteitä myös täällä Euroopassa ja ensimmäisenähän siinä yleensä pyyhkäistään naisten oikeuksia sivuun. Kun nyt saisimme pidettyä huolen siitä, että oma yhteiskuntamme pysyisi maltillisessa hallinnossa. Seuraavia vaaleja odotellen...

Markus Nummi: Käräjät (Otava 2024)


Luin ennen pääsiäistä myös Janne Puhakasta kertovan Ulos kopista-kirjan. Olen muiden tavoin seurannut koko talven Puhakan murhaajan oikeudenkäyntiä ja lukenut lehdistä molempien perheenjäsenten ja ystävien kommentteja. Mielessä heräsi paljon kysymyksiä ja ajattelin, että ehkä niihin vastauksen toisi tämä kirja. Mutta...

Valitettavasti kirja on melko kevyellä ja pinnallisella kädellä kirjoitettu ja monin paikoin asiat käsitellään vain pintaraapaisun verran. Kirjan pääasia on tietysti Puhakan "kopista ulos" tuleminen, jolloin hänestä tuli ensimmäinen Suomessa SM-liigassa pelannut jääkiekkoilija, joka kertoi avoimesti homoseksuaalisuudestaan. 

Kirjassa tosin tuodaan esille myös muita tarinoita siitä, miten kuka tahansa kapeasta sabluunasta poikkeava pelaaja kohtaa nimittelyä. Eräs haastateltu pelaaja koki jopa taideharrastuksensa herättävän kielteistä huomiota. Puhakan ulostulo oli tärkeä teko, mutta jääkiekkomaailmassa ne isot asennemuutokset ovat vielä kaukana edessä. 

Kirjasta käy hyvin ilmi kuinka nuorena nämä jääkiekkolahjakkuudet lähtevät maailmalle - usein iässä, jossa monet nuoret tarvitsisivat  vielä aktiivista vanhempien tukea. Puhakasta piirtyy esille kuva nuoresta miehestä, joka hoitaa hommat tunnollisesti ja pärjää. Niin, sitä pärjäämistähän meillä Suomessa aina niin korostetaan. Mutta aika yksin hän taisi siellä maailmalla olla.

Ja kun Puhakka lopulta päättää kertoa olevansa homoseksuaali hänen lähipiirinsä reagoi lähes koomisen neutraalisti. Eihän sillä nyt ole mitään merkitystä! Tästä ovat kaikki, valmentajia myöten, liikuttavan yksimielisiä. Tosin esimerkiksi Pride-tapahtumiin osallistuminen olikin yllättäen vastahakoista. Eli kaikki hyvin niin kauan kuin asiasta ei puhuta? Se suomalaisten perisynti...

Ja ehkä tuosta Puhakan ja Nordmon ikäerostakin olisi kannattanut puhua enemmän. Näin jälkiviisaana voisi sanoa yhtä ja toista, mutta jätän sanomatta. Amor omnia vincit ei valitettavasti aina toteudu. Nuori elämä sammui, täysin turhaan. Toivottavasti Janne Puhakan muisto nousee jossain vaiheessa tämän murhaoikeudenkäynin yläpuolelle ja asettuu sinne missä hänet muistetaan elämänsä, ei kuolemansa vuoksi.

Janne Puhakka - Risto Pakarinen: Ulos kopista (Johnny Kniga 2022)

Kommentit

  1. Monen henkilön mukana kuljettaminen pitkässä romaanissa ei todellakaan ole helppo asia, Markus Nummi on onnistunut siinä hyvin. Kaikki pysyvät lukijan mielessä, koska ovat niin täysiä persoonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimissä menin välillä sekaisin, mutta alussa oli onneksi luettelo eri taloista ja niiden väestä. Tätä kirjaa sulattelen vielä pitkään... 😊

      Poista
  2. Käräjät alkaa kiinnostaa aina vaan enemmän. Blogeista olen siis kirjasta lukenut ja melko vahva tunne on tullut, että pitäisin kovasti. Luulen, että pitää ostaa kirja omaksi ja lukea kotona ajan kanssa. Suomessa kaikkea lukemista vaivaa usein “henkinen kiire”, kun haluaisi lukea enemmän kuin ehtii ja kuitenkin on muutakin puuhaa kuin lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä idea ostaa kirja omaksi ja säästää se sellaiseen ajankohtaan kun on aikaa lukea. Tässä on rakennettu ihan oma maailmansa ja vaikka itse aihe oli rankka niin viihdyin Tarvajoella 😊 Miten ihmeessä tämä ei päätynyt Finlandia-ehdokkaaksi?!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...