Siirry pääsisältöön

Ludmila Engquistin tarina - Kuinka Ruotsin kansa tuli petetyksi

 


Hei, kuulkaas tätä: olen lukenut urheilukirjan! En yleensä moisiin harhaudu, sillä (vähäisen) lukukokemukseni mukaan ne ovat usein aika yksitoikkoisia. Eikä vähiten sen vuoksi, että ne on yleensä kirjoitettu fanikirjoiksi. Eli kaikki on huippua ja hienoa ja mahtavaa. Ei, ei voi olla!

Tämän Ludmila Engquistista kertovan kirjan päätin kuitenkin lukea, sillä hänen tarinansa on herättänyt niin paljon kysymysmerkkejä.  Ja Ludmilalla on kieltämättä paljon selittämistä, etenkin Ruotsin kansalle. Harvoin saakaan lukea näin nöyrästi kirjoitettua urheilijaelämäkertaa.

Kuka sitten on Ludmila? Hän syntyi 1964 silloisessa Neuvostoliitossa, jossa lapset lokeroitiin koulussa automaattisesti tiettyihin lahjakkuusluokkiin. Ludmilastakin piti ensin tulla voimistelija, mutta sitten hänet siirrettiin yleisurheilun puolella. Lapselta itseltään ei tietenkään pahemmin kyselty mitä hän haluaisi tehdä.

Ludmila ymmärsi kuitenkin varhain, että tässä voisi olla keino päästä pois. Lapsuutta väritti väkivaltainen alkoholisti-isä ja myöhemmin, vielä teini-iässä, hän ajautui suhteeseen huomattavasti vanhemman valmentajansa kanssa. Mies oli myös alkoholisti ja väkivaltainen.  Ludmila on jälleen loukussa. Ja 17-vuotiaana myös raskaana... 

Ludmilasta tulee Venäjän (tässä vaiheessa Neuvostoliitto on jo historiaa) ykkösaitajuoksijoita ja hän pääsee maajoukkueen kanssa kilpailemaan arvokisoihin. 1993 hän jää kuitenkin kiinni dopingin käytöstä, mistä napsahtaa neljän vuoden kilpailukielto. Syylliseksi todetaan lopulta Ludmilan silloinen aviomies/valmentaja ja kilpailukielto kumotaan.

Nyt Ludmila on tavannut tulevan puolisonsa, urheiluagenttina toimivan ruotsalaisen Johan Engquistin. Pari päättää yrittää tehdä comebackin ja Ludmilan tulokset ovatkin sitä luokkaa, että hänelle myönnetään pikavauhtia Ruotsin kansalaisuus. Juuri sopivasti Atlantan olympialaisiin. Sieltä Ludmila tulee kotiin olympiakulta kaulassaan ja koko Ruotsi on polvillaan hänen edessään. Ludmila valitaan Vuoden Urheilijaksi, Vuoden Naiseksi ja jopa Vuoden Ruotsalaiseksi. Hän pääsee myös koristamaan postimerkkiä.

Tulevaisuus on siis loistava, mutta... kaiken tämän keskellä Ludmila sairastuu rintasyöpään. Hän jatkaa kuitenkin kunnianhimoista treenaamista rankoista hoidoista huolimatta. Tämän hän uskoo lopulta johtaneen siihen, että juokseminen ei enää onnistunut. Keho ei kestänytkään tätä rääkkiä. Ura oli loppu.

Ludmila ei kuitenkaan anna periksi, olympiamitaliahan tässä oltiin hakemassa. Hän kuulee, että kelkkailussa tarvitaan juuri hänenlaisiaan nopeita juoksijoita. Jarrunaisena hänen tehtävänään olisi saada mahdollisimman kova vauhti kelkalle, sitten vain hypätään kyytiin ja loppumatka kyyrötellään etummaisen miehistön jäsenen takana, kunnes on aika jarruttaa. Helppoa! Johankin innostuu ajatuksesta ja niinpä pari päättää satsata kaiken uuteen lajiin.

Mutta ensimmäisissä harjoituslaskuissa Ludmila tajua kauhukseen, että hän pelkää kelkalla laskua. Vauhti on hurja ja vammautumisriski suuri. On kuitenkin myöhäistä perääntyä, "Team Ludmila" on jo lanseerattu ja koko Ruotsi odottaa seuraavaa olympiamitalia.

Kaikki päättyy lopulta suureen skandaaliin. Ludmilan omien sanojen mukaan hän hankkii epätoivoissaan Venäjällä käydessään kiellettyjä aineita. Kun kelkkatiimi joutuu yllättäin dopingtestiin, Ludmila tunnustaa heti ja ura on lopullisesti ohi.

Kirjassa on kieltämättä selittelyn makua, mutta se ei peitä kirjan tärkeää sanomaa. Engquist korostaa moneen kertaan miten ohimeneviä urheilun huippuhetket lopulta ovat. Itse hän jopa tuntuu katuvan sitä, että uhrasi koko elämänsä urheilulle. Nyt 60-vuotiaana hän miettii miksi ei satsannut esimerkiksi yliopisto-opintoihin. Tai musiikkiin, joka on myös tärkeä osa hänen elämäänsä. 

Aiemmin tänä vuonna ilmestyi Engquistista tehty tv-dokumentti ja alkusyksystä tämä elämäkerta. Engquist on asunut viimeiset parikymmentä vuotta Espanjassa, jonne hän lähti dopingkohua pakoon. Sinne hän on sittemmin kotiutunut, kuten myös hänen molemmat lapsensa. Mutta syöpä on uusiutunut eikä elinvuosia ole todennäköisesti montakaan jäljellä. On siis aika tehdä tilipäätös ja siinä tehtävässä tämä kirja on onnistunut.

Kirjassa oli paljon muutakin mielenkiintoista luettavaa, erityisesti kohdat, joissa Engquist kertoo huippu-urheilun raadollisuudesta Neuvostoliitossa ja kokemuksistaan maahanmuuttajana. Johan Engquistin rooli tässä sopassa jäi kuitenkin edelleen epäselväksi, Ludmila on hyvin armollinen ex-miestään kohtaan. Niin, Johan ei voinut koskaan antaa anteeksi vaimonsa petosta ja pari on sittemmin eronnut.

Ruotsin kansa ei siis saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiinsä ja Ludmila jäänee ikuiseksi kysymysmerkiksi. Käyttikö hän kiellettyjä aineita myös Atlantassa 1996? Sitä täällä pohditaan, edelleen...

**

Ludmila Engquist, Johan Bendjelloul & Henrik Johnsson: Ludmila. Svenskare kan ingen vara (Bokförlaget Forum 2024)

Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Vielä muutama kirjalupaus!

  Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne.  20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...