Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle!

En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista...

Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.

Vuonna 2020 ilmestynyttä Neitsytpolkua kehuin uskottavasta ja tarkasta kerronnasta ja vaikka suoranaista dramatiikkaa ei ollut niin draaman kaari oli selkeä ja koukuttava. Ja hienovaraista ihmissuhdehässäkkää tarjoaa myös aikaisempi romaani Tällä tavalla maailma loppuu, jossa teemoja löytyy joka lähtöön mutta kokonaisuutena kirja oli kuitenkin helpottavan kevyt lukea.

Ja täysin samoja aineksia löytyy tästä Teirin uusimmastakin. Kirja on tyylikästä kerrontaa ja jos kaipaat ihmissuhdekoukeroita - ollos hyvä! Mutta harmillisesti kirjassa oli väkeä kuin pipoa eikä kirjailijan päähenkilöksi nostama Jacob jaksanut pitää jännitettä yllä.

Kirjan tarina sijoittuu Pietarsaareen, vuosi on 1993. Mona ja Mick ovat keski-ikää lähestyvä aviopari, joilla ansioluettelosta löytyvät kaksi lasta, talo puutarhoineen, muutama sivusuhde ja ikääntyneet vanhemmat. Avioparin välilläkään ei enää niin sanotusti säkenöi.

12-vuotias Jacob asuu isovanhempiensa luona. Päihdeongelmainen äiti on jo pitkään elänyt Kööpenhaminassa ja sinne lähtee myös isä työn perässä, salaisena toiveenaan saada uudestaan yhteys Jacobin äitiin. Jacob tutustuu Monan ja Mickin poikaan Robertiin ja alkaa viihtyä perheen kotona.

Teir tuo mukaan sivujuonteena 90-luvun alun Kosovon pakolaiskriisin. Kirjan henkilögalleriaan liittyy perhe, jota uhkaa karkotus. Jacobin isoäiti piilottaa kosovolaisperheen lapset voittaakseen lisää aikaa perheen maahanmuuttohakemukselle. Perheen poika Besim lyöttäytyy yhteen Jacobin ja Robertin kanssa ja lopulta pojilla on oma bändikin.

Itse pidin kirjaihmisenä tietysti siitä, miten opettajana toimiva Mona johdattaa Jacobin kirjojen pariin. Ja silloin minullakin vihdoin välähtää: tässä täytyy olla jotain omakohtaista. Ja kyllä! Teir on syntynyt Pietarsaaressa (ruotsiksi Jakobstad) vuonna 1980, eli vuosi 1993 kertoo juuri niistä kirjailijan omista teinivuosista. Mikä siis selittää kirjan tarkan ja mielenkiintoisen ajankuvan. Haluatko käväistä 90-luvun Pietarsaaressa ja nähdä miten teinipojat viettivät silloin aikaansa - ollos hyvä!

Mutta kuten jo mainitsin, jotain tästä puuttuu. Ehkä se, etten ole itse elänyt teinipojan elämää tekee oloni vieraantuneeksi - ehkä vähän vaivautuneeksikin! Samasta syystä olen tuntenut vastahakoa myös Kjell Westön kirjoja kohtaan.

Teirhän muuten käyttää tarinassaan Westön suosimaa näkökulmaa - nuori, muista irralleen joutunut poika päätyy ydinperheen huomaan, jossa hän jää kuitenkin enemmän sivutarkkailijan roolin. Myös Jacob jää tässä kirjassa ikäänkuin oman tarinansa sivuhenkilöksi. Ja koska kukaan mukaan sieltä ei nouse muita enemmän esille, en lukijana ehtinyt luomaan sen kummempia tunnesiteitä.

Toinen samaan syssyyn lukemani pikkukaupunkikuvaus viekin sitten Tanskan Jyllantiin. Stine Pilgaardin kolmannesta romaanista 'Metriä sekunnissa' tuli Tanskassa oikea jymymenestys, josta on tehty jo myös elokuvaversio.

Itselleni kirja tuli lukupiirini välityksellä, enkä olisi tätä kirjaa itse osannut edes hakea. Lukupiiriämme on syksyn aikana vaivannut matkakuume, joten olemme käyneet kurkistamassa eri maihin, tämä kirja sai siis edustaa Tanskaa. (Seuraavaksi olemme muuten lähdössä nojatuolimatkalle Islantiin, joten vinkatkaa kirjoja, jotka eivät ole dekkareita!)

Olin kyllä suoraan sanottuna ällistynyt kun aloin lukea Pilgaardin teosta! En ollut odottanut yhtikäs mitään ja sain vastaani melkoisen ilotulituksen. Teksti suorastaan säkenöi. Pidin todella paljon Pilgaardin huumorista ja nokkelasanaisuudesta. Minua myös liikutti, miten kirjan kertoja oli niin täysin mukana joka hetkessä. Ja tarinassa kuvaillut eeppiset kohtaukset autokoulussa muistuttivat minua omista, vähintäänkin yhtä eeppisistä autokouluajoista. Se tunne kun ajat ajokortin myöhemmällä iällä...

Tarina on peittelemättömästi saanut alkunsa Pilgaardin omasta elämäntarinasta. Kirjailija muutti nimittäin miehensä kanssa juurikin kirjassa kuvattuun Vellingin yhteisöön, jossa mies sai työpaikan paikallisen korkeakoulun opettajana ja kirjailija puolestaan yritti sopeutua paikalliseen elämänmenoon.

Ystävien saaminen ei ole kai koskaan helppoa, mutta kirjan kertojan rajaton sosiaalisuus luo tilanteita, joita ainakin itse kutsuisin ystävyydeksi. Ehkäpä suurin opetus kertojalle itselleen oli se, että aina ei tarvitse puhua sillä ystävyys viihtyy myös hiljaisuudessa.

Pilgaard on sittemmin jo jättänyt Vellingen taakseen ja muuttanut takaisin lähelle Kööpenhaminaa. Lehtihaastattelussa hän kertoo, kuinka nyt molemmat perheen vanhemmat ovat kirjailijoita ja kirjailijan elämä, PR-kiertueineen ja pääkaupungissa sijaitsevan kustantamon vuoksi, on helpompaa sieltä käsin. Tosin rakkaaksi käynyttä Jyllantia he eivät ehkä täysin jätä, sillä hakusessa on ainakin haastattelun teon aikana kesäasunnon hankinta samalta seudulta.

Näiden molempien kirjojen pikkupaikkakunnista jäi näin päällimmäisenä mieleen tiivis yhteisöllisyys, vaikkakin se Pohjanmaalla ilmenee hiljaisempana kuin tanskalaisen maaseudun reipas ja rehvakaskin elämäntyyli. Jos siis kaipaat omille nojatuolimatkoillesi pikkukaupungin pinnan alla kuplivaa jännitettä - ollos hyvä!

Philip Teir: Eftermiddag i augusti (Wahlström & Widstrand / Schildts & Söderströms 2024)

Suomennettu nimellä 'Elokuun varjot' (Jaana Nikula, Otava 2024)

Stine Pilgaard: Meter i sekunden (ruotsinnos tanskasta: Helena Hansson & Djordje Zarkovic, Modernista 2021)

Suomennettu nimellä 'Metriä sekunnissa' (Anna Skogster, WSOY 2022)

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa. Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen. Ja täytyy sanoa, että tu...

Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Lue lisää

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Lue lisää

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...