Siirry pääsisältöön

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

 


Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle!

En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista...

Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat. 

Vuonna 2020 ilmestynyttä Neitsytpolkua kehuin uskottavasta ja tarkasta kerronnasta ja vaikka suoranaista dramatiikkaa ei ollut niin draaman kaari oli selkeä ja koukuttava. Ja hienovaraista ihmissuhdehässäkkää tarjoaa myös aikaisempi romaani Tällä tavalla maailma loppuu, jossa teemoja löytyy joka lähtöön mutta kokonaisuutena kirja oli kuitenkin helpottavan kevyt lukea.

Ja täysin samoja aineksia löytyy tästä Teirin uusimmastakin. Kirja on tyylikästä kerrontaa ja jos kaipaat ihmissuhdekoukeroita - ollos hyvä! Mutta harmillisesti kirjassa oli väkeä kuin pipoa eikä kirjailijan päähenkilöksi nostama Jacob jaksanut pitää jännitettä yllä. 

Kirjan tarina sijoittuu Pietarsaareen, vuosi on 1993. Mona ja Mick ovat keski-ikää lähestyvä aviopari, joilla ansioluettelosta löytyvät kaksi lasta, talo puutarhoineen, muutama sivusuhde ja ikääntyneet vanhemmat. Avioparin välilläkään ei enää niin sanotusti säkenöi.

12-vuotias Jacob asuu isovanhempiensa luona. Päihdeongelmainen äiti on jo pitkään elänyt Kööpenhaminassa ja sinne lähtee myös isä työn perässä, salaisena toiveenaan saada uudestaan yhteys Jacobin äitiin. Jacob tutustuu Monan ja Mickin poikaan Robertiin ja alkaa viihtyä perheen kotona. 

Teir tuo mukaan sivujuonteena 90-luvun alun Kosovon pakolaiskriisin. Kirjan henkilögalleriaan liittyy perhe, jota uhkaa karkotus. Jacobin isoäiti piilottaa kosovolaisperheen lapset voittaakseen lisää aikaa perheen maahanmuuttohakemukselle. Perheen poika Besim lyöttäytyy yhteen Jacobin ja Robertin kanssa ja lopulta pojilla on oma bändikin.

Itse pidin kirjaihmisenä tietysti siitä, miten opettajana toimiva Mona johdattaa Jacobin kirjojen pariin. Ja silloin minullakin vihdoin välähtää: tässä täytyy olla jotain omakohtaista. Ja kyllä! Teir on syntynyt Pietarsaaressa (ruotsiksi Jakobstad) vuonna 1980, eli vuosi 1993 kertoo juuri niistä kirjailijan omista teinivuosista. Mikä siis selittää kirjan tarkan ja mielenkiintoisen ajankuvan. Haluatko käväistä 90-luvun Pietarsaaressa ja nähdä miten teinipojat viettivät silloin aikaansa - ollos hyvä!

Mutta kuten jo mainitsin, jotain tästä puuttuu. Ehkä se, etten ole itse elänyt teinipojan elämää tekee oloni vieraantuneeksi - ehkä vähän vaivautuneeksikin! Samasta syystä olen tuntenut vastahakoa myös Kjell Westön kirjoja kohtaan. 

Teirhän muuten käyttää tarinassaan Westön suosimaa näkökulmaa - nuori, muista irralleen joutunut poika päätyy ydinperheen huomaan, jossa hän jää kuitenkin enemmän sivutarkkailijan roolin. Myös Jacob jää tässä kirjassa ikäänkuin oman tarinansa sivuhenkilöksi. Ja koska kukaan mukaan sieltä ei nouse muita enemmän esille, en lukijana ehtinyt luomaan sen kummempia tunnesiteitä.

Toinen samaan syssyyn lukemani pikkukaupunkikuvaus viekin sitten Tanskan Jyllantiin. Stine Pilgaardin kolmannesta romaanista 'Metriä sekunnissa' tuli Tanskassa oikea jymymenestys, josta on tehty jo myös elokuvaversio.

Itselleni kirja tuli lukupiirini välityksellä, enkä olisi tätä kirjaa itse osannut edes hakea. Lukupiiriämme on syksyn aikana vaivannut matkakuume, joten olemme käyneet kurkistamassa eri maihin, tämä kirja sai siis edustaa Tanskaa. (Seuraavaksi olemme muuten lähdössä nojatuolimatkalle Islantiin, joten vinkatkaa kirjoja, jotka eivät ole dekkareita!)

Olin kyllä suoraan sanottuna ällistynyt kun aloin lukea Pilgaardin teosta! En ollut odottanut yhtikäs mitään ja sain vastaani melkoisen ilotulituksen. Teksti suorastaan säkenöi. Pidin todella paljon Pilgaardin huumorista ja nokkelasanaisuudesta. Minua myös liikutti, miten kirjan kertoja oli niin täysin mukana joka hetkessä. Ja tarinassa kuvaillut eeppiset kohtaukset autokoulussa muistuttivat minua omista, vähintäänkin yhtä eeppisistä autokouluajoista. Se tunne kun ajat ajokortin myöhemmällä iällä...

Tarina on peittelemättömästi saanut alkunsa Pilgaardin omasta elämäntarinasta. Kirjailija muutti nimittäin miehensä kanssa juurikin kirjassa kuvattuun Vellingin yhteisöön, jossa mies sai työpaikan paikallisen korkeakoulun opettajana ja kirjailija puolestaan yritti sopeutua paikalliseen elämänmenoon.

Ystävien saaminen ei ole kai koskaan helppoa, mutta kirjan kertojan rajaton sosiaalisuus luo tilanteita, joita ainakin itse kutsuisin ystävyydeksi. Ehkäpä suurin opetus kertojalle itselleen oli se, että aina ei tarvitse puhua sillä ystävyys viihtyy myös hiljaisuudessa.

Pilgaard on sittemmin jo jättänyt Vellingen taakseen ja muuttanut takaisin lähelle Kööpenhaminaa. Lehtihaastattelussa hän kertoo, kuinka nyt molemmat perheen vanhemmat ovat kirjailijoita ja kirjailijan elämä, PR-kiertueineen ja pääkaupungissa sijaitsevan kustantamon vuoksi, on helpompaa sieltä käsin. Tosin rakkaaksi käynyttä Jyllantia he eivät ehkä täysin jätä, sillä hakusessa on ainakin haastattelun teon aikana kesäasunnon hankinta samalta seudulta.

Näiden molempien kirjojen pikkupaikkakunnista jäi näin päällimmäisenä mieleen tiivis yhteisöllisyys, vaikkakin se Pohjanmaalla ilmenee hiljaisempana kuin tanskalaisen maaseudun reipas ja rehvakaskin elämäntyyli. Jos siis kaipaat omille nojatuolimatkoillesi pikkukaupungin pinnan alla kuplivaa jännitettä - ollos hyvä!

**

Philip Teir: Eftermiddag i augusti (Wahlström & Widstrand / Schildts & Söderströms 2024)

Suomennettu nimellä 'Elokuun varjot' (Jaana Nikula, Otava 2024)

Stine Pilgaard: Meter i sekunden (ruotsinnos tanskasta: Helena Hansson & Djordje Zarkovic, Modernista 2021)

Suomennettu nimellä 'Metriä sekunnissa' (Anna Skogster, WSOY 2022)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...