Siirry pääsisältöön

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

 


Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle!

En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista...

Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat. 

Vuonna 2020 ilmestynyttä Neitsytpolkua kehuin uskottavasta ja tarkasta kerronnasta ja vaikka suoranaista dramatiikkaa ei ollut niin draaman kaari oli selkeä ja koukuttava. Ja hienovaraista ihmissuhdehässäkkää tarjoaa myös aikaisempi romaani Tällä tavalla maailma loppuu, jossa teemoja löytyy joka lähtöön mutta kokonaisuutena kirja oli kuitenkin helpottavan kevyt lukea.

Ja täysin samoja aineksia löytyy tästä Teirin uusimmastakin. Kirja on tyylikästä kerrontaa ja jos kaipaat ihmissuhdekoukeroita - ollos hyvä! Mutta harmillisesti kirjassa oli väkeä kuin pipoa eikä kirjailijan päähenkilöksi nostama Jacob jaksanut pitää jännitettä yllä. 

Kirjan tarina sijoittuu Pietarsaareen, vuosi on 1993. Mona ja Mick ovat keski-ikää lähestyvä aviopari, joilla ansioluettelosta löytyvät kaksi lasta, talo puutarhoineen, muutama sivusuhde ja ikääntyneet vanhemmat. Avioparin välilläkään ei enää niin sanotusti säkenöi.

12-vuotias Jacob asuu isovanhempiensa luona. Päihdeongelmainen äiti on jo pitkään elänyt Kööpenhaminassa ja sinne lähtee myös isä työn perässä, salaisena toiveenaan saada uudestaan yhteys Jacobin äitiin. Jacob tutustuu Monan ja Mickin poikaan Robertiin ja alkaa viihtyä perheen kotona. 

Teir tuo mukaan sivujuonteena 90-luvun alun Kosovon pakolaiskriisin. Kirjan henkilögalleriaan liittyy perhe, jota uhkaa karkotus. Jacobin isoäiti piilottaa kosovolaisperheen lapset voittaakseen lisää aikaa perheen maahanmuuttohakemukselle. Perheen poika Besim lyöttäytyy yhteen Jacobin ja Robertin kanssa ja lopulta pojilla on oma bändikin.

Itse pidin kirjaihmisenä tietysti siitä, miten opettajana toimiva Mona johdattaa Jacobin kirjojen pariin. Ja silloin minullakin vihdoin välähtää: tässä täytyy olla jotain omakohtaista. Ja kyllä! Teir on syntynyt Pietarsaaressa (ruotsiksi Jakobstad) vuonna 1980, eli vuosi 1993 kertoo juuri niistä kirjailijan omista teinivuosista. Mikä siis selittää kirjan tarkan ja mielenkiintoisen ajankuvan. Haluatko käväistä 90-luvun Pietarsaaressa ja nähdä miten teinipojat viettivät silloin aikaansa - ollos hyvä!

Mutta kuten jo mainitsin, jotain tästä puuttuu. Ehkä se, etten ole itse elänyt teinipojan elämää tekee oloni vieraantuneeksi - ehkä vähän vaivautuneeksikin! Samasta syystä olen tuntenut vastahakoa myös Kjell Westön kirjoja kohtaan. 

Teirhän muuten käyttää tarinassaan Westön suosimaa näkökulmaa - nuori, muista irralleen joutunut poika päätyy ydinperheen huomaan, jossa hän jää kuitenkin enemmän sivutarkkailijan roolin. Myös Jacob jää tässä kirjassa ikäänkuin oman tarinansa sivuhenkilöksi. Ja koska kukaan mukaan sieltä ei nouse muita enemmän esille, en lukijana ehtinyt luomaan sen kummempia tunnesiteitä.

Toinen samaan syssyyn lukemani pikkukaupunkikuvaus viekin sitten Tanskan Jyllantiin. Stine Pilgaardin kolmannesta romaanista 'Metriä sekunnissa' tuli Tanskassa oikea jymymenestys, josta on tehty jo myös elokuvaversio.

Itselleni kirja tuli lukupiirini välityksellä, enkä olisi tätä kirjaa itse osannut edes hakea. Lukupiiriämme on syksyn aikana vaivannut matkakuume, joten olemme käyneet kurkistamassa eri maihin, tämä kirja sai siis edustaa Tanskaa. (Seuraavaksi olemme muuten lähdössä nojatuolimatkalle Islantiin, joten vinkatkaa kirjoja, jotka eivät ole dekkareita!)

Olin kyllä suoraan sanottuna ällistynyt kun aloin lukea Pilgaardin teosta! En ollut odottanut yhtikäs mitään ja sain vastaani melkoisen ilotulituksen. Teksti suorastaan säkenöi. Pidin todella paljon Pilgaardin huumorista ja nokkelasanaisuudesta. Minua myös liikutti, miten kirjan kertoja oli niin täysin mukana joka hetkessä. Ja tarinassa kuvaillut eeppiset kohtaukset autokoulussa muistuttivat minua omista, vähintäänkin yhtä eeppisistä autokouluajoista. Se tunne kun ajat ajokortin myöhemmällä iällä...

Tarina on peittelemättömästi saanut alkunsa Pilgaardin omasta elämäntarinasta. Kirjailija muutti nimittäin miehensä kanssa juurikin kirjassa kuvattuun Vellingin yhteisöön, jossa mies sai työpaikan paikallisen korkeakoulun opettajana ja kirjailija puolestaan yritti sopeutua paikalliseen elämänmenoon.

Ystävien saaminen ei ole kai koskaan helppoa, mutta kirjan kertojan rajaton sosiaalisuus luo tilanteita, joita ainakin itse kutsuisin ystävyydeksi. Ehkäpä suurin opetus kertojalle itselleen oli se, että aina ei tarvitse puhua sillä ystävyys viihtyy myös hiljaisuudessa.

Pilgaard on sittemmin jo jättänyt Vellingen taakseen ja muuttanut takaisin lähelle Kööpenhaminaa. Lehtihaastattelussa hän kertoo, kuinka nyt molemmat perheen vanhemmat ovat kirjailijoita ja kirjailijan elämä, PR-kiertueineen ja pääkaupungissa sijaitsevan kustantamon vuoksi, on helpompaa sieltä käsin. Tosin rakkaaksi käynyttä Jyllantia he eivät ehkä täysin jätä, sillä hakusessa on ainakin haastattelun teon aikana kesäasunnon hankinta samalta seudulta.

Näiden molempien kirjojen pikkupaikkakunnista jäi näin päällimmäisenä mieleen tiivis yhteisöllisyys, vaikkakin se Pohjanmaalla ilmenee hiljaisempana kuin tanskalaisen maaseudun reipas ja rehvakaskin elämäntyyli. Jos siis kaipaat omille nojatuolimatkoillesi pikkukaupungin pinnan alla kuplivaa jännitettä - ollos hyvä!

**

Philip Teir: Eftermiddag i augusti (Wahlström & Widstrand / Schildts & Söderströms 2024)

Suomennettu nimellä 'Elokuun varjot' (Jaana Nikula, Otava 2024)

Stine Pilgaard: Meter i sekunden (ruotsinnos tanskasta: Helena Hansson & Djordje Zarkovic, Modernista 2021)

Suomennettu nimellä 'Metriä sekunnissa' (Anna Skogster, WSOY 2022)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Kuorolaulua ja japanilaista slow-kirjallisuutta

  Onpa ollut hieno toukokuu! Olen onnistunut saavuttamaan jopa hieman sellaisen zenimäisen olotilan. Kaikki alkoi kävelyprojektistani, jonka tuloksena kävelin huhtikuussa 156 km. Sitten aloitin paikallisessa kirkkokuorossa kakkosalttona ja pitkäaikainen unelmani toteutui. Lukumanianikin rauhoittui, sillä löysin hienon japanilaisen romaanin, jonka luokittelisin mielelläni slow-kirjallisuudeksi, jos sellaista genreä nyt ylipäänsä on. Kirjan löytymisestä voin jälleen kerran kiittää suomalaisia kirjablogeja, joista tämän kirjan bongasin. Sekä  Kirja vieköön -blogi  että  Kartanon kruunaamaton lukija  kirjoittivat tästä Kikuko Tsumuran englanniksi käännetystä kirjasta niin kiinnostavasti, että varasin sen paikallisesta kirjastosta (onneksi löytyi!). Ja liityn todellakin kaikkiin kehuviin arvioihin, tämä kirja oli kerrassaan mainio ja ennen kaikkea ennalta arvaamaton.  Kirjan päähenkilö, nimettömäksi jäävä nainen, on jättänyt pitkäaikaisen työpaikkansa burnoutin...