Siirry pääsisältöön

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

 


Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle!

En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista...

Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat. 

Vuonna 2020 ilmestynyttä Neitsytpolkua kehuin uskottavasta ja tarkasta kerronnasta ja vaikka suoranaista dramatiikkaa ei ollut niin draaman kaari oli selkeä ja koukuttava. Ja hienovaraista ihmissuhdehässäkkää tarjoaa myös aikaisempi romaani Tällä tavalla maailma loppuu, jossa teemoja löytyy joka lähtöön mutta kokonaisuutena kirja oli kuitenkin helpottavan kevyt lukea.

Ja täysin samoja aineksia löytyy tästä Teirin uusimmastakin. Kirja on tyylikästä kerrontaa ja jos kaipaat ihmissuhdekoukeroita - ollos hyvä! Mutta harmillisesti kirjassa oli väkeä kuin pipoa eikä kirjailijan päähenkilöksi nostama Jacob jaksanut pitää jännitettä yllä. 

Kirjan tarina sijoittuu Pietarsaareen, vuosi on 1993. Mona ja Mick ovat keski-ikää lähestyvä aviopari, joilla ansioluettelosta löytyvät kaksi lasta, talo puutarhoineen, muutama sivusuhde ja ikääntyneet vanhemmat. Avioparin välilläkään ei enää niin sanotusti säkenöi.

12-vuotias Jacob asuu isovanhempiensa luona. Päihdeongelmainen äiti on jo pitkään elänyt Kööpenhaminassa ja sinne lähtee myös isä työn perässä, salaisena toiveenaan saada uudestaan yhteys Jacobin äitiin. Jacob tutustuu Monan ja Mickin poikaan Robertiin ja alkaa viihtyä perheen kotona. 

Teir tuo mukaan sivujuonteena 90-luvun alun Kosovon pakolaiskriisin. Kirjan henkilögalleriaan liittyy perhe, jota uhkaa karkotus. Jacobin isoäiti piilottaa kosovolaisperheen lapset voittaakseen lisää aikaa perheen maahanmuuttohakemukselle. Perheen poika Besim lyöttäytyy yhteen Jacobin ja Robertin kanssa ja lopulta pojilla on oma bändikin.

Itse pidin kirjaihmisenä tietysti siitä, miten opettajana toimiva Mona johdattaa Jacobin kirjojen pariin. Ja silloin minullakin vihdoin välähtää: tässä täytyy olla jotain omakohtaista. Ja kyllä! Teir on syntynyt Pietarsaaressa (ruotsiksi Jakobstad) vuonna 1980, eli vuosi 1993 kertoo juuri niistä kirjailijan omista teinivuosista. Mikä siis selittää kirjan tarkan ja mielenkiintoisen ajankuvan. Haluatko käväistä 90-luvun Pietarsaaressa ja nähdä miten teinipojat viettivät silloin aikaansa - ollos hyvä!

Mutta kuten jo mainitsin, jotain tästä puuttuu. Ehkä se, etten ole itse elänyt teinipojan elämää tekee oloni vieraantuneeksi - ehkä vähän vaivautuneeksikin! Samasta syystä olen tuntenut vastahakoa myös Kjell Westön kirjoja kohtaan. 

Teirhän muuten käyttää tarinassaan Westön suosimaa näkökulmaa - nuori, muista irralleen joutunut poika päätyy ydinperheen huomaan, jossa hän jää kuitenkin enemmän sivutarkkailijan roolin. Myös Jacob jää tässä kirjassa ikäänkuin oman tarinansa sivuhenkilöksi. Ja koska kukaan mukaan sieltä ei nouse muita enemmän esille, en lukijana ehtinyt luomaan sen kummempia tunnesiteitä.

Toinen samaan syssyyn lukemani pikkukaupunkikuvaus viekin sitten Tanskan Jyllantiin. Stine Pilgaardin kolmannesta romaanista 'Metriä sekunnissa' tuli Tanskassa oikea jymymenestys, josta on tehty jo myös elokuvaversio.

Itselleni kirja tuli lukupiirini välityksellä, enkä olisi tätä kirjaa itse osannut edes hakea. Lukupiiriämme on syksyn aikana vaivannut matkakuume, joten olemme käyneet kurkistamassa eri maihin, tämä kirja sai siis edustaa Tanskaa. (Seuraavaksi olemme muuten lähdössä nojatuolimatkalle Islantiin, joten vinkatkaa kirjoja, jotka eivät ole dekkareita!)

Olin kyllä suoraan sanottuna ällistynyt kun aloin lukea Pilgaardin teosta! En ollut odottanut yhtikäs mitään ja sain vastaani melkoisen ilotulituksen. Teksti suorastaan säkenöi. Pidin todella paljon Pilgaardin huumorista ja nokkelasanaisuudesta. Minua myös liikutti, miten kirjan kertoja oli niin täysin mukana joka hetkessä. Ja tarinassa kuvaillut eeppiset kohtaukset autokoulussa muistuttivat minua omista, vähintäänkin yhtä eeppisistä autokouluajoista. Se tunne kun ajat ajokortin myöhemmällä iällä...

Tarina on peittelemättömästi saanut alkunsa Pilgaardin omasta elämäntarinasta. Kirjailija muutti nimittäin miehensä kanssa juurikin kirjassa kuvattuun Vellingin yhteisöön, jossa mies sai työpaikan paikallisen korkeakoulun opettajana ja kirjailija puolestaan yritti sopeutua paikalliseen elämänmenoon.

Ystävien saaminen ei ole kai koskaan helppoa, mutta kirjan kertojan rajaton sosiaalisuus luo tilanteita, joita ainakin itse kutsuisin ystävyydeksi. Ehkäpä suurin opetus kertojalle itselleen oli se, että aina ei tarvitse puhua sillä ystävyys viihtyy myös hiljaisuudessa.

Pilgaard on sittemmin jo jättänyt Vellingen taakseen ja muuttanut takaisin lähelle Kööpenhaminaa. Lehtihaastattelussa hän kertoo, kuinka nyt molemmat perheen vanhemmat ovat kirjailijoita ja kirjailijan elämä, PR-kiertueineen ja pääkaupungissa sijaitsevan kustantamon vuoksi, on helpompaa sieltä käsin. Tosin rakkaaksi käynyttä Jyllantia he eivät ehkä täysin jätä, sillä hakusessa on ainakin haastattelun teon aikana kesäasunnon hankinta samalta seudulta.

Näiden molempien kirjojen pikkupaikkakunnista jäi näin päällimmäisenä mieleen tiivis yhteisöllisyys, vaikkakin se Pohjanmaalla ilmenee hiljaisempana kuin tanskalaisen maaseudun reipas ja rehvakaskin elämäntyyli. Jos siis kaipaat omille nojatuolimatkoillesi pikkukaupungin pinnan alla kuplivaa jännitettä - ollos hyvä!

**

Philip Teir: Eftermiddag i augusti (Wahlström & Widstrand / Schildts & Söderströms 2024)

Suomennettu nimellä 'Elokuun varjot' (Jaana Nikula, Otava 2024)

Stine Pilgaard: Meter i sekunden (ruotsinnos tanskasta: Helena Hansson & Djordje Zarkovic, Modernista 2021)

Suomennettu nimellä 'Metriä sekunnissa' (Anna Skogster, WSOY 2022)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...