Elämäkerta-ainesta

Voi miksi nämä viikonloput tuntuvat aina niin lyhyiltä? Vaikka ehdinkin paljon - yksi näyttely, yksi teatteriesitys, opintoja ja tutkielman luonnostelua, metsäkävelykin siihen väliin - niin oliko tämä nyt sitten kuitenkaan sitä "elämäkerta-ainesta".

"Juuri se, että yleensä menet sen sijaan että jättäisit menemättä, on tehnyt elämästäsi elämäkerta-ainesta."

Niin, sanotaan se nyt suoraan: olen täällä post-Saisio-tunnelmissa. Tuo yllä oleva oli sitaatti Heini Junkkaalan massiivisesta Saisio-pläjäyksestä, joka oli sekä mieltä virkistävä mutta se on aiheuttanut myös kosolti itsetutkiskelua. Mitä jos meikäläisestä pitäisi kirjoittaa elämäkerta parinkymmenen vuoden kuluttua, mitä ihmettä siihen voisi laittaa?

En nyt tarkoita, että haaveilen täällä tulevani joksikin merkkihenkilöksi. Kyseessä on enemmän ehkä sellainen välitilinpäätös. Että mitä on tullut tehtyä ja mitä on vielä edessä. Tai nyt näin Saisiokirjan luettuani: kenen kanssa on tullut tehtyä ja mitä kaikkea väkeä tuolla elämänpolullani vielä mahtaa odotella. Sillä siitähän tässä on kysymys: yhdessä tekemisestä, yhdessä keksimisestä. Yhdessä leikkimisestä...

Olen ollut sikäli hyvin tyypillinen suomalainen, että olen mitannut saavutuksiani paljolti tekojen kautta. Vasta tänne Ruotsin puolelle muutettuani olen löytänyt enemmän yhteisöllisyyttä elämääni. Mutta siihen lämpeneminen on vienyt aikaa ja vasta nyt luulen keksineeni vihdoinkin elämän merkityksen. Että ollaan täällä ihmisiä toisillemme ja että voidaan yhdessä ihmetellä kaikkea sitä, mitä maailma meille tarjoaa. Ja että joskus voisimme osaltamme tuoda jotain kaunista ja hyvää tähän universumiin.

Mutta pakko tästä on nyt eteenpäin yrittää, en voi takertua Saisioon (vaikka tilasinkin juuri nettiantikviaarista kolme saisiota, sillä oikeasti: haluan lukea nyt vain Saisiota). Kirjastosta tuli onneksi uusia varauksia luettavaksi, mm. Meri Valkaman kirja Tarja Halosesta. Vähän hämmästyin kun hain kirjan, sillä olin odottanut jotain fyysisesti suurempaa opusta. Ensinnäkin olin tietysti Saision tuhatsivuisen järkäleen jälkeen vielä kädet turtana, mutta toisaalta - jos kirjan nimi on "Perinnönjako" niin kyllähän sitä nyt odottaa vähintään tiiliskiveä.

Mutta ei anneta kirjan vaatimattoman olomuodon hämätä, sillä se sisälsi yllättävän paljon. Tämän ei ensinnäkään ollut edes tarkoitus olla mikään Halosen elämäkerta, joten kaikki vuodet ennen presidenttikautta on jätetty pois. Kirja keskittyy Halosen poliittiseen perintöön sekä nykyhetkeen. Ja jos joku luuli, että Halonen viettää eläkepäiviä kiikkustuolissa istuen niin ei tosiaan vietä vaan tuolla se viipottaa pitkin maailman maita ja mantuja. Kysyntä on kova, eikä vähiten YK:n taholta.

Itseäni muuten nauratti kirjan avaava draama queen -kohtaus, jossa Halonen muistuttaa Valkamaa häntä edeltävien presidenttien kohtalosta. Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari - kaikki kolme joutuivat kokemaan muistisairauden. Halonen toteaa lakonisesti, että ei sitä tiedä kuinka kauan hän on haastateltavissa, eli parasta pistää toimeksi. Taattua Halos-huumoria!

Yksi kirjan kantavista teemoista on maailmantila ja sen aiheuttama mielen synkkyys. Että kannattaako tässä ylipäänsä yrittää mitään, kun kaikki tuntuu menevän vain synkempään suuntaan. Valkama ja Halonen ottavat tämän esille, usein huumorinkin kautta, ja jos nyt Halosta oikein tulkitsin niin hän taitaa kuitenkin kallistua sinne optimismin puolelle.

Ehkä tärkein sanoma kirjassa on kuitenkin se muistutus, että politiikka ei ole niin mustavalkoista kuin miten se tänä päivänä halutaan nähdä. Takavuosien poliitikot on helppo luokitella pahiksiin ja hyviksiin, mutta kuten Halonen muistuttaa: se on kokattava niillä aineksilla, joita keittiöstä löytyy. Aina ei lopputulos ole ihan sellainen kuin kokki oli alunperin kaavaillut.

Ja ehkä ei minunkaan kannata kaavailla mitään saisiomaista seikkailuromaania itsestäni, halosmainen perinnönjako sopinee paremmin jos joskus ryhdyn kirjoittamaan omasta elämästäni. Kunhan nyt vain hankin vielä vähän lisää sitä elämäkerta-ainesta...

Meri Valkama: Perinnönjako. Keskusteluja Tarja Halosen politiikasta (S&S 2024)

Heini Junkkaala: Pirkko Saisio. Sopimaton (WSOY 2023)

Syysväriä Millegårdenin museolla Tukholmassa

Syysvärejä Tukholman Millesgårdenissa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ranskattaretko eivät muka liho?

Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Lue lisää

Vielä muutama kirjalupaus!

Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne. 20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...