Siirry pääsisältöön

Elämäkerta-ainesta

 

Voi miksi nämä viikonloput tuntuvat aina niin lyhyiltä? Vaikka ehdinkin paljon - yksi näyttely, yksi teatteriesitys, opintoja ja tutkielman luonnostelua, metsäkävelykin siihen väliin - niin oliko tämä nyt sitten kuitenkaan sitä "elämäkerta-ainesta". 

"Juuri se, että yleensä menet sen sijaan että jättäisit menemättä, on tehnyt elämästäsi elämäkerta-ainesta."

Niin, sanotaan se nyt suoraan: olen täällä post-Saisio-tunnelmissa. Tuo yllä oleva oli sitaatti Heini Junkkaalan massiivisesta Saisio-pläjäyksestä, joka oli sekä mieltä virkistävä mutta se on aiheuttanut myös kosolti itsetutkiskelua. Mitä jos meikäläisestä pitäisi kirjoittaa elämäkerta parinkymmenen vuoden kuluttua, mitä ihmettä siihen voisi laittaa? 

En nyt tarkoita, että haaveilen täällä tulevani joksikin merkkihenkilöksi. Kyseessä on enemmän ehkä sellainen välitilinpäätös. Että mitä on tullut tehtyä ja mitä on vielä edessä. Tai nyt näin Saisiokirjan luettuani: kenen kanssa on tullut tehtyä ja mitä kaikkea väkeä tuolla elämänpolullani vielä mahtaa odotella. Sillä siitähän tässä on kysymys: yhdessä tekemisestä, yhdessä keksimisestä. Yhdessä leikkimisestä...

Olen ollut sikäli hyvin tyypillinen suomalainen, että olen mitannut saavutuksiani paljolti tekojen kautta. Vasta tänne Ruotsin puolelle muutettuani olen löytänyt enemmän yhteisöllisyyttä elämääni. Mutta siihen lämpeneminen on vienyt aikaa ja vasta nyt luulen keksineeni vihdoinkin elämän merkityksen. Että ollaan täällä ihmisiä toisillemme ja että voidaan yhdessä ihmetellä kaikkea sitä, mitä maailma meille tarjoaa. Ja että joskus voisimme osaltamme tuoda jotain kaunista ja hyvää tähän universumiin.

Mutta pakko tästä on nyt eteenpäin yrittää, en voi takertua Saisioon (vaikka tilasinkin juuri nettiantikviaarista kolme saisiota, sillä oikeasti: haluan lukea nyt vain Saisiota). Kirjastosta tuli onneksi uusia varauksia luettavaksi, mm. Meri Valkaman kirja Tarja Halosesta. Vähän hämmästyin kun hain kirjan, sillä olin odottanut jotain fyysisesti suurempaa opusta. Ensinnäkin olin tietysti Saision tuhatsivuisen järkäleen jälkeen vielä kädet turtana, mutta toisaalta - jos kirjan nimi on "Perinnönjako" niin kyllähän sitä nyt odottaa vähintään tiiliskiveä.

Mutta ei anneta kirjan vaatimattoman olomuodon hämätä, sillä se sisälsi yllättävän paljon. Tämän ei ensinnäkään ollut edes tarkoitus olla mikään Halosen elämäkerta, joten kaikki vuodet ennen presidenttikautta on jätetty pois. Kirja keskittyy Halosen poliittiseen perintöön sekä nykyhetkeen. Ja jos joku luuli, että Halonen viettää eläkepäiviä kiikkustuolissa istuen niin ei tosiaan vietä vaan tuolla se viipottaa pitkin maailman maita ja mantuja. Kysyntä on kova, eikä vähiten YK:n taholta. 

Itseäni muuten nauratti kirjan avaava draama queen -kohtaus, jossa Halonen muistuttaa Valkamaa häntä edeltävien presidenttien kohtalosta. Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari - kaikki kolme joutuivat kokemaan muistisairauden. Halonen toteaa lakonisesti, että ei sitä tiedä kuinka kauan hän on haastateltavissa, eli parasta pistää toimeksi. Taattua Halos-huumoria!

Yksi kirjan kantavista teemoista on maailmantila ja sen aiheuttama mielen synkkyys. Että kannattaako tässä ylipäänsä yrittää mitään, kun kaikki tuntuu menevän vain synkempään suuntaan. Valkama ja Halonen ottavat tämän esille, usein huumorinkin kautta, ja jos nyt Halosta oikein tulkitsin niin hän taitaa kuitenkin kallistua sinne optimismin puolelle. 

Ehkä tärkein sanoma kirjassa on kuitenkin se muistutus, että politiikka ei ole niin mustavalkoista kuin miten se tänä päivänä halutaan nähdä. Takavuosien poliitikot on helppo luokitella pahiksiin ja hyviksiin, mutta kuten Halonen muistuttaa: se on kokattava niillä aineksilla, joita keittiöstä löytyy. Aina ei lopputulos ole ihan sellainen kuin kokki oli alunperin kaavaillut.

Ja ehkä ei minunkaan kannata kaavailla mitään saisiomaista seikkailuromaania itsestäni, halosmainen perinnönjako sopinee paremmin jos joskus ryhdyn kirjoittamaan omasta elämästäni. Kunhan nyt vain hankin vielä vähän lisää sitä elämäkerta-ainesta...

**

Meri Valkama: Perinnönjako. Keskusteluja Tarja Halosen politiikasta (S&S 2024)

Heini Junkkaala: Pirkko Saisio. Sopimaton (WSOY 2023)

Syysväriä Millegårdenin museolla Tukholmassa
Syysvärejä Tukholman Millesgårdenissa


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...