Siirry pääsisältöön

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

 

Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista. Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi. 

Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää!

Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen.

Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua! 

Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle, jotka kertoivat usein hajamuistoja elämänsä varrelta. Kannan niitä tarinoita nyt mukanani, vaikka haikealta tuntuukin ajatella, että juuri näiden kahden lapsettoman ja perheettömän naisen huikeat elämät sammuvat sitten kun on minun vuoroni lähteä. Kukaan ei sen jälkeen enää vie niitä muistoja eteenpäin.

Nanette Kottaraisen elämä on nyt kuitenkin - ainakin hajanaisin osin - kirjan kansien välissä. Nanette on toki fiktiivinen hahmo, mutta Weselius antaa hänen edustaa kaikkia niitä yksinäisiä vanhoja rouvia, joita me nuoremmat emme arkikiireessämme enää edes noteeraa. Eeva Kilpihän siitä niin upeasti muistutti kirjoittaessaan runonsa "Kun mummot kuolevat". Niin, älkäämme unohtako, että sitä ennen nämä samaiset mummot ovat olleet intohimoisia. 

Samassa pinossa Weseliuksen kirjan kanssa - Tukholman Suomi-Instituutin kirjaston satoa - odotteli Heini Junkkaalan kirja Pirkko Saisiosta. Olen vannoutunut Saisio-fani, luen kaiken häneltä ilmestyvän ja monet kirjoista myös useamman kerran. Tätä kirjaa olin todella odottanut, varsinkin kun ymmärsin, että kirjassa kuuluu vahvasti Saision oma ääni.

Vaan milloin sen ehtisi lukea? Kirjassahan on melkein tuhat sivua! Ja painaakin ties kuinka monta kiloa.

Mutta sitten tässä syyskuun alussa iski paha stressikausi ja aloin heräillä keskellä yötä. Mikä avuksi?

Asettelin Saision syliini ja aloin plärätä. Olen nyt muutaman unettoman yön aikana edennyt noin neljänneksen, mikä Saision aikajanalla tarkoittaa, että olemme tällä hetkellä Kallion yhteiskoulussa. Se on aikaa, jolloin teini-Saisio ymmärtää ryhtyvänsä kirjailijaksi ja hän alkaa kirjoittaa määrätietoisemmin. Silloin syntyvät ensimmäiset novellit, joita hän tarjoaa myös julkaistavaksi. Vielä ei ole kuitenkaan tärpännyt...

Tosin kun lukee näitä teini-Saision omaperäisiä ja kekseliäitä kouluaineita ja novelleja ymmärtää välittömästi, että tätä kirjailijan uraa ei olisi voinut estää mikään. Saisio tarkkailee ympäristöään ja kanssaihmisiään niin tarkasti, että hän vielä vuosikymmenien päästäkin pystyy siteeraamaan sanatarkasti vanhempiensa sanomisia. Ja kaikkea tätä vuosikymmenten aikana keräämäänsä materiaalia hän on käyttänyt myös tuotannossaan. Ensimmäinen ajatukseni tätä kirjaa lukiessani onkin, että nytpä täytyy lukea ne saisiot - taas - uudestaan!

Onneksi tätä Heini Junkkaalan upeasti kokoamaa elämäkertaa on vielä monta kiloa jäljellä, joten unettomia öitä saa tulla vaikka kuinka monta. Kunhan vain kirjasto ei ala vaatia omaansa takaisin. Tosin suosittelen kaikille unettomuudesta kärsiville ja Saisioista pitäville, että hankitte tämän kirjan omaan hyllyyn. Mikään ei lohduta yksinäisinä yön hetkinä niin kuin nämä tuokiokuvat erään intohimoisesti elämään suhtautuvan vanhemman naisen elämästä. The World According to Pirkko Saisio...

**

Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva (WSOY 2023)

Heini Junkkaala: Pirkko Saisio.Sopimaton (WSOY 2023)






Kommentit

  1. Kävin varaamassa Nimettömän, mutta tuota Heini Junkkaalan kirjoittamaa Saision elämäkertaa tuskin jaksan.
    Saisio kirjoitti elämäkerrallisissa kirjoissaan lyhyesti, mutta viimeisimmässä, Passiossa, todella laveasti. Pidän hänellä kyllä molemmista tyyleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta käy ainakin vilkaisemassa tuota Saisio-kirjaa, olen aika varma että saattaisit pitää siitä 😀 Siinä on todella hienoa ajankuvaa ja sitten aina niin viihdyttävää Saision tarinointia, jota itse voisin lukea vaikka kuinka pitkään.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...