Siirry pääsisältöön

Kun kirjallinen ikoni saa maata jalkojensa alle

 


Olenkohan nyt vihdoinkin kokemassa Edith Södergran -kauteni? Siis sen saman, jonka useimmat käyvät läpi teini-iässä. Olen kyllä muutenkin myöhässä kaikesta - jos ajoin ajokortin viisikymppisenä niin ehkä tämä Södergran-kuumekin sopii juuri tähän ikään.

Tai sitten syynä on yksinkertaisesti se, että viime vuonna (2023) oli kulunut sata vuotta Södergranin kuolemasta, mikä taas on selvästikin innoittanut kirjailijoita ja kustantajia julkaisemaan tuoretta Södergran-kirjallisuutta.

Ja tämä on kyllä erittäin hyvä idea! Ainakin nyt lukemani Nina Ulmajan teos tuo Södergranin kertaheitolla 2000-luvulle enkä ole kyllä pitkään aikaan innostunut lukemastani niinkuin nyt tätä Ulmajan kirjaa lukiessani. Tässä on oikeasti saatu puhallettua uusia tuulia sata vuotta sitten Karjalan Raivolassa eläneeseen kirjailijattareen, joka on suoraan sanoen päässyt jo vähän pölyttymään kirjallisuuden historian arkistoissa. Ulmajan kirja ei ole tosin ihan kaikkia miellyttänyt, mutta siitä vähän myöhemmin lisää...

Nina Ulmaja on suomalaissyntyinen, Ruotsissa asuva kirjagraafikko ja kirjailija. Hän löytää yllättäen Södergranin valokuvat ja lähtee tutkimaan arkistoja. Koko Södergranin jäljelle jäänyt valokuva-arkisto löytyy muuten digitaalisessa muodossa Finnan sivustolta

Ulmaja tuo Södergranin nykyaikaan ja on sitä mieltä, että tämä olisi ollut Instagramin aatelia itsevarmoilla omakuvillaan. Mutta Södergran kuvasi paljon muutakin - asuinympäristöään, arkisia askareita, äitiään ja talon työväkeä sekä elämää Davosin keuhkoparantoloissa. Ulmaja tutkii kuvia tarkkaan ja yrittää löytää niistä vihjeitä Södergranin yksityiselämästä. Siitähän ei nimittäin kovin paljon edes tiedetä.

Ulmaja rakentaa kirjansa runsaaseen valokuva-aineistoon, jonka lomassa hän kirjoittaa kirjeitä "Edithille". Hän tekee vertailuja oman sukunsa ja Södergranien elämänvaiheiden välillä ja yrittää näin saada selkoa siihen, millaista se elämä vuosisadan Karjalassa oli. Joskus nämä vertailut menevät tosin vähän liiaksikin pois itse aiheesta, mutta tämä on Ulmajan kirja, joten hän saa asettaa rinnakkain itsensä ja Edithin. Vaikka lukijana en aina ihan vakuuttunut olekaan niin kirja on kokonaisuutena niin hurmaava, että en anna lievän ylimenevän nostalgian häiritä.

Mutta joitakin muita se on häirinnyt sitäkin enemmän! Expressenin kulttuurisivuilla ruotsalainen kirjallisuudenprofessori ja armoitettu Södergran-tutkija Ebba Witt-Brattström on tuohtunut: "Herranjumala, ihminen on ollut kuollut jo sata vuotta, hän ei ole läheinen ystävänne!". Dagens Nyheterin kulttuuritoimittaja taas puolestaan toteaa, että Ulmaja vähättelee Södergrania tekemällä tästä kapinallisen tytön. 

En tiedä missä norsunluutornissa nämä edellä mainitut kirjoittajat ovat Södergraniansa pitäneet, mutta olisi totisesti aika ottaa Edith sieltä alas. Antaa vihdoinkin maata kirjallisen ikonin jalkojen alle! Ulmajan yritys ei ole ehkä vielä se täysosuma, mutta kyllä se vaan virkisti ainakin omaa Södergran-kuvaani.

Minulla on muuten tässä kirjapinossa jo odottamassa kirja, jonka tulen varmasti mainitsemaan useammankin kerran, mutta juuri tähän saumaan on pakko jo lainata brittinäyttelijä Judi Denchiä, joka kirjassaan "Shakespeare" kertoo suhteestaan tähän elämänsä mieheen. Kirjan lopussa on painavat sanat, jotka haluan lähettää myös kaikille Edith Södergrania lukeville:

Shakespeare belongs to everybody. And we must allow who we are as individuals to colour our interpretation of his words: everybody's upbringing and life experiences are different, and that needs celebrating and bringing to the plays. You've got to find out what his words mean for you.

Suokaamme siis meille kaikille oikeus ottaa selvää, mitä Edith Södergranin sanat merkitsevät juuri minulle. Kyllä Edith sen kestää!

Edith Södergran ei kärsinyt korkeuskammosta, tässä hän kuvaa perheen apulaista työntouhussa. Edithin äiti tarkkailee turvallisesti maan tasalta. (Kuva: finna.fi)

Nina Ulmaja: En annan Edith (Norstedts 2023)

Judi Dench: Shakespeare. The man who pays the rent (Penguin. Random House 2023)

Kommentit

  1. Aina riittää noita oikeaoppisia ylimpiä tuomareita närkästymään toisten "vääristä" tulkinnoista. Ahdasmielistä ja tosikkomaista porukkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan professori tullut vähän mustasukkaiseksi kun joku toinen oli luonut näin läheisen kontaktin "hänen" Edithiinsä...🤭

      Poista
  2. Upeaa, että Södergran jälleen kiinnostaa! Itse fanityttöilin häntä teininä ja pidän hänen runoistaan edelleen. Hänhän ei kaiketi ollut mikään tuon ajan tyypillinen vaatimaton nainen, vaan piti itseään aika kovassa arvossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Södergranilla oli tosiaan vahva omanarvontunto ja samalla hän kai myös tiesi olevansa aikaansa edellä.

      Poista
  3. Tämä muistuttaa paljon lukemaani teosta Maailma on minun, johon Agneta Rahikainen ja Eira Sillanpää ovat koonneet Edith Södergranin runoja ja valokuvia. Myös tässä teoksessa osoitetaan, että Edith oli jalat maassa elävä, reipas ihminen, joka kirjoitti runoja hyvinkin arkisista aiheista, kuten kuukautisista.
    Oikeaoppiset nipottajat, jotka pitävät kiinnni kerran löytämästään "totuudesta" joutavat nurkkaan. Hyvä Judi Dench!

    VastaaPoista
  4. Haa, sama kirja odottaa tuossa pinossa! Kävin Suomi-Instituutin kirjastossa täällä Tukholmassa ja siellä oli uutuuskirjojen hyllyssä kaikki nämä Södergran-uutuudet. Lisäksi lainasin Södergran-tutkijan Agneta Rahikaisen kirjoittaman elämäkerran Södergranista. Hyvä, että hänestä taas kirjoitetaan, se ikiaikainen herkän runotytön imago on hyvä saada päivitettyä. Itsekin innostuin vasta nyt kun tuli tämä reippaampi Edith esille 🤭

    VastaaPoista
  5. Tuosta Edith Södergranista ja Instagramista - aina ajattelen, että jos Olavi Paavolainen eläisi nykyaikana, hänpä vasta somettaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aivan varmasti olisi some laulanut 😄

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...