Olenkohan nyt vihdoinkin kokemassa Edith Södergran -kauteni? Siis sen saman, jonka useimmat käyvät läpi teini-iässä. Olen kyllä muutenkin myöhässä kaikesta - jos ajoin ajokortin viisikymppisenä niin ehkä tämä Södergran-kuumekin sopii juuri tähän ikään.
Tai sitten syynä on yksinkertaisesti se, että viime vuonna (2023) oli kulunut sata vuotta Södergranin kuolemasta, mikä taas on selvästikin innoittanut kirjailijoita ja kustantajia julkaisemaan tuoretta Södergran-kirjallisuutta.
Ja tämä on kyllä erittäin hyvä idea! Ainakin nyt lukemani Nina Ulmajan teos tuo Södergranin kertaheitolla 2000-luvulle enkä ole kyllä pitkään aikaan innostunut lukemastani niinkuin nyt tätä Ulmajan kirjaa lukiessani. Tässä on oikeasti saatu puhallettua uusia tuulia sata vuotta sitten Karjalan Raivolassa eläneeseen kirjailijattareen, joka on suoraan sanoen päässyt jo vähän pölyttymään kirjallisuuden historian arkistoissa. Ulmajan kirja ei ole tosin ihan kaikkia miellyttänyt, mutta siitä vähän myöhemmin lisää...
Nina Ulmaja on suomalaissyntyinen, Ruotsissa asuva kirjagraafikko ja kirjailija. Hän löytää yllättäen Södergranin valokuvat ja lähtee tutkimaan arkistoja. Koko Södergranin jäljelle jäänyt valokuva-arkisto löytyy muuten digitaalisessa muodossa Finnan sivustolta.
Ulmaja tuo Södergranin nykyaikaan ja on sitä mieltä, että tämä olisi ollut Instagramin aatelia itsevarmoilla omakuvillaan. Mutta Södergran kuvasi paljon muutakin - asuinympäristöään, arkisia askarereita, äitiään ja talon työväkeä sekä elämää Davosin keuhkoparantoloissa. Ulmaja tutkii kuvia tarkkaan ja yrittää löytää niistä vihjeitä Södergranin yksityiselämästä. Siitähän ei nimittäin kovin paljon edes tiedetä.
Ulmaja rakentaa kirjansa runsaaseen valokuva-aineistoon, jonka lomassa hän kirjoittaa kirjeitä "Edithille". Hän tekee vertailuja oman sukunsa ja Södergranien elämänvaiheiden välillä ja yrittää näin saada selkoa siihen, millaista se elämä vuosisadan Karjalassa oli. Joskus nämä vertailut menevät tosin vähän liiaksikin pois itse aiheesta, mutta tämä on Ulmajan kirja, joten hän saa asettaa rinnakkain itsensä ja Edithin. Vaikka lukijana en aina ihan vakuuttunut olekaan niin kirja on kokonaisuutena niin hurmaava, että en anna lievän ylimenevän nostalgian häiritä.
Mutta joitakin muita se on häirinnyt sitäkin enemmän! Expressenin kulttuurisivuilla ruotsalainen kirjallisuudenprofessori ja armoitettu Södergran-tutkija Ebba Witt-Brattström on tuohtunut: "Herranjumala, ihminen on ollut kuollut jo sata vuotta, hän ei ole läheinen ystävänne!". Dagens Nyheterin kulttuuritoimittaja taas puolestaan toteaa, että Ulmaja vähättelee Södergrania tekemällä tästä kapinallisen tytön.
En tiedä missä norsunluutornissa nämä edellä mainitut kirjoittajat ovat Södergraniansa pitäneet, mutta olisi totisesti aika ottaa Edith sieltä alas. Antaa vihdoinkin maata kirjallisen ikonin jalkojen alle! Ulmajan yritys ei ole ehkä vielä se täysosuma, mutta kyllä se vaan virkisti ainakin omaa Södergran-kuvaani.
Minulla on muuten tässä kirjapinossa jo odottamassa kirja, jonka tulen varmasti mainitsemaan useammankin kerran, mutta juuri tähän saumaan on pakko jo lainata brittinäyttelijä Judi Denchiä, joka kirjassaan "Shakespeare" kertoo suhteestaan tähän elämänsä mieheen. Kirjan lopussa on painavat sanat, jotka haluan lähettää myös kaikille Edith Södergrania lukeville:
Shakespeare belongs to everybody. And we must allow who we are as individuals to colour our interpretation of his words: everybody's upbringing and life experiences are different, and that needs celebrating and bringing to the plays. You've got to find out what his words mean for you.
Suokaamme siis meille kaikille oikeus ottaa selvää, mitä Edith Södergranin sanat merkitsevät juuri minulle. Kyllä Edith sen kestää!
 |
| Edith Södergran ei kärsinyt korkeuskammosta, tässä hän kuvaa perheen apulaista työntouhussa. Edithin äiti tarkkailee turvallisesti maan tasalta. (Kuva: finna.fi) |
Nina Ulmaja: En annan Edith (Norstedts 2023)
Judi Dench: Shakespeare. The man who pays the rent (Penguin. Random House 2023)
Aina riittää noita oikeaoppisia ylimpiä tuomareita närkästymään toisten "vääristä" tulkinnoista. Ahdasmielistä ja tosikkomaista porukkaa...
VastaaPoistaOlisikohan professori tullut vähän mustasukkaiseksi kun joku toinen oli luonut näin läheisen kontaktin "hänen" Edithiinsä...🤭
PoistaUpeaa, että Södergran jälleen kiinnostaa! Itse fanityttöilin häntä teininä ja pidän hänen runoistaan edelleen. Hänhän ei kaiketi ollut mikään tuon ajan tyypillinen vaatimaton nainen, vaan piti itseään aika kovassa arvossa.
VastaaPoistaSödergranilla oli tosiaan vahva omanarvontunto ja samalla hän kai myös tiesi olevansa aikaansa edellä.
Poista