Siirry pääsisältöön

Kun kirjallinen ikoni saa maata jalkojensa alle

 


Olenkohan nyt vihdoinkin kokemassa Edith Södergran -kauteni? Siis sen saman, jonka useimmat käyvät läpi teini-iässä. Olen kyllä muutenkin myöhässä kaikesta - jos ajoin ajokortin viisikymppisenä niin ehkä tämä Södergran-kuumekin sopii juuri tähän ikään.

Tai sitten syynä on yksinkertaisesti se, että viime vuonna (2023) oli kulunut sata vuotta Södergranin kuolemasta, mikä taas on selvästikin innoittanut kirjailijoita ja kustantajia julkaisemaan tuoretta Södergran-kirjallisuutta.

Ja tämä on kyllä erittäin hyvä idea! Ainakin nyt lukemani Nina Ulmajan teos tuo Södergranin kertaheitolla 2000-luvulle enkä ole kyllä pitkään aikaan innostunut lukemastani niinkuin nyt tätä Ulmajan kirjaa lukiessani. Tässä on oikeasti saatu puhallettua uusia tuulia sata vuotta sitten Karjalan Raivolassa eläneeseen kirjailijattareen, joka on suoraan sanoen päässyt jo vähän pölyttymään kirjallisuuden historian arkistoissa. Ulmajan kirja ei ole tosin ihan kaikkia miellyttänyt, mutta siitä vähän myöhemmin lisää...

Nina Ulmaja on suomalaissyntyinen, Ruotsissa asuva kirjagraafikko ja kirjailija. Hän löytää yllättäen Södergranin valokuvat ja lähtee tutkimaan arkistoja. Koko Södergranin jäljelle jäänyt valokuva-arkisto löytyy muuten digitaalisessa muodossa Finnan sivustolta. 

Ulmaja tuo Södergranin nykyaikaan ja on sitä mieltä, että tämä olisi ollut Instagramin aatelia itsevarmoilla omakuvillaan. Mutta Södergran kuvasi paljon muutakin - asuinympäristöään, arkisia askareita, äitiään ja talon työväkeä sekä elämää Davosin keuhkoparantoloissa. Ulmaja tutkii kuvia tarkkaan ja yrittää löytää niistä vihjeitä Södergranin yksityiselämästä. Siitähän ei nimittäin kovin paljon edes tiedetä.

Ulmaja rakentaa kirjansa runsaaseen valokuva-aineistoon, jonka lomassa hän kirjoittaa kirjeitä "Edithille". Hän tekee vertailuja oman sukunsa ja Södergranien elämänvaiheiden välillä ja yrittää näin saada selkoa siihen, millaista se elämä vuosisadan Karjalassa oli. Joskus nämä vertailut menevät tosin vähän liiaksikin pois itse aiheesta, mutta tämä on Ulmajan kirja, joten hän saa asettaa rinnakkain itsensä ja Edithin. Vaikka lukijana en aina ihan vakuuttunut olekaan niin kirja on kokonaisuutena niin hurmaava, että en anna lievän ylimenevän nostalgian häiritä.

Mutta joitakin muita se on häirinnyt sitäkin enemmän! Expressenin kulttuurisivuilla ruotsalainen kirjallisuudenprofessori ja armoitettu Södergran-tutkija Ebba Witt-Brattström on tuohtunut: "Herranjumala, ihminen on ollut kuollut jo sata vuotta, hän ei ole läheinen ystävänne!". Dagens Nyheterin kulttuuritoimittaja taas puolestaan toteaa, että Ulmaja vähättelee Södergrania tekemällä tästä kapinallisen tytön. 

En tiedä missä norsunluutornissa nämä edellä mainitut kirjoittajat ovat Södergraniansa pitäneet, mutta olisi totisesti aika ottaa Edith sieltä alas. Antaa vihdoinkin maata kirjallisen ikonin jalkojen alle! Ulmajan yritys ei ole ehkä vielä se täysosuma, mutta kyllä se vaan virkisti ainakin omaa Södergran-kuvaani.

Minulla on muuten tässä kirjapinossa jo odottamassa kirja, jonka tulen varmasti mainitsemaan useammankin kerran, mutta juuri tähän saumaan on pakko jo lainata brittinäyttelijä Judi Denchiä, joka kirjassaan "Shakespeare" kertoo suhteestaan tähän elämänsä mieheen. Kirjan lopussa on painavat sanat, jotka haluan lähettää myös kaikille Edith Södergrania lukeville:

Shakespeare belongs to everybody. And we must allow who we are as individuals to colour our interpretation of his words: everybody's upbringing and life experiences are different, and that needs celebrating and bringing to the plays. You've got to find out what his words mean for you.

Suokaamme siis meille kaikille oikeus ottaa selvää, mitä Edith Södergranin sanat merkitsevät juuri minulle. Kyllä Edith sen kestää!

Edith Södergran ei kärsinyt korkeuskammosta, tässä hän kuvaa perheen apulaista työntouhussa. Edithin äiti tarkkailee turvallisesti maan tasalta. (Kuva: finna.fi)

Nina Ulmaja: En annan Edith (Norstedts 2023)

Judi Dench: Shakespeare. The man who pays the rent (Penguin. Random House 2023)

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Leena Laurila 27/6/24 22:13

    Aina riittää noita oikeaoppisia ylimpiä tuomareita närkästymään toisten "vääristä" tulkinnoista. Ahdasmielistä ja tosikkomaista porukkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee28/6/24 08:23

      Olisikohan professori tullut vähän mustasukkaiseksi kun joku toinen oli luonut näin läheisen kontaktin "hänen" Edithiinsä...🤭

      Poista
  2. Anki28/6/24 06:24

    Upeaa, että Södergran jälleen kiinnostaa! Itse fanityttöilin häntä teininä ja pidän hänen runoistaan edelleen. Hänhän ei kaiketi ollut mikään tuon ajan tyypillinen vaatimaton nainen, vaan piti itseään aika kovassa arvossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee28/6/24 08:25

      Södergranilla oli tosiaan vahva omanarvontunto ja samalla hän kai myös tiesi olevansa aikaansa edellä.

      Poista
  3. Marjatta Mentula30/6/24 21:58

    Tämä muistuttaa paljon lukemaani teosta Maailma on minun, johon Agneta Rahikainen ja Eira Sillanpää ovat koonneet Edith Södergranin runoja ja valokuvia. Myös tässä teoksessa osoitetaan, että Edith oli jalat maassa elävä, reipas ihminen, joka kirjoitti runoja hyvinkin arkisista aiheista, kuten kuukautisista.
    Oikeaoppiset nipottajat, jotka pitävät kiinnni kerran löytämästään "totuudesta" joutavat nurkkaan. Hyvä Judi Dench!

    VastaaPoista
  4. Mari / Mrs Karlsson lukee1/7/24 09:31

    Haa, sama kirja odottaa tuossa pinossa! Kävin Suomi-Instituutin kirjastossa täällä Tukholmassa ja siellä oli uutuuskirjojen hyllyssä kaikki nämä Södergran-uutuudet. Lisäksi lainasin Södergran-tutkijan Agneta Rahikaisen kirjoittaman elämäkerran Södergranista. Hyvä, että hänestä taas kirjoitetaan, se ikiaikainen herkän runotytön imago on hyvä saada päivitettyä. Itsekin innostuin vasta nyt kun tuli tämä reippaampi Edith esille 🤭

    VastaaPoista
  5. Anonyymi20/11/24 17:11

    Tuosta Edith Södergranista ja Instagramista - aina ajattelen, että jos Olavi Paavolainen eläisi nykyaikana, hänpä vasta somettaisi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...
2 kommenttia
Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...
4 kommenttia
Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...
8 kommenttia
Lue lisää

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...
10 kommenttia
Lue lisää

Vielä muutama kirjalupaus!

  Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne.  20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...
8 kommenttia
Lue lisää