Siirry pääsisältöön

Levoton lukija

 


Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa!

Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta. 

Kaltaiseni levoton lukija on nimittäin jo siirtynyt aivan uusiin maisemiin! Käväisin tässä ennen pääsiäistä Jerusalemissa ja kiitos matkavinkistä kuuluu bloggaajakollegoilleni Marjatan kirjoille ja Donna mobilen kirjat. Kanadalainen sarjakuvakirjailija Guy Delisle on julkaissut sarjan teoksia, joissa hän kertoo kokemuksistaan eri maissa, mm. Pohjois-Koreassa ja Burmassa. Jerusalemissa Delisle asui vuoden ajan vaimonsa Lääkärit ilman rajoja -pestin vuoksi. Alunperin tarkoituksena oli hyödyntää aika omien töiden tekemiseen, mutta elämä Jerusalemissa osoittautui logistiseksi painajaiseksi ja kahden pienen lapsen isä sai keskittyä koti-isän rooliin.

Tuloksena oli kuitenkin tämä paksu kirja, ikäänkuin päiväkirja, joka sisältää kohtauksia ja hajahuomioita elämästä tässä monikulttuurissa hotspotissa. Kirjan huippuhetkiä ovat juuri ne odottamattomat tilanteet ja kohtaamiset, joihin Delisle meidät tutustuttaa. Kääntöpuolena on sitten se, että kirjan hajanainen rakenne herättää paljon kysymyksiä, joihin saa yrittää itse googlailla vastauksia. Olen esimerkiksi nyt lukenut lisätietoa juutalaissiirtokunnista, jotka Delisle nostaa esille useaan kertaan. Olin toki tiennyt niiden olemassaolosta, mutta vasta nyt havahduin etsimään taustatietoa. 

Olen muuten alkanut lukea viime aikoina aktiivisemmin Goodreadsin kommentteja ja juuri tämän Delislen kirjan kohdalla kommentit ovat olleet mielenkiintoisia. Sarjakuva ei ole helppo laji, kuvat voi ymmärtää niin monin tavoin. Eräs Goodreads-lukija esimerkiksi mainitsee englanninkielisen version sivulla 107 olevan kohtauksen, jossa kirjan kertoja on ystävänsä kanssa eläintarhassa ja näkee ortodoksijuutalaisten katselevan apinoita. "Too bad I don't have my camera", toteaa kertoja. Sitä seuraavan ruudun kyseinen lukija tulkitsee niin, että Delisle rinnastaa ortodoksijuutalaiset apinoiksi. Ja näinhän sen voi myös nähdä, vaikkakaan itse en sitä näin tulkinnut. Itselleni kuva näyttäytyi lähinnä hauskana kuva-asetelmana. Mutta ymmärrän, että kuvan voi tulkita myös monilla muilla tavoin.


Mutta jätetään Jerusalem ja siirrytään Teerimäelle, Pohjois-Pohjanmaalle, joka on ruotsinsuomalaisen kirjailijan Tiina Laitila Kälvemarkin valtakuntaa. Uusimmassa teoksessaan Laitila Kälve
mark kertoo erään ulkosuomalaisen paluutarinan. Paluu ei ole kaunis, Pariisissa jo pitkään asunut toimittaja Saara on nimittäin onnistunut tuhoamaan sekä avioliittonsa että maineikkaan uransa. Mutta jäljellä on kotikylä Teerimäki ja äiti, jonka hoteisiin Saara palaa.

Mutta Laitila Kälvemark ei tyydy tähän asetelmaan vaan rinnalle muodostuu tarina Mikaelista, käärmepojasta, jonka kohtalo värittää kylää edelleen. Kolmetoistavuotias Mikael siepattiin 90-luvun alussa pojan ollessa matkalla partioleirillä. Muutaman kuukauden kuluttua hänet löydettiin, mutta poika ei koskaan kertonut mitä näiden kuukausien aikana oli oikeasti tapahtunut. Syyllinen saatiin kiinni ja huhut lähtivät leviämään. 

Laitila Kälvemark punoo tässä teoksessaan hienon kudelman Saaran ja Mikaelin elämänkohtaloista ja tuloksena on maaginen kertomus. Kirjailija pitää hyvää huolta henkilöistään ja saa lopussa kaikki langat suoriksi. Nautinnollinen lukukokemus! Pidin erityisesti tästä ulkosuomalaisuus-tematiikasta, joka on tietysti tärkeä osa myös omaa elämääni. 

Mitä kauemmin asun täällä "ulkomailla", sitä vieraammaksi muuttuu myös "kotimaani". Ja lopulta nämä kaksi käsitettä joko vaihtavat paikkaa tai sulautuvat yhdeksi. On vain tämä yksi paikka, jossa kulloinkin olen. Ja ne ihmiset...niiden kanssa on vain opittava olemaan.

Hän sulki silmät ja ajatteli: ihmiset ovat erilaisia kaikkialla.


Käväisin pikaisesti myös Annie Ernaux'n lapsuudessa omaelämäkerrallisten tekstien "Isästä/Äidistä" johdatuksella. Vaivuin lukemisen jälkeen vähän sellaisen oudon surulliseen olotilaan, omakin lapsuuteni alkoi kummitella mielessä. Minulla oli hyvä lapsuus, mutta ne muistot alkavat tuntua jo samanlaiselta historian oikulta kuin Ernoux'n muistelut. Aika, joka oli kauan sitten. Minun lapsuuteni päähenkilöt ovat molemmat jo poistuneet näyttämöltä ja heidän mukanaan se maailmakin. Mutta Ernoux herätti ajatuksen voisinko minäkin sanoittaa vielä oman lapsuuteni, ennen kuin se häviää kokonaan. 

**

Tämä postaukseni on nimeltään "Levoton lukija" ja se olkoon kunnianosoitus Kirsi Pihan samannimiselle kirjalle, joka siis kertoo Pihan intohimosta kirjoihin ja lukemiseen. Vaikkakin se ennen kaikkea kertoo elämästä, omaelämäkerraksikin sitä voisi kutsua. Rakastuin tähän kirjaan! Pihan tekstit saivat minut myös ymmärtämään miksi pidän niin paljon lukemisesta. Onko upeampaa ajanvietettä kuin tämä eri maailmoihin kurkistaminen ja kaikkien erilaisten ja uskomattomien elämäntarinoiden seuraaminen? Elämä on kyllä parasta huumetta...

**

Juli Zeh: Yli-ihmisiä (suomentanut Anne Kilpi, Huippu 2023)

Juli Zeh & Simon Urban: Zwischen Welten (Luchterhand 2023)

Guy Delisle: Jerusalem. Chronicles from the Holy City (Drawn & Quarterly 2012)

Tiina Laitila Kälvemark: Valon ja pimeän sonaatit (WSOY 2023)

Annie Ernaux: Isästä. Äidistä (suomentanut Lotta Toivanen, Gummerus 2022)

Kirsi Piha: Levoton lukija (WSOY 2023)

Kaikki yllämainitut kirjat ovat kirjastolainoja.

Kommentit

  1. Minulla on parhaillaan tuo Delislen Jerusalem kesken ja sen hajanaisuus hieman häiritsee. Siis asiasta toiseen pomppiminen ja hyvin vähän tosiaan avataan mitään aiheita. Mutta ihan kiinnostava se on noin yleisesti.

    Laitila Kälvemarkilta minua kiinnostaa romaani H2O. Tuo Valon ja pimeän sonaatit voisi myös olla kiintoisa samasta syystä kuin sinulla eli ulkosuomalaisuuden käsittelyyn liittyen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H2O taitaakin olla ainoa kirja Laitila Kälvemarkilta, jota en ole lukenut. Se jäi itse asiassa kesken... täytyy tehdä uusi yritys!

      Poista
  2. Zeh ja Laitila Kälvemark kiinnostavat. Isästä/Äidistä luin syksyllä ja olivat hieno kirjapari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempiin kannattaa tutustua! Laitila Kälvemarkilta suosittelen tätä uusinta.

      Poista
  3. Se, että näkee tuon eläintarhaepisodin pilkkaavan ortodoksijuutalaisia kertoo paljon myös lukijasta. Minusta siinä näkyy tuo ihmiselle kiusallinen asetelma, että olemme vanginneet evoluution lähisukulaisia, älykkäitä otuksia jotka myös katsovat meitä, sieltä kaltereiden takaa. Hieno opus, minua ei häirinnyt ollenkaan pirstaleisuus, se teki siitä vielä elävämmän, kuin olisi mukana siinä katuvilinässä ja arjessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin, tulkinta lähtee lukijan omasta kokemuksesta. Mikä taas tekee kirjallisuudesta keskustelemisen niin mielenkiintoiseksi, koska kukaan ei koe samaa teosta täsmälleen samalla tavalla. Olin hämmästynyt tuosta Goodreads-kommentista, sillä mielestäni Delisle kirjoittaa kautta koko kirjan melko neutraalisti, ikäänkuin hämmästellen enkä koe hänen pilkkaavan ketään. Mutta olen yleensäkin tällainen "hyväntahtoinen" lukija, tulkitsen kaikki aina parhainpäin :)

      Olen samaa mieltä, että pistaleisuus teki tästä hyvin eläväisen kirjan, katuvilinä-efekti on hyvä vertaus. Olenkin jo varannut kirjastosta lisää luettavaa Delisleltä, pidin todella paljon tästä kirjasta!

      Poista
    2. Ja minä jo kannoin kirjastosta tänään Delislen Merkintöjä Burmasta! :) Pjongjangia en löytänyt tällä kertaa ja sekin kiinnostaa kovasti.

      Poista
  4. Delisle ei ole ennakkoluuloinen matkakirjoissaan. Minusta tässäkään jonkun kriittisesti tulkitsemassa kohdassa ei ole mitään pahantahtoista. Mutta... turhasta pahastuminen ja pahastumisen syiden etsiminen on yleistä nykyään.
    Ruohonjuuritason tuokioista koostuu Delislen kirjoissa kiinnostava tarina, joka saa kiinnostumaan kuvatusta kohteesta entistä enemmän. Pjonjangissa minua viehätti seurata, miten Delisle tarkkailee ihmetellen oppaansa ja vartijansa reaktioita ja toivoo, että edes kerran sieltä robottikäyttäytymisen takaa paljastuisi ihminen.

    Julia Zehin ja Tiina Laitila Kälvemarkin kirjat kiinnostavat lukea. Olen myös levoton lukija, ja monesti on harmittanut, kun on jäänyt kirjoittamatta hyvästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu pitkälti ehkä lukijan omista kokemuksista kuinka tulkitsee kunkin tilanteen. Huomaan esimerkiksi itse, että pahastun herkästi jos suomalaisista kirjoitetaan täällä Ruotsissa jotenkin erikoisesti. Eikä sen tarvitse olla pahantahtoistakaan, mutta tämän aiheen osalta tuntosarveni ovat herkillä 😉 Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että Delisle kuvaa näitä tilanteita hyväntahtoisesti ihmetellen. Pidän tästä tyylistä!

      Poista
  5. Kerroit ytimekkään kiinnostavasti monesta hyvästä kirjasta. Olen nämä kaikki muut lukenut, paitsi Kirsi Pihan. Delisle on yksi suosikkisarjakuvakirjailijani, hän pystyy hienosti kertomaan vaikeistakin aiheista ymmärrettävävästi. Ehkä se on myös sarjiksen taika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjakuva tuntuu tosiaan olevan hyvä kerrontamuoto vaikeisiin aiheisiin. Kuvan avulla voi kertoa paljon sellaista mikä ei sanoiksi taivu!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...