Siirry pääsisältöön

Voidaanko puhua hetki Saksan historiasta?

 

Aloitin viime syksynä saksan opinnot yliopistossa, jossa luen pari kurssia lukukausittain työn ohessa. Opintoihin kuuluu myös kurssi, jolla käydään läpi Saksan historiaa ja kulttuuria. Tällä ensimmäisellä kurssilla painopiste on ollut DDR:n historiassa ja Saksojen yhdistymisen jälkeisessä murrosajassa. Olen oppinut paljon uutta ja ennen kaikkea olen ymmärtänyt, kuinka vähän loppujen lopuksi tiedänkään Saksan historiasta. Ja kyseessä on sentään Euroopan väkirikkain maa!

Olen nyt syksyn aikana katsonut useammankin dokumenttiohjelman saksalaisen  ARD:n mediateekistä ja lainannut kirjastosta Saksan historiaa käsitteleviä kirjoja. Kaksi todellista täysosumaakin sieltä löytyi. Nora Krugin Heimat on sarjakuvan keinoin kerrottu tarina Krugin perheen historiasta ja taustasta. Saksalainen Krug (s. 1977) muuttaa nuorena aikuisena Yhdysvaltoihin, jossa hän joutuu kerta toisensa jälkeen kommentoimaan toisen maailmansodan tapahtumia. Tämä siis aina sen jälkeen kun vastapuoli saa kuulla Krugin olevan Saksasta.

Päällimmäiseksi nousee sana "syyllisyys", Schuld. Sitähän Krugille ja hänen sukupolvelleen oli toitotettu lapsesta lähtien. Kuinka monen sukupolven sitä syyllisyyttä tulee lopulta tuntea? Krugin kertoma tarina avaa uusia näkymiä toisen maailmansodan tapahtumiin, saksalaiset kun ovat ymmärrettävästi pitäneet todella matalaa profiilia omista sotatraumoistaan. 

Ja siihen päälle sitten vielä toinen traumaattinen vaihe Saksan historiassa - DDR... Vaikka Saksan demokraattisen tasavallan loppumisesta on kulunut jo yli 30 vuotta, sen jäljet näkyvät yhä. "Henkinen muuri" seisoo vakaasti paikoillaan ja heittää varjonsa Saksan päälle vielä tänä päivänäkin. 

DDR:n jälkeensä jättämiä arpia on käsitelty aika paljon huumorin avulla, mistä hyvänä esimerkkinä mainittakoon klassikkoelokuva "Goodbye, Lenin" vuodelta 2003. ARD:n mediateekistä löysin myös uutisraportin siitä, kuinka Itä-Saksassa aikoinaan asuneita ja nykyisin dementiaa sairastavia ihmisiä aktivoidaan näyttämällä DDR:n ajan aikaisia käyttöesineitä ja elintarvikepakkauksia. Jos asiaan ei perehdy tämän tarkemmin voi helposti jäädä harhaluuloon, että kaikki onkin vain vuosien kultaamaa 'Ostalgiaa'.

Jos haluaa kuitenkin kurkistaa syvemmälle voin suositella Anna Funderin kirjaa "Stasiland". Kirjaa ei ole tietääkseni  käännetty suomeksi, mutta siitä on otettu uusia painoksia useilla muilla kielillä. Australialainen Funder opiskeli 90-luvulla Berliinissä ja kiinnostui tutkimaan juuri sitä DDR:n pimeintä puolta. Hän löysi ihmisiä, joita oli vainottu ja ihmisiä, jotka olivat olleet Stasin palveluksessa. Tästä kirjasta on tosiaan ostalgia kaukana... Ennen kaikkea kirja auttaa ymmärtämään miksi Itä-Saksa kummittelee edelleen niin monella tasolla. Ei sellaista hirmurakennelmaa hetkessä murskata.


Nyt kevätlukukauden alettua kurssiohjelmassa on vuorostaan saksan kielioppia ja kirjallisuutta. Pakko mainita nyt ainakin tämä ensimmäinen kurssilla käsittelemämme kirjailija Wolfgang Borchert, joka edustaa heti toisen maailmansodan jälkeen syntynyeenTrümmer- eli rauniokirjallisuuden lajia. Kuten Suomessa, myös Saksassa sodasta saapui kotiin suuret joukot nuoruutensa ja elämänuskonsa menettäneitä miehiä, yksi heistä Wolfgang Borchert. Hän on yksi saksalaisen kirjallisuuden klassikkoja, jota edelleenkin luetutetaan Saksan kouluissa. Meillä tietysti täysin tuntematon nimi, mutta ehkä kuitenkin tutustumisen arvoinen?

Ein Mann kommt nach Deutschland.

Er war lange weg, der Mann. Sehr lange. Vielleicht zu lange. Und er kommt ganz anders wieder als er wegging.

Kommentit

  1. Toivottavasti sitten kirjoitat blogiin noiden meille tuntemattomien klassikkojen kirjoista. Kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ehdottomasti yritän pistää tänne ainakin lyhyitä katsauksia niistä saksalaisklassikoista, joita luemme kevään aikana.

      Poista
  2. Kiinnostaa kyllä kuulla lisääkin saksalaisista, jotain on tuttua mutta aika paljon tuntemattomiakin...

    Kun Saksassa asuin 00-luvulla, jännä melko tarkkaankin ajoitettava muutos suhteessa kansallisiin symboleihin tuli itsekin huomattua jalkapallon MM-kisojen aikaan 2006: tuolloin katukuvaan alkoi yllättäen ilmestyä Saksan lippuja, ja asenne alkoikin kääntyä siihen suuntaan että ehkä se onkin ihan okei. Samoihin aikoihin asettui myös ensimmäiset omat havainnot komedioista, joissa voidaan viitata Hitleriin...
    Eli tuntui että ehkä se Schuld oli jo vähintäänkin siirtynyt taka-alalle eikä ollut enää kaikenpeittävänä asenteena.

    Lännen ja idän jännitteitä on tosiaan puitu jo nyt myös komedialla, mutta ehkä tuo antaa kuitenkin suuntaviivaa kuinka kauan näissä historiallisen perinnön puinneissa helposti menee...

    Borchert on minulle nimenä tuttu, on jäänyt lukematta mutta sille tavattoman pitkälle "joskus pitäisi lukea"-listalle olen joskus nostanut (ja yksi tuttu mainitsi tehneen aikoinaan...gradunsa? tai jonkun muun oppityön Borchertista, eli ei _ihan_ tuntematon, vaikka mm. Böll ja Grass ovat kyllä nousseet tunnetummiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkapallolla on kyllä ihmeellinen voima! Ensimmäisen kerranhan se nostatti saksalaisten itsetuntoa v. 1954 MM-kisoissa kun Saksa voitti finaalissa yllättäen ennakkosuosikin Unkarin. "Bernin ihme" on yksin Saksan sodanjälkeisen historian merkkitapahtumia. Tämänkin siis opin nyt vasta viime syksyn kurssilla :)

      Minulla on vielä kaikki Böllit ja Grassitkin lukematta! Mutta paljon siis jännittävää tulossa vielä tällä Saksan "matkallani"...

      Poista
  3. Minulla on pöyristyttävän huono tuntemus saksankielisestä kirjallisuudesta, koska tentin (huolimattomasti) sekä itse kirjallisuuden että kirjallisuuden historian kurssit... Nyt harmittaa, vaikka kyllähän se nopeutti opintoja vähäsen. Omilta ajoilta mieleen on jäänyt mamutaustainen nykykirjailija Wladimir Kaminer. Hänen kirjaansa Russendisko suositeltiin silloin aikoinaan, noloa kyllä en ole vieläkään siihen tutustunut. Se on suomennettukin, milläpä muulla nimellä kuin Ryssändisko. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt se etu tässä, että ei tarvitse miettiä opinnoissa valmistumista, voin vain nautiskella itse lukemisesta :) Tuo Russendisko ei ole vielä osunut eteen, pistän muistiin!!

      Poista
  4. Onpa tosi mielenkiintoista! Minua kiinnostaisi myös opiskella Saksan lähihistoriaa. "Kolmannen valtakunnan" ajan historia tuli kyllä tehokkaasti käytyä opinnoissa läpi, mutta usein minua kiinnostaa sotien jälkeinen aika. Ne ideologiat, jotka kumpuavat osin traumasta. Saksalaiseen kirjallisuuteen olen yhä perehtynyt aivan liian vähän. Tämä kirjoituksesi on hyvä nosto siihenkin. Onnea opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Opiskeluintoa ainakin riittää, näin vanhemmalla iällä sitä vain nauttii kun pääsee koulunpenkille :) Saksan sodanjälkeinen historia on kyllä ollut ihan hämärän peitossa, olen jo nyt saanut paljon mielenkiintoista tietoa, joka selittää nykypäivän Saksaa ja sen poliittisia päätöksiä.

      Poista
  5. Hyvä näkökulma, Mari!
    Sitä ajattelee vain, että oma maa on käynyt läpi kovia aikoja, mutta on paljon muita, joilla on ollut yhtä pahoja ja pahempia koettelemuksia historiassaan, eivätkä ne ole edes historiaa. Meillä on sotien jälkeen ollut rauhallista ja menty koko ajan eteenpäin.
    Minulla nousee saksalaiskirjailijoista ensimmäisenä mieleen Günter Grass ja nuoremmista kirjailijoista Daniela Krien.
    Anna Funderin kirja alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daniela Krieniltä olen lukenut yhden romaanin. Mutta kaikki saksalaisklassikot ovat vielä lukematta. Kova urakka edessä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...