Siirry pääsisältöön

Lukumaniaa ja kevätkävelyjä

 


Olen joutunut lukumanian kouriin! Kirjoja on levällään pitkin huushollia, niistä sitten aina nappaan lukumoodiin kulloinkin sopivan teoksen. Joskus joku kirjoista tulee luettua ihan loppuunkin asti - se on sen merkki, että kirja on ollut hyvä.

Pari sellaista kirjaa esittelen nyt pikaisesti (lukumanian iskiessä en jaksa erityisemmin alkaa analysoida lukemaani, kunhan lukea läyskytän). Ja näitä kahta kirjaa muuten suosittelen, jos etsitte mielenkiintoista ruotsalaista nykykirjallisuutta. Molemmat kirjat ovat herättäneet huomioita ja keskustelua omalla tavallaan, mutta niitä yhdistää yksi olennainen tekijä - niissä puhutaan ruuasta ennennäkemättömällä tunteella!


Maria Maunsbachin esikoisteos "Bara ha roligt" kohautti neljä vuotta sitten ilmestyessään erittäin realistisilla (ja tiuhaan esiintyvillä) yhdyntäkuvauksillaan. Malmössä asuva Lydia on sinkku ja etsii hyvää ja toimivaa suhdetta ja erinäisten Tinder-yritysten jälkeen hän iskee silmänsä Johannekseen. Tämän suhteen on pakko onnistua! 

Lukijan sydäntä kuitenkin kylmää Lydian analysoidessa suhdetta ja yrittäessä parhaansa. Johannes on oman tiensä kulkija ja jo suhteen alussa on selvät merkit siitä, että koko juttu on tuhoon tuomittu. Mutta Maunsbach kirjoittaa kirjaansa harvinaisen yhdistelmän tragediaa, komediaa ja parodiaa, vaikkakaan aina en ole selvillä, millä tasolla milloinkin liikutaan.  

Mutta nyt siis se kirjan menyy: kirjassa tarjoillaan skoonelaisia herkkuja kuten äggakakaa ja skoonelaista omenapiirakkaa. Eikä nyt puhuta todellakaan mistään uusavuttomasta pullamössönuoresta, vaan täysverisestä Julia Childin opetuslapsesta! Ja kun Johannes tarjoaa Lydialle itsevalmistamaansa maksapataa, tiedämme heti, että tämä oli nyt tässä.  Pariskunnan kulinaristiset kemiat eivät tulee kohtamaan missään vaiheessa.


Tämän kevään hitti täällä Ruotsissa on puolestaan Karolina Ramqvistin "Bröd och mjölk", jossa kirjailija kertoo nuoren tytön tarinan juuri ruokamuistojen kautta. Ja taas mennään! Kirjailija kattaa eteemme mummon kalopsit ja riisipuddingit ja kertoo miten tehdään oikeaoppinen Bolognese-kastike (loraus valkoviiniä mutta ei missään nimessä valkosipulia). Ramqvist tarkastelee maailmaa ruuan kautta ja saa elämän maistumaan ja tuoksumaan. Tämä kirja oli todella makunystyröitä kutkutteleva lukuelämys! Lisäksi kirja on saanut loistavat arvostelut, ehkäpä se yltää jopa August-ehdokkuuteen asti?

Maaliskuussa havahduin siihen, että verenpaine kolkutteli taas kattolukemia ja arkiliikunta oli jäänyt vähiin. Piti ottaa jälleen itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kyttäämään askelmittaria. Huhtikuussa olinkin sitten taivaltanut peräti 156 kilometrin verran! Tein kävelyprojektini merkeissä myös pari kaupunkireissua, joista vielä pari kuvaa tähän loppuun. (Ensimmäiset kolme kuvaa ovat Uppsalasta, jälkimmäiset kolme Ystadista.)

Nyt on ihan kohta kesä!








Kommentit

  1. Anonyymi6/5/22 15:46

    Ihania kuvia! Kulinaristiset romaanit vievät kyllä kielen mennessään. Minullakin olisi toisaalta lukumania, olen nimittäin hamstrannut kirjastosta enemmän kirjoja kuin ehkä koskaan. Mutta onnetonta vain, että keskittymiskyky on nyt välillä pätkinyt. Tulee sitten hypittyä kirjasta toiseen senn mukaan, mitä milloinkin jaksaa lukea. Harmittaa vain kaikki ne ihanat kirjat, jotka tuossa ovat turhaan odottaneet vuoroaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samassa kirjastokierteessä! Varailen mielenkiintoisen tuntuisia kirjoja ja alan lukea heti kun olen hakenut varauksen, vaikka keskeneräisiä kirjoja lojuu nurkat väärällään. Mutta sitten se mahtava tunne kun joku kirjoista lähtee vetämään, kuten nyt nämä kaksi. Nämä olivat muuten pohjimmiltaan aika surullisia kirjoja, mutta minä näin niissä nyt vain tämän kulinaristisen hurmoksen. Pitäisikin ehkä lukea molemmat kirjat uudestaan, toisilla "lukulaseilla"....

      Poista
  2. Kiva kuulla kuulumisiasi! Minulla on ollut hiljaiseloa lukemisessa, mutta jospa se taas elpyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se elpyy!! Välillä tuntuu, että ei jaksa lukea riviäkään, sitten tulee taas näitä maanisia kausia kun haluaa lukea kaiken. Nyt luen taas enemmän jo senkin takia, että käyn toimistolla töissä. Siitä jo pelkästään tulee päivittäin 1h20min lukuaikaa kun istun tunnelbanassa!

      Poista
  3. Lukumania on niitä parhaita manioita. Samat rohmuamiset täällä. Välillä palautan kirjoja isosti kirjastoon, mutta tuon samalla varaushyllystä jopa puoli tusinaa juuri saapunutta kirjaa.
    Toivon, että nuo kaksi esittelemääsi kirjaa suomennettaisiin ja luulen, että Ramqvist suomennetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ramqvist toivottavasti suomennetaan, se menee jotenkin samaan kategoriaan kuin Alex Schulmannin kirjat, joten luulisin lukijoita löytyvän myös Ramqvistille.

      Minulla taas huomenna edessä reissu kirjastoon, siellä odottaa jälleen "muutama" kirja :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...