Siirry pääsisältöön

Lukumaniaa ja kevätkävelyjä

 


Olen joutunut lukumanian kouriin! Kirjoja on levällään pitkin huushollia, niistä sitten aina nappaan lukumoodiin kulloinkin sopivan teoksen. Joskus joku kirjoista tulee luettua ihan loppuunkin asti - se on sen merkki, että kirja on ollut hyvä.

Pari sellaista kirjaa esittelen nyt pikaisesti (lukumanian iskiessä en jaksa erityisemmin alkaa analysoida lukemaani, kunhan lukea läyskytän). Ja näitä kahta kirjaa muuten suosittelen, jos etsitte mielenkiintoista ruotsalaista nykykirjallisuutta. Molemmat kirjat ovat herättäneet huomioita ja keskustelua omalla tavallaan, mutta niitä yhdistää yksi olennainen tekijä - niissä puhutaan ruuasta ennennäkemättömällä tunteella!


Maria Maunsbachin esikoisteos "Bara ha roligt" kohautti neljä vuotta sitten ilmestyessään erittäin realistisilla (ja tiuhaan esiintyvillä) yhdyntäkuvauksillaan. Malmössä asuva Lydia on sinkku ja etsii hyvää ja toimivaa suhdetta ja erinäisten Tinder-yritysten jälkeen hän iskee silmänsä Johannekseen. Tämän suhteen on pakko onnistua! 

Lukijan sydäntä kuitenkin kylmää Lydian analysoidessa suhdetta ja yrittäessä parhaansa. Johannes on oman tiensä kulkija ja jo suhteen alussa on selvät merkit siitä, että koko juttu on tuhoon tuomittu. Mutta Maunsbach kirjoittaa kirjaansa harvinaisen yhdistelmän tragediaa, komediaa ja parodiaa, vaikkakaan aina en ole selvillä, millä tasolla milloinkin liikutaan.  

Mutta nyt siis se kirjan menyy: kirjassa tarjoillaan skoonelaisia herkkuja kuten äggakakaa ja skoonelaista omenapiirakkaa. Eikä nyt puhuta todellakaan mistään uusavuttomasta pullamössönuoresta, vaan täysverisestä Julia Childin opetuslapsesta! Ja kun Johannes tarjoaa Lydialle itsevalmistamaansa maksapataa, tiedämme heti, että tämä oli nyt tässä.  Pariskunnan kulinaristiset kemiat eivät tulee kohtamaan missään vaiheessa.


Tämän kevään hitti täällä Ruotsissa on puolestaan Karolina Ramqvistin "Bröd och mjölk", jossa kirjailija kertoo nuoren tytön tarinan juuri ruokamuistojen kautta. Ja taas mennään! Kirjailija kattaa eteemme mummon kalopsit ja riisipuddingit ja kertoo miten tehdään oikeaoppinen Bolognese-kastike (loraus valkoviiniä mutta ei missään nimessä valkosipulia). Ramqvist tarkastelee maailmaa ruuan kautta ja saa elämän maistumaan ja tuoksumaan. Tämä kirja oli todella makunystyröitä kutkutteleva lukuelämys! Lisäksi kirja on saanut loistavat arvostelut, ehkäpä se yltää jopa August-ehdokkuuteen asti?

Maaliskuussa havahduin siihen, että verenpaine kolkutteli taas kattolukemia ja arkiliikunta oli jäänyt vähiin. Piti ottaa jälleen itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kyttäämään askelmittaria. Huhtikuussa olinkin sitten taivaltanut peräti 156 kilometrin verran! Tein kävelyprojektini merkeissä myös pari kaupunkireissua, joista vielä pari kuvaa tähän loppuun. (Ensimmäiset kolme kuvaa ovat Uppsalasta, jälkimmäiset kolme Ystadista.)

Nyt on ihan kohta kesä!








Kommentit

  1. Anonyymi6/5/22 15:46

    Ihania kuvia! Kulinaristiset romaanit vievät kyllä kielen mennessään. Minullakin olisi toisaalta lukumania, olen nimittäin hamstrannut kirjastosta enemmän kirjoja kuin ehkä koskaan. Mutta onnetonta vain, että keskittymiskyky on nyt välillä pätkinyt. Tulee sitten hypittyä kirjasta toiseen senn mukaan, mitä milloinkin jaksaa lukea. Harmittaa vain kaikki ne ihanat kirjat, jotka tuossa ovat turhaan odottaneet vuoroaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samassa kirjastokierteessä! Varailen mielenkiintoisen tuntuisia kirjoja ja alan lukea heti kun olen hakenut varauksen, vaikka keskeneräisiä kirjoja lojuu nurkat väärällään. Mutta sitten se mahtava tunne kun joku kirjoista lähtee vetämään, kuten nyt nämä kaksi. Nämä olivat muuten pohjimmiltaan aika surullisia kirjoja, mutta minä näin niissä nyt vain tämän kulinaristisen hurmoksen. Pitäisikin ehkä lukea molemmat kirjat uudestaan, toisilla "lukulaseilla"....

      Poista
  2. Kiva kuulla kuulumisiasi! Minulla on ollut hiljaiseloa lukemisessa, mutta jospa se taas elpyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se elpyy!! Välillä tuntuu, että ei jaksa lukea riviäkään, sitten tulee taas näitä maanisia kausia kun haluaa lukea kaiken. Nyt luen taas enemmän jo senkin takia, että käyn toimistolla töissä. Siitä jo pelkästään tulee päivittäin 1h20min lukuaikaa kun istun tunnelbanassa!

      Poista
  3. Lukumania on niitä parhaita manioita. Samat rohmuamiset täällä. Välillä palautan kirjoja isosti kirjastoon, mutta tuon samalla varaushyllystä jopa puoli tusinaa juuri saapunutta kirjaa.
    Toivon, että nuo kaksi esittelemääsi kirjaa suomennettaisiin ja luulen, että Ramqvist suomennetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ramqvist toivottavasti suomennetaan, se menee jotenkin samaan kategoriaan kuin Alex Schulmannin kirjat, joten luulisin lukijoita löytyvän myös Ramqvistille.

      Minulla taas huomenna edessä reissu kirjastoon, siellä odottaa jälleen "muutama" kirja :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...