Siirry pääsisältöön

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)



Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!".

Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta.

Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja tunsin olevani aina lähinnä vain turisti. 

Noin 15 vuotta sitten lähdin vihdoin käymään Berliinissä - ja mitä tapahtuikaan! Olematon koulusaksani toimi loistavasti, ihmiset eivät vaihtaneet englantiin vaan jaksoivat turista kanssani. Herranen aika, minähän olinkin eine Berlinerin!!

Samoihin aikoihin muutimme tähän nykyiseen kotiimme ja saimme naapuriksi 80-vuotiaan leskirouvan, jonka kanssa ystävystyin. Hän oli muuttanut Ruotsiin 50-luvulla Saksasta ja viettänyt lapsuutensa Berliinissä. Yhtäkkiä historian pölyiset sivut muuttuivat eläväksi elämäksi! Ystäväni kertoi lapsuudestaan Hitlerin ajan Saksassa ja paostaan venäläisten tullessa Berliiniin. Kovin usein hän ei noihin kipeisiin aikoihin kuitenkaan palannut, enemmän puhuimme elämästä täällä Ruotsissa.

Meri Valkama vietti lapsuudessaan muutaman vuoden Itä-Berliinissä isänsä työn vuoksi ja tuosta ajasta on itänyt aihe hänen esikoisromaaniinsa "Sinun, Margot". Kirja oli tietysti luettava Berliini-teemansa vuoksi ja metsästin sitä täältä eri kirjastoista. Kirja on näemmä kovin suosittu myös ruotsinsuomalaisten lukijoiden keskuudessa.

Meille Berliini-nostalgiasta kärsiville kirja on tietysti mitä parhainta lääkettä. Päähenkilö Vilja kuljettaa meitä pitkin kaupunkia, tuttuja näkymiä vilahtaa joka puolella. Kirja on varmasti myös mielenkiintoista luettavaa DDR:än historiasta kiinnostuneille - Valkama ottaa esille myös Saksojen yhdistymisen jälkeisen trauman, kuinka Itä-Saksan kadottua sen entiset asukkaat tunsivat jääneensä tyhjän päälle ja vaille mitään arvoa.

Luin kirjan nopeasti, tarina koukutti ja hienot ympäristön kuvaukset hivelivät mieltä. Jotkut juonenkäänteet olivat mielestäni ehkä paikoin liian hyviä sattumia ja henkilöhahmoihin olisin toivonut enemmän syvyyttä. Varsinkin Markuksen ja Luisen suhdetta olisi pitänyt avata  enemmän, nyt he jäivät henkilöinä etäisiksi ja juonen kantava rakkaustarina mielestäni hiukan epäuskottavaksi. Mutta kirja on ehdottomasti lukemisen väärtti, lukuromaani parhaasta päästä! 

**
Meri Valkama: Sinun, Margot
WSOY 2021

Kommentit

  1. Tämä kirja odottelee vielä pinossa, onneksi on oma. Minua ennen kaikkea kiehtoo tuo DDR:n osuus, gradunikin sivusi sitä hieman. Olen saksanopena aina iloinen, kun joku innostuu kielestä ja kulttuurista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi tosiaan pitänyt olla omassa hyllyssä, ensin piti odottaa ja sitten lukea pikana, kun uudet lukijat jo odottelivat.

      DDR:ään sijoittuvia kirjoja olen lukenut aina kun on löytynyt, lähinnä ovat olleet saksalaiskirjailijoiden kirjoittamia. Niihin verrattuna tämä suomalainen näkökulma oli kieltämättä vähän romantisoitu :)

      Poista
  2. Nyt kun mainitsit tuon Markuksen ja Louisen suhteen, aloin itsekin kaivata siihen enemmän syvyyttä. Mutta johtuukohan se kuitenkin enemmän siitä, etten malttanut laskea kirjaa kädestä, olisin kaivannut uppoutumista vielä enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni loppukohtaus vähän lässähti, koska Louise oli jäänyt niin etäiseksi. Tuli mieleen, että olisiko kirjan pitänyt itse asiassa alkaa vasta siitä loppukohtauksesta - tai sitten tulossa on jatkoa? Viljan ja Louisen uudesta suhteesta olisi jännittävä lukea!

      Poista
  3. Itäberliiniläisiä pidettiin huonompiarvoisina, ja kyllähän edelleenkin Berliinin itäpuoli eroaa lännestä . Rakennukset ovat huonokuntoisempia ja jotkut alueet ovat slummimaisia. Mutta onhan Angela Merkel, arvostettu ja rakastettu, hyvin maataan johtanut "Mutti", Itä-Saksan puolelta. :)
    Kirjan rakkaustarina on tosiaan kerrottu jotenkin kliseisesti (ainainen myskin tuoksu). Ehkä olisi ollut parempi, jos 80-luvun osuus olisi ollut kokonaan lapsen, Viljan, näkökulmasta eikä kaikkinäkevän kertojan kuvaamana. Silloin ei olisi edes odottanut mitään eroottisia kohtauksia. Nyt aikuinen Vilja ikään kuin rekonstruoi lapsuuden tapahtumia kirjeiden kautta eikä se ole helppoa, koska hän itse on osallinen ja välikappale kolmiodraamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä rakkaustarinassa oli vähän sellaisia harlekiini-sarjan tyylisiä kliseitä, vartalot painautuivat kiinni ja katseet kohtasivat mutta ei se tuntunut todelliselta. Myös Viljan oma rakkaussuhde jäi vähän etäiseksi, mutta se oli ehkä tarkoituskin. Siinä oli kuitenkin enemmän jännitettä ja "aidon" rakkauden tuntua. Hieno asetelma joka tapauksessa, pidin tästä lapsi-äiti-symboliikasta, joka tuli esille monella tasolla.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...