Siirry pääsisältöön

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)



Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!".

Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta.

Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja tunsin olevani aina lähinnä vain turisti. 

Noin 15 vuotta sitten lähdin vihdoin käymään Berliinissä - ja mitä tapahtuikaan! Olematon koulusaksani toimi loistavasti, ihmiset eivät vaihtaneet englantiin vaan jaksoivat turista kanssani. Herranen aika, minähän olinkin eine Berlinerin!!

Samoihin aikoihin muutimme tähän nykyiseen kotiimme ja saimme naapuriksi 80-vuotiaan leskirouvan, jonka kanssa ystävystyin. Hän oli muuttanut Ruotsiin 50-luvulla Saksasta ja viettänyt lapsuutensa Berliinissä. Yhtäkkiä historian pölyiset sivut muuttuivat eläväksi elämäksi! Ystäväni kertoi lapsuudestaan Hitlerin ajan Saksassa ja paostaan venäläisten tullessa Berliiniin. Kovin usein hän ei noihin kipeisiin aikoihin kuitenkaan palannut, enemmän puhuimme elämästä täällä Ruotsissa.

Meri Valkama vietti lapsuudessaan muutaman vuoden Itä-Berliinissä isänsä työn vuoksi ja tuosta ajasta on itänyt aihe hänen esikoisromaaniinsa "Sinun, Margot". Kirja oli tietysti luettava Berliini-teemansa vuoksi ja metsästin sitä täältä eri kirjastoista. Kirja on näemmä kovin suosittu myös ruotsinsuomalaisten lukijoiden keskuudessa.

Meille Berliini-nostalgiasta kärsiville kirja on tietysti mitä parhainta lääkettä. Päähenkilö Vilja kuljettaa meitä pitkin kaupunkia, tuttuja näkymiä vilahtaa joka puolella. Kirja on varmasti myös mielenkiintoista luettavaa DDR:än historiasta kiinnostuneille - Valkama ottaa esille myös Saksojen yhdistymisen jälkeisen trauman, kuinka Itä-Saksan kadottua sen entiset asukkaat tunsivat jääneensä tyhjän päälle ja vaille mitään arvoa.

Luin kirjan nopeasti, tarina koukutti ja hienot ympäristön kuvaukset hivelivät mieltä. Jotkut juonenkäänteet olivat mielestäni ehkä paikoin liian hyviä sattumia ja henkilöhahmoihin olisin toivonut enemmän syvyyttä. Varsinkin Markuksen ja Luisen suhdetta olisi pitänyt avata  enemmän, nyt he jäivät henkilöinä etäisiksi ja juonen kantava rakkaustarina mielestäni hiukan epäuskottavaksi. Mutta kirja on ehdottomasti lukemisen väärtti, lukuromaani parhaasta päästä! 

**
Meri Valkama: Sinun, Margot
WSOY 2021

Kommentit

  1. Tämä kirja odottelee vielä pinossa, onneksi on oma. Minua ennen kaikkea kiehtoo tuo DDR:n osuus, gradunikin sivusi sitä hieman. Olen saksanopena aina iloinen, kun joku innostuu kielestä ja kulttuurista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi tosiaan pitänyt olla omassa hyllyssä, ensin piti odottaa ja sitten lukea pikana, kun uudet lukijat jo odottelivat.

      DDR:ään sijoittuvia kirjoja olen lukenut aina kun on löytynyt, lähinnä ovat olleet saksalaiskirjailijoiden kirjoittamia. Niihin verrattuna tämä suomalainen näkökulma oli kieltämättä vähän romantisoitu :)

      Poista
  2. Nyt kun mainitsit tuon Markuksen ja Louisen suhteen, aloin itsekin kaivata siihen enemmän syvyyttä. Mutta johtuukohan se kuitenkin enemmän siitä, etten malttanut laskea kirjaa kädestä, olisin kaivannut uppoutumista vielä enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni loppukohtaus vähän lässähti, koska Louise oli jäänyt niin etäiseksi. Tuli mieleen, että olisiko kirjan pitänyt itse asiassa alkaa vasta siitä loppukohtauksesta - tai sitten tulossa on jatkoa? Viljan ja Louisen uudesta suhteesta olisi jännittävä lukea!

      Poista
  3. Itäberliiniläisiä pidettiin huonompiarvoisina, ja kyllähän edelleenkin Berliinin itäpuoli eroaa lännestä . Rakennukset ovat huonokuntoisempia ja jotkut alueet ovat slummimaisia. Mutta onhan Angela Merkel, arvostettu ja rakastettu, hyvin maataan johtanut "Mutti", Itä-Saksan puolelta. :)
    Kirjan rakkaustarina on tosiaan kerrottu jotenkin kliseisesti (ainainen myskin tuoksu). Ehkä olisi ollut parempi, jos 80-luvun osuus olisi ollut kokonaan lapsen, Viljan, näkökulmasta eikä kaikkinäkevän kertojan kuvaamana. Silloin ei olisi edes odottanut mitään eroottisia kohtauksia. Nyt aikuinen Vilja ikään kuin rekonstruoi lapsuuden tapahtumia kirjeiden kautta eikä se ole helppoa, koska hän itse on osallinen ja välikappale kolmiodraamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä rakkaustarinassa oli vähän sellaisia harlekiini-sarjan tyylisiä kliseitä, vartalot painautuivat kiinni ja katseet kohtasivat mutta ei se tuntunut todelliselta. Myös Viljan oma rakkaussuhde jäi vähän etäiseksi, mutta se oli ehkä tarkoituskin. Siinä oli kuitenkin enemmän jännitettä ja "aidon" rakkauden tuntua. Hieno asetelma joka tapauksessa, pidin tästä lapsi-äiti-symboliikasta, joka tuli esille monella tasolla.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen