Siirry pääsisältöön

Kirjalahjavinkki - Aviciin elämäkerta

 


Joskus harvoin eteen tulee kirja, jonka haluaisi antaa lahjaksi jokaikiselle tuntemalleen ihmiselle. Ja joskus kirja on sellainen, että se todella jopa toimisi lahjakirjana lähestulkoon kenelle vain.

Tällä kertaa tällainen knock-out on juuri ilmestynyt Tim Berglingin eli Aviciin elämäkerta. Kirja sai paljon huomiota Ruotsin mediassa ilmestymisensä aikana ja vaikka en ole mikään erityinen Avicii-fani niin pistin kirjastoon varauksen. Toki tiesin Berglingin urasta ja elämänvaiheista jonkin verran jo ennakkoon, mutta kirjan luettuani voin vain todeta, että olipas hyvä että luin!

Kenelle haluaisin sitten antaa tämän kirjan lahjaksi?

Ensinnäkin kirja on todella mielenkiintoinen kaikille yleisesti musiikista ja sen historiasta kiinnostuneille. Siinä kerrotaan yleistajuisesti house-musiikin synnystä ja kehityksestä. Kirjan myötä ymmärtää myös miten Avicii todellakin mullisti genren uudella melodisella ja vanhempia genrejä rohkeasti yhdistävällä tyylillään.

Toiseksi, kirja on tietysti pakollinen kaikille Aviciin musiikista pitäville ja häntä fanittaneille. Kirjan kirjoittaja Måns Mosesson sai käyttöönsä valtavan määrän Berglingin sähköposteja, tekstiviestejä ja muita kirjoituksia ja kirja onnistuu synnyttämään eläväisen kuvan Aviciista, vaikka itse päähenkilöä ei olekaan jututettu. Sen sijaan Mosesson on haastatellut suuren määrän Berglingin tunteneita ihmisiä.

Antaisin tämän kirjan lahjaksi myös jokaiselle, jonka lähipiirissä on nuori, joka kärsii mielenterveysongelmista. En tiedä auttaako kirja sinänsä näiden ongelmien kohtaamisessa, mutta vertaistukea uskon sen antavan. Yksi kirjan voimakkaimpia ääniä on Berglingin isä, joka on kokenut vahvaksi kutsumuksekseen jatkaa poikansa elämänsä loppuvaiheessa löytämää elämäntehtävää - muiden ihmisten auttamista. Tämäkin kirja on osa sitä työtä.

Antaisin kirjan myös lahjaksi jokaiselle, joka väittää kannabiksen olevan vaaraton huume. Kannabiksen vaara on sen arvaamattomuus ja pitkäaikaiset vaikutukset aivojen toimintaan. Berglingin ongelma ei tosin ollut niinkään kannabis vaan lääkeriippuvuus, joka alkoi amerikkalaiselta lääkäriltä saadusta, opioideja sisältävästä vahvasta kipulääkkeestä. Bergling pääsi vieroitushoidon avulla eroon lääkeriippuvuudesta, mutta alkoi lopulta käyttää enenevässä määrin mietona pitämäänsä kannabista. Hän kokeili ystäviensä kanssa myös erilaisia hallusinaatioita aiheuttavia sieniä.

Näiden kirjan kansien välissä on 28 vuotta elämää, joka sisälsi upeita saavutuksia mutta samalla järkyttävän määrän ahdistusta ja pelkoa. Raha teki kieltämättä Berglingin elämästä helpompaa, mutta huikeiden keikkapalkkioiden vastineeksi hän joutui istumaan lentokoneessa, alati matkalla paikasta toiseen. Lisättäköön tähän vielä, että Bergling oli sekä lento- että esiintymiskammoinen.

Päästyään eroon lääkeriippuvuudesta Bergling päätti lopettaa keikkailun ja keskittyä sen sijaan musiikin tuottamiseen. Samaan aikaan hän kehitti vielä yhden riippuvuuden, joka kohdistui tajunnan laajentamiseen ja transsendenttiseen mietiskelyyn. Tapansa mukaan Bergling veti tämänkin överiksi, ennen kuolemaansa hän saattoi mietiskellä päiväkausia syömättä tai juomatta mitään.

Tim Bergling teki itsemurhan 20. huhtikuuta 2018 Omanissa, jossa hän oli pidemmällä lomalla. Kesken jäi muun muassa suunniteltu äänitysprojekti, jossa hän halusi tallentaa aiemmin Keniassa kuulemiaan masai-heimolaisia. Aviciilla olisi ollut vielä paljon uutta ja jännittävää annettavanaan.

**

Måns Mosesson: Tim - Biografin om Avicii (Albert Bonniers förlag 2021)

Tim - Aviciin elämäkerta (Johnny Kniga 2021)

Kommentit

  1. Kiitos kirjavinkistä! Avicii on minulle melko tuntematon henkilö, toki joitain hittejä tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin itsekin suunnilleen saman verran :) Onneksi tämän kirjan lukeakseen ei tarvitse olla mikään suurempi fani, tässä on paljon mielenkiintoisia tasoja myös meille asiaan vihkiytymättömille. Lisäksi kirjan tekijä on ammattitoimittaja eli teksti on todella sujuvaa ja hyvin sommiteltua.

      Poista
  2. Kiitokset myös täältä! Olen "tietämättäni" itse henkilöstä mitään joskus tykännyt hänen biiseistään, ja kuolemansa jälkeen sitten näin Netflixilta hänestä kertovan dokumentin, joka oli sydäntä särkevää katsottavaa. Tämä kirja siis menee ehdottomasti lukulistalleni, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä tuo dokumentti näkemättä, mutta se on nyt tietysti joululoman todo-listalla! Tämä oli myös sydäntä särkevää luettavaa, Bergling kärsi ahdistuskohtauksista, mm. pahasta hypokondriasta, jo lapsesta lähtien. Minulle tuli tunne, että hän oli kuin tuuliajolla koko lyhyen elämänsä :(

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)

Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!". Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta. Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja