Siirry pääsisältöön

Syysloman kirjailijalöytöjä

 

Olen ottanut tämän vuotisen syksyn erittäin vakavasti ja nauttinut siitä täysin sieluin. Viime viikkoisen syyslomaviikkonikin vietin kotona, hämäränhyssyssä, viltin alla, välillä elokuvaa katsoen ja väliin taas kirjaa lukien. Sainpa vielä oikein syysflunssankin seurakseni! Mikä ei onneksi kuitenkaan estänyt päivittäisiä syyspromenaadejani. Syksyinen metsä on maaginen! Ja vähän pelottavakin...

Olen täältä sohvalta käsin tehnyt löytöjä. Kuten nyt esimerkiksi amerikkalaiskirjailija Truman Capote. Tiesin hänet nimeltä, tiesin läpimurtoteoksensa "Aamiainen Tiffanylla", mutta olin mielessäni luokitellut hänet jostain syystä "ei-kiinnostaviin" kirjailijoihin. Kunnes näin dokumenttielokuvan The Capote Tapes!

Capote osoittautui aikansa mediapersoonaksi, joka pyöri New Yorkin seurapiirielämässä kuin kala vedessä. Elokuvassa muisteltiin muun muuassa Capoten 29. marraskuuta 1966 New Yorkin Plaza-hotellissa järjestämää suuren luokan naamiaisjuhlaa, joka todistuspuheiden perusteella oli 1900-luvun "The Party".

Mutta esille tuli myös Capoten elämän traagisempia puolia. Lapsuutensa hän asui isoäitinsä hoivissa, sillä äidillä oli suuremman luokan suunnitelmia, joihin kuului unelma seurapiirielämästä. Niinpä äiti jätti neljävuotiaan poikansa ja muutti New Yorkiin ja onnistuikin siellä solmimaan avioliiton, joka avitti häntä tässä unelmassa.

Capoten aikuiselämääkin värittivät äidin kaltaiset näyttävät sosieteettileidit, sillä hän ystävystyi mielellään juuri näiden "joutseniksi" kutsumiensa naisten kanssa. Eivätkä aviomiehetkään olleet liiemmin huolissaan, Capote ei nimittäin peitellyt homoseksuaalisuuttaan.

Ja juuri näistä "joutsenista" ja ehkä ennen kaikkea äidistä on etsittävä myös esikuvaa kun puhutaan Aamiainen Tiffanylla-romaanin päähenkilöstä. Holly Golightlyn kaltaista romaanihenkilöä ei oltu liioin nähty kun romaani ilmestyi 1958. Capote itse kertoi hahmon olevan enemmänkin synteesi kaikista hänen tuntemistaan New Yorkin seurapiirinaisista, mutta Holly Golightlyn taustatarina muistuttaa paljolti juuri Capoten äidin tarinaa.

Tähän vielä sivuhuomautuksena, että jos joku on nähnyt vain Audrey Hepburnin tähdittämän elokuvaversion, mutta ei ole lukenut itse kirjaa niin Holly Golightlyn ydin on ehkä vielä tavoittamatta. Capote olisi halunnut päätähdeksi itsensä Marilyn Monroen, mutta elokuvan tuottajat eivät innostuneet ajatuksesta. Viimeinen niitti Capotelle lienee ollut yltiöromanttinen Moon River-iskelmä elokuvan loppukohtauksessa. Me kirjan lukeneet ymmärrämme Capoten sieluntuskan...

Lopuksi vielä toinen kirjailijadokumentti, jota suosittelen lämpimästi: YLE Areenan audiopuolelta löytyy hieno kolmiosainen sarja Hilja Valtosesta ja tämän kirjailijanurasta. Kuuntelin tätä sarjaa aivan haltioituneena metsäkävelyilläni, varsinkin Valtosen hersyvän iloiset arkistohaastattelut ovat kultaa! Lisäksi sarjassa haastatellaan Kirsti Mannista ja Kaari Utriota, jotka syventävät perspektiiviä naiskirjailijoiden ja viihdekirjallisuuden suuntaan. Ja kiitoksen saavat myös kirjabloggaajat, jotka Mannisen mukaan ovat osaltaan nostaneet juuri viihdekirjallisuuden arvostusta, kirjojen kun ei tarvitse enää läpäistä kulttuurieliitin tiukkaa seulaa.






Kommentit

  1. Luettu on ja elokuvankin olen katsonut ainakin pari kertaa. Audrey oli tähti, joka sopi erinomaisesti elokuvaan, joka ei kyllä vastaa kirjaa, mutta ei haittaa. En tykkää elokuvista, jos ne menevät pilkulleen kirjan tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen filmatisointi on vaikea laji! Tykkään myös jos elokuva jotenkin syventää tarinaa omalla tavallaan. Michael Cunninghamin Tunnit on tästä loistava esimerkki!

      Poista
  2. Truman Capote on kiinnostava persoona. Luulen, että olen nähnyt tuon dokumentin, Capoten ääni trailerissa toi sen mieleeni.
    Aamiainen Tiffanylla on upea juuri Audrey Hepburnin ansiosta, hyvä että hän eikä Marilynia.
    Voi, kirja pitäisi lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minulla on itse asiassa elokuva vielä näkemättä, olen katsellut vain pätkiä. Tulemme molemmat vielä yllättymään 😆

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle