Siirry pääsisältöön

Syysloman kirjailijalöytöjä

 

Olen ottanut tämän vuotisen syksyn erittäin vakavasti ja nauttinut siitä täysin sieluin. Viime viikkoisen syyslomaviikkonikin vietin kotona, hämäränhyssyssä, viltin alla, välillä elokuvaa katsoen ja väliin taas kirjaa lukien. Sainpa vielä oikein syysflunssankin seurakseni! Mikä ei onneksi kuitenkaan estänyt päivittäisiä syyspromenaadejani. Syksyinen metsä on maaginen! Ja vähän pelottavakin...

Olen täältä sohvalta käsin tehnyt löytöjä. Kuten nyt esimerkiksi amerikkalaiskirjailija Truman Capote. Tiesin hänet nimeltä, tiesin läpimurtoteoksensa "Aamiainen Tiffanylla", mutta olin mielessäni luokitellut hänet jostain syystä "ei-kiinnostaviin" kirjailijoihin. Kunnes näin dokumenttielokuvan The Capote Tapes!

Capote osoittautui aikansa mediapersoonaksi, joka pyöri New Yorkin seurapiirielämässä kuin kala vedessä. Elokuvassa muisteltiin muun muuassa Capoten 29. marraskuuta 1966 New Yorkin Plaza-hotellissa järjestämää suuren luokan naamiaisjuhlaa, joka todistuspuheiden perusteella oli 1900-luvun "The Party".

Mutta esille tuli myös Capoten elämän traagisempia puolia. Lapsuutensa hän asui isoäitinsä hoivissa, sillä äidillä oli suuremman luokan suunnitelmia, joihin kuului unelma seurapiirielämästä. Niinpä äiti jätti neljävuotiaan poikansa ja muutti New Yorkiin ja onnistuikin siellä solmimaan avioliiton, joka avitti häntä tässä unelmassa.

Capoten aikuiselämääkin värittivät äidin kaltaiset näyttävät sosieteettileidit, sillä hän ystävystyi mielellään juuri näiden "joutseniksi" kutsumiensa naisten kanssa. Eivätkä aviomiehetkään olleet liiemmin huolissaan, Capote ei nimittäin peitellyt homoseksuaalisuuttaan.

Ja juuri näistä "joutsenista" ja ehkä ennen kaikkea äidistä on etsittävä myös esikuvaa kun puhutaan Aamiainen Tiffanylla-romaanin päähenkilöstä. Holly Golightlyn kaltaista romaanihenkilöä ei oltu liioin nähty kun romaani ilmestyi 1958. Capote itse kertoi hahmon olevan enemmänkin synteesi kaikista hänen tuntemistaan New Yorkin seurapiirinaisista, mutta Holly Golightlyn taustatarina muistuttaa paljolti juuri Capoten äidin tarinaa.

Tähän vielä sivuhuomautuksena, että jos joku on nähnyt vain Audrey Hepburnin tähdittämän elokuvaversion, mutta ei ole lukenut itse kirjaa niin Holly Golightlyn ydin on ehkä vielä tavoittamatta. Capote olisi halunnut päätähdeksi itsensä Marilyn Monroen, mutta elokuvan tuottajat eivät innostuneet ajatuksesta. Viimeinen niitti Capotelle lienee ollut yltiöromanttinen Moon River-iskelmä elokuvan loppukohtauksessa. Me kirjan lukeneet ymmärrämme Capoten sieluntuskan...

Lopuksi vielä toinen kirjailijadokumentti, jota suosittelen lämpimästi: YLE Areenan audiopuolelta löytyy hieno kolmiosainen sarja Hilja Valtosesta ja tämän kirjailijanurasta. Kuuntelin tätä sarjaa aivan haltioituneena metsäkävelyilläni, varsinkin Valtosen hersyvän iloiset arkistohaastattelut ovat kultaa! Lisäksi sarjassa haastatellaan Kirsti Mannista ja Kaari Utriota, jotka syventävät perspektiiviä naiskirjailijoiden ja viihdekirjallisuuden suuntaan. Ja kiitoksen saavat myös kirjabloggaajat, jotka Mannisen mukaan ovat osaltaan nostaneet juuri viihdekirjallisuuden arvostusta, kirjojen kun ei tarvitse enää läpäistä kulttuurieliitin tiukkaa seulaa.






Kommentit

  1. Luettu on ja elokuvankin olen katsonut ainakin pari kertaa. Audrey oli tähti, joka sopi erinomaisesti elokuvaan, joka ei kyllä vastaa kirjaa, mutta ei haittaa. En tykkää elokuvista, jos ne menevät pilkulleen kirjan tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen filmatisointi on vaikea laji! Tykkään myös jos elokuva jotenkin syventää tarinaa omalla tavallaan. Michael Cunninghamin Tunnit on tästä loistava esimerkki!

      Poista
  2. Truman Capote on kiinnostava persoona. Luulen, että olen nähnyt tuon dokumentin, Capoten ääni trailerissa toi sen mieleeni.
    Aamiainen Tiffanylla on upea juuri Audrey Hepburnin ansiosta, hyvä että hän eikä Marilynia.
    Voi, kirja pitäisi lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minulla on itse asiassa elokuva vielä näkemättä, olen katsellut vain pätkiä. Tulemme molemmat vielä yllättymään 😆

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Akateemisen eron käsikirja

Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään. Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään". Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lu...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...