Siirry pääsisältöön

Syysloman kirjailijalöytöjä

 

Olen ottanut tämän vuotisen syksyn erittäin vakavasti ja nauttinut siitä täysin sieluin. Viime viikkoisen syyslomaviikkonikin vietin kotona, hämäränhyssyssä, viltin alla, välillä elokuvaa katsoen ja väliin taas kirjaa lukien. Sainpa vielä oikein syysflunssankin seurakseni! Mikä ei onneksi kuitenkaan estänyt päivittäisiä syyspromenaadejani. Syksyinen metsä on maaginen! Ja vähän pelottavakin...

Olen täältä sohvalta käsin tehnyt löytöjä. Kuten nyt esimerkiksi amerikkalaiskirjailija Truman Capote. Tiesin hänet nimeltä, tiesin läpimurtoteoksensa "Aamiainen Tiffanylla", mutta olin mielessäni luokitellut hänet jostain syystä "ei-kiinnostaviin" kirjailijoihin. Kunnes näin dokumenttielokuvan The Capote Tapes!

Capote osoittautui aikansa mediapersoonaksi, joka pyöri New Yorkin seurapiirielämässä kuin kala vedessä. Elokuvassa muisteltiin muun muuassa Capoten 29. marraskuuta 1966 New Yorkin Plaza-hotellissa järjestämää suuren luokan naamiaisjuhlaa, joka todistuspuheiden perusteella oli 1900-luvun "The Party".

Mutta esille tuli myös Capoten elämän traagisempia puolia. Lapsuutensa hän asui isoäitinsä hoivissa, sillä äidillä oli suuremman luokan suunnitelmia, joihin kuului unelma seurapiirielämästä. Niinpä äiti jätti neljävuotiaan poikansa ja muutti New Yorkiin ja onnistuikin siellä solmimaan avioliiton, joka avitti häntä tässä unelmassa.

Capoten aikuiselämääkin värittivät äidin kaltaiset näyttävät sosieteettileidit, sillä hän ystävystyi mielellään juuri näiden "joutseniksi" kutsumiensa naisten kanssa. Eivätkä aviomiehetkään olleet liiemmin huolissaan, Capote ei nimittäin peitellyt homoseksuaalisuuttaan.

Ja juuri näistä "joutsenista" ja ehkä ennen kaikkea äidistä on etsittävä myös esikuvaa kun puhutaan Aamiainen Tiffanylla-romaanin päähenkilöstä. Holly Golightlyn kaltaista romaanihenkilöä ei oltu liioin nähty kun romaani ilmestyi 1958. Capote itse kertoi hahmon olevan enemmänkin synteesi kaikista hänen tuntemistaan New Yorkin seurapiirinaisista, mutta Holly Golightlyn taustatarina muistuttaa paljolti juuri Capoten äidin tarinaa.

Tähän vielä sivuhuomautuksena, että jos joku on nähnyt vain Audrey Hepburnin tähdittämän elokuvaversion, mutta ei ole lukenut itse kirjaa niin Holly Golightlyn ydin on ehkä vielä tavoittamatta. Capote olisi halunnut päätähdeksi itsensä Marilyn Monroen, mutta elokuvan tuottajat eivät innostuneet ajatuksesta. Viimeinen niitti Capotelle lienee ollut yltiöromanttinen Moon River-iskelmä elokuvan loppukohtauksessa. Me kirjan lukeneet ymmärrämme Capoten sieluntuskan...

Lopuksi vielä toinen kirjailijadokumentti, jota suosittelen lämpimästi: YLE Areenan audiopuolelta löytyy hieno kolmiosainen sarja Hilja Valtosesta ja tämän kirjailijanurasta. Kuuntelin tätä sarjaa aivan haltioituneena metsäkävelyilläni, varsinkin Valtosen hersyvän iloiset arkistohaastattelut ovat kultaa! Lisäksi sarjassa haastatellaan Kirsti Mannista ja Kaari Utriota, jotka syventävät perspektiiviä naiskirjailijoiden ja viihdekirjallisuuden suuntaan. Ja kiitoksen saavat myös kirjabloggaajat, jotka Mannisen mukaan ovat osaltaan nostaneet juuri viihdekirjallisuuden arvostusta, kirjojen kun ei tarvitse enää läpäistä kulttuurieliitin tiukkaa seulaa.






Kommentit

  1. Luettu on ja elokuvankin olen katsonut ainakin pari kertaa. Audrey oli tähti, joka sopi erinomaisesti elokuvaan, joka ei kyllä vastaa kirjaa, mutta ei haittaa. En tykkää elokuvista, jos ne menevät pilkulleen kirjan tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen filmatisointi on vaikea laji! Tykkään myös jos elokuva jotenkin syventää tarinaa omalla tavallaan. Michael Cunninghamin Tunnit on tästä loistava esimerkki!

      Poista
  2. Truman Capote on kiinnostava persoona. Luulen, että olen nähnyt tuon dokumentin, Capoten ääni trailerissa toi sen mieleeni.
    Aamiainen Tiffanylla on upea juuri Audrey Hepburnin ansiosta, hyvä että hän eikä Marilynia.
    Voi, kirja pitäisi lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minulla on itse asiassa elokuva vielä näkemättä, olen katsellut vain pätkiä. Tulemme molemmat vielä yllättymään 😆

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...