Siirry pääsisältöön

Nobelin jälkitunnelmia ja edelleenkin fiilistelyä Joenpellon seurassa

 

Tällä viikolla selvisi sitten taas vuoden Nobel-kirjailija. Olen seurannut aikaisempina vuosina tätä jännitysnäytelmää suurella mielenkiinnolla, mutta erinäisten Akatemian jäsenten aiheuttamien skandaalien jälkeen koko noopeli tuntuu jo vähän tunkkaiselta jutulta. Mutta tottakai keskeytin työt torstaina klo 13.00 ja virittelin itseni Pörssitalon tunnelmiin. Olin itse jo vähän uumoillut voittajaksi Knausgårdia mutta sieltä tulikin vielä suurempi yllätys - täysin tuntematon afrikkalaissyntyinen Abdulrazak Gurnah.

Hauskinta tämän vuoden Nobel-palkinnon julkistamisessa oli se äimistys ja hämmennys, joka levisi koko maan kulttuuritoimituksiin. Jopa niin, että monet kulttuuritoimittajat tunsivat tarvetta selitellä kuinka he nyt eivät todellakaan ole kuulleetkaan tästä kirjailijasta ja kuinka noloa se onkaan. Päivän sanaksi nousi ainakin täällä Ruotsissa "panikgoogla".

Tällaisena "tavallisena" kirjallisuudenharrastajana sitä saikin vain googlailla rauhassa ja todeta, että taisi tulla taas yksi uusi kirjailijanimi luettavien kirjojen listalle. Se lista on kuitenkin todennäköisesti lyhyempi kuin kaikilla kulttuuritoimittajaparoilla.

Mutta mikä näissä listoissa ja pakkolukea-kirjailijoissa sitten on takana? Sekö kirjallisuudenharrastaja voittaa, jolla on kuolinvuoteellaan eniten kirjoja luettuna? Lisäpisteitä kaikista luetuista Nobel-kirjailijoista? 

Kun aloitin tämän blogini kuusi vuotta sitten oli mielessäni myös paljon näitä pakkoajatuksia. Tuskastuin kun uudet suomalaiskirjat tulivat tänne Ruotsin kirjastoihin niin myöhään, että pääsin lukemaan niitä aina "jälkijunassa". Joitakin uutuuksia tilasin arvostelukappaleina, mutta niistähän se stressi vasta tulikin!

Pikkuhiljaa rauhoituin ja löysin oman tyylini tänne blogiin. Se on itse asiassa se tyyli, joka on minua lukijana seurannut koko elämäni: luen kirjoja summamutikalla, mitä eteen sattuu. Varailen myös paljon kirjastosta, mutta sieltä ne suosituimmat tulevat vasta aikojen myötä. Eikä se haittaa, sillä pinossa on aina joku mielenkiintoinen kirja odottamassa. Jokaiselle kirjalle on oma aikansa ja paikkansa. 

Tänä syksynä on kohdallani aika tullut Eeva Joenpellon Lohja-sarjalle, jota luen yhdessä kirjapiirini kanssa ja jossa olemme edenneet jo kolmanteen osaan. Ihan tyhjästä emme tätä ideaa suinkaan nyhjänneet - Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlavuosi antoi kimmokkeen lukea Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista. 

Seuraavassa kirjapiirimme zoom-kokouksessa olimme kaikki yhtä äimistyneitä: tämähän on loistavaa kerrontaa! Ja kuinka ihmeessä Joenpelto on päässyt näin unohtumaan? Siltä istumalta päätimme jatkaa sarjan lukemista yhdessä. On muuten mahtava huomata sosiaalisen median kirjapiireistä, että emme ole todellakaan ainoa Lohja-sarjaa kahlaava piiri, Joenpelto on tänä juohlavuotenaan saanut aivan uuden nosteen. 

Olen siis täysin uppeluksissa Joenpellon kerronnassa ja Lohjan maisemissa mikä tarkoittaa sitä, että minulta jää tänä syksynä kaikki uutuudet lukematta. Mutta se ei haittaa, sillä siellä ne uutuukaiset odottavat kirjastossa - tai nettiantikvariaatissa, josta tilasin juuri Lohja-sarjan kaksi jälkimmäistä osaa. Laitoin samaan pakettiin sitten myös juuri edesmenneen Antti Jalavan uutuuskirjan vuosimallia 1980.

Kaikkia maailman kirjoja en ehdi tämän elämän aikana lukemaan, se tosiseikka on vain hyväksyttävä. Mutta sitä suuremmalla jännityksellä odotan, mitkä näistä lukemattomista hienoista kirjoista osuu kohdalleni. Pakkokirjat älkööt kuitenkaan vaivautuko...


Kommentit

  1. Hyvää pohdintaa. Helposti kirjablogia pitäessä ajautuu outoihin pakko sitä, pakko tätä -ajatuksiin. Itse raivasin haasteet kokonaan pois ja sain siitä ihan uutta virtaa. On sitä silti tullut luettua myös klassikoita, muun muassa ihanaa Herman Hesseä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se Hesse pääsi lukulistalleni juuri sinun blogistasi 🙂 Hyvä, että myös vanhemmista kirjoista tehdään postauksia. Parhaimmillaan tämä lukuharrastus on kyllä oikeaa löytöretkeilyä!

      Poista
  2. Minä lähdin tutkailemaan kirjaston sivuille ja nettikirjakauppoihin, onko Gurnahia saatavilla. Suomennoksia ei ole, mutta AdLibriksestä olisi saanut useita äänikirjoja alkukielellä eli englanniksi ja painettuja kirjoja oli kaksi, mutta painos loppu. Pyysin ilmoittamaan kun saavat ja heti tuli vastaus, että voin ennakkovarata kirjan The Last Gift, jonka nyt sitten saan kuun lopussa. Kiinnostaa tutustua tähän kirjailijaan hänen kolonialismi- ja pakolaisteemojensa vuoksi.

    Minua ei ole viehättänyt osallistua bloggailuaikanani listojen mukaisiin lukuhaasteisiin.
    Luen sitä mikä milloinkin vetää puoleensa ja jään joskus harrastamaan jotakuta kirjailijaa pitempään.

    Kappas, Saarikoski suomensi myös ruotsista viimeisinä vuosinaan. No, hän asui Ruotsissa ja oli naimisissa ruotsalaisen kanssa. Olen lukenut Asfalttikukan suomeksi, mutta en muista siitä oikeastaan mitään. Siirtolaisongelmia.
    Saarikoski oli röyhkeä suomennoksissaan. Hän suomensi, vaikka osasi hyvin vähän kieltä josta käänsi ja teki sitten oman versionsa - heh, suomennosfiktion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on pari ruotsinnosta tehty Gurnahin tuotannosta, mutta niitäkään ei tästä kotikuntani kirjastosta löytynyt. Täytyy odotella. ..

      Aloin jo lukea vähän tuota Asfalttikukkaa ja olen vaikuttunut, Saarikoskea lukee aina mielellään mutta tietysti arvoitus nyt kuinka tarkasti se seuraa alkuperäistä tekstiä 🤔

      Poista
  3. Kivasti kirjoitat kuinka kirjat päätyvät lukemistoosi. Minulla aika sama asenne, rennosti vaan. Tosin klassikkohaaste on minusta hyvä, kun blogeissa ja muutenkin ajautuu kuitenkin aika helposti vain uudempaa kirjallisuutta lukemaan.

    Minä olen ottanut listalleni Ruotsissa tunnetun, mutta täällä ilmeisesti vähemmän tunnetun Klas Östergrenin trilogiaste Gentlemenin. En ole kuitenkaan kaksikielinen, joten pientä vaivaa tulee joistakin sanoista. Silti tunsin valtavaa nostalgian sekaista rakkauden tunnetta lukiessani Horngatanista ja Gamla Stanista. En enää tiedä, mistä kirjailijan bongasin.

    Niin, ja tuo Joenpelto alkaa kyllä kirjoitustesi perusteella vetää magneetin lailla. En ole lukenut häneltä mitään, noloa kyllä. Äitini kirjahyllyssä hän esiintyi. Ehkä siinä syy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klas Östergren on arvostettu kirjailija täällä Ruotsissa, mutta en ole tainnut lukea häneltä vielä mitään. Tuo trilogia on tietysti listalla, ehkä se jossain vaiheessa osuu kohdalle🙂

      No äidin kirjahyllystähän minäkin löysin Joenpellon! Hänellä tosin oli vain nuo Lohja-sarjan kaksi ensimmäistä osaa, mutta nyt siis tilasin täydennykset. Suosittelen muuten ainakin Helena Ruuskan kirjoittamaa Joenpellon elämäkertaa, oli kyllä melkoinen nainen monin tavoin!

      Poista
  4. Minulle Eeva Joenpellon kirjat tulivat tutuiksi jo paljon ennen digiaikaa. Taisin lukea useimmat niistä jo silloin. Kiinnostavaa olisi palata niiden pariin ja katsoa, miltä ne tuntuisivat nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen aika harvoin kirjoja uudestaan, mutta kun olen niin tehnyt on se ollut usein hämmentävä kokemus - kirja tuntuu ihan erilaiselta. Tai sitten on lukija muuttunut matkan varrella?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu