Siirry pääsisältöön

Nobelin jälkitunnelmia ja edelleenkin fiilistelyä Joenpellon seurassa

 

Tällä viikolla selvisi sitten taas vuoden Nobel-kirjailija. Olen seurannut aikaisempina vuosina tätä jännitysnäytelmää suurella mielenkiinnolla, mutta erinäisten Akatemian jäsenten aiheuttamien skandaalien jälkeen koko noopeli tuntuu jo vähän tunkkaiselta jutulta. Mutta tottakai keskeytin työt torstaina klo 13.00 ja virittelin itseni Pörssitalon tunnelmiin. Olin itse jo vähän uumoillut voittajaksi Knausgårdia mutta sieltä tulikin vielä suurempi yllätys - täysin tuntematon afrikkalaissyntyinen Abdulrazak Gurnah.

Hauskinta tämän vuoden Nobel-palkinnon julkistamisessa oli se äimistys ja hämmennys, joka levisi koko maan kulttuuritoimituksiin. Jopa niin, että monet kulttuuritoimittajat tunsivat tarvetta selitellä kuinka he nyt eivät todellakaan ole kuulleetkaan tästä kirjailijasta ja kuinka noloa se onkaan. Päivän sanaksi nousi ainakin täällä Ruotsissa "panikgoogla".

Tällaisena "tavallisena" kirjallisuudenharrastajana sitä saikin vain googlailla rauhassa ja todeta, että taisi tulla taas yksi uusi kirjailijanimi luettavien kirjojen listalle. Se lista on kuitenkin todennäköisesti lyhyempi kuin kaikilla kulttuuritoimittajaparoilla.

Mutta mikä näissä listoissa ja pakkolukea-kirjailijoissa sitten on takana? Sekö kirjallisuudenharrastaja voittaa, jolla on kuolinvuoteellaan eniten kirjoja luettuna? Lisäpisteitä kaikista luetuista Nobel-kirjailijoista? 

Kun aloitin tämän blogini kuusi vuotta sitten oli mielessäni myös paljon näitä pakkoajatuksia. Tuskastuin kun uudet suomalaiskirjat tulivat tänne Ruotsin kirjastoihin niin myöhään, että pääsin lukemaan niitä aina "jälkijunassa". Joitakin uutuuksia tilasin arvostelukappaleina, mutta niistähän se stressi vasta tulikin!

Pikkuhiljaa rauhoituin ja löysin oman tyylini tänne blogiin. Se on itse asiassa se tyyli, joka on minua lukijana seurannut koko elämäni: luen kirjoja summamutikalla, mitä eteen sattuu. Varailen myös paljon kirjastosta, mutta sieltä ne suosituimmat tulevat vasta aikojen myötä. Eikä se haittaa, sillä pinossa on aina joku mielenkiintoinen kirja odottamassa. Jokaiselle kirjalle on oma aikansa ja paikkansa. 

Tänä syksynä on kohdallani aika tullut Eeva Joenpellon Lohja-sarjalle, jota luen yhdessä kirjapiirini kanssa ja jossa olemme edenneet jo kolmanteen osaan. Ihan tyhjästä emme tätä ideaa suinkaan nyhjänneet - Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlavuosi antoi kimmokkeen lukea Lohja-sarjan ensimmäinen osa, Vetää kaikista ovista. 

Seuraavassa kirjapiirimme zoom-kokouksessa olimme kaikki yhtä äimistyneitä: tämähän on loistavaa kerrontaa! Ja kuinka ihmeessä Joenpelto on päässyt näin unohtumaan? Siltä istumalta päätimme jatkaa sarjan lukemista yhdessä. On muuten mahtava huomata sosiaalisen median kirjapiireistä, että emme ole todellakaan ainoa Lohja-sarjaa kahlaava piiri, Joenpelto on tänä juohlavuotenaan saanut aivan uuden nosteen. 

Olen siis täysin uppeluksissa Joenpellon kerronnassa ja Lohjan maisemissa mikä tarkoittaa sitä, että minulta jää tänä syksynä kaikki uutuudet lukematta. Mutta se ei haittaa, sillä siellä ne uutuukaiset odottavat kirjastossa - tai nettiantikvariaatissa, josta tilasin juuri Lohja-sarjan kaksi jälkimmäistä osaa. Laitoin samaan pakettiin sitten myös juuri edesmenneen Antti Jalavan uutuuskirjan vuosimallia 1980.

Kaikkia maailman kirjoja en ehdi tämän elämän aikana lukemaan, se tosiseikka on vain hyväksyttävä. Mutta sitä suuremmalla jännityksellä odotan, mitkä näistä lukemattomista hienoista kirjoista osuu kohdalleni. Pakkokirjat älkööt kuitenkaan vaivautuko...


Kommentit

  1. Hyvää pohdintaa. Helposti kirjablogia pitäessä ajautuu outoihin pakko sitä, pakko tätä -ajatuksiin. Itse raivasin haasteet kokonaan pois ja sain siitä ihan uutta virtaa. On sitä silti tullut luettua myös klassikoita, muun muassa ihanaa Herman Hesseä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se Hesse pääsi lukulistalleni juuri sinun blogistasi 🙂 Hyvä, että myös vanhemmista kirjoista tehdään postauksia. Parhaimmillaan tämä lukuharrastus on kyllä oikeaa löytöretkeilyä!

      Poista
  2. Minä lähdin tutkailemaan kirjaston sivuille ja nettikirjakauppoihin, onko Gurnahia saatavilla. Suomennoksia ei ole, mutta AdLibriksestä olisi saanut useita äänikirjoja alkukielellä eli englanniksi ja painettuja kirjoja oli kaksi, mutta painos loppu. Pyysin ilmoittamaan kun saavat ja heti tuli vastaus, että voin ennakkovarata kirjan The Last Gift, jonka nyt sitten saan kuun lopussa. Kiinnostaa tutustua tähän kirjailijaan hänen kolonialismi- ja pakolaisteemojensa vuoksi.

    Minua ei ole viehättänyt osallistua bloggailuaikanani listojen mukaisiin lukuhaasteisiin.
    Luen sitä mikä milloinkin vetää puoleensa ja jään joskus harrastamaan jotakuta kirjailijaa pitempään.

    Kappas, Saarikoski suomensi myös ruotsista viimeisinä vuosinaan. No, hän asui Ruotsissa ja oli naimisissa ruotsalaisen kanssa. Olen lukenut Asfalttikukan suomeksi, mutta en muista siitä oikeastaan mitään. Siirtolaisongelmia.
    Saarikoski oli röyhkeä suomennoksissaan. Hän suomensi, vaikka osasi hyvin vähän kieltä josta käänsi ja teki sitten oman versionsa - heh, suomennosfiktion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on pari ruotsinnosta tehty Gurnahin tuotannosta, mutta niitäkään ei tästä kotikuntani kirjastosta löytynyt. Täytyy odotella. ..

      Aloin jo lukea vähän tuota Asfalttikukkaa ja olen vaikuttunut, Saarikoskea lukee aina mielellään mutta tietysti arvoitus nyt kuinka tarkasti se seuraa alkuperäistä tekstiä 🤔

      Poista
  3. Kivasti kirjoitat kuinka kirjat päätyvät lukemistoosi. Minulla aika sama asenne, rennosti vaan. Tosin klassikkohaaste on minusta hyvä, kun blogeissa ja muutenkin ajautuu kuitenkin aika helposti vain uudempaa kirjallisuutta lukemaan.

    Minä olen ottanut listalleni Ruotsissa tunnetun, mutta täällä ilmeisesti vähemmän tunnetun Klas Östergrenin trilogiaste Gentlemenin. En ole kuitenkaan kaksikielinen, joten pientä vaivaa tulee joistakin sanoista. Silti tunsin valtavaa nostalgian sekaista rakkauden tunnetta lukiessani Horngatanista ja Gamla Stanista. En enää tiedä, mistä kirjailijan bongasin.

    Niin, ja tuo Joenpelto alkaa kyllä kirjoitustesi perusteella vetää magneetin lailla. En ole lukenut häneltä mitään, noloa kyllä. Äitini kirjahyllyssä hän esiintyi. Ehkä siinä syy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klas Östergren on arvostettu kirjailija täällä Ruotsissa, mutta en ole tainnut lukea häneltä vielä mitään. Tuo trilogia on tietysti listalla, ehkä se jossain vaiheessa osuu kohdalle🙂

      No äidin kirjahyllystähän minäkin löysin Joenpellon! Hänellä tosin oli vain nuo Lohja-sarjan kaksi ensimmäistä osaa, mutta nyt siis tilasin täydennykset. Suosittelen muuten ainakin Helena Ruuskan kirjoittamaa Joenpellon elämäkertaa, oli kyllä melkoinen nainen monin tavoin!

      Poista
  4. Minulle Eeva Joenpellon kirjat tulivat tutuiksi jo paljon ennen digiaikaa. Taisin lukea useimmat niistä jo silloin. Kiinnostavaa olisi palata niiden pariin ja katsoa, miltä ne tuntuisivat nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen aika harvoin kirjoja uudestaan, mutta kun olen niin tehnyt on se ollut usein hämmentävä kokemus - kirja tuntuu ihan erilaiselta. Tai sitten on lukija muuttunut matkan varrella?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...