Siirry pääsisältöön

#joenpelto100: Elämän kirjailijat in memoriam


Kun Laila oli eroamassa ja muuttanut yksin Tuusulan Rantatielle, hän eli elämänsä vaikeimpia aikoja. Voimat olivat loppuneet kesken ja tyttäretkin olivat ulkomailla. Silloin apuun tuli Eeva Joenpelto, joka kesken muuton laittoi voipuneen Lailan järjestykseen. Hän julisti ystävälleen: ”Masentua ei saa, vaikeudet on voitettava ja ihmisestä itsestään riippuu, mihin hän pystyy”. Lailaan tämä lääkitys tehosi. Uusi koti alkoi tuntua omalta ja omanarvontunne palasi.

(Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto, WSOY 2015)

 

Olen 70-luvun lapsi, jonka äiti luki samoja kirjoja kuin muutkin 70-luvun äidit: Utriota, Hietamiestä ja Joenpeltoa. Kirjat tulivat kirjakerhon kautta ja kumma kyllä, vaikka äitini vuosien varrella tyhjensi kirjahyllyään useastikin, juuri nämä kirjat säilyivät hyllyssä viimeiseen asti. Kun selailen niitä, nenääni hiipii piipun tuoksu. Piippua polttanut isäni kuoli jo 1983, mutta nämä kirjat ovat onnistuneet säilömään lapsuuteni tärkeän tuoksumuiston.

Tarkoitukseni oli lukea täksi Joenpellon juhlapäiväksi yksi äitini kirjahyllystä perimäni joenpelto, mutta juuri ilmestynyt Kaari Utrion elämäkerta veti syövereihinsä ja aika loppui kesken. Luin kuitenkin jo muutama vuosi sitten Helena Ruuskan kirjoittaman Eeva Joenpellon elämäkerran ja aivan kuten nyt lukiessani Anna-Liisa Haavikon Kaari-kirjaa, siirryin sitäkin lukiessani mielessäni lapsuuteni 70-luvulle. Nämä voimanaiset hallitsivat sekä äitiemme kirjahyllyissä että lehtien sivuilla. Joenpelto oli nimi, joka tunkeutui väkisin myös lapsen tietoisuuteen. Toinen sellainen nimi oli Kekkonen.

Joenpelto osasi draaman lait, sekä tuotannossaan että elämässään. Hän ei pelännyt vaan esimerkiksi rakennutti ison talon yksin. Ihmisestä itsestään riippuu, mihin hän pystyy... kuten Joenpelto rohkaisi kirjailijaystäväänsä Laila Hietamiestä. Mutta Joenpellon elämään sisältyi myös surua, josta hän ei kuitenkaan kylillä huudellut. Ruuskan elämäkertaa lukiessani mieleeni hahmottui kuva naisesta, jonka ryhti piteni sitä komeammaksi mitä enemmän koettelemukset häntä riepoivat.

Olen nyt aloittanut Joenpellon Lohja-sarjan ensimmäisen osan lukemisen, sen äitini kirjahyllystä perimäni kirjan. Länsiuusimaalainen Joenpelto kuvaa kirjassa kotiseutuaan ja sen ihmisiä, muhevaa murretta myöten. Kirjaa on nautinto lukea, vaikkakin hidasta se lukeminen on sillä Joenpelto kuvaa kaiken niin tarkkasilmäisesti, luontoa ja mielenliikkeitä myöten.

Niinpä tänä juhlapäivänä, Eeva Joenpellon satavuotispäivänä, luen taas muutaman sivun viipyillen kirjailijan luomassa valtakunnassa ja muistelen kaikkia niitä 70-luvun voimanaisia, jotka minunkin ajatusmaailmaani ovat niin kovasti vaikuttaneet. Yksi heistä on sitä paitsi juuri poistunut keskuudestamme, joten tervehdys sinne pilven reunalle, Eeva ja Laila! Kiitos kaikista tarinoistanne, niissä riittää totisesti lukemisen nautintoa myös 2020-luvun lukijalle.


**

Postaukseni on mukana Tuijata-kirjablogin "Eeva Joenpelto 100" -lukuhaasteessa.

Kommentit

  1. Apua, unohdin kokonaan tämän haasteen vaikka muistelisin siihen kyllä ilmottautuneeni :D Oli tarkoitus aloittaa Joenpellon Lohja-sarja, kun minulla on sitä peräti kolme osaa jo hyllyssäni. Ostin ne joskus kirpparilta suomireissulla ja toin tänne lukeakseni ne "pikimmiten", kröhm.

    Joenpellolta olen lukenut vain yhden romaanin aiemmin, Hirvisaarelta luin sitä Imatra-sarjaa (en ole lukenut kokonaan).

    VastaaPoista
  2. Joenpellolta luin aina kaiken, mitä ilmestyi, Utriolta vain tietokirjoja naisista ja Hietamieheltä en mitään. Tämä johtui paljolti varmaan siitä väheksyvästä asenteesta, mikä kriitikoilla oli romanttisiin historiallisiin romaaneihin. Minäkin joka olin pitänyt Mika Waltarin kirjoista ja Sergeanne Golonin Angelika-sarjan romaaneista, luulin etten pitäisi Utrion ja Hietamiehen vastaavanlaisista teoksista, joihin molemmat olivat tehneet ison taustatyön.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesä, jolloin juutuin Somerniemelle

  Voi, ei tästä kesästä 2021 nyt sitten tullutkaan "sitä suurta kirjakesää". En yksinkertaisesti jaksa lukea tällä hetkellä. Ajatukset laukkovat joka puolelle, keho ei malta istua rauhassa kahta sivua pidempään. Elokuvat ja tv-sarjat sen sijaan pitävät paikoillaan. Ja eihän tässä muuten olisi mitään hätää mutta mikäs se sellainen kirjabloggari muka on, joka ei viitsi lukea?! Mutta en nyt kuitenkaan hyvästejä tullut tänne jättämään vaan vain toivottamaan kaunista keskikesää. Jos tunnen itseni (minkä luulen tekeväni näin viidenkymmenen vuoden kokemuksella) niin olen taas viimeistään syyskuun alkuun mennessä iskukunnossa ja kirja kädessä. Tosin en nyt ihan ilman kirjavinkkejä poistu kesälaitumelle: kaksi kirjaa olen onnistunut kahlaamaan läpi ja oikeastaan vain sen ansiosta, että molemmat kirjat ovat sekä aiheeltaan että toteutukseltaa erittäin onnistuneita. Ja mielestäni molemmat sopivat hienosti juuri lomalukemisiksi! Jos olet vailla mielenkiintoista dekkaria, kokeilepa tällä

Nopeasti luettavia mutta paljon ajatuksia herättäviä kirjoja

  Tällä viikolla iski taas korona-ahdistus. Kun Isossa-Britanniassa availlaan pubeja ja Suomessa suunnitellaan "suht' normaalia" kesää niin mitä täällä Ruotsissa - tartuntaluvut ovat Euroopan pahimmat ja sairaalat kertovat olevansa voimavarojensa äärirajoilla. Etätyö jatkuu, näillä näkymin kai hamaan ikuisuuteen asti... Mutta seurustelen sitten näiden kirjojeni kanssa! Ne ovat todellisia luottokavereita ja jos seura ei miellytä voi aina laittaa kirjan kannet kiinni. No hard feelings! Luimme esimerkiksi kirjapiirini kanssa ranskalaisen Vanessa Springoran paljon puhutun kirjan 'Suostumus' ja se herätti keskustelua neljän hengen videolukupiirissämme. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että Springora on onnistunut kirjoittamaan tarinansa ällistyttävällä kylmäpäisyydellä, mikä tekee itse asialle oikeutta. Kirjassa ei sinänsä kauhistella vaan annetaan lukijalle mahdollisuus ottaa kantaa ja ennen kaikkea pohtia sitä, miten itse suhtautuisi jos lähipiirissä olisi vastaava

Pohjoiskorealaista arkielämää - Barbara Demick: Nothing To Envy: Ordinary Lives in North Korea (2009)

  Voi, voi... Jos oma elämä tuntuu vähän raskaalta niin ei ehkä kannata alkaa lukea reportaasikirjaa pohjoiskorealaisesta elämästä. Pohjois-Korean Kim Jong-un varoitti vastikään maata uhkaavasta nälänhädästä, joka saattaisi olla yhtä paha kuin 90-luvun nälänhätä, jolloin arvioiden mukaan kuoli satojatuhansia ihmisiä. Ja juuri siitä ajasta kertoo amerikkalaisen journalistin Barbara Demickin reportaasikirja 'Nothing To Envy: Ordinary Lives in North Korea'. Kirjan luettuani istun nyt täällä ja mietin minkälaisessa kurjuudessa pohjoiskorealaiset mahtavatkaan elää tällä hetkellä. Barbara Demick kuvaa siis kirjassaan lähinnä 90-luvun pohjoiskorealaista arkielämää. Kirjassa haastatellut perheet kertovat köyhyydestä, matkustusrajoituksista, epätasa-arvosta, aborteista ja nälänhädästä. Perheet on jaoteltu tiukasti eri kasteihin ja niiden välillä on vain yksi suunta - alaspäin. Avioliitto eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ihmisten välillä on ylempään luokkaan kuuluvalle kannattamaton, si

Toukokuussa luettua: feministinen tilastopläjäys ja patikointia Hollywood-tähden kanssa

  Tervehdys täältä Tukholman kesästä! Kuuma on mutta on tämä vaan niin taas niin ihanaa kun on kesä. Kesälomaan on vielä muutama viikko vaikkakin ensi viikolla vietämme lapsen ensimmäistä lomaviikkoa vuokramökillä Tukholman saaristossa. Aikomukseni on tehdä puolipäiväisesti töitä, ja loppupäivä sitten istuskella ihastelemassa merimaisemia. Mieli on ollut jotenkin hajanainen viime viikkoina enkä ole oikein pystynyt keskittymään kirjojen lukemiseen. Parista kirjasta haluan nyt kuitenkin vinkata, joista toisen luin kirja-kirjana ja toisen kuuntelin kävelyretkiseurana.  Saksanopettajani, jonka kanssa höpöttelen keskustelutunneilla kerran viikossa, oli lukenut talvella brittiläisen Caroline Criado Perezin tietokirjan "Näkymättömät naiset" ja hän kertoi minulle lukeneensa kirjasta kuinka Ruotsissa on kokeiltu menestyksekkäästi feministististä lumenaurausta. Siitä seuranneesta keskustelustamme inspiroiduin lainaamaan kirjan ja lukemaan sen itsekin, mikä olikin oikea silmät auki rävä