Siirry pääsisältöön

Piha tulvillaan tulppaaneja ja kirjapinossa kolme kovaa ämmää - Mazzarella, Moyes ja Moore

 




Kuvittelenko vain vai onko käynyt niin, että äänikirjat ovat jo suositumpia kuin perinteiset kirjat? Kirjapiirimme viimeisimmässä digi-istunnossakin kävi ilmi, että neljästä jäsenestä kolme oli kuunnellut kirjan ääniversiona. Arvaatte varmaankin kuka se ainoa paperiversion kahlannut oli...

Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa aloittaa äänikirjoja toisensa perään mutta aina se on jäänyt. Niin kuin nyt tämä lukupiirimme viimeisin kirja, Jojo Moyesin 'Tähtienantaja': jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin aivan pää sekaisin. Englanninkielisiä nimiä oli kuultuina hankala hahmottaa ja eri henkilöiden repliikit menivät sekaisin kun sama ääni luki ne samankaltaisin äänenpainoin. Vaihdoin äänikirjan paperiseen ja johan alkoi tarina kulkea!

Mutta oppii se vanhakin koira, kunhan olosuhteet ovat kohdillaan. Olin jo aiemmin todennut, että kotioloissa en pysty kuuntelemaan mutta että kävelylenkeillä se voisi toimia. Ja kun olin huomannut, että väkijoukon kansoittamat romaanit ovat liikaa pääkopalleni päätin kokeilla yhden kertojaäänen tarinoita. Ensimmäinen täysosuma tällä saralla oli sitten lopulta Merete Mazzarella, jonka uusimman 'Syksystä syksyyn' kuuntelin kevään kävelylenkeilläni.

Mazzarella on kirjoittanut kirjaansa syksystä 2019 seuraavaan syksyyn asti ja aikajanalle ilmaantuu tietysti myös korona. Mazzarella käy läpi samat aatokset kuin me muutkin - joulukuussa ei hätää koska sehän on vain Kiinassa, tammikuussa virus on ottanut jo aimoaskeleen lähemmäksi, helmikuussa huolestuttaa ja maaliskuussa ollaankin sitten jo aivan uudessa todellisuudessa.

On vähän koomistakin kuinka samanlaisin sanankääntein Mazzarella ihmettelee uusia ilmiöitä, kasvomaskeista zoom-kokouksiin. Tekisi mieli ostaa kirja omaan hyllyyn, josta sen voisi ottaa vuosienkin päästä ja muistella tätä outoa aikaa. Suurin kiitokseni Mazzarellalle meneekin juuri tarkasta dokumentointityöstä, jonka hän on ottanut ihailtavan vakavasti. Kirja on todella arvokas ajan kuvaus. Ja vähän pelästyinkin kun huomasin miten itse olin jo unohtanut viime kevään tapahtumia ja tunnelmia. Pandemia on muuttunut vuoden aikana normaalitilaksi ja ensimmäisten kuukausien epäuskoinen välitilatunne on häipynyt jo pois mielestä.

Äänikirjana Mazzarellan kirja toimii hyvin ja kävelyretkilläni oli hauska kuunnella kirjailijan kuvailua omista kävelyretkistään Helsingissä ja Tammisaaressa. Ainoastaan ne kohdat, joissa Mazzarella päästää miehensä ääneen, harhauttivat mieleni. Mazzarella lainaa filosofimiehensä kirjoituksia parissa kohtaa ja niissä olisin toivonut miesääntä lukijaksi tai selkeän toteamuksen "lainaus päättyy", jotta olisin osannut hahmottaa tekstin kirjoittajan oikein.

**


Mutta sananen myös Jojo Moyesista, joka oli siis lukupiirimme viimeisin luettava. Olinhan hänestä kuullut, sillä sosiaalisen median virrassa vilahtavista kirjakuvista viimeistään huomaa kuinka suosittu kirjailija Moyes on. Enkä kyllä ihmettelekään nyt kun olen lukenut ensimmäisen Moyesini. Teksti on todella sujuvaa ja tarinankäänteet mielenkiintoisia, paikoin jopa dramaattisia. Ja ainakin tässä 'Tähtien antaja' -romaanissa Moyes on omaksunut hyvin romanttisen romaanin perussäännön: tarinan romanttinen pari tulee ilmiantaa jo ensi sivuilla mutta heidän ei tule saada toisensa kuin aivan vasta viimeisilllä sivuilla. Tämä kaava toimii edelleen!

'Tähtien antaja' kuvaa elämää 1930-luvun lopun Kentuckyssa, jossa pienen kaupungin elämää värittää kaivostyö ja valtavat luokkaerot. Suurten lamavuosien keksintöjä oli viedä kirjastopalveluja ratsain syrjäseutujen köyhiin koteihin Appalakkien vuoristoseudulla ja tähän historialliseen tositapahtumaan Moyes sijoittaa viiden naisen katraansa. Naisten aloittama kirjastotoiminta ei tietenkään saa vanhoillisessa pikkukaupungissa suosiollista vastakaikua, varsinkin kun ratsastavat kirjastonaiset osoittautuvat varsin omatahtoisiksi henkilöiksi. 

Tarinan päähenkilö on Englannista avioliiton myötä paikkakunnalle muuttanut Alice, joka herättää huomiota jo pelkällä aksentillaan. Avioliitto osoittautuu suureksi pettymykseksi mutta lisäksi juoneen sotkeutuu Alicen appi, joka kaivoksenomistajan ominaisuudessaan hallitsee kaupungin poliittisia ja taloudellisia piirejä. Tarinan toinen päähenkilö on Margery, joka kaikessa kapinallisuudessaan herättää sekä paheksuntaa että ihailua. Lisätään soppaan vielä pari salskeaa miestä niin lopputulokseksi saadaan erittäin viihdyttävä lukuromaani.

Moyesin kirjan parhainta antia oli sen historiallinen osuus ja ratsastavan kirjaston kuvaus. Lisäksi juoni oli todella vetävä ja kaikki käänteet taitavasti rytmitetty niin, että jännitys ja mielenkiinto pysyivät yllä loppuun asti. Ainesta olisi ollut useampaankin romaaniin, osa sivuhahmoista jäi nimittäin harmittavan vähälle huomiolle ja Moyes ohittaa ainakin yhden traagisen kohtalon mielestäni aivan liian nopeasti. 

**

Kävelyretkeni Mazzarellan kanssa ovat nyt vaihtuneet Demi Mooren seurassa samoiluun. Hänen omaelämäkertansa Inside Out on jo hyvässä vauhdissa ja olen ensimmäisen tunnin lenkin jälkeen aivan koukussa. Varsinkin kun kirjan lukee itse Demi Moore! 

Tiesin, että Mooren elämä on ollut varsinaista vuoristorataa mutta en sitä, että vauhtia riitti jo aivan lapsuudesta lähtien. Moore kuvaa vanhempiensa ihmissuhdetoilailuja sillä kärsivällisyydellä, jonka vain vuosikymmenien itsetutkiskelu voi tuottaa. Samalla hän kuitenkin kertoo tuskallisen rehellisesti miltä se kaikki näyttää lapsen näkökulmasta. Demi Mooren kirja on sekoitus lapsen hätää ja aikuisen muistelijan ymmärrystä enkä voi kuin antautua mukaan tähän hurjaan tarinaan. Nyt raivaan kalenterista tilaa kävelyille, jotta pääsen kuuntelemaan Mooren muistelua. Tässäpä muuten kevään paras treenivinkki!

**

Merete Mazzarella: Syksystä syksyyn - Tammi 2021 (suomennos Raija Rintamäki)

(Från höst till höst - Schildts & Söderströms 2021)


Jojo Moyes: Tähtien antaja - Gummerus 2020

(The Giver of Stars - 2019)


Demi Moore: Inside Out: A Memoir - 2019






Kommentit

  1. En ole vieläkään edennyt Mazzarellaan asti, vaikka olen varma, että pitäisin hänen kirjoistaan. Moyes on niin ikään vielä lukulistalla. Sitä en tiennyt, että Demi Mooresta on tehty kirja, kiintoisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kaikkia kolmea kirjaa! Demi Mooren kirja on hänen omaelämäkertansa, ehkä ei vielä edes suomennettu? Mutta todella mielenkiintoista kuunneltavaa Mooren itsensä lukemana! /Mari

      Poista
  2. Kiitos kuntoiluvinkistä!
    Tuollaisten kirjojen minäkin olen ajatellut sopivan äänikirjoiksi - ja vain niiden. Erityisen äänikirjasta tekee tietysti se, että sen lukee kirjailija itse, jos hän on hyvä lukija, tai sitten muutoin hyvä lukija, jonka rytmistä pitää.

    Minulla on ollut tarkoitus tutustua Jojo Moyesiin, mutta se on jäänyt. Tässä sinun esittelemässäsi kirjassa on kiinnostavaa tuo kirjastoauton edeltäjä, ratsastavat kirjastonaiset, ja romantiikkaahan aina tarvitaan.

    On kiinnostavaa lukea vakavasti kirjoitettua elämäkertaa sellaisilta henkilöiltä, jotka tuntee pintapuolisesti lööppiotsikoista. Monen kevyeksi luultu elämä näyttäytyy aivan erilaisena, kun hän itse sanoittaa sen. Demi Mooren kirjaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Demi Mooren omaelämäkerta on sydänverellä kirjoitettu, eikä risaisesta lapsuudesta ole kovin paljon lööpeissä ollut joten olen kuunnellut sydän sykkyrällä. Nyt olen päässyt niin pitkälle, että ensimmäinen nuoruuden avioliitto on selvitetty. Mutta sekin vasta alkusoittoa... Demi Mooren omaa lukijaääntä on mukava kuunnella, joten suosittelen tätä äänikirjana ja alkukielellä englanniksi! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...