Siirry pääsisältöön

Piha tulvillaan tulppaaneja ja kirjapinossa kolme kovaa ämmää - Mazzarella, Moyes ja Moore

 




Kuvittelenko vain vai onko käynyt niin, että äänikirjat ovat jo suositumpia kuin perinteiset kirjat? Kirjapiirimme viimeisimmässä digi-istunnossakin kävi ilmi, että neljästä jäsenestä kolme oli kuunnellut kirjan ääniversiona. Arvaatte varmaankin kuka se ainoa paperiversion kahlannut oli...

Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa aloittaa äänikirjoja toisensa perään mutta aina se on jäänyt. Niin kuin nyt tämä lukupiirimme viimeisin kirja, Jojo Moyesin 'Tähtienantaja': jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin aivan pää sekaisin. Englanninkielisiä nimiä oli kuultuina hankala hahmottaa ja eri henkilöiden repliikit menivät sekaisin kun sama ääni luki ne samankaltaisin äänenpainoin. Vaihdoin äänikirjan paperiseen ja johan alkoi tarina kulkea!

Mutta oppii se vanhakin koira, kunhan olosuhteet ovat kohdillaan. Olin jo aiemmin todennut, että kotioloissa en pysty kuuntelemaan mutta että kävelylenkeillä se voisi toimia. Ja kun olin huomannut, että väkijoukon kansoittamat romaanit ovat liikaa pääkopalleni päätin kokeilla yhden kertojaäänen tarinoita. Ensimmäinen täysosuma tällä saralla oli sitten lopulta Merete Mazzarella, jonka uusimman 'Syksystä syksyyn' kuuntelin kevään kävelylenkeilläni.

Mazzarella on kirjoittanut kirjaansa syksystä 2019 seuraavaan syksyyn asti ja aikajanalle ilmaantuu tietysti myös korona. Mazzarella käy läpi samat aatokset kuin me muutkin - joulukuussa ei hätää koska sehän on vain Kiinassa, tammikuussa virus on ottanut jo aimoaskeleen lähemmäksi, helmikuussa huolestuttaa ja maaliskuussa ollaankin sitten jo aivan uudessa todellisuudessa.

On vähän koomistakin kuinka samanlaisin sanankääntein Mazzarella ihmettelee uusia ilmiöitä, kasvomaskeista zoom-kokouksiin. Tekisi mieli ostaa kirja omaan hyllyyn, josta sen voisi ottaa vuosienkin päästä ja muistella tätä outoa aikaa. Suurin kiitokseni Mazzarellalle meneekin juuri tarkasta dokumentointityöstä, jonka hän on ottanut ihailtavan vakavasti. Kirja on todella arvokas ajan kuvaus. Ja vähän pelästyinkin kun huomasin miten itse olin jo unohtanut viime kevään tapahtumia ja tunnelmia. Pandemia on muuttunut vuoden aikana normaalitilaksi ja ensimmäisten kuukausien epäuskoinen välitilatunne on häipynyt jo pois mielestä.

Äänikirjana Mazzarellan kirja toimii hyvin ja kävelyretkilläni oli hauska kuunnella kirjailijan kuvailua omista kävelyretkistään Helsingissä ja Tammisaaressa. Ainoastaan ne kohdat, joissa Mazzarella päästää miehensä ääneen, harhauttivat mieleni. Mazzarella lainaa filosofimiehensä kirjoituksia parissa kohtaa ja niissä olisin toivonut miesääntä lukijaksi tai selkeän toteamuksen "lainaus päättyy", jotta olisin osannut hahmottaa tekstin kirjoittajan oikein.

**


Mutta sananen myös Jojo Moyesista, joka oli siis lukupiirimme viimeisin luettava. Olinhan hänestä kuullut, sillä sosiaalisen median virrassa vilahtavista kirjakuvista viimeistään huomaa kuinka suosittu kirjailija Moyes on. Enkä kyllä ihmettelekään nyt kun olen lukenut ensimmäisen Moyesini. Teksti on todella sujuvaa ja tarinankäänteet mielenkiintoisia, paikoin jopa dramaattisia. Ja ainakin tässä 'Tähtien antaja' -romaanissa Moyes on omaksunut hyvin romanttisen romaanin perussäännön: tarinan romanttinen pari tulee ilmiantaa jo ensi sivuilla mutta heidän ei tule saada toisensa kuin aivan vasta viimeisilllä sivuilla. Tämä kaava toimii edelleen!

'Tähtien antaja' kuvaa elämää 1930-luvun lopun Kentuckyssa, jossa pienen kaupungin elämää värittää kaivostyö ja valtavat luokkaerot. Suurten lamavuosien keksintöjä oli viedä kirjastopalveluja ratsain syrjäseutujen köyhiin koteihin Appalakkien vuoristoseudulla ja tähän historialliseen tositapahtumaan Moyes sijoittaa viiden naisen katraansa. Naisten aloittama kirjastotoiminta ei tietenkään saa vanhoillisessa pikkukaupungissa suosiollista vastakaikua, varsinkin kun ratsastavat kirjastonaiset osoittautuvat varsin omatahtoisiksi henkilöiksi. 

Tarinan päähenkilö on Englannista avioliiton myötä paikkakunnalle muuttanut Alice, joka herättää huomiota jo pelkällä aksentillaan. Avioliitto osoittautuu suureksi pettymykseksi mutta lisäksi juoneen sotkeutuu Alicen appi, joka kaivoksenomistajan ominaisuudessaan hallitsee kaupungin poliittisia ja taloudellisia piirejä. Tarinan toinen päähenkilö on Margery, joka kaikessa kapinallisuudessaan herättää sekä paheksuntaa että ihailua. Lisätään soppaan vielä pari salskeaa miestä niin lopputulokseksi saadaan erittäin viihdyttävä lukuromaani.

Moyesin kirjan parhainta antia oli sen historiallinen osuus ja ratsastavan kirjaston kuvaus. Lisäksi juoni oli todella vetävä ja kaikki käänteet taitavasti rytmitetty niin, että jännitys ja mielenkiinto pysyivät yllä loppuun asti. Ainesta olisi ollut useampaankin romaaniin, osa sivuhahmoista jäi nimittäin harmittavan vähälle huomiolle ja Moyes ohittaa ainakin yhden traagisen kohtalon mielestäni aivan liian nopeasti. 

**

Kävelyretkeni Mazzarellan kanssa ovat nyt vaihtuneet Demi Mooren seurassa samoiluun. Hänen omaelämäkertansa Inside Out on jo hyvässä vauhdissa ja olen ensimmäisen tunnin lenkin jälkeen aivan koukussa. Varsinkin kun kirjan lukee itse Demi Moore! 

Tiesin, että Mooren elämä on ollut varsinaista vuoristorataa mutta en sitä, että vauhtia riitti jo aivan lapsuudesta lähtien. Moore kuvaa vanhempiensa ihmissuhdetoilailuja sillä kärsivällisyydellä, jonka vain vuosikymmenien itsetutkiskelu voi tuottaa. Samalla hän kuitenkin kertoo tuskallisen rehellisesti miltä se kaikki näyttää lapsen näkökulmasta. Demi Mooren kirja on sekoitus lapsen hätää ja aikuisen muistelijan ymmärrystä enkä voi kuin antautua mukaan tähän hurjaan tarinaan. Nyt raivaan kalenterista tilaa kävelyille, jotta pääsen kuuntelemaan Mooren muistelua. Tässäpä muuten kevään paras treenivinkki!

**

Merete Mazzarella: Syksystä syksyyn - Tammi 2021 (suomennos Raija Rintamäki)

(Från höst till höst - Schildts & Söderströms 2021)


Jojo Moyes: Tähtien antaja - Gummerus 2020

(The Giver of Stars - 2019)


Demi Moore: Inside Out: A Memoir - 2019






Kommentit

  1. En ole vieläkään edennyt Mazzarellaan asti, vaikka olen varma, että pitäisin hänen kirjoistaan. Moyes on niin ikään vielä lukulistalla. Sitä en tiennyt, että Demi Mooresta on tehty kirja, kiintoisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kaikkia kolmea kirjaa! Demi Mooren kirja on hänen omaelämäkertansa, ehkä ei vielä edes suomennettu? Mutta todella mielenkiintoista kuunneltavaa Mooren itsensä lukemana! /Mari

      Poista
  2. Kiitos kuntoiluvinkistä!
    Tuollaisten kirjojen minäkin olen ajatellut sopivan äänikirjoiksi - ja vain niiden. Erityisen äänikirjasta tekee tietysti se, että sen lukee kirjailija itse, jos hän on hyvä lukija, tai sitten muutoin hyvä lukija, jonka rytmistä pitää.

    Minulla on ollut tarkoitus tutustua Jojo Moyesiin, mutta se on jäänyt. Tässä sinun esittelemässäsi kirjassa on kiinnostavaa tuo kirjastoauton edeltäjä, ratsastavat kirjastonaiset, ja romantiikkaahan aina tarvitaan.

    On kiinnostavaa lukea vakavasti kirjoitettua elämäkertaa sellaisilta henkilöiltä, jotka tuntee pintapuolisesti lööppiotsikoista. Monen kevyeksi luultu elämä näyttäytyy aivan erilaisena, kun hän itse sanoittaa sen. Demi Mooren kirjaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Demi Mooren omaelämäkerta on sydänverellä kirjoitettu, eikä risaisesta lapsuudesta ole kovin paljon lööpeissä ollut joten olen kuunnellut sydän sykkyrällä. Nyt olen päässyt niin pitkälle, että ensimmäinen nuoruuden avioliitto on selvitetty. Mutta sekin vasta alkusoittoa... Demi Mooren omaa lukijaääntä on mukava kuunnella, joten suosittelen tätä äänikirjana ja alkukielellä englanniksi! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...