Siirry pääsisältöön

Nopeasti luettavia mutta paljon ajatuksia herättäviä kirjoja

 


Tällä viikolla iski taas korona-ahdistus. Kun Isossa-Britanniassa availlaan pubeja ja Suomessa suunnitellaan "suht' normaalia" kesää niin mitä täällä Ruotsissa - tartuntaluvut ovat Euroopan pahimmat ja sairaalat kertovat olevansa voimavarojensa äärirajoilla. Etätyö jatkuu, näillä näkymin kai hamaan ikuisuuteen asti...

Mutta seurustelen sitten näiden kirjojeni kanssa! Ne ovat todellisia luottokavereita ja jos seura ei miellytä voi aina laittaa kirjan kannet kiinni. No hard feelings!

Luimme esimerkiksi kirjapiirini kanssa ranskalaisen Vanessa Springoran paljon puhutun kirjan 'Suostumus' ja se herätti keskustelua neljän hengen videolukupiirissämme. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että Springora on onnistunut kirjoittamaan tarinansa ällistyttävällä kylmäpäisyydellä, mikä tekee itse asialle oikeutta. Kirjassa ei sinänsä kauhistella vaan annetaan lukijalle mahdollisuus ottaa kantaa ja ennen kaikkea pohtia sitä, miten itse suhtautuisi jos lähipiirissä olisi vastaavanlainen tapaus.

Sillä sitähän me eniten ihmettelimme: miten ihmessä kukaan V:n lähellä olevista aikuisista ei reagoinut ja sanonut, että tämä ei ole oikein. Kun G, viisissäkymmenissä oleva tähtikirjailija, iskee silmänsä 13-vuotiaaseen V:hen, tytön äiti antaa hiljaisen suostumuksensa. V on selvästikin ikäistään vanhemman oloinen ja onnistuu näin myös huijaamaan äitiänsä, joka uskoo tytön kertomukseen "oikeasta rakkaudesta".

Mutta kyseessä ei ole oikea rakkaus, vaikka V näin itse kuvittelee. Nyt aikuisiällä kirjoittamallaan kirjalla hän haluaakin muistuttaa aikuisia: nuorille on kerrottava, että rakkaus ja seksuaalisuus eivät ole sama asia. V itse ymmärsi sen vasta käytyään läpi hyväksikäytön ja jouduttuaan lopulta psykoosiin. Springora kuvaa yksityiskohtaisesti kuinka hän joutuu siihen pisteeseen, jossa oma syyllisyydentunto ja nuoren tytön yksinäisyys murtavat mielen. Kuvaus on niin aito, että se todella kouristaa lukijan sydäntä. Kunpa itse osaisikin puuttua ja auttaa kun kohdalle osuu samassa tilanteessa oleva tyttö.

Springoran kirja ei sinänsä järkytä, sillä kyllähän me olemme tienneet tällaista tapahtuvan. Joka puolella, koko ajan. Juuri eilen luin esimerkiksi uutisen, jonka mukaan rikollisissa piireissä tapahtuu tyttöjen pakkonaittamista, minkä avulla klaanit anastavat itselleen lisää valtaa. Ja tämä siis täällä Ruotsissa. Niin, valta ja seksuaalisuus, tuo ikiaikainen yhteys mihin ei siis pidä rakkautta yhdistämän.

Toinen nopeasti lukemani kirja oli isän ja pojan, Petri Tammisen ja Antti Röngän, toisilleen kirjoittamien sähköpostiviestien kokoelma, 'Silloin tällöin onnellinen'. En ole kummaltakaan kirjailijalta lukenut aiemmin mitään, vaikka Tammiselta on ilmestynyt jo monen monta kirjaa ja Röngältäkin nyt viime vuonna kehuttu esikoisteos. Ja sitä esikoista muuten juuri kirjoitetaan tällä sähköpostiviestien kattamalla ajanjaksolla, joten tiedän aika pitkälti mistä kirja kertoo.

Antti on joutunut lapsuudessaan rankan koulukiusaamisen uhriksi, mistä hän ei ole kuitenkaan kertonut vanhemmilleen. Nyt hän kirjoittaa aiheesta esikoisromaaniaan ja isä, itse siis kokenut kirjailija, kannustaa ja antaa neuvoja. Samalla he käyvät läpi keskinäistä suhdettaan, jossa siinäkin on säröjä ja kolhuja.

Viestien sävy on aseistariisuvan rehellinen ja avoin ja tuntuu siltä, että isä ja poika pääsevät kirjoittamisprosessin aikana lähemmäksi toisiaan. Isä on ymmärtäväinen ja itsekriittinen, poika välillä armottoman syyttävä, mutta niin sen pitää ollakin, kuten isä, Petri Tamminen, toteaa.

Kyllä pojalla pitää olla oikeus vihata isäänsä, ainakin ensimmäiset viisikymmentä vuotta, ilman että isä yrittää tukahduttaa sitä vihaa. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua.

Tämä kirja oli todella... käytän nyt sanaa hellyttävä, kun en parempaa keksi... siis hellyttävä lukukokemus ja rankoista teemoistaan huolimatta oikea hyvän mielen kirja. Itseäni lämmitti tämä isän ja pojan sanailu ja se tieto, että ainakin näillä kahdella rikkinäisellä sielulla on toisensa, joita vasten nojata ja peilata omia kipupisteitään. Kirjan kannet kiinni sulkiessani mietin, että nämä kaksi kyllä pärjäävät.

Mutta nyt taas sitten kohti uusia kirjaseikkailuja ja ne ovatkin vieneet minut 70-luvun Tukholmaan. Luin viime viikolla ruotsalaisen Gun-Britt Sundströmin menestyskirjan Maken vuodelta 1976 ja se oli sen luokan knockout, että varasin siltä istumalta Sundströmin pari vuotta sitten ilmestyneet päiväkirjat 70-luvun alusta. Olen oikeasti rakastunut Sundströmin humoristiseen ja tarkasti aikaansa dokumentoivaan kynäilyyn - mutta siitä lisää myöhemmin!

**

Vanessa Springora: Suostumus

(Ruotsiksi 'Samtycket', alkuperäinen ranskankielinen teos 'Le consentement')

WSOY 2021


Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Gummerus 2020



Kommentit

  1. Kiva kuulla kirjallisista seikkailuistasi! Tuo Suostumus on kirjalistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla mitä mieltä olet kirjasta!

      Nyt täytyy seikkailla van näin kirjojen välityksellä vaikka aika hurjiin paikkoihinhan tässä kieltämättä pääsee!

      Poista
  2. Luin Suostumuksen ja kyllähän minua oksetti. Ällöttävää, miten aikuiset miehet käyttäytyvät lapsia ja nuoria kohtaan. Kyseinen mies oli sitäpaitsi saanut Ranskassa kirjallisuuspalkintoja teoksista, missä hän retosteli suhteistaan näihin lapsiin ja nuoriin. Oksettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee tosiaan yli ymmärryksen, miten niitä kirjoja on ylipäänsä julkaistu ja vielä palkittukin!

      Luin tämän ehkä enemmän kirjailijan omana selviytymistarinana ja ohjekirjana meille, jotka saatamme joutua todistamaan tällaista tapausta lähipiirissä. Vaikka harvoinhan nämä tapaukset näin avoimesti ovat kenenkään silmien edessä, tämä oli todella kaikessa röyhkeydessään poikkeuksellinen tapaus.

      Poista
  3. Minulla on Springora jo toisen kerran lainassa. Ekakerralla luin sen juuri kirjoittajan selviytymistarinana, ja nyt ajattelin lukea pohtien sitä, miten harhaan ajan trendit voivat ihmisiä viedä. Onhan näitä, jotka ovat ajaneet lasten "oikeutta" kokea seksiä aikuisten" hellässä huomassa", ja kuten tuossa kirjassa sanotaan kaikki muu oli hyväksyttyä paitsi kieltäytyminen niissä kulttuuripiireissä, joissa kirjan tyttö äiteineen liikkui.

    Tammisen ja Röngän kirja on minusta ihana isän ja pojan suhteen kuvaus. ja kuvaus kirjailijaksi kasvamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasimme lukupiirissäni, että tämän kirjan voi tosiaan lukea monella eri tavalla, siinä riittää tasoja useampaankin lukukertaan.

      Oman aikamme trendi on myös aika harhaanjohtavaa - kaikki nämä tositeeveet ja kaiken paljastavat some-selfiet, joissa seksikkyys on avainsana. Ajattelen usein tämän hetken nuoria tyttöjä ja poikia, kuinka vaikea heidän on löytää oma seksuaalisuutensa tässä ympärillä pyörivässä hullunmyllyssä.

      Täällä Ruotsissa oli muuten aikoinaan paljon juttua Blondinbellasta, joka aloitti huikean influensseriuransa vain 14-vuotiaana. Vanhemmat olivat taustalla tukena ja rahaa tuli joka tuutista. Nyt 30-vuotiaana nuoren naisen ura on aika lailla raunioina ja välit vanhempiin jäiset sen jälkeen kun hän kertoi julkisesti vaikeista kotioloistaan ja vanhempiensa avioerosta.

      Olen miettinyt paljon sitä, että antaisinko oman lapseni aloittaa tällaisen julkisen uran herkässä teini-iässä, vaikka kyseessä olisikin rahakas ura. Monet teini-ikäiset ovat näennäisesti kypsän oloisia ja vanhempana on varmasti vaikea pistää jarruja päälle. Mutta pitäisi kuitenkin muistaa, että kyseessä on vielä lapsi ja vanhemman velvollisuus on suojella lasta. Tätä mietin myös paljon lukiessani Suostumusta, miten V:n vanhemmat jättivät lapsensa täysin yksin.

      Poista
  4. Jonotteln tuota Springoran Suostumusta kirjastosta: kirja kiinnostaa lisäkseni nähtävästi aika monia muitakin. Täällä vain harvaan kirjaa syntyy kaksinumeroinen jono, kolmenumeroista en muista koskaan näheeni.

    Teinit voivat olla hyvinkin eri tasoilla kehityksessä, mutta jotain rajaa… On vaikea käsittää, että 13-vuotiaan äiti hyväksyy lapselleen viisikymppisen äijän. Jos kyseessä olisi poika lähempänä lapsen omaa ikää, niin no problem mutta että setä joka voisi ikänsä puolesta olla melkein lapsen vaari. Öööh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei todellakaan käsitä mutta Springora vetää yhteyksiä ranskalaiseen kulttuuriin, mikä taas tekee kirjasta vielä mielenkiintoisemman. Huomaa, että kirjan kirjoittamista on edeltänyt pitkä terapia, Springora katsoo tapahtunutta jo tietyn välimatkan päästä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole ed...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...