Siirry pääsisältöön

Unelmoi isosti!

 

Olen aikaisemminkin kirjoittanut täällä blogissani lähiöelämästä, joka on sattuneesta syystä lähellä sydäntäni. Luin muutama vuosi sitten ruotsalaisen Johanna Langhorstin lähiövihaa käsittelevän kirjan ja tunnistin itseni sen sivuilta. Lähiöihmisen sydäntä särkee kun lähiöistä uutisoidaan vain ikäviä uutisia.

Kuten nyt esimerkiksi tämä kotikuntani Botkyrka. Harvat tiedotusvälineet ovat kiinnostuneita esimerkiksi upeasta luonnosta - vedestä, metsästä ja jopa pienistä vuorista. Lisäksi ihmiset! Botkyrka on yksi Ruotsin monikulttuurisimmista kunnista, kuin New York pienoiskoossa.

Yksi suurista paikallisista yhteisöistä on assyrialaiset/syyrialaiset, joita asuu Ruotsissa noin 120 000, ja monet heistä asuvat täällä Botkyrkassa ja naapurikunnassa Södertäljessä. Ruotsinassyrialainen Siduri Poli (s. 1988) on myös kasvanut täällä kotilähiössäni, joten on erityisen mielenkiintoista lukea Polin tänä syksynä julkaistu kirja, jossa Poli kertoo omasta taustastaan ​​ja kivikkoisesta tiestään yrittäjäksi.

Kirjan varsinainen tarkoitus on antaa vinkkejä ja rohkaisua muille rodullistetuille ruotsalaisille - kuinka päästä eteenpäin, vaikka edessä näyttää olevan vain suljettuja ovia. Poli suositteleekin lämpimästi yrittäjyyttä ja omien unelmien toteuttamista. Tällöin ei ainakaan tarvitse kuluttaa energiaa selittämällä valkoiselle enemmistölle omien unelmiensa oikeutusta.

Dream big! Kulje kohti unelmaasi! Tätähän me valtaväestöläiset olemme tottuneet toitottamaan, mutta oudosti viesti tuppaa muuttumaan, kun kohdennamme sen esimerkiksi maahanmuuttajille. Odotammeko heiltä edes sen kummempaa kuin vain elämästä jotenkuten selviytymistä?

Polin kantavin teesi on yhteisöllisyys. Bygg din tribe! Verkostoidu, kannusta, ole esikuva muille. Ja jos yksi onnistuu, vetää hän vanavedessään muita. Polin mukaan individualismi ei ole enää nykyaikaa, selfmade-ihmisten aika on ohi.

Jag har varit inne på det här tidigare, men att idealisera en individualistisk livsstil hör till historien. Det nya är att inte vara self made, det är att vara community made. Att resa sig tillsammans med och pushas av sin tribe, det är framtiden.

Kirja on monella tapaa silmiä avaava lukukokemus ja Polilla on terveisiä myös meille valtaväestössä eläville: tutkimusten mukaan rasistisia kommentteja huutelevat ihmiset perääntyvät usein jos heille vain huomautetaan siitä. Mutta suurin vaikutusvalta tällaisessa tilanteessa on sillä, joka kuuluu valtaväestöön. Niinpä kannattaa harjoitella jo etukäteen miten toimia kun seuraavan kerran joutuu todistamaan rasistista kielenkäyttöä.

"Voitko toistaa mitä sanoit?" on esimerkiksi tehokas repliikki. Ei ehkä myöskään kannata kutsua kyseistä henkilöä rasistiksi vaan sanoa esimerkiksi: "Mielestäni tuo, mitä sanot, on rasistista". Meillä kaikilla on velvollisuus puuttua jos kohtaamme rasismia, vaikka emme olisikaan itse sen kohteena.

Poli kertoo lämpimästi asuinalueensa yhteisöllisyydestä, mutta myös siitä, kuinka vaikeaa hänen vanhempiensa oli tutustua paikallisiin (silloin monet näistä kuuluivat vielä valtaväestöön, nythän monet ruotsalaiset ovat muuttaneet pois tältä alueelta). Ylipäänsä Poli kertoo vanhemmistaan ​​todella ihaillen, kuin suurista sankareista. Mitä he ovatkin! Se, että pystyy tuomaan perheensä turvaan sodan jaloista ja elättämään sen vieraassa maassa ja kulttuurissa, on uroteko.

Polin ja minun kotipaikkakuntani Norsborg lienee tullut tällä kesän ajalla tutuksi myös Suomen uutisista kun paikallinen 12-vuotias tyttö joutui täällä jengiampumisen uhriksi. Sattumoisin Polin kirja julkaistiin samoihin aikoihin ja ironisesti Poli joutuu televisiohaastattelussa saman ilmiön kohteeksi, jota hän kritisoi myös kirjassaan. 

Kun yksi Ruotsin kokeneimmista toimittajista, Malou von Sivers haastattelee Polia, hän avaa keskustelun kysymällä Polilta mitä mieltä tämä on ampumisesta. Polin odotettiin siis tyypillisesti edustavan asuinpaikkaansa, pahamaineista lähiötä, ja olevan heti valmis kommentoimaan siellä tapahtuvaa väkivaltaa, vaikka hänellä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa. Asiasta nousi oikeutetusti pieni somekohu.

 Nämä allaolevat kuvat ovat muuten alueelta, jonka postiosoite on tuo samainen pahamaineinen "no-go"-lähiö Norsborg. Näitä maisemia tulet tuskin näkemään minkään alueelta uutisoidun jutun kuvituksessa, joten... exclusively yours!




Kommentit

  1. Kaunista näyttää olevan!
    Tuo että pyytää toistamaan juuri sanomansa on hyvä ohje tilanteeseen, jossa kuulee rasistista puhetta. Kevyesti tyhmiä juttuja toisteleva joutuu kohtaamaan oman puheensa ja saattaa huomata, ettei se kuulosta kovin asialliselta eikä ole maailman upeinta huumoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vanhaa kulttuuriasutusta ja tästä lähettyviltä meni vuosisatojen ajan Ruotsin "valtaväylä" etelään, Göta landsväg . Lisäksi tämä on vanhaa viikinkiaikaista seutua. Harmittaa, että tämä jää puoli historiaa jää pimentoon ! /Mari

      Poista
  2. Meinasin sanoa samaa kuin Marjatta yllä, mutta tuo todella on mainio tapa vastata typeriin huuteluihin! Menee huutelijalla helposti jauhot suuhun. Ehkä jopa tajuaa, mitä sanoi.

    Minusta tuo pointti on myös tärkeä, että nämä ihmiset ovat sankareita, kun ovat onnistuneet pelastamaan perheensä sodan jaloista ja selvinneet vieraassa maassa. Sillä ihan oikeasti, eivät he huviretkelle ole lähteneet. Odotan kovasti, milloin meillä Suomessa aletaan kuulla tällaisia vastaavia tarinoita, se on vain ajan kysymys.
    Mutta oikeastaan mikä sävähdytti eniten, oli se toteamus, että individualismin aika on ohi. Luulen, että se on juuri niin. On alkamassa uusyhteisöllisyyden aika. Mielenkiintoista, itse asiassa todella mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa oli todella sellainen tuntu, että nyt katsotaan tulevaisuuteen! Paljon mielenkiintoisia pointteja, varsinkin tällaiselle valtaväestön edustajalle. Kirja oli harmittavasti vähän epätasainen, ei ehkä toimisi välttämättä käännöksenä, mutta kirjan sanoma tuli onneksi selkeästi esiin. Lisäksi Polin tyyli kirjoittaa on vauhdikas, tätä oli hauska lukea. Todella inspiroivaa luettavaa! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...