Siirry pääsisältöön

Lukulomaa odotellessa

 

Marraskuu painaa päälle ja illat pimenevät huolestuttavaa vauhtia. Ensi viikolla vietämme täällä Tukholmassa syyslomaa, jota Ruotsissa yritetään lanseerata ”lukulomana”, läslov.  No, minulle se sopii vaikka tällä viikolla 11-vuotta täyttävä lapseni ei ole ihan niin innostunut ajatuksesta.

Lapsi tosin yllätti tässä muutama viikko sitten ja pyysi, että alkaisin taas lukea iltasatua. Jostain syystä olimme lopettaneet sen tavan mutta lapsi olikin kaivannut iltalukemista yhdessä. Koska emme siihen hätään keksineet hyllystä mitään, vilkaisimme tilaamaani äänikirjapalvelua ja sieltä löytyikin jännä kirja, Halloween-aikaan sopiva ”Taikuuden talo”. Talossa tapahtuu tosiaan vaikka ja mitä, jopa niin että kysyin lapselta välillä, että onko jo liian jännittävää. Mutta sisarukset Hedy ja Spencer näyttävät selvittävän tilanteet ja luotamme siihen, että loppu on onnellinen.

Kokeilimme muuten kesällä lapsen kanssa äänikirjojen kuuntelemista mutta lapsi haluaa, että minä luen. Teen kuulemma niin hyvät äänet! Sisäinen Ella Eroseni pääsee kieltämättä välillä vauhtiin ja tykkään ääninäyttelemisestä. Joten tämän Taikuuden talonkin olemme lukeneet sähkökirjana itse vaikka siihen olisi ollut valmiiksi luettu äänikin tarjolla.

Itse olen lueskellut vähän sitä sun tätä, viimeisimpänä kirjana ruotsinkreikkalaisen Theodor Kallifatidesin kirjan ”Ännu ett liv”. Vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassa tuolloin 77-vuotias Kallifatides kertoo kuinka hän päätti lopettaa kirjoittamisen ja myydä vuosikymmeniä pitämänsä työhuoneen. Tästä alkaa prosessi, joka johtaa Kallifatidesin takaisin omaan äidinkieleensä kreikkaan. Kirjailijauransa Kallifatides on luonut itselleen alun perin vieraalla ruotsin kielellä ja kreikan kielellä kirjoittaminen tuntui jopa pelottavalta.

Mutta niin vain syntyi tämä kirja, alun perin siis kreikaksi kirjoitettuna, ja kirjailijan ura on jatkunut sen jälkeenkin. Tänä syksynä ilmestyi Kallifatidesin uusin kirja, ”Kärlek och främlingsskap”. Kallifatides oli muuten yksi ensimmäisiä ruotsalaiskirjailijoita, joita luin muutettuani tänne Ruotsiin kaksikymmentä vuotta sitten.

Oli lohdullista lukea toisen ”muukalaisen” ajatuksia Ruotsissa asumisesta. Itseäni kannusti myös Kallifatidesin itsestäänselvä asenne: hänen kreikkalaiset juurensa näkyvät vahvoina kaikessa mitä hän kirjoittaa samalla kun hän on aktiivisesti myös ruotsalainen. Näin olen myös itse toiminut omassa elämässäni.

Oli muuten hauska lukea kuinka Kallifatides kirjoituskrampista kärsiessään löytää twitterin! Itse olen siellä hyvin aktiivisesti mukana. Kallifatides, joka on ollut hyvin epäileväinen sosiaalista mediaa kohtaan, ymmärtää yhtäkkiä twitterin ihanuuden. Sitä kauttahan hän voi olla yhteydessä lukijoihinsa suoraan, ilman kustantajan tai median välikättä!

”Om Jesus levat idag skulle han också vara med, tänkte jag. ’Älska varandra såsom jag har älskat er.’ Finns det någon bättre tweet?”

Ensi viikon syyslomaan olen varautunut mökkivarauksella ja isolla pinolla kirjoja, sain kirjastosta vihdoin ja viimein muun muassa Tommi Kinnusen ja Kjell Westön uusimmat! Mutta olen tässä viikonloppuisin käynyt harrastamassa myös metsälukemista. Kallifatides on mitä parasta patikointiseuraa ja lounastauon päätteeksi viritän aina riippumattoni hetken lukutaukoa varten.


**

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

Suomennos Terhi Kuusisto

Aula Co 2020


Theodor Kallifatides: Ännu ett liv

Albert Bonniers Förlag 2016

Kommentit

  1. Tommi Kinnunen on kyllä niin mun lemppari! Ja Sofia Lundberg! Ja Marja Hiltusen Koivikon Agatha oli myös upea 6-osainen sarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Lundberg ja Hiltunen ovat minulle aivan tuntemattomia kirjailijanimiä, pistän välittömästi lukulistalle! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...