Siirry pääsisältöön

My Week - Kirjabloggarin elämää



Jos olisin huippusuosittu tubettaja kertoisin nyt kuinka olette kaikki niiiin toivoneet uutta My Week -postausta ja kuinka olette pommittaneet minua tällä toivomuksella kaikilla sosiaalisen median kanavilla ja että vihdoinkin voin tämän toteuttaa! Mutta koska olen tällainen tuikitavallinen kirjabloggari niin toteanpa vain, että kukaan ei ole toivonut yhtään mitään mutta koska olen itse halunnut sellaisen kovasti tehdä niin tässä se sitten tulee. Kirjabloggarin My Week!

Kiitos inspiraatiosta ja ideasta Ja kaikkea muuta-blogille!

Maanantai 27. tammikuuta




Viikko alkaa tapaamisella PT:n kanssa. Jouduin joululomalla synkän totuuden eteen: kuntoni on romahtanut ja koska itsekurini juuri liikunnan suhteen on täysi nolla niin päätin palkata personal trainerin. Ja täytyy sanoa, että parempaa ratkisua en olisi voinut tehdä! Sen lisäksi, että PT on kallis ja haluan tietysti rahoilleni vastinetta, jolloin on pakko treenata niin on myös erittäin tuskallista mennä PT-tapaamiseen ja kertoa, ettei ole tehnyt mitään. Niinpä olen nyt vihdoin aloittanut kuntoilun, vaikkakin vähän haparoivin ottein.

PT-tunnin jälkeen käyn kahvilla ja selailen vielä kiihkeästi Meiju Niskalan kirjaa "Sata kirjettä kuolleelle äidille", joka minun pitää palauttaa kirjastoon asap. Kirja on jo hurjasti myöhässä ja harmittaa, etten ole vielä ehtinyt kirjoittaa mitään siitä tänne blogiinkaan. Mutta valokuvaan parhaita paloja ja ihastelen vielä muutamia sanallisia helmiä. Niskalan tyyli on aivan järisyttävän koskettava!

Palaankin sitten suoraan kotiin, sillä pidän tänään etätyöpäivän. Tunnelbanassa luen edellisiltana omasta hyllystäni nappaamaani Helena Sinervon romaania "Runoilijan talossa", joka sai Finlandia-palkinnon vuonna 2004 ja jolloin myös luin kirjan aivan tuoreeltaan. Nyt yhtäkkiä se loisti hyllystä kutsuvaa hehkuaan ja aloin lukea kirjaa uudestaan.

Kirja kertoo runoilija Eeva-Liisa Mannerin elämästä ja muistuttaa hyvin paljon tyyliltään esimerkiksi Johanna Venhon kirjaa Sylvi Kekkosesta. Ja kun luen kirjaa vähän matkaa ymmärrän, miksi tämä kirja piti lukea uudestaan juuri nyt. Käy ilmi, että Eeva-Liisa Manner tunsi taidemesenaatti Sara Hildénin ja hyllyssäni odottaa sattumoisin jo kovasti lukuvuoroa Anna Kortelaisen kirja "Hyvä Sara". Halusiko Manner kenties saada sanottua ensin oman mielipiteensä Hildénistä, johon hänellä ainakin Sinervon romaanin mukaan olisi ollut varsin mutkikas suhde... Nämä ovat näitä kirjabloggarin mystisia yhteensattumia.

Illalla luemme vielä lapsen kanssa viimeiset kolme lukua Maja Linden kirjasta Snösystern. Kirja on myös suomennettu nimellä Lumisisko ja suomalaisista kirjablogeista sen löysinkin sillä sitä luettiin ahkerasti joulun alla. Kirja on joulukalenterin muotoon kirjoitettu sillä siinä on 24 lukua. Aloitimme tämän jo ennen joulua mutta lukeminen on viivästynyt sillä kirjan aihe on tuntunut melko synkältä, varsinkin jos on menettänyt isosiskonsa kirjan päähenkilön Julianin tavoin. Näin on käynyt myös meidän lapsellemme. Mutta kirjan loppu on hyvin valoisa ja lohduttava - kirja ansaitsee todella kaikki ne ylistyssanat, joita olen eri blogeissa nähnyt!

Tiistai 28. tammikuuta




Edessä tavallinen tiistai - matka toimistolle tunnelbanalla, joka on siis lukusalonkini numero yksi! Työpaikalla kävelen PT:n syyllistävä katse mielessäni rappuset ylös mikä onkin erittäin tehokas kuntoilumuoto sillä toimistomme sijaitsee ylimmässä eli seitsemännessä kerroksessa! (Tai itse asiassa kahdeksannessa sillä täällä Ruotsissa kerrokset lasketaan tyyliin "minä-yksi-kaksi" - pohjakerros on nimeltään bottenvåning ja vasta seuraava kerros lasketaan ykköskerrokseksi.)

Päivä kuluu tiiviisti tietokoneen ääressä mutta iltapäivällä on jo sen verran rauhallista, että käyn työpaikan kuntosalilla rehkimässä PT:n laatiman 40 minuutin kunto-ohjelman. Kotimatkalla kipaisen kirjastossa (yhdessä niistä neljästä kirjastostani) hakemassa kaksi varauskirjaa. Olen lukenut saksalaisen historioitsijan Philip Blomin huippumielenkiintoista kirjaa maailmansotien välisestä ajasta, jossa hän käy läpi sekä poliittisia että kulttuurihistoriallisia käänteitä. Kirja on ollut niin innostava, että olen päättänyt lukea 1920-luvun kirjallisuutta ja sen ajan suosittuja teoksia. Käyn hakemassa nyt ensi hätään kaksi kirjaa, bestsellerit vuosilta 1920 ja 1921. Niistä ja 1920-luvusta lisää pian myös täällä blogissani!

Illalla aloitamme lapsen kanssa uuden iltasatukirjan, tällä kertaa ruotsalaisen Martin Widmarkin kirjan "Kolmastoista vieras". Kirjan päähenkilöt ovat luokkatoverit David ja Larissa ja ainakin ensimmäisen luvun perusteella luvassa on seikkailun ohella myös romantiikkaa, David kun on salaisesti ihastunut Larissaan. Valitsin kirjan summamutikalla mutta nyt kun googlasin nopeasti huomasin, että kirja on luokiteltu "spekulatiiviseksi fiktioksi". Saapas nähdä mihin sfääreihin päädymme lapsen kanssa!

Aivan lopuksi luen vielä Helena Sinervon romaania "Runoilijan talossa" mutta siinä vaiheessa olen jo niin unelias, että Sinervon runollinen ja viipyilevä kieli kutsuu Nukkumatin paikalle vain parin luvun jälkeen.

Keskiviikko 29. tammikuuta

Sateinen ja harmaa päivä edessä. Saatan ensin lapsen bussipysäkille, jossa hermoilemme ehtiikö lapsi ajoissa ennen kuin luokka lähtee uimahalliin. Sadepäiväkö on syynä mutta autojonot ovat tavallista pidemmät ja bussi reilusti myöhässä. Mutta lapsi ehtii ajoissa ja minä kiirehdin tunnelbanalle. Matkalla töihin luen loppuun Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938".

Päivä kuluu tiiviisti koneen ääressä mutta illalla pääsen pitkästä aikaa kuoroharjoituksiin. Kuoromme on saanut uuden ohjaajan joten hiukan jännittää mutta uusi ohjaaja osoittautuu todella hyväksi! Vanha ohjaajamme joutui luopumaan pestistä sillä hänen oma soolouransa on saanut yhtäkkiä tuulta siipiensä alle. Seitsemän vuoden yhteinen taipaleemme on siis päättynyt mistä johtuen kuoromme on ollut hiukan masentunut. Mutta nyt näyttää taas valoisalta!

Kuoron jälkeen menen vaihteeksi pendeltågetilla eli lähijunalla sillä haen lapsen koulukaverin luota. Luen junassa Sinclair Lewisin klassikkoa vuodelta 1920, "Valtakatu". Kirja on osa tätä uutta lukuprojektiani, jossa siis luen 20-luvun klassikkoja. Lewis sai myöhemmin myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja palkinnon julkistamisen yhteydessä mainittiin juuri tämä "Main Street".

Kotiin tultuamme teen äkkiä ruuan ja jutustelemme lapsen kanssa keittiössä mutta nukkumaan mennessä lapsi ei jaksa iltasatua ja minäkin ehdin lukea vain pari sivua Helena Sinervon kirjaa Eeva-Liisa Mannerista ennen kuin uni vie voiton.

Torstai 30. tammikuuta

A grey day provides the best light. - Leonardo da Vinci

Jälleen yksi harmaa päivä näiden lukemattomien harmaiden päivien ketjussa, joka alkoi lokakuussa. Talvi, milloin saavut??!

Tämä torstai on lähestulkoon eilisen keskiviikon kertaus, paitsi ilman piristävää kuoroharjoitusta. Sen sijaan käyn iltapäivällä työpaikan kuntosalilla ja kuinka ollakaan keksin - vasta nyt! - että minähän voin kuunnella äänikirjaa samalla kun temmon crosstraineria ees taas. Siispä kuuntelen Sinclair Lewisin kirjaa "Main Street", jota olin lukenut aamulla tunnelbanassa ja jonka maailmaan olen nyt pikkuhiljaa pääsemässä sisälle. Kirjan päähenkilö, Carol Milford, oli todella aikaansa edellä! Näin sata vuotta myöhemmin hän olisi ollut armoton instagrammaaja, influenssereiden huippua. Avaan tätä älynväläystäni myöhemmin kun teen kirjasta oman postauksen!

Illalla keksin vielä ennen nukkumaanmenoa kokeilla yhdistelmää paperikirja + äänikirja: Lewisin kirjassa on nimittäin paljon maalaismurretta (luen kirjaa englanniksi) ja huomasin, että ymmärrän paremmin kun joku lukee nämä murrekohdat ääneen. Toisaalta minulla on edelleen hankaluuksia hahmottaa kuultua tarinaa, joten luen samalla myös kirjan tekstiä. Nerokasta, eikö vain?

Perjantai 31. tammikuuta

Sama tuttu kuvio - tunnelbanalla töihin, matkalla Lewisin kirja "Main Street", päivä koneen ääressä, välillä työpaikan perjantaijumpassa...

Olin edellisenä päivänä yllättäin huomannut, että viulisti Pekka Kuusisto is in da town! Onneksi lippuja on vielä jäljellä joten suuntaan illalla työpäivän jälkeen konserttiin Berwaldhalleniin. Olen seurannut itseäni muutaman vuoden nuoremman Kuusiston uraa jo television viuluviikari-ohjelmasta lähtien ja olin myös paikan päällä Finlandia-talossa kun hän voitti Sibelius-viulukilpailun 1995. Illan konsertti on kyllä ulkosuomalaisen juhlaa kaikin tavoin, sillä konsertin kapellimestarina on Klaus Mäkelä.

Kävin aiemmin useinkin konserteissa mutta nykyään harvemmin mutta suomalaiset solistit haluan käydä katsastamassa. Suomalaisia kapuja täällä tosin ramppaa sen verran tiuhaan, että kaikkiin en ehdi. Kuusisto soitti muuten konsertissa islantilaisen Daniel Bjarnasonin viulukonserton, jonka alussa Kuusisto sekä soittaa viulua että viheltää. (Youtubesta löytyy  tämän konserton konserttitaltiointi eräästä toisesta Kuusiston konsertista ken haluaa nähdä miten tämä temppu tehdään. )


Lauantai 1. helmikuuta

Suuri siivous- ja Melodifestivalen-päivä!! Ei muita raportoitavia toimintoja... paitsi, että tein tv-illan palan painikkeeksi sitruunapiirakan, joka sai kotikatsomolta erittäin  hyvät arvosanat.

Sunnuntai 2. helmikuuta

Upea aurinkoinen päivä! Kadutti jo, että olin luvannut tytölle, että mennään Mall of Scandinaviaan mutta sinne siis suuntaamme. Saan aamulla klo 8.30 tekstiviestin ystävältä, joka kutsuu illemmalla kahville. Hieno päätös koko viikolle!

Illalla luemme lapsen kanssa Jukka Itkosen kirjaa "Koira nimeltä Mutsi", josta olin lukenut kehuja eri kirjablogeissa ja jonka sitten "joulupukki" toikin lahjaksi. Tykästymme lapsen kanssa tähän nyt niin, että aiemmin viikolla aloittamamme ruotsalaisen Widmarkin varhaisnuorten jännäri saa odottaa. Mutsi ja Itkosen kutkuttava sanoilla leikittely vievät voiton!

Omat lukemiseni jäivät perhe- ja siivoustouhujen vuoksi hyvin vähäisiksi tänä viikonloppuna mutta onneksi aamulla minua odottaa taas tunnelbana ja 40 minuutin (siunattu!) lukuaika. Ja aurinko, sitäkin on luvattu alkuviikolle!

Bussipysäkillä


Kommentit

  1. Onpas kiva ja monipuolinen viikko siellä! Toivotan tsemppiä kuntoiluun ja hyviä lukuhetkiä tunnelbanassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Kuntoiluprojekti on jo hyvässä vauhdissa! Itseänikin muuten yllätti tuo, että en oikeastaan ehdi lukea muualla kuin tunnelbanassa. Mutta onhan se sentään tunti ja 20 minuuttia päivittäin eli ei huono ollenkaan! /Mari

      Poista
  2. Kiva postaus, kiitos tästä. Joskus on mukava tehdä tuontyyppistä yhteenvetoa omasta viikostaan, Kerrohan sitten miten kuntoilu sujuu PT:n kanssa. Täälläkin Pohjois-Karjalan syrjäseuduilla PT:t ovat suosittuja. Mukavia lukuhetkiä tunnelbanassa. Lienetkö ainut joka lukee siellä kirjaa? Useimmat varmaan räpläävät puhelimiaan. Kävin viime viikolla ihotautilääkärillä ja luin odotustilassa kirjaa. Lääkäri kutsuessaan minut sisään totesi, että on niin kiva nähdä, kun joku lukee odotushuoneessa kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisen vuoden aikana on alkanut näkyä enemmän kirjojen lukijoita tunnelbanassa ja erityisesti nuorempia! Olisikohan se kännykkä-ähky iskemässä jo muihinkin kuin minuun?

      Kuntoilu on lähtenyt yllättävän hyvin liikkeelle, enpä olisi uskonut että PT:llä on näin iso vaikutus! /Mari

      Poista
  3. Tää oli kiva! Nyt ymmärrän, missä välissä sä ehdit lukea ne kaikki kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla edes ajatella kuinka monta kuukautta elämästäni istun tunnelbanassa... viikossa yli kuusi tuntia! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...