Vihaista mutta ah niin hauskaa chick-littiä

"Minun iässäni, saatana! Minun iässäni minä olen kuulkaa 74-vuotias terve ihminen ja minulla on ensimmäistä kertaa päätäntävalta ja vastuu ainoastaan omasta elämästäni, ja sen mukaan minä jumalauta aion elää! Oletko ystävällinen ja tilaat minulle taksin. Nyt helvetti heti!"

Ulla-Riitta Rautio eli Ullis on 12 vuoden omaishoitajaurakan jälkeen leskeytynyt ja aloittamassa uutta elämänvaihetta. Takana on elämä, jota Ullis nyt katuu - miksi hän ei lähtenyt epätyydyttävästä avioliitosta jo aikoja sitten, miksi hän jäi asumaan Espoon rivitaloon, miksi hän tuhlasi elämänsä passaamalla miestä ja lapsiaan. Työkään ei tainnut antaa Ullikselle sen suurempia kicksejä, hammaslääkärin työ kun oli järkevä mutta ei ehkä niin jännittävä. Ullis ei halua sen kummemmin lapsenlapsien- kuin koiranvahdiksikaan, hoitoura on nyt ohi!

Ullis on siis ymmärrettävästi vihainen. Hän yrittää kuitenkin vihdoin kääntää elämänsä jo kauan haluamalleen raiteelle, mikä saa aikuiset lapset pois tolaltaan. Hän haluaa muuttaa kaupunkiin, harrastaa ja ennen kaikkea - kokea rakkauden. Ullis joutuu kuitenkin koko ajan tasapainoilemaan sekä ulkopuolelta tulevien että myös omien odotustensa välillä. Vaikka hän on tällä hetkellä terve niin mikäänhän ei takaa sitä, etteikö hän seuraavassa hetkessä olisikin jo kuolemansairas. Hänen iässään kuolema on muuttunut "luonnolliseksi" tapahtumaksi vaikka se tuntuu edelleen aivan yhtä epäreilulta.

Minna Lindgren on onnistunut tässä kirjassa loistavasti kuvaamaan sitä maailmaa, joka meille työiässä vielä oleville on yleensä hämärän peitossa. Siinä maailmassa kuolema ei ole "jos" vaan "kun". Ystäviä lähtee tasaisin väliajoin ja suurin pelko on se, että jää jäljelle yksin. Käydessäni tapaamassa jo edesmennyttä 93-vuotiasta ystävääni käytiin aina aluksi läpi lista, ketkä ystävistä olivat poistuneet elävien kirjoista. Astrid Lindgren muuten hoiti siskonsa kanssa asian pois päiväjärjestyksestä aloittamalla aina puhelut sanoilla "Döden, döden, döden", minkä jälkeen asiasta ei enää sen puhelun aikana tarvinnut keskustella.

En yleensä hihittele ääneen kirjaa lukiessa mutta tätä Minna Lindgrenin uusinta lukiessa niin tein. Sen täytyy olla siis merkki siitä, että tämä kirja on oikeasti hauska! Lindgren kirjoittaa nasevaa dialogia ja rytmittää tilannekomiikan täydellisesti. Lisäksi Lindgren tekee loistavia huomiota nykyajan elämänmenosta, esimerkiksi ystävän Piken tekstiviestit kaikkine emojineen saivat aikaan huutonaurua.

Parhaimmillaan Lindgren on kuvatessaan sitä oudosti kääntynyttä vanhemman ja lapsen suhdetta - kun lapsi kutsuu äitiään "kultapieneksi" tai kun palvelutalon tutustumiskäynnillä henkilökunta puhuu suoraan lasten kanssa, äidin eli "asiakkaan" pään yli. Ulliksen lapset Marko ja Susanna ovat kaikessa kammottavuudessaan erittäin viihdyttäviä!

Loppuratkaisu haastaa parhaimmatkin chick lit-klassikot ja menee ihan täydestä kunhan lukija vain muistaa missä tyylilajissa nyt mennään. Elokuva tästä, kiitos!

**
Minna Lindgren: Vihainen leski
Teos 2018

Helmet-kirjahaaste: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass. Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi. Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...