Siirry pääsisältöön

Vihaista mutta ah niin hauskaa chick-littiä


"Minun iässäni, saatana! Minun iässäni minä olen kuulkaa 74-vuotias terve ihminen ja minulla on ensimmäistä kertaa päätäntävalta ja vastuu ainoastaan omasta elämästäni, ja sen mukaan minä jumalauta aion elää! Oletko ystävällinen ja tilaat minulle taksin. Nyt helvetti heti!"

Ulla-Riitta Rautio eli Ullis on 12 vuoden omaishoitajaurakan jälkeen leskeytynyt ja aloittamassa uutta elämänvaihetta. Takana on elämä, jota Ullis nyt katuu - miksi hän ei lähtenyt epätyydyttävästä avioliitosta jo aikoja sitten, miksi hän jäi asumaan Espoon rivitaloon, miksi hän tuhlasi elämänsä passaamalla miestä ja lapsiaan. Työkään ei tainnut antaa Ullikselle sen suurempia kicksejä, hammaslääkärin työ kun oli järkevä mutta ei ehkä niin  jännittävä. Ullis ei halua sen kummemmin lapsenlapsien- kuin koiranvahdiksikaan, hoitoura on nyt ohi!

Ullis on siis ymmärrettävästi vihainen. Hän yrittää kuitenkin vihdoin kääntää elämänsä jo kauan haluamalleen raiteelle, mikä saa aikuiset lapset pois tolaltaan. Hän haluaa muuttaa kaupunkiin, harrastaa ja ennen kaikkea - kokea rakkauden. Ullis joutuu kuitenkin koko ajan tasapainoilemaan sekä ulkopuolelta tulevien että myös omien odotustensa välillä. Vaikka hän on tällä hetkellä terve niin mikäänhän ei takaa sitä, etteikö hän seuraavassa hetkessä olisikin jo kuolemansairas. Hänen iässään kuolema on muuttunut "luonnolliseksi" tapahtumaksi vaikka se tuntuu edelleen aivan yhtä epäreilulta.

Minna Lindgren on onnistunut tässä kirjassa loistavasti kuvaamaan sitä maailmaa, joka meille työiässä vielä oleville on yleensä hämärän peitossa. Siinä maailmassa kuolema ei ole "jos" vaan "kun". Ystäviä lähtee tasaisin väliajoin ja suurin pelko on se, että jää jäljelle yksin. Käydessäni tapaamassa jo edesmennyttä 93-vuotiasta ystävääni käytiin aina aluksi läpi lista, ketkä ystävistä olivat poistuneet elävien kirjoista. Astrid Lindgren muuten hoiti siskonsa kanssa asian pois päiväjärjestyksestä aloittamalla aina puhelut sanoilla "Döden, döden, döden", minkä jälkeen asiasta ei enää sen puhelun aikana tarvinnut keskustella.

En yleensä hihittele ääneen kirjaa lukiessa mutta tätä Minna Lindgrenin uusinta lukiessa niin tein. Sen täytyy olla siis merkki siitä, että tämä kirja on oikeasti hauska! Lindgren kirjoittaa nasevaa dialogia ja rytmittää tilannekomiikan täydellisesti. Lisäksi Lindgren tekee loistavia huomiota nykyajan elämänmenosta, esimerkiksi ystävän Piken tekstiviestit kaikkine emojineen saivat aikaan huutonaurua.

Parhaimmillaan Lindgren on kuvatessaan sitä oudosti kääntynyttä vanhemman ja lapsen suhdetta - kun lapsi kutsuu äitiään "kultapieneksi" tai kun palvelutalon tutustumiskäynnillä henkilökunta puhuu suoraan lasten kanssa, äidin eli "asiakkaan" pään yli. Ulliksen lapset Marko ja Susanna ovat kaikessa kammottavuudessaan erittäin viihdyttäviä!

Loppuratkaisu haastaa parhaimmatkin chick lit-klassikot ja menee ihan täydestä kunhan lukija vain muistaa missä tyylilajissa nyt mennään. Elokuva tästä, kiitos!

**
Minna Lindgren: Vihainen leski
Teos 2018

Helmet-kirjahaaste: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...