Siirry pääsisältöön

Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran?


Missä olit kun näit David Bowien ensimmäisen kerran? Itse olin 70-luvulla Kuorevedellä teini-ikäisen tätini huoneessa, jossa seinällä komeili Suosikista otettu Ziggy Stardust -juliste. Kuva jäi 7-vuotiaan mieleen. Tädin mankassa soivat myös ahkeraan Life on Mars ja Starman.

Kun tulin itse teini-ikään, Bowie oli vaihtanut tyyliään enemmän mainstreamin suuntaan. Ainoa kappale, joka todella säväytti, oli Bowien 80-luvun alussa saman nimiseen elokuvaan levyttämä Cat People. Kappaleen aloittava Bowien tummasävyinen laulu saa vieläkin ihokarvani pystyyn.

Bowie palasi elämääni kun markkinoille tulivat erilaiset musiikin striimauspalvelut. Pandoran lipas tuntui kutsuvan minua useimmiten juuri 70-luvulle ja löysin pian Ziggy Stardustin uudelleen. Pian alkoi kirjahyllyyni myös kertyä Bowie-aiheisia kirjoja, varsinkin kuvakirjoja. Jumankekka, että se mies osasi poseerata!

Dylan Jonesin kirja "David Bowie. A Life" ei ole perinteinen elämäkerta. Jones on haastatellut lähes 200 Bowien tuntenutta ihmistä ja asettanut haastattelupätkät kutakuinkin kronologiseen järjestykseen. Kertomuksista ja anekdooteista syntyy jännittävä ja osittain ristiriitainenkin aikajana Bowien elämästä ja urasta. Kirjaan ei kannata tarttua jos Bowie on täysin tuntematon tapaus, Jones ei nimittäin välitä täyttää haastattelujen väliin jääviä tyhjiä aukkoja vaan luottaa siihen, että lukijalla on jo perusfaktat tiedossa.

He had absolutely no vanity. He also had a great way of putting people at ease, by going round the studio introducing himself. He knew the effect he had on people.
                                                                                               (Chalkie Davies, valokuvaaja)

Minkälainen kuva Bowiesta sitten syntyy? Ehkä useimmiten kirjassa esiintyvä adjektiivi on "gentleman". Useimmat kirjaan haastatelluista kuvaavat Bowieta ystävälliseksi, rennoksi ja yllättäin vähän ujoksikin. Bowie oli brittimäiseen tapaan kohtelias eikä välittänyt (etenkään 70-luvun hullujen vuosien jälkeen) rock-tähden diivamaisuuksista. Bowie huolehti lähipiiristään ja auttoi mielellään muita - tosin muutama haastateltu kertoo Bowien auttamishalun kestäneen juuri niin kauan kuin itse tarvitsi kyseistä ihmistä urallaan.

Monet myös kuvaavat Bowien ällistyttävää kykyä muuntautua tavallisesta David Jonesista katseet kerääväksi tähdeksi. Bowie sähköisti tilan kuin tilan pelkällä olemuksellaan - niin halutessaan. Toisaalta hän hämmästytti julkkiskollegoitaan kertomalla kuinka matkusti Lontoon metrossa tai käveli New Yorkin kaduilla ilman, että kukaan tunnisti. Bowien vinkki oli pistää lakki päähän ja kreikankielinen sanomalehti kainaloon.

Bowien elämä oli hurjempi kuin mikään Hollywood-elokuva ikinä. Siihen sisältyi erityisen paljon seksiä ja huumeita mutta myös kurinalaista työntekoa, halua tulla tähdeksi ja lopulta halua viettää aivan normaalia perhe-elämää. Kaikki nämä haaveensa Bowie toteutti. Ainoa asia, jota hän lopulta elämässään katui  oli huumeet.

He said that during his cocaine period in LA he nearly died several times. Your blood pressure drops terribly. Once he overdosed and only survived because someone put him in a warm bath.
                                                                                                                         (Hanif Kureishi)

Dylan Jonesin kirja on hengästyttävää luettavaa ja jokaisen Bowie-fanin aarrearkku. Kirja vilisee anekdootteja ja yllättäviäkin tietoja Bowiesta kuten esimerkiksi, että hän kärsi voimakkaasta lentopelosta. Ensimmäiselle Amerikan-kiertueelleen Bowie matkusti laivalla! Kertomukset Bowien lukeneisuudesta eivät ole myöskään liioiteltuja, kirjat tulevat esiin monen haastateltavan kertomuksissa.

Massiivisesta sivumäärästään huolimatta kirja ei ihan pääse tasapainoon yksityisluonteisen juoruilun ja ammatillisen puolen välillä. Olisin toivonut ehkä hiukan vähemmän seksillä mässäilyä ja sen sijaan enemmän taustoituksia eri biiseihin. Mutta Bowiesta on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan niin paljon, että jokaiselle löytynee se omia intressejä vastaava kirja. Dylan Jonesin kirja on intiimi kuvaus Bowien elämästä sen läheltä nähneiden silmin ja tämän lähemmäksi Bowieta tuskin pääseekään.

Perhaps a final word should go to the midwife who delivered Bowie into the world in his parents' house on Stanfield Road in Brixton, in 1947. 'This child', she said, 'has been on this Earth before'.

**
Dylan Jones: David Bowie. A Life
Preface 2017
555 sivua
Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

Kommentit

  1. Tämäpä kuulostaa todella mielenkiintoisesti kasatulta elämäkerralta. Olen tästä Bowieta fanittavana kuullut, mutta en tiennyt, että se rakentuu pelkästään muiden haastatteluista. Täytyy lukea!

    Ja en muista, missä olin kun näin David Bowien ensimmäisen kerran, mutta muistan, kun kuulin hänet ensimmäisen kerran. Se oli kotona, omassa huoneessani isoveljeltäni näpistetyltä cd-levyltä (joka oli jokin kokoelmalevy), kun olin alakouluikäinen, ehkä viidesluokkalainen, jolloin aloin kiinnostua esim. Nirvanasta ja muista lähinnä ysärin rokkibändeistä. Ja sinun tavoin jossain vaiheessa vähän unohdin hänet ja hänen musiikkinsa, mutta joitakin vuosia sitten löysin hänet ns. uudelleen. Ihanaa, että löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästin tätä lomakirjaksi ja se kannatti, tämä vie niin mukanaan etten olisi kyllä malttanut töihin edes mennä. Ja aivan mahtavaa, että nykyään pystyy niin helposti kuuntelemaan Bowien musiikkia, tätä lukiessa piti vähän väliä kuunnella kirjassa kulloinkin mainittuja biisejä. /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...