Siirry pääsisältöön

Jenny Diski: In Gratitude (2016)


Blogissani on vallinnut jo kuukauden hiljaisuus mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi lukenut kirjoja. Päinvastoin! Silmieni editse on lipunut sellainen määrä hyviä opuksia, etten oikein tiedä mistä aloittaisin. Lisäksi hyvällä kirjalla on taipumus mykistää. Mitä sanoa teoksesta, joka on taiten tehty ja tunteita herättävä kokonaisuus? Omat ajatukset tuntuvat usein sellaisen kirjan rinnalla kovin heppoisilta.

Mutta tämänkin uhalla aloitan englantilaiskirjailija Jenny Diskin viimeiseksi jääneellä ja omaelämäkerrallisella teoksella. Ruotsiksi kirjan nimi on "Den sista resan", alkuperäiseltä nimeltään "In Gratitude". Kiitollisuus viittaa erityisesti Diskin kasvatusäitiin Doris Lessingiin, johon hänellä oli vähintäänkin monimutkainen suhde. Jo itse tarina siitä, miten Diski päätyi Lessingin hoteisiin, on kirjan lukemisen arvoinen enkä sitä tässä nyt myöskään paljasta. 

Diskin ja Lessingin välinen yhteys säilyi nobelkirjailijan kuolemaan asti vaikka helppo se ei ollut kummallekaan. Diski kertoo kuinka Lessing oli valittanut ystävilleen miten nuori Jenny ei osoittanut riittävää "kiitollisuutta". Nyt jo lähes 70-vuotias Diski käy suhdetta läpi tietäen maallisen määränpäänsä häämöttävän näköetäisyydellä. Kiitollisuutta ei tosin ehkä ilmene kovin paljon tässäkään vaiheessa mutta sitäkin enemmän tahtoa ymmärtää. 

Ruotsinkielinen nimi "Viimeinen matka" on sananmukainen. Diski aloittaa kirjansa diagnoosilla - keuhkosyöpä, odotettu elinaika 2-3 vuotta. Hoidot käynnistyvät ja niiden myötä elämä jaksottuu sairaalaan ja kotiin. Diski kuvaa raa'an realistisesti miten sairaus leimaa ruumiin ja miten yht'äkkiä mikään ei enää toimikaan. Rappujen nouseminen yläkertaan on operaatio, joka täytyy suunnitella etukäteen. 


Oman syöpämatkansa lisäksi Diski palaa lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Kumpikaan vanhemmista ei kilpaillut "Vuoden vanhempi" -palkinnosta, Diski kulki kahden kodin ja eri mielisairaaloiden väliä kunnes sai pysyvämmän tukikohdan Lessingin luota. Diskillä on tässä vaiheessa elämää jo sen verran itsetuntemusta, että hän voi ottaa etäisyyttä tapahtumiin ja katsella niitä ironisestikin. Mutta rivien välistä pelkistyy lapsen ja nuoren hylätyksi tulemisen pelko ja epävarmuus aikuisten rakkaudesta.

Diski on päällisin puolin sinut pian kohtaavan kuoleman kanssa, onhan hän jo pian 70-vuotias kuten kirjailija moneen kertaan toteaa. Raastavinta on ajatus siitä, ettei hän tule näkemään kahden lapsenlapsensa kasvua. Teksti on rehellistä ja tekee kipeää myös lukijalle. En yleensä halua lukea sairauskertomuksia mutta taitavien kirjailijoiden käsissä niistä tulee elämää suurempaa kirjallisuutta, joka haastaa meidätkin joille tuo kuoleman silmästä silmään katsominen on vielä kokematta. Diski lohduttaa itseään ajatuksella, että kuoleman jälkeenhän palaamme vain sinne mistä tulimmekin. Miksi pelätä paikkaa, jossa olemme jo kerran olleet?

"Och det är dags nu, säger någon på avstånd, och du inser att det är dags. Ta en näve salta jordnötter och plocka upp din billiga resväska inför den fortsatta resan. Det måste ha funnits hopp när du gav dig av, tankar på någonting spännande eller händelserikt och nu är det dags att bege sig hem igen. Tillbaka till det förtrogna som du lämnade under semestern. Det verkliga avbrottet i det alldagliga, allt - vad skulle ni kalla det? Så jag sitter kvar här på plyschen med fötterna tätt ihop inför resan hem. Ett äventyr åt andra hållet."

**
Jenny Diski: Den sista resan
(In Gratitude, 2016)
Käännös ruotsiksi: Cecilia Franklin
Alfabeta 2017

Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Kommentit

  1. Tämä mmenee heti lukulistalle, kun se ilmestyy suomen kielellä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä ilmestyy myös suomeksi! Olen yrittänyt googlailla mutta en löydä mitään suomennoksia Diskiltä. Täällä Ruotsissa hän on sen sijaan erittäin tunnettu. /Mari

      Poista
  2. unohtanut et mulla tämä kirjahyllyssäni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko lukenut Diskin muita teoksia? Tämä oli minulle ensimmäinen mutta varasin nyt heti toisen kirjan kirjastosta :)

      Poista
  3. Minulla oli tämä jo kerran lainassa kirjastosta, mutta en ehtinyt lukea ja piti se palauttaa (siitä oli varauksia). Pitääkin lainata se uudestaan, kun kovasti kiinnostaa kyllä. "Terminaaliset" sairaskertomukset ovat jokseenkin hankalia, mutta tässä vaikuttaa olevan paljon muutakin eli ei ole pelkkä "kuolemankirja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tosiaan pelkkä kuolemakirja vaikka se tässä etusijalla onkin. Paikoin aika ahdistava kirja mutta Diski kirjoittaa niin paljon muustakin. Tosin kirjan lopussa huomaa, että nyt alkaa olla loppu lähellä, tätä on kirjoitettu viimeisiin voimiin asti.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...