Siirry pääsisältöön

Jenny Diski: In Gratitude (2016)


Blogissani on vallinnut jo kuukauden hiljaisuus mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi lukenut kirjoja. Päinvastoin! Silmieni editse on lipunut sellainen määrä hyviä opuksia, etten oikein tiedä mistä aloittaisin. Lisäksi hyvällä kirjalla on taipumus mykistää. Mitä sanoa teoksesta, joka on taiten tehty ja tunteita herättävä kokonaisuus? Omat ajatukset tuntuvat usein sellaisen kirjan rinnalla kovin heppoisilta.

Mutta tämänkin uhalla aloitan englantilaiskirjailija Jenny Diskin viimeiseksi jääneellä ja omaelämäkerrallisella teoksella. Ruotsiksi kirjan nimi on "Den sista resan", alkuperäiseltä nimeltään "In Gratitude". Kiitollisuus viittaa erityisesti Diskin kasvatusäitiin Doris Lessingiin, johon hänellä oli vähintäänkin monimutkainen suhde. Jo itse tarina siitä, miten Diski päätyi Lessingin hoteisiin, on kirjan lukemisen arvoinen enkä sitä tässä nyt myöskään paljasta. 

Diskin ja Lessingin välinen yhteys säilyi nobelkirjailijan kuolemaan asti vaikka helppo se ei ollut kummallekaan. Diski kertoo kuinka Lessing oli valittanut ystävilleen miten nuori Jenny ei osoittanut riittävää "kiitollisuutta". Nyt jo lähes 70-vuotias Diski käy suhdetta läpi tietäen maallisen määränpäänsä häämöttävän näköetäisyydellä. Kiitollisuutta ei tosin ehkä ilmene kovin paljon tässäkään vaiheessa mutta sitäkin enemmän tahtoa ymmärtää. 

Ruotsinkielinen nimi "Viimeinen matka" on sananmukainen. Diski aloittaa kirjansa diagnoosilla - keuhkosyöpä, odotettu elinaika 2-3 vuotta. Hoidot käynnistyvät ja niiden myötä elämä jaksottuu sairaalaan ja kotiin. Diski kuvaa raa'an realistisesti miten sairaus leimaa ruumiin ja miten yht'äkkiä mikään ei enää toimikaan. Rappujen nouseminen yläkertaan on operaatio, joka täytyy suunnitella etukäteen. 


Oman syöpämatkansa lisäksi Diski palaa lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Kumpikaan vanhemmista ei kilpaillut "Vuoden vanhempi" -palkinnosta, Diski kulki kahden kodin ja eri mielisairaaloiden väliä kunnes sai pysyvämmän tukikohdan Lessingin luota. Diskillä on tässä vaiheessa elämää jo sen verran itsetuntemusta, että hän voi ottaa etäisyyttä tapahtumiin ja katsella niitä ironisestikin. Mutta rivien välistä pelkistyy lapsen ja nuoren hylätyksi tulemisen pelko ja epävarmuus aikuisten rakkaudesta.

Diski on päällisin puolin sinut pian kohtaavan kuoleman kanssa, onhan hän jo pian 70-vuotias kuten kirjailija moneen kertaan toteaa. Raastavinta on ajatus siitä, ettei hän tule näkemään kahden lapsenlapsensa kasvua. Teksti on rehellistä ja tekee kipeää myös lukijalle. En yleensä halua lukea sairauskertomuksia mutta taitavien kirjailijoiden käsissä niistä tulee elämää suurempaa kirjallisuutta, joka haastaa meidätkin joille tuo kuoleman silmästä silmään katsominen on vielä kokematta. Diski lohduttaa itseään ajatuksella, että kuoleman jälkeenhän palaamme vain sinne mistä tulimmekin. Miksi pelätä paikkaa, jossa olemme jo kerran olleet?

"Och det är dags nu, säger någon på avstånd, och du inser att det är dags. Ta en näve salta jordnötter och plocka upp din billiga resväska inför den fortsatta resan. Det måste ha funnits hopp när du gav dig av, tankar på någonting spännande eller händelserikt och nu är det dags att bege sig hem igen. Tillbaka till det förtrogna som du lämnade under semestern. Det verkliga avbrottet i det alldagliga, allt - vad skulle ni kalla det? Så jag sitter kvar här på plyschen med fötterna tätt ihop inför resan hem. Ett äventyr åt andra hållet."

**
Jenny Diski: Den sista resan
(In Gratitude, 2016)
Käännös ruotsiksi: Cecilia Franklin
Alfabeta 2017

Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Kommentit

  1. Tämä mmenee heti lukulistalle, kun se ilmestyy suomen kielellä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä ilmestyy myös suomeksi! Olen yrittänyt googlailla mutta en löydä mitään suomennoksia Diskiltä. Täällä Ruotsissa hän on sen sijaan erittäin tunnettu. /Mari

      Poista
  2. unohtanut et mulla tämä kirjahyllyssäni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko lukenut Diskin muita teoksia? Tämä oli minulle ensimmäinen mutta varasin nyt heti toisen kirjan kirjastosta :)

      Poista
  3. Minulla oli tämä jo kerran lainassa kirjastosta, mutta en ehtinyt lukea ja piti se palauttaa (siitä oli varauksia). Pitääkin lainata se uudestaan, kun kovasti kiinnostaa kyllä. "Terminaaliset" sairaskertomukset ovat jokseenkin hankalia, mutta tässä vaikuttaa olevan paljon muutakin eli ei ole pelkkä "kuolemankirja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tosiaan pelkkä kuolemakirja vaikka se tässä etusijalla onkin. Paikoin aika ahdistava kirja mutta Diski kirjoittaa niin paljon muustakin. Tosin kirjan lopussa huomaa, että nyt alkaa olla loppu lähellä, tätä on kirjoitettu viimeisiin voimiin asti.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle