Siirry pääsisältöön

Jenny Diski: In Gratitude (2016)


Blogissani on vallinnut jo kuukauden hiljaisuus mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi lukenut kirjoja. Päinvastoin! Silmieni editse on lipunut sellainen määrä hyviä opuksia, etten oikein tiedä mistä aloittaisin. Lisäksi hyvällä kirjalla on taipumus mykistää. Mitä sanoa teoksesta, joka on taiten tehty ja tunteita herättävä kokonaisuus? Omat ajatukset tuntuvat usein sellaisen kirjan rinnalla kovin heppoisilta.

Mutta tämänkin uhalla aloitan englantilaiskirjailija Jenny Diskin viimeiseksi jääneellä ja omaelämäkerrallisella teoksella. Ruotsiksi kirjan nimi on "Den sista resan", alkuperäiseltä nimeltään "In Gratitude". Kiitollisuus viittaa erityisesti Diskin kasvatusäitiin Doris Lessingiin, johon hänellä oli vähintäänkin monimutkainen suhde. Jo itse tarina siitä, miten Diski päätyi Lessingin hoteisiin, on kirjan lukemisen arvoinen enkä sitä tässä nyt myöskään paljasta. 

Diskin ja Lessingin välinen yhteys säilyi nobelkirjailijan kuolemaan asti vaikka helppo se ei ollut kummallekaan. Diski kertoo kuinka Lessing oli valittanut ystävilleen miten nuori Jenny ei osoittanut riittävää "kiitollisuutta". Nyt jo lähes 70-vuotias Diski käy suhdetta läpi tietäen maallisen määränpäänsä häämöttävän näköetäisyydellä. Kiitollisuutta ei tosin ehkä ilmene kovin paljon tässäkään vaiheessa mutta sitäkin enemmän tahtoa ymmärtää. 

Ruotsinkielinen nimi "Viimeinen matka" on sananmukainen. Diski aloittaa kirjansa diagnoosilla - keuhkosyöpä, odotettu elinaika 2-3 vuotta. Hoidot käynnistyvät ja niiden myötä elämä jaksottuu sairaalaan ja kotiin. Diski kuvaa raa'an realistisesti miten sairaus leimaa ruumiin ja miten yht'äkkiä mikään ei enää toimikaan. Rappujen nouseminen yläkertaan on operaatio, joka täytyy suunnitella etukäteen. 


Oman syöpämatkansa lisäksi Diski palaa lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Kumpikaan vanhemmista ei kilpaillut "Vuoden vanhempi" -palkinnosta, Diski kulki kahden kodin ja eri mielisairaaloiden väliä kunnes sai pysyvämmän tukikohdan Lessingin luota. Diskillä on tässä vaiheessa elämää jo sen verran itsetuntemusta, että hän voi ottaa etäisyyttä tapahtumiin ja katsella niitä ironisestikin. Mutta rivien välistä pelkistyy lapsen ja nuoren hylätyksi tulemisen pelko ja epävarmuus aikuisten rakkaudesta.

Diski on päällisin puolin sinut pian kohtaavan kuoleman kanssa, onhan hän jo pian 70-vuotias kuten kirjailija moneen kertaan toteaa. Raastavinta on ajatus siitä, ettei hän tule näkemään kahden lapsenlapsensa kasvua. Teksti on rehellistä ja tekee kipeää myös lukijalle. En yleensä halua lukea sairauskertomuksia mutta taitavien kirjailijoiden käsissä niistä tulee elämää suurempaa kirjallisuutta, joka haastaa meidätkin joille tuo kuoleman silmästä silmään katsominen on vielä kokematta. Diski lohduttaa itseään ajatuksella, että kuoleman jälkeenhän palaamme vain sinne mistä tulimmekin. Miksi pelätä paikkaa, jossa olemme jo kerran olleet?

"Och det är dags nu, säger någon på avstånd, och du inser att det är dags. Ta en näve salta jordnötter och plocka upp din billiga resväska inför den fortsatta resan. Det måste ha funnits hopp när du gav dig av, tankar på någonting spännande eller händelserikt och nu är det dags att bege sig hem igen. Tillbaka till det förtrogna som du lämnade under semestern. Det verkliga avbrottet i det alldagliga, allt - vad skulle ni kalla det? Så jag sitter kvar här på plyschen med fötterna tätt ihop inför resan hem. Ett äventyr åt andra hållet."

**
Jenny Diski: Den sista resan
(In Gratitude, 2016)
Käännös ruotsiksi: Cecilia Franklin
Alfabeta 2017

Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Kommentit

  1. Tämä mmenee heti lukulistalle, kun se ilmestyy suomen kielellä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä ilmestyy myös suomeksi! Olen yrittänyt googlailla mutta en löydä mitään suomennoksia Diskiltä. Täällä Ruotsissa hän on sen sijaan erittäin tunnettu. /Mari

      Poista
  2. unohtanut et mulla tämä kirjahyllyssäni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko lukenut Diskin muita teoksia? Tämä oli minulle ensimmäinen mutta varasin nyt heti toisen kirjan kirjastosta :)

      Poista
  3. Minulla oli tämä jo kerran lainassa kirjastosta, mutta en ehtinyt lukea ja piti se palauttaa (siitä oli varauksia). Pitääkin lainata se uudestaan, kun kovasti kiinnostaa kyllä. "Terminaaliset" sairaskertomukset ovat jokseenkin hankalia, mutta tässä vaikuttaa olevan paljon muutakin eli ei ole pelkkä "kuolemankirja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tosiaan pelkkä kuolemakirja vaikka se tässä etusijalla onkin. Paikoin aika ahdistava kirja mutta Diski kirjoittaa niin paljon muustakin. Tosin kirjan lopussa huomaa, että nyt alkaa olla loppu lähellä, tätä on kirjoitettu viimeisiin voimiin asti.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu