Siirry pääsisältöön

Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei ? (2017)



Monet kustantajat pyysivät vuosien varrella Birgitta Ulfssonilta muistelmia mutta niihin pyyntöihin Ulfsson ei koskaan suostunut. Ei, vaikka hän pitikin kirjoittamisesta. Erityisesti kirjeitä hän kirjoitti mielellään. Sitten tuli ruotsalainen Stig Hansén, jonka tehtävänä oli haastatella Ulfssonia Göteborgin teatterin sivuille Fosterlandet-esityksen yhteydessä. Ja yllättäin Ulfsson huomasi pitävänsä Hansénin tavasta haastatella ja kirjoittaa. Tuloksena on tämä kirja, joka ei siis ole perinteinen muistelmateos vaan lähinnä jutustelua ja muistelua vuosien varrelta. Kohteensa näköinen kirja!

Ja mikä onni, että kirja tuli tehtyä! Birgitta Ulfsson nimittäin kuoli vain puolisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Vaikka syöpä kummitteli taustalla jo kirjan teon aikana niin katse oli tulevaisuudessa, uusissa teatteriproduktioissa ja vielä yhdessä kesänvietossa rakkaalla saarella. Ehdin itse nähdä kirjassa paljon puhutun Fosterlandet-esityksen täällä Tukholmassa. Mieltäni lämmittää ajatus, että sain nähdä Ulfssonin hänen viimeiseksi jääneessä suuressa roolissaan.

              "Minä en ole oikein hyvä suomenruotsalainen. Minä olen osa metsää. Muun muassa siksi on niin mukavaa että minun roolini Elsa 'Fosterlandetissa' puhuu koko ajan metsistä."

"Mikä ettei?" on nopealukuinen kirja tai oikeastaan leppoisa jutustelutuokio "Bissen" kanssa. Haastateltavan ääni kuuluu vahvana kaikkia kirosanoja ja huulenheittoa myöten. Harmitti hiukan, että en sittenkin valinnut alkuperäistä ruotsinkielistä versiota, jossa Ulfssonia voi lukea sanatarkasti omalla äänellään. Suomennoksesta tuli nimittäin paikoin tunne, että se ei ollut ehkä ihan aidointa Ulfssonia. Hänhän puhui täysin sujuvasti myös suomea eri puolilla Suomea sijainneissa varuskunnissa vietetyn lapsuutensa ansiosta.

                "Nyt minä ikävöin kovasti suomea, suomen puhumista. Minä pidän hiukan enemmän suomalaisesta Birgitasta kuin suomenruotsalaisesta."

Kirja poukkoilee aiheiltaan sinne tänne mutta pääosin pysytään teatterissa, perheessä ja saaressa. Vivica Bandler ja Tove Jansson ovat mukana kuten myös Ulfssonin elämän viisi tärkeintä miestä: isä, molemmat aviomiehet ja molemmat pojat. Kaikesta voi puhua, myös kuolemasta. Ulfssonille se on realiteetti muiden joukossa, varsinkin syöpädiagnoosin jälkeen, ja Hansénille hän kertoo nyt päättäneensä että haluaa sittenkin olla "maatuva ruumis" isänsä ja äitinsä haudassa vaikka aikaisemmin oli sitä mieltä, että haluaisi tuhkansa ripoteltavan mereen. Kuolema ei pelota.

                "En aio kirjoittaa kuolinilmoitustani, kuten Vivica Bandler teki, mutta pidän huolen että hautajaisiin on tarpeeksi rahaa. Laskujen pitää olla maksetut. Aion tehdä listan, kuka saa mitäkin tavaraa, sittenhän ne voivat tehdä mitä tahtovat."

Erityisellä mielenkiinnolla luin Ulfssonin pohdintoja Suomen ja Ruotsin eroavaisuuksista, olenhan itsekin asunut täällä Ruotsissa jo pian parikymmentä vuotta. Ulfsson kertoo avoimesti mitä mieltä on - mm. että ruotsalainen teatteri on hänen mielestään hygieenistä ja ruotsalaiset haaleita - mutta kehuja saa myös ruotsalaisten taito näytellä. Ulfsson kulki sulavasti kahden maan väliä.

     "En voi elää vain Ruotsissa. Täällä Suomessa on aina totuuden hetki, täällä on minun ankkurini. Viihdyn kyllä Ruotsissa, mutta täällä on jotain mitä ei tarvitse selittää, se mikä on osa maasta jonka tuote minä olen."

Tämä kirja jäi arvostetun ja palkitun suomentajan Liisa Ryömän (1947-2017) yhdeksi viimeisistä töistä.

**
Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei?
(Birgitta Ulfsson - med och mot min vilja, 2017)
Teos Förlaget 2017
Suomennos: Liisa Ryömä


Helmet-lukuhaaste: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…