Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei ? (2017)

Monet kustantajat pyysivät vuosien varrella Birgitta Ulfssonilta muistelmia mutta niihin pyyntöihin Ulfsson ei koskaan suostunut. Ei, vaikka hän pitikin kirjoittamisesta. Erityisesti kirjeitä hän kirjoitti mielellään. Sitten tuli ruotsalainen Stig Hansén, jonka tehtävänä oli haastatella Ulfssonia Göteborgin teatterin sivuille Fosterlandet-esityksen yhteydessä. Ja yllättäin Ulfsson huomasi pitävänsä Hansénin tavasta haastatella ja kirjoittaa. Tuloksena on tämä kirja, joka ei siis ole perinteinen muistelmateos vaan lähinnä jutustelua ja muistelua vuosien varrelta. Kohteensa näköinen kirja!

Ja mikä onni, että kirja tuli tehtyä! Birgitta Ulfsson nimittäin kuoli vain puolisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Vaikka syöpä kummitteli taustalla jo kirjan teon aikana niin katse oli tulevaisuudessa, uusissa teatteriproduktioissa ja vielä yhdessä kesänvietossa rakkaalla saarella. Ehdin itse nähdä kirjassa paljon puhutun Fosterlandet-esityksen täällä Tukholmassa. Mieltäni lämmittää ajatus, että sain nähdä Ulfssonin hänen viimeiseksi jääneessä suuressa roolissaan.

              "Minä en ole oikein hyvä suomenruotsalainen. Minä olen osa metsää. Muun muassa siksi on niin mukavaa että minun roolini Elsa 'Fosterlandetissa' puhuu koko ajan metsistä."

"Mikä ettei?" on nopealukuinen kirja tai oikeastaan leppoisa jutustelutuokio "Bissen" kanssa. Haastateltavan ääni kuuluu vahvana kaikkia kirosanoja ja huulenheittoa myöten. Harmitti hiukan, että en sittenkin valinnut alkuperäistä ruotsinkielistä versiota, jossa Ulfssonia voi lukea sanatarkasti omalla äänellään. Suomennoksesta tuli nimittäin paikoin tunne, että se ei ollut ehkä ihan aidointa Ulfssonia. Hänhän puhui täysin sujuvasti myös suomea eri puolilla Suomea sijainneissa varuskunnissa vietetyn lapsuutensa ansiosta.

                "Nyt minä ikävöin kovasti suomea, suomen puhumista. Minä pidän hiukan enemmän suomalaisesta Birgitasta kuin suomenruotsalaisesta."

Kirja poukkoilee aiheiltaan sinne tänne mutta pääosin pysytään teatterissa, perheessä ja saaressa. Vivica Bandler ja Tove Jansson ovat mukana kuten myös Ulfssonin elämän viisi tärkeintä miestä: isä, molemmat aviomiehet ja molemmat pojat. Kaikesta voi puhua, myös kuolemasta. Ulfssonille se on realiteetti muiden joukossa, varsinkin syöpädiagnoosin jälkeen, ja Hansénille hän kertoo nyt päättäneensä että haluaa sittenkin olla "maatuva ruumis" isänsä ja äitinsä haudassa vaikka aikaisemmin oli sitä mieltä, että haluaisi tuhkansa ripoteltavan mereen. Kuolema ei pelota.

                "En aio kirjoittaa kuolinilmoitustani, kuten Vivica Bandler teki, mutta pidän huolen että hautajaisiin on tarpeeksi rahaa. Laskujen pitää olla maksetut. Aion tehdä listan, kuka saa mitäkin tavaraa, sittenhän ne voivat tehdä mitä tahtovat."

Erityisellä mielenkiinnolla luin Ulfssonin pohdintoja Suomen ja Ruotsin eroavaisuuksista, olenhan itsekin asunut täällä Ruotsissa jo pian parikymmentä vuotta. Ulfsson kertoo avoimesti mitä mieltä on - mm. että ruotsalainen teatteri on hänen mielestään hygieenistä ja ruotsalaiset haaleita - mutta kehuja saa myös ruotsalaisten taito näytellä. Ulfsson kulki sulavasti kahden maan väliä.

     "En voi elää vain Ruotsissa. Täällä Suomessa on aina totuuden hetki, täällä on minun ankkurini. Viihdyn kyllä Ruotsissa, mutta täällä on jotain mitä ei tarvitse selittää, se mikä on osa maasta jonka tuote minä olen."

Tämä kirja jäi arvostetun ja palkitun suomentajan Liisa Ryömän (1947-2017) yhdeksi viimeisistä töistä.

**
Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei?
(Birgitta Ulfsson - med och mot min vilja, 2017)
Teos Förlaget 2017
Suomennos: Liisa Ryömä

Helmet-lukuhaaste: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...

Lue lisää

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...