Siirry pääsisältöön

Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei ? (2017)



Monet kustantajat pyysivät vuosien varrella Birgitta Ulfssonilta muistelmia mutta niihin pyyntöihin Ulfsson ei koskaan suostunut. Ei, vaikka hän pitikin kirjoittamisesta. Erityisesti kirjeitä hän kirjoitti mielellään. Sitten tuli ruotsalainen Stig Hansén, jonka tehtävänä oli haastatella Ulfssonia Göteborgin teatterin sivuille Fosterlandet-esityksen yhteydessä. Ja yllättäin Ulfsson huomasi pitävänsä Hansénin tavasta haastatella ja kirjoittaa. Tuloksena on tämä kirja, joka ei siis ole perinteinen muistelmateos vaan lähinnä jutustelua ja muistelua vuosien varrelta. Kohteensa näköinen kirja!

Ja mikä onni, että kirja tuli tehtyä! Birgitta Ulfsson nimittäin kuoli vain puolisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Vaikka syöpä kummitteli taustalla jo kirjan teon aikana niin katse oli tulevaisuudessa, uusissa teatteriproduktioissa ja vielä yhdessä kesänvietossa rakkaalla saarella. Ehdin itse nähdä kirjassa paljon puhutun Fosterlandet-esityksen täällä Tukholmassa. Mieltäni lämmittää ajatus, että sain nähdä Ulfssonin hänen viimeiseksi jääneessä suuressa roolissaan.

              "Minä en ole oikein hyvä suomenruotsalainen. Minä olen osa metsää. Muun muassa siksi on niin mukavaa että minun roolini Elsa 'Fosterlandetissa' puhuu koko ajan metsistä."

"Mikä ettei?" on nopealukuinen kirja tai oikeastaan leppoisa jutustelutuokio "Bissen" kanssa. Haastateltavan ääni kuuluu vahvana kaikkia kirosanoja ja huulenheittoa myöten. Harmitti hiukan, että en sittenkin valinnut alkuperäistä ruotsinkielistä versiota, jossa Ulfssonia voi lukea sanatarkasti omalla äänellään. Suomennoksesta tuli nimittäin paikoin tunne, että se ei ollut ehkä ihan aidointa Ulfssonia. Hänhän puhui täysin sujuvasti myös suomea eri puolilla Suomea sijainneissa varuskunnissa vietetyn lapsuutensa ansiosta.

                "Nyt minä ikävöin kovasti suomea, suomen puhumista. Minä pidän hiukan enemmän suomalaisesta Birgitasta kuin suomenruotsalaisesta."

Kirja poukkoilee aiheiltaan sinne tänne mutta pääosin pysytään teatterissa, perheessä ja saaressa. Vivica Bandler ja Tove Jansson ovat mukana kuten myös Ulfssonin elämän viisi tärkeintä miestä: isä, molemmat aviomiehet ja molemmat pojat. Kaikesta voi puhua, myös kuolemasta. Ulfssonille se on realiteetti muiden joukossa, varsinkin syöpädiagnoosin jälkeen, ja Hansénille hän kertoo nyt päättäneensä että haluaa sittenkin olla "maatuva ruumis" isänsä ja äitinsä haudassa vaikka aikaisemmin oli sitä mieltä, että haluaisi tuhkansa ripoteltavan mereen. Kuolema ei pelota.

                "En aio kirjoittaa kuolinilmoitustani, kuten Vivica Bandler teki, mutta pidän huolen että hautajaisiin on tarpeeksi rahaa. Laskujen pitää olla maksetut. Aion tehdä listan, kuka saa mitäkin tavaraa, sittenhän ne voivat tehdä mitä tahtovat."

Erityisellä mielenkiinnolla luin Ulfssonin pohdintoja Suomen ja Ruotsin eroavaisuuksista, olenhan itsekin asunut täällä Ruotsissa jo pian parikymmentä vuotta. Ulfsson kertoo avoimesti mitä mieltä on - mm. että ruotsalainen teatteri on hänen mielestään hygieenistä ja ruotsalaiset haaleita - mutta kehuja saa myös ruotsalaisten taito näytellä. Ulfsson kulki sulavasti kahden maan väliä.

     "En voi elää vain Ruotsissa. Täällä Suomessa on aina totuuden hetki, täällä on minun ankkurini. Viihdyn kyllä Ruotsissa, mutta täällä on jotain mitä ei tarvitse selittää, se mikä on osa maasta jonka tuote minä olen."

Tämä kirja jäi arvostetun ja palkitun suomentajan Liisa Ryömän (1947-2017) yhdeksi viimeisistä töistä.

**
Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei?
(Birgitta Ulfsson - med och mot min vilja, 2017)
Teos Förlaget 2017
Suomennos: Liisa Ryömä


Helmet-lukuhaaste: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...