Siirry pääsisältöön

Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei ? (2017)



Monet kustantajat pyysivät vuosien varrella Birgitta Ulfssonilta muistelmia mutta niihin pyyntöihin Ulfsson ei koskaan suostunut. Ei, vaikka hän pitikin kirjoittamisesta. Erityisesti kirjeitä hän kirjoitti mielellään. Sitten tuli ruotsalainen Stig Hansén, jonka tehtävänä oli haastatella Ulfssonia Göteborgin teatterin sivuille Fosterlandet-esityksen yhteydessä. Ja yllättäin Ulfsson huomasi pitävänsä Hansénin tavasta haastatella ja kirjoittaa. Tuloksena on tämä kirja, joka ei siis ole perinteinen muistelmateos vaan lähinnä jutustelua ja muistelua vuosien varrelta. Kohteensa näköinen kirja!

Ja mikä onni, että kirja tuli tehtyä! Birgitta Ulfsson nimittäin kuoli vain puolisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Vaikka syöpä kummitteli taustalla jo kirjan teon aikana niin katse oli tulevaisuudessa, uusissa teatteriproduktioissa ja vielä yhdessä kesänvietossa rakkaalla saarella. Ehdin itse nähdä kirjassa paljon puhutun Fosterlandet-esityksen täällä Tukholmassa. Mieltäni lämmittää ajatus, että sain nähdä Ulfssonin hänen viimeiseksi jääneessä suuressa roolissaan.

              "Minä en ole oikein hyvä suomenruotsalainen. Minä olen osa metsää. Muun muassa siksi on niin mukavaa että minun roolini Elsa 'Fosterlandetissa' puhuu koko ajan metsistä."

"Mikä ettei?" on nopealukuinen kirja tai oikeastaan leppoisa jutustelutuokio "Bissen" kanssa. Haastateltavan ääni kuuluu vahvana kaikkia kirosanoja ja huulenheittoa myöten. Harmitti hiukan, että en sittenkin valinnut alkuperäistä ruotsinkielistä versiota, jossa Ulfssonia voi lukea sanatarkasti omalla äänellään. Suomennoksesta tuli nimittäin paikoin tunne, että se ei ollut ehkä ihan aidointa Ulfssonia. Hänhän puhui täysin sujuvasti myös suomea eri puolilla Suomea sijainneissa varuskunnissa vietetyn lapsuutensa ansiosta.

                "Nyt minä ikävöin kovasti suomea, suomen puhumista. Minä pidän hiukan enemmän suomalaisesta Birgitasta kuin suomenruotsalaisesta."

Kirja poukkoilee aiheiltaan sinne tänne mutta pääosin pysytään teatterissa, perheessä ja saaressa. Vivica Bandler ja Tove Jansson ovat mukana kuten myös Ulfssonin elämän viisi tärkeintä miestä: isä, molemmat aviomiehet ja molemmat pojat. Kaikesta voi puhua, myös kuolemasta. Ulfssonille se on realiteetti muiden joukossa, varsinkin syöpädiagnoosin jälkeen, ja Hansénille hän kertoo nyt päättäneensä että haluaa sittenkin olla "maatuva ruumis" isänsä ja äitinsä haudassa vaikka aikaisemmin oli sitä mieltä, että haluaisi tuhkansa ripoteltavan mereen. Kuolema ei pelota.

                "En aio kirjoittaa kuolinilmoitustani, kuten Vivica Bandler teki, mutta pidän huolen että hautajaisiin on tarpeeksi rahaa. Laskujen pitää olla maksetut. Aion tehdä listan, kuka saa mitäkin tavaraa, sittenhän ne voivat tehdä mitä tahtovat."

Erityisellä mielenkiinnolla luin Ulfssonin pohdintoja Suomen ja Ruotsin eroavaisuuksista, olenhan itsekin asunut täällä Ruotsissa jo pian parikymmentä vuotta. Ulfsson kertoo avoimesti mitä mieltä on - mm. että ruotsalainen teatteri on hänen mielestään hygieenistä ja ruotsalaiset haaleita - mutta kehuja saa myös ruotsalaisten taito näytellä. Ulfsson kulki sulavasti kahden maan väliä.

     "En voi elää vain Ruotsissa. Täällä Suomessa on aina totuuden hetki, täällä on minun ankkurini. Viihdyn kyllä Ruotsissa, mutta täällä on jotain mitä ei tarvitse selittää, se mikä on osa maasta jonka tuote minä olen."

Tämä kirja jäi arvostetun ja palkitun suomentajan Liisa Ryömän (1947-2017) yhdeksi viimeisistä töistä.

**
Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei?
(Birgitta Ulfsson - med och mot min vilja, 2017)
Teos Förlaget 2017
Suomennos: Liisa Ryömä


Helmet-lukuhaaste: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…