Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei ? (2017)

Monet kustantajat pyysivät vuosien varrella Birgitta Ulfssonilta muistelmia mutta niihin pyyntöihin Ulfsson ei koskaan suostunut. Ei, vaikka hän pitikin kirjoittamisesta. Erityisesti kirjeitä hän kirjoitti mielellään. Sitten tuli ruotsalainen Stig Hansén, jonka tehtävänä oli haastatella Ulfssonia Göteborgin teatterin sivuille Fosterlandet-esityksen yhteydessä. Ja yllättäin Ulfsson huomasi pitävänsä Hansénin tavasta haastatella ja kirjoittaa. Tuloksena on tämä kirja, joka ei siis ole perinteinen muistelmateos vaan lähinnä jutustelua ja muistelua vuosien varrelta. Kohteensa näköinen kirja!

Ja mikä onni, että kirja tuli tehtyä! Birgitta Ulfsson nimittäin kuoli vain puolisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Vaikka syöpä kummitteli taustalla jo kirjan teon aikana niin katse oli tulevaisuudessa, uusissa teatteriproduktioissa ja vielä yhdessä kesänvietossa rakkaalla saarella. Ehdin itse nähdä kirjassa paljon puhutun Fosterlandet-esityksen täällä Tukholmassa. Mieltäni lämmittää ajatus, että sain nähdä Ulfssonin hänen viimeiseksi jääneessä suuressa roolissaan.

              "Minä en ole oikein hyvä suomenruotsalainen. Minä olen osa metsää. Muun muassa siksi on niin mukavaa että minun roolini Elsa 'Fosterlandetissa' puhuu koko ajan metsistä."

"Mikä ettei?" on nopealukuinen kirja tai oikeastaan leppoisa jutustelutuokio "Bissen" kanssa. Haastateltavan ääni kuuluu vahvana kaikkia kirosanoja ja huulenheittoa myöten. Harmitti hiukan, että en sittenkin valinnut alkuperäistä ruotsinkielistä versiota, jossa Ulfssonia voi lukea sanatarkasti omalla äänellään. Suomennoksesta tuli nimittäin paikoin tunne, että se ei ollut ehkä ihan aidointa Ulfssonia. Hänhän puhui täysin sujuvasti myös suomea eri puolilla Suomea sijainneissa varuskunnissa vietetyn lapsuutensa ansiosta.

                "Nyt minä ikävöin kovasti suomea, suomen puhumista. Minä pidän hiukan enemmän suomalaisesta Birgitasta kuin suomenruotsalaisesta."

Kirja poukkoilee aiheiltaan sinne tänne mutta pääosin pysytään teatterissa, perheessä ja saaressa. Vivica Bandler ja Tove Jansson ovat mukana kuten myös Ulfssonin elämän viisi tärkeintä miestä: isä, molemmat aviomiehet ja molemmat pojat. Kaikesta voi puhua, myös kuolemasta. Ulfssonille se on realiteetti muiden joukossa, varsinkin syöpädiagnoosin jälkeen, ja Hansénille hän kertoo nyt päättäneensä että haluaa sittenkin olla "maatuva ruumis" isänsä ja äitinsä haudassa vaikka aikaisemmin oli sitä mieltä, että haluaisi tuhkansa ripoteltavan mereen. Kuolema ei pelota.

                "En aio kirjoittaa kuolinilmoitustani, kuten Vivica Bandler teki, mutta pidän huolen että hautajaisiin on tarpeeksi rahaa. Laskujen pitää olla maksetut. Aion tehdä listan, kuka saa mitäkin tavaraa, sittenhän ne voivat tehdä mitä tahtovat."

Erityisellä mielenkiinnolla luin Ulfssonin pohdintoja Suomen ja Ruotsin eroavaisuuksista, olenhan itsekin asunut täällä Ruotsissa jo pian parikymmentä vuotta. Ulfsson kertoo avoimesti mitä mieltä on - mm. että ruotsalainen teatteri on hänen mielestään hygieenistä ja ruotsalaiset haaleita - mutta kehuja saa myös ruotsalaisten taito näytellä. Ulfsson kulki sulavasti kahden maan väliä.

     "En voi elää vain Ruotsissa. Täällä Suomessa on aina totuuden hetki, täällä on minun ankkurini. Viihdyn kyllä Ruotsissa, mutta täällä on jotain mitä ei tarvitse selittää, se mikä on osa maasta jonka tuote minä olen."

Tämä kirja jäi arvostetun ja palkitun suomentajan Liisa Ryömän (1947-2017) yhdeksi viimeisistä töistä.

**
Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei?
(Birgitta Ulfsson - med och mot min vilja, 2017)
Teos Förlaget 2017
Suomennos: Liisa Ryömä

Helmet-lukuhaaste: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Lue lisää

Henkiin herätetyt

Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...