Siirry pääsisältöön

Sara Paborn: Blybröllop (2017)


Nappaan usein kirjavinkkejä aamulehteni Dagens Nyheterin kulttuurisivuilta ja sieltä on tämäkin kirja. Alkuasetelma oli sellainen, että pystyin heti samastumaan kirjoja harrastavan vaimon ja hifi-hullun miehen avioliittokuvaukseen. Jos joku pitää koomisena kirjassa esiintyvää kohtaa, jossa mies hakkaa lattiaan naulaa merkkaamaan optimaalista kaiuttimen paikkaa niin voin kertoa, että hullumpiakin viritelmiä olen joutunut torppaamaan omassa huushollissani. Siihen ne yhtäläisyydet sitten päättyivätkin - vaikka kirjaa kuvaillaan takakansitekstissä "tummin sävyin väritetyksi komiikaksi" niin paino on kuitenkin tragiikan puolella.

Irene ja Horst ovat siis aviopari. Irene on kirjastovirkailija, jonka intohimoiset harrastuksen kohteet ovat kirjat ja puutarha. Horstilla on tasan yksi intohimo - musiikin kuuntelu. Hyvin pian lukija ymmärtää, että talossa mennään Horstin ehdoilla. Irene on saanut kantaa vinttiin sisustamansa lukunurkkauksen kellariin kun Horst tarvitsee hifi-huoneen. Ja Irenen kauan haaveilema uusi kasvihuone jää unelmaksi kun Horst päättää käyttää siihen säästetyt rahat uuteen ruohonleikkuriin. Ei siis ihme, että Irene lopulta tekee päätöksen päästä eroon miehestään. Avioero? Ei toki, Irene päättää myrkyttää miehensä.

No se huumori sitten? Koska olen asunut Ruotsissa jo 17 vuotta niin haistan ruotsalaishuumorin kaukaa ja osaan sen yleensä kiertää mutta tämä kirja pääsi yllättämään koska en tullut lukeneeksi takakantta ennen kirjan lainaamista. Ruotsalaishuumorissa ei ole mitään vikaa, sitä haluan korostaa, mutta se on hyvin kulttuurisidonnaista (kuten tietysti suomalaishuumorikin). Tässä kirjassa perusongelma juuri huumorin suhteen on se, että ruotsalaislukijalle ajatus siitä, että vaimo myrkyttäisi miehensä ja kuvaisi sen vielä niin lakonisesti kuin Irene tässä kirjassa, on täysin utopistinen asetelma. Suomalaislukija näkee tämän lähinnä traagisena sillä tämähän on täysin mahdollista!

Luulin muuten kirjan keskivaiheilla että nyt tarina siirtyy komiikan puolelle sillä Horst alkoi muuttua säyseämmäksi ja kertoi jopa rakastavansa vaimoaan. Ajattelin, että Irene päättääkin peruuttaa myrkytysoperaation ja siitähän vasta hauska tilanne syntyisikin. Mutta ei, operaatio viedään loppuun asti. Lopussa Irene saa oman talon kaikkine lukunurkkineen ja puutarhoineen. Minua vain jää vaivaamaan ajatus Horstista, joka olisi voinut myös jatkaa elämäänsä tahollaan.

Kirjan aihe on sinänsä erittäin herkullinen ja erityisesti perheen dynamiikan kuvauksesta olisi saatu aikaan vaikka mitä jos kirjailija olisi malttanut jättää tämän myrkytysteeman sivuun. Ainoa ajatus, mikä minulle jäi mieleen tästä kirjasta voisi olla se, että älkää nyt hyvät naiset menkö myrkyttämään rasittavia aviomiehiänne kun avioerokin on keksitty. Siinä pääsee paljon vähemmällä vaivalla!

   Gift. På svenska har det ordet två mycket olika betydelser. Finns det något annat språk där ordet äktenskap ät det samma som för ett hälsovådligt och dödligt ämne? Jag undrar hur det kommer sig? Gift, det är ett vackert ord. Det tycker jag fortfarande. Ett ord som kan höra hemma i en folkvisa med tistlar och olvon och dimhöljda hagar. Gift och förgifta. Två versioner av samma ord.
  För gifta.

**
Sara Paborn: Blybröllop
Brombergs 2017

Helmet-lukuhaaste15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

Kommentit

  1. Myrkyttämistä perusteli myös taloudellinen puoli. Mutta joo, en kyllä yhtään koomisena tätä pitänyt eli ihan hyvä tuo sinun kokemuksesi ruotsalaisesta huumorista - itse tosiaan mietin, että aika tarkasti kirja nyt myrkyttämisvinkkejä antaa... (Suomessa kyllä käsittääkseni tehdään ruumiinavaus aina kun henkilö kuolee kotona)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tosiaan muutamakin niksipirkkavihje, jos vastaavaa operaatiota on suunnittelemassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…