Siirry pääsisältöön

Sara Paborn: Blybröllop (2017)


Nappaan usein kirjavinkkejä aamulehteni Dagens Nyheterin kulttuurisivuilta ja sieltä on tämäkin kirja. Alkuasetelma oli sellainen, että pystyin heti samastumaan kirjoja harrastavan vaimon ja hifi-hullun miehen avioliittokuvaukseen. Jos joku pitää koomisena kirjassa esiintyvää kohtaa, jossa mies hakkaa lattiaan naulaa merkkaamaan optimaalista kaiuttimen paikkaa niin voin kertoa, että hullumpiakin viritelmiä olen joutunut torppaamaan omassa huushollissani. Siihen ne yhtäläisyydet sitten päättyivätkin - vaikka kirjaa kuvaillaan takakansitekstissä "tummin sävyin väritetyksi komiikaksi" niin paino on kuitenkin tragiikan puolella.

Irene ja Horst ovat siis aviopari. Irene on kirjastovirkailija, jonka intohimoiset harrastuksen kohteet ovat kirjat ja puutarha. Horstilla on tasan yksi intohimo - musiikin kuuntelu. Hyvin pian lukija ymmärtää, että talossa mennään Horstin ehdoilla. Irene on saanut kantaa vinttiin sisustamansa lukunurkkauksen kellariin kun Horst tarvitsee hifi-huoneen. Ja Irenen kauan haaveilema uusi kasvihuone jää unelmaksi kun Horst päättää käyttää siihen säästetyt rahat uuteen ruohonleikkuriin. Ei siis ihme, että Irene lopulta tekee päätöksen päästä eroon miehestään. Avioero? Ei toki, Irene päättää myrkyttää miehensä.

No se huumori sitten? Koska olen asunut Ruotsissa jo 17 vuotta niin haistan ruotsalaishuumorin kaukaa ja osaan sen yleensä kiertää mutta tämä kirja pääsi yllättämään koska en tullut lukeneeksi takakantta ennen kirjan lainaamista. Ruotsalaishuumorissa ei ole mitään vikaa, sitä haluan korostaa, mutta se on hyvin kulttuurisidonnaista (kuten tietysti suomalaishuumorikin). Tässä kirjassa perusongelma juuri huumorin suhteen on se, että ruotsalaislukijalle ajatus siitä, että vaimo myrkyttäisi miehensä ja kuvaisi sen vielä niin lakonisesti kuin Irene tässä kirjassa, on täysin utopistinen asetelma. Suomalaislukija näkee tämän lähinnä traagisena sillä tämähän on täysin mahdollista!

Luulin muuten kirjan keskivaiheilla että nyt tarina siirtyy komiikan puolelle sillä Horst alkoi muuttua säyseämmäksi ja kertoi jopa rakastavansa vaimoaan. Ajattelin, että Irene päättääkin peruuttaa myrkytysoperaation ja siitähän vasta hauska tilanne syntyisikin. Mutta ei, operaatio viedään loppuun asti. Lopussa Irene saa oman talon kaikkine lukunurkkineen ja puutarhoineen. Minua vain jää vaivaamaan ajatus Horstista, joka olisi voinut myös jatkaa elämäänsä tahollaan.

Kirjan aihe on sinänsä erittäin herkullinen ja erityisesti perheen dynamiikan kuvauksesta olisi saatu aikaan vaikka mitä jos kirjailija olisi malttanut jättää tämän myrkytysteeman sivuun. Ainoa ajatus, mikä minulle jäi mieleen tästä kirjasta voisi olla se, että älkää nyt hyvät naiset menkö myrkyttämään rasittavia aviomiehiänne kun avioerokin on keksitty. Siinä pääsee paljon vähemmällä vaivalla!

   Gift. På svenska har det ordet två mycket olika betydelser. Finns det något annat språk där ordet äktenskap ät det samma som för ett hälsovådligt och dödligt ämne? Jag undrar hur det kommer sig? Gift, det är ett vackert ord. Det tycker jag fortfarande. Ett ord som kan höra hemma i en folkvisa med tistlar och olvon och dimhöljda hagar. Gift och förgifta. Två versioner av samma ord.
  För gifta.

**
Sara Paborn: Blybröllop
Brombergs 2017

Helmet-lukuhaaste15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

Kommentit

  1. Myrkyttämistä perusteli myös taloudellinen puoli. Mutta joo, en kyllä yhtään koomisena tätä pitänyt eli ihan hyvä tuo sinun kokemuksesi ruotsalaisesta huumorista - itse tosiaan mietin, että aika tarkasti kirja nyt myrkyttämisvinkkejä antaa... (Suomessa kyllä käsittääkseni tehdään ruumiinavaus aina kun henkilö kuolee kotona)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tosiaan muutamakin niksipirkkavihje, jos vastaavaa operaatiota on suunnittelemassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...