Siirry pääsisältöön

Rakas vihattu lähiöni


Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa.

Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista.

Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada kylään. Kun kavereiden vanhemmat kuulivat missä asuimme oli vastaus useimmiten "ei". Olimme mieheni kanssa järkyttyneitä - olivatko he oikeasti koskaan edes käyneet täällä?


Ruotsalainen Johanna Langhorst on kirjoittanut kirjan "Förortshat" omasta lähiöstään Tenstasta. Asuttuaan siellä 17 vuotta perhe päättää muuttaa toiselle alueelle kun perheen teinipoika on ryöstetty kaksi kertaa eikä poika enää uskalla liikkua ulkona. Perhe tekee ratkaisun raskain mielin sillä Tensta on tuntunut kodilta. Kirjassaan Langhorst käy läpi erosurua rakkaasta kotilähiöstään ja miettii kahta suurta kysymystä: miksi ihmiset, jotka eivät ole koskaan edes käyneet Tenstassa, pitävät aluetta huonona ja miksi yhteiskunta (poliisi, viranomaiset, media) tuntuu vain vahvistavan tätä kielteistä mielikuvaa.

Fotografierna av förorten är alltid komponerade på ett speciellt sätt. Man ser ofta en del av ett hus i närbild ur grodperspektiv, fotograferat med vidvinkelobjektiv, huset verkar bre ut sig åt alla håll och bilderna är beskurna så att man inte ser var det tar slut. (---) All grönska är bortklippt. Människor får bara vara med i bild om de är bortvända eller bär slöja.



Langhorst puolustaa Tenstaansa lähestulkoon samoin sanoin kuin minä omaani. Alue on lähellä luontoa, asunnot hyvin rakennettuja ja tilavia, ihmiset ystävällisiä ja seurallisia. Riski joutua rikoksen uhriksi on pienempi kuin suurten kaupunkien keskustoissa. Mistä siis tämä läpeensä negatiivinen kaiku kun kuulemme nimet Rinkeby, Tensta, Rosengård, Alby....?

Kaikki nämä alueet ovat osa 60- ja 70- luvuilla toteutettua "miljoonaohjelmaa", jolloin Ruotsiin rakennettiin kymmenessä vuodessa miljoona asuntoa. Sen ajan arkkitehtuuria on ehditty pilkata jo vuosikymmenet mutta alueet on suunniteltu viihtyisiksi puistoineen ja kävelykatuineen. Valitettavasti monet taloista ovat päätyneet kiinteistökeinottelijoiden pelinappuloiksi jolloin kiinteistöjä on myyty yritykseltä toiselle suurin voitoin ilman, että taloille itselleen on tehty mitään parannustöitä. Vain vuokrat ovat kohonneet.

Alueilla on tietysti ongelmansa mutta Langhorst muistuttaa monen ongelman olevan poliittisista päätöksistä johtuva luonnollinen seuraus. Kotikuntani Botkyrka on esimerkiksi ottanut vastaan pakolaisia moninkerroin enemmän kuin moni ns. hyvässä maineessa oleva kunta. Koska työelämään siirtyminen vie aikaa on työttömyysprosentti silloin myös korkeampi. Työmatkallani Tukholman keskustaan huomaan kuitenkin, että metro on täynnä maahanmuuttajaperheiden lapsia jotka käyvät koulua keskustan alueella. Perheet tietävät koulutuksen olevan avain hyvään elämään. Ehkäpä 50 vuoden päästä tämäkin alue on suosittu lähiö kun tänne asettuneet perheet ovat vaurastuneet ja kivunneet yhteiskunnassa ylöspäin. Langhorst muistuttaa, että myös nykyään niin trendikäs Södermalm oli 1800-luvulla kurjuuden tyyssija. (Anni Swanin Ollin oppivuosista on jäänyt mieleeni varsin elävä kuvaus juuri siitä köyhästä Södermalmista.)

Langhorst ottaa myös esille moneen kertaan kuinka suuren roolin noin 30 nuoren miehen jengi on saanut Tenstaa käsittelevissä uutisissa. Alueella asuu 18 000 ihmistä, suurin osa hyvin käyttäytyviä ja ns. kunnon kansalaisia. Miksi ei kohdisteta varoja lasten ja nuorten vapaa-ajantoimintaan jolloin voitaisiin ennaltaehkäistä monta ongelmaa? Langhorstilla on teoria, että monella muulla alueella ongelmiin olisi puututtu jo aikaisemmin mutta maahanmuuttaja-alueilla tullaan kauhistelemaan paikan päälle vasta kun on liian myöhäistä. Langhorst kertoo esimerkin kulttuuriprojektista joka vesittyy byrokratiaan ja viranomaisten välinpitämättömyyteen. Juhlapuheiden ja erilaisten komiteoiden kauniit lupaukset eivät toteudu.

Erityisesti Langhorstia ärsyttävät kaikki ne "valkoiset, keski-ikäiset miehet" jotka kirjoittavat shokeeraavia "dokumentteja" lähiöistä vaikka ovat tuskin jalallaan edes astuneet kuvaamilleen alueille. Ikävä kyllä juuri nämä kuvaukset saavat eniten palstatilaa julkisuudessa. Langhorst toteaa kirjansa lopussa, että kaikki hänen esille ottamansa esimerkit ovat merkkejä "lähiövihasta", joka on osa yleisesti hyväksyttyä totuutta ja jota ei tarvitse enää sen kummemmin edes perustella.


Langhorstin kirja on sydänverellä kirjoitettu rakkaan lähiön puolustuspuhe ja tunnistan itseni tekstistä useaankin otteeseen. Olen saanut kuulla samat kysymykset - kuinka monta kertaa sinut on ryöstetty (ei kertaakaan), aluehan on kovin segregoitunut (ei ollenkaan, täällähän sitä vasta onkin väkeä eri puolilta maailmaa), haluat varmaankin muuttaa muualle (en halua, sillä tämä on kotini ja täällä asuu paljon ystäviä).

Tervetuloa tutustumaan lähiöön seuraavalla Tukholmanristeilyllä!

**
Johanna Langhorst: Förortshat
Ordfront 2013
Kirja-alelöytö

Helmet-lukuhaaste: 13. Kirja "kertoo sinusta"

Kommentit

  1. Kiinnostava bloggaus. Suomessa on tätä samaa ilmiötä esim Turussa ja Vantaalla, jossa olen asunut. Vantaalla asuin lähiössä, jonka maine oli huono, ja itsellänikin oli huonoja kokemuksia, tapahtui kaikkea ikävää. Kuitenkin siellä asuu ihmisiä ja onnellisiakin ihmisiä, asioista tietevät eniten ne jotka eivät ole koskaan asuneet ei kerrostalossa eikä lähiössä.
    Asuinalueen maine näkyy valitettavasti alueen hinnassa.
    Jouduin tai sain liikuttua sinisellä linjalla Kistaan viime kesällä myös yöaikaan. Minua oli varoitettu asiasta Suomessa. Kaikki meni hyvin. Huomasin kuitenkin, että ruotsalaiset vaihtoivat metrovaunua jos puhuimme suomea. Testasimme, jos puhuimmeruotsia, mitään ei tapahtunut, mutta suomen puhuminen vähensi ihmisiä lähistöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kuljen punaisella linjalla jossa kuulee arabiaa, puolaa ja espanjaa :) Olisiko tuon suomen kanssa sama kuin arabiassakin, että se saattaa kuulostaa puhuttuna agressiiviselta vaikka ei olisikaan sen kummemmasta kysymys kuin että käyt puhelimessa läpi mitä pitää tuoda kaupasta?

      Poista
  2. Täällä on lehdissä paljon kirjoitettu tästä aiheesta. Suomessa on vähän kehuskeltukin, että Ruotsin 'virheet' alueiden jyrkkäeroisista väestörakenteista olisi vältetty. Mutta sama juttu täällä, kun jakomäkeläiseltä tai kontulalaiselta asukkaalta kysyy niin siellä on ihan tyytyväisiä pitkään asuneita suomalaisia, jotka eivät jaa sitä näkökulmaa jota media enimmäkseen tarjoaa. Ja sitten se kirjavuus ennen pitkää todella tuo houkuttelevuutta, väriä, elämää. Asuin lähes 30 vuotta Espoon keskuksessa, joka on Espoon maahanmuuttajavaltaisinta ja samalla halvimpia alueita. Se köyhyys tuo kyllä alkoholismia, työttömyyden ja köyhyyden rinnalla ja sen seurauksia. Mutta ongelmat johtuivat siis kantasuomalaisten juopottelusta, ainoastaan. Eikä niistäkään lopulta mitään suurempaa, vain se juoppoporukoiden ankeus maisemassa, kevään tullen aina enemmän esillä.

    VastaaPoista
  3. Meidän lähiön juoppoporukat ovat myös suomalais-ruotsalaisperäistä 🤔 Joskus olen nähnyt jonkun huumehörhön mutta niitäkin näkee enemmän keskustassa. Pidän tästä rennosta ilmapiiristä, ihmiset hymyilevät ja tervehtivät ja sitä myös äitini ihasteli täällä käydessään. /Mari

    VastaaPoista
  4. Juuri päiväkäynnillämme Tukholmassa haikailin, että olisi pitänyt olla pitempään ja vierailla lähiöissä. Minua kiinnostaa monikulttuurisuus ja näen sen rikkautena, vaikka niin monet vänkäävät vastaan mutu-tuntumalla.

    Hyvä kirjoitus Mari!

    Meillä on sukulaisia Itä-Helsingissä, ja kyllä on viehättävää aluetta. Sukulaisilla on pieni omakotitalo nätillä tontilla ja ympärillä on rauhallista kuin maaseudulla. Kaikki ympäristön talot ovat hyvin hoidettuja vanhoja omakotitaloja. Tämä perhe on kertonut, että heti kun kertoo osoitteensa, saa vastta ennakkoluulojen sävyttämiin kysymyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Tämä on aihe joka on jatkuvasti mielessäni ja oli lohduttavaa lukea kirja, jossa pohditaan samoja kysymyksiä. Olen ehkä vähän naivi (?) mutta omalla alueellani näen lähinnä kaltaisiani ihmisiä, jotka käyvät töissä ja viikonloppuisin puuhastelevat kotona. Ihonväri ja vaatetus on ehkä erilainen mutta muuten olemme samanlaisia. Ongelmia toki löytyy mutta kuten tuossa kirjassakin painotettiin, moniin ongelmiin olisi "kantaruotsalaisten" alueilla puututtu jo ennen kuin niistä tulee liian isoja. Vuokra-asuntoihin ei ole satsattu vaikka vuokria nostetaan. Kouluja pidetään "huonoina" vaikka esim. monet Syyriasta paenneet lapset kertovat, että he ovat matematiikassa huomattavasti pidemmällä kuin samanikäiset ruotsalaislapset. /Mari

      Poista
  5. Mielenkiintoinen kirjoitus ja varmasti kirjakin! Tukholman "pahamaineisista" lähiöistä olen minäkin lukenut jonkin verran (suomalaisista) lehdistä ja miettinyt, missähän se todellisuus mahtaa olla - tuskin ihan siinä, missä kirjoitetaan.

    Kontulaa pidettiin joskus Helsingin "slummina" jossa on paljon maahanmuuttajista aiheutuvaa häiriötä, mutta sitten siskoni muutti sinne ja minä luonnollisesti kävin ahkerasti kylässä. Ihan kiva mesta, olihan siellä värikästä mutta suurin osa hengaajista oli kyllä ihan niitä suomalaisia "ostarijuoppoja" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmia toki on, mutta suurin osa lähiöasukkaista on ihan tavallista porukkaa. Eniten harmittaa tämän kirjan kirjoittajan lailla se, että lehdistössä esiintyvät "asiantuntijat" ovat niitä jotka tuskin ovat jalallaan astuneet kyseisille alueille. Ja hämmästyttävän usein siis valkoisia keski-ikäisiä miehiä... Mutta sitten kun joku lähiöasukas puhuu ongelmista niin ne ohitetaan. Esim. Nalin Pekgul joka jo kansanedustaja-aikanaan yritti herätellä päättäjiä näkemään miten maahanmuuttajanaisia alistetaan ja heidän elämäänsä rajoitetaan muslimiyhteisön sisällä. Pekgul asuu edelleen Tenstassa, koska kokee sen kodikseen, mutta ei uskalla enää pahemmin liikkua ulkona. Tässä juuri tyypillinen esimerkki ongelmasta, josta ruotsalaispoliitikot ehkä ajattelevat että "ei kuulu meille"...? https://mitti.se/nyheter/pekgulkanns-ibland-husarrest/?omrade=tenstarinkeby

      Poista
  6. asuukohan tuo kirjailija esikaupungis itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailija asui 17 vuotta Tenstassa ja muutti sitten Farstaan eli "vannoutunut" lähiöihminen :)

      Poista
  7. Olipa kiinnostava kirjoitus. Ruotsin lähiöistä kirjoitellaan paljon Suomessakin, usein niistä varjopuolista, vaikka varmasti hyvää on enemmän. Asun itse muutaman kilometrin päässä eräästä Vantaan huonomaineisesta lähiöstä ja tiedän lähiössä tapahtuvan monenlaista, mutta silti tuo lähiö on mielestäni kuin pieni kylä. Alueen FB-ryhmä on hyvin yhteisöllinen, ihmiset tuntuvat välittävän toisistaan. Käyn alueella kuntosalilla ja kirjastossa ja aina on sellainen kylämäinen tunnelma. Alue on aina moninaisempi kuin se maine, hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Totta tosiaan, mekin puhumme "kylästä" ja monet tuttavistani ovat asuneet täällä alueen perustamisesta lähtien eli 70-luvun alusta kun LM Ericssonin vanhoille pelloille alettiin rakentaa uutta lähiötä. Nykyään 80% asukkaista on ulkomaalaistaustaisia ja se on vahva osa kylän identiteettiä. Täällä on aika rento meininki :) Toki täällä on ongelmiakin mutta ihmiset viihtyvät niistä huolimatta. Tunnelbanalla pääsee nopeasti töihin kaupunkiin mutta itse lähiö on kauniilla alueella, lähellä Mälarenia ja isoja metsäalueita. Meitä asukkaita harmittaa, että näistä hyvistä puolista ei koskaan kerrota mediassa. /Mari

      Poista
  8. Tää teksti oli kiva lukea! Mulla on nostalginen suhde lähiö-Tukholmaan lapsuusajoilta, esim. eräs sukulaistäti asuu Tenstassa. Lämmittävää.:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos, lähiö voi siis todella olla myös nostalginen kokemus!! Tänään aamulla juuri hymyilytti tunnelbanalle mennessä kun vihannestorin arabimyyjä huikkasi huomenet ja perässä tuleva vanha mies hyräili jotain balkanilaista kansanlaulua. Viihdyn hyvin täällä kansojen sekamelskassa! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York