Siirry pääsisältöön

Stephen King: 22/11 1963 (2011)

Pääsiäisperinteisiini kuuluu lukea paksu kirja ja tänä vuonna löytyikin täysi kymppi!

Voiko Lukuviikkoa viettää osuvammin kuin lukemalla koukuttavan tiiliskivikirjan? Sellaisen onnistuin vihdoin löytämään, pitkän etsimisen tuloksena. Kirjailija oli yllättäen minulle ekakertalainen Stephen King. Kauhukirjallisuus on nimittäin alue, joka ei minua kiinnosta pätkääkään joten Kingin suuntaan en ole aikaisemmin vilkaissutkaan. Mutta sitten käteeni osui 22/11 1963 ja koukutuin välittömästi. Ja siinä vaiheessa olin siis lukenut vain takakansitekstin...

Lyhyesti tiivistäen: Jake Epping saa kuolemansairaalta pikaruokapaikan omistajatuttavaltaan Alilta tehtävän - astua ravintolan varastotilassa löytyvän "aikatunnelin" kautta menneisyyteen ja estää presidentti Kennedyn murha. Alin sattumalta löytämien portaiden kautta pääsee aina samaan paikkaan ja hetkeen menneisyydessä, klo 11.58 9. syyskuuta 1958. Al itse on käynyt menneisyydessä jo useita kertoja ja viipynyt siellä lopulta useammankin vuoden. Mutta palatessa takaisin vuoteen 2011 on nykyajan kellon viisarit liikkuneet vain 2 minuuttia eteenpäin.

Vaikka juoni saattaa kuulostaa hiukan (?) epäuskottavalta niin ei huolta, King tekee tästä yllättävän koskettavan romaanin. Jake Epping ei ole mikään sankarihahmo mutta joutuu tietysti 800 sivun mittaisessa tarinassa moniin rohkeutta vaativiin tilanteisiin. Koska kertoja-Jake mainitsee muutamaankin otteeseen, että luemme käsikirjoitusta jonka Jake on kirjoittanut tapahtumien kuluessa niin voimme päätellä, että välitöntä hengenvaaraa ei liene hänen osaltaan ole odotettavissa ja että hän selviää aikaseikkailustaan. Mutta kaikki muu kirjassa tapahtuva onkin sitten yllätyksiä täynnä. Muun muassa se ratkaiseva käänne, että Jake rakastuu.

Niin, Sadie... En ole mikään rakkausromaanien suuri ystävä mutta uskaltaisin väittää, että Jaken ja Sadien rakkaustarina peittoaa useimmat viihdekirjallisuudessa esiintyvät rakkausdraamat. Ja millaisella hellyydellä King kuvaakaan kirjojensa naishahmoja! Nyt ei puhuta "selluliitiltä säästyneistä reisistä" (kirjailijanimiä mainitsematta... ) vaan naisista, jotka ovat lihaa ja verta. Jaken ja Sadien rakkaustarina ei tietenkään pääty perinteisellä tavalla mutta kirjan loppukohtaus sai tällaisen paatuneenkin lukijan huokaamaan pari kertaa.

King spekuloi läpi koko tarinan perhosvaikutusteorialla, kuinka perhosen siiven lepatus saattaa saada aikaiseksi myrskyn maapallon toisella puolella. Ja Jake ymmärtää itsekin riskit, varsinkin jos onnistuu alkuperäisessä tehtävässään eli estämään Kennedyn murhan. Ajatusleikki on kutkuttava vaikka King ei täysin onnistukaan teorian käytäntöön panossa. Sen sijaan Kingin kuvailema 50- ja 60-lukujen vaihde Jodien pikkukaupungissa on herkullinen kaikkine yksityiskohtineen. Olut maistuu paremmalta, ihmiset ovat ystävällisiä ja ne autot! Ilkka Remekselle lähettäisin terveisiä, että toki on mahdollista kirjoittaa elävästi sekä autoista että naisista...

King ei tietenkään unohda kuvauksestaan afroamerikkalaisiin ja naisiin kohdistuvaa epätasa-arvoa mutta se ei selvästikään ole Kingin agenda tässä kirjassa. Kirjailijan käyttämä sävy on varsin nostalginen ja "vanhoja hyviä aikoja" kaipaava. Jakella onkin kirjan lopussa vaikea päätös edessään: palatako omaan aikaansa vuoteen 2011 vai jäädä 50-luvun Jodieen josta hän on löytänyt henkisen kotinsa.

Vaikka olen noviisi Kingin lukijana niin ymmärrän, ettei tämä ole ihan tyypillistä Kingiä mutta tarkoitus on ehdottomasti lukea vielä lisää. Tällainen viihdekirjallisuus uppoaa minuun täysillä!

**
Stephen King: 22/11 1963
Ruotsinkielinen käännös: Boo Cassel
Månpocket 2014
Omasta hyllystä

Helmet-lukuhaaste: 14. Valitsin kirjan takakannen tekstin perusteella

Kommentit

  1. Minäkin pidin tästä paljon. Kingiä jonkun verran lukeneena voisin suositella sinulle Bag of bones'ia (Kalpea aavistus). Siinä on myös hienoa tunnelmaa, vaikka melko tummemmissa merkeissä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä!! Mietinkin täällä juuri kuumeisesti, että mikä voisi sopia seuraavaksi. /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…