Muuttoliikkeessä - Joni Huttunen: Barrfiolernas rike

"Så fort jag kommer ut från terminalen känner jag i hela kroppen att jag inte längre är i Sverige. Syret smakar annorlunda, friskt och nyanserat. Mustiga dofter av piroger och mjöd, kaffe, sprit och lagrad ost. Jag tar några stärkande andetag och hoppar in i en taxi."

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisjuuria on joka neljännellätoista ruotsalaisella ja esimerkiksi täällä Tukholman alueella peräti 10% asukkaista on suomalaistaustaisia. Hurja määrä! Siihen nähden meitä suomalaisia näkyy yllättävän vähän ruotsalaisessa valtamediassa. Suomalaisjuuria etsitään kuitenkin yhä innokkaammin ja suomalaisuutta pidetään jossakin määrin jopa eksoottisena. Ilahduttavaa, että ankeat finnjävel-vuodet tuntuvat olevan nyt takanapäin.

Suomalaisnimiä vilahtelee eniten musiikin alalla mutta myös muilla taiteenaloilla. Susanna Alakosken esikoisromaani Sikalat ja Tanja Lorenzonin monologinäytelmä Mormors mörka ögon lienevät ne eniten julkisuutta saaneet teokset. Onkin jännä seurata mistä kaikkialta näitä ruotsinsuomalaisjälkeläisten tuotoksia putkahtaa. Nyt uusimpana löytyi Joni Huttusen esikoisromaani "Barrfiolernas rike" (sananmukaisesti "Havuviulujen valtakunta") jossa kirjan päähenkilö käy reippain ottein käsittelemään suomalaista sukuperimäänsä. Ja hyvin osuvasti romaanin genre onkin klassinen kauhu: kun oma sukutausta on täysin hämärän peitossa niin sieltähän voi löytyä vaikka minkälaisia luurankoja.

Ja niitä luurankoja kirjan päähenkilö löytää aivan sanamukaisestikin. Miika on nuorimies Göteborgista, äiti suomalainen ja isä tuntematon. Suomessa on äidin sukua, johon ei ole pidetty sen kummemmin yhteyttä. Suomessa on myös mökki, äidin lapsuudenkoti. Äidillä on yhä avain, jota hän ei kuitenkaan halua pojalleen luovuttaa, "miksi herättää eloon vanhat haamut?". Miikalla on kuitenkin vahva visio: hän haluaa jättää päämäärättömän lähioelämänsä ja kirjoittaa kirjan suomalaisesta siirtolaisperheestä ja samalla myös omasta historiastaan. Hän pihistää avaimen äidiltään ja lähtee Suomeen.

Tähän pieni varoitus: Joni Huttusen kuvaama Suomi on kaukana kaikkien brändikomiteoiden hahmottelemasta Suomesta. Tässä Suomessa ihmiset ovat töykeitä ja epäluuloisia, ilmassa leijuu "piirakoiden, siman, kahvin ja viinan" tuoksu. Siellä juopotellaan ja saunotaan. Lisäksi ilmassa on vahvaa poltergeistin tuntua.

Miika löytää mökin ja asettuu taloksi. Kirja saa alkunsa mutta kirjoituskoneen liuskoille ilmestyy myös jonkun muun kirjoittamia viestejä, joissa pyydetään apua. Lisäksi Miika näkee unia, jotka liikkuvat valveen ja unen rajamailla. Hän ryhtyy kuitenkin sinnikkäästi selvittämään mökin tarinaa ja lopulta selvittää äitinsä perheen tragedian.

Minulle ei ihan selvinnyt mitä kirjailija tällä teoksellaan haluaa sanoa. Selvästikin aihe on esikoiskirjalle tyypilliseen tapaan kirjoittajalle itselleen henkilökohtainen ja tärkeä mutta kirjan kaikki eri ainesosaset muodostavat sekavan kokonaisuuden. Kirjaa voisi kuvata klassiseksi kauhutarinaksi maustettuna Manaaja-elokuvasta lainatuilla efekteillä ja Humisevaan harjuun rinnastuvalla kauhuromantiikalla. Luonto on vahvasti läsnä, erityisesti kuusimetsä ja Huttunen on luontokuvauksissa selvästikin elementissään. Kirjan koskettavin osuus taas on Miikan ja löytökoira Pimun välinen suhde.

Huttusella on kuitenkin lämmin suhde äitinsä maahan ja omaan historiaansa. Ehkäpä jonkinlainen "ohjelmajulistus" löytyy Miikan sanoista kun hän kertoo haluavansa kirjoittaa kirjan, jossa ei olisi pelkästään "ristiriitoja vaan myös paljon lämpöä ja huumoria". Ja muutakin kuin "viinaa, tappelua ja ahdistusta". Totisesti, sellaista kirjaa toivon itsekin jo ilmestyväksi! Tämä Huttusen esikoinen ei sitä paikkaa vielä ihan täytä mutta on joka tapauksessa piristävä poikkeus ruotsinsuomalaisessa kirjallisuudessa.

**
Joni Huttunen: Barrfiolernas rike
Doppelgänger 2016
Arvostelukappale

Osallistun tällä kirjalla Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen esimerkkinä toisen polven suomalaissiirtolaisten kirjallisuudesta.
Helmet-lukuhaaste: 42. Esikoisteos

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Lue lisää

Henkiin herätetyt

Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...