Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Joni Huttunen: Barrfiolernas rike


"Så fort jag kommer ut från terminalen känner jag i hela kroppen att jag inte längre är i Sverige. Syret smakar annorlunda, friskt och nyanserat. Mustiga dofter av piroger och mjöd, kaffe, sprit och lagrad ost. Jag tar några stärkande andetag och hoppar in i en taxi."

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisjuuria on joka neljännellätoista ruotsalaisella ja esimerkiksi täällä Tukholman alueella peräti 10% asukkaista on suomalaistaustaisia. Hurja määrä! Siihen nähden meitä suomalaisia näkyy yllättävän vähän ruotsalaisessa valtamediassa. Suomalaisjuuria etsitään kuitenkin yhä innokkaammin ja suomalaisuutta pidetään jossakin määrin jopa eksoottisena. Ilahduttavaa, että ankeat finnjävel-vuodet tuntuvat olevan nyt takanapäin.

Suomalaisnimiä vilahtelee eniten musiikin alalla mutta myös muilla taiteenaloilla. Susanna Alakosken esikoisromaani Sikalat ja Tanja Lorenzonin monologinäytelmä Mormors mörka ögon lienevät ne eniten julkisuutta saaneet teokset. Onkin jännä seurata mistä kaikkialta näitä ruotsinsuomalaisjälkeläisten tuotoksia putkahtaa. Nyt uusimpana löytyi Joni Huttusen esikoisromaani "Barrfiolernas rike" (sananmukaisesti "Havuviulujen valtakunta") jossa kirjan päähenkilö käy reippain ottein käsittelemään suomalaista sukuperimäänsä. Ja hyvin osuvasti romaanin genre onkin klassinen kauhu: kun oma sukutausta on täysin hämärän peitossa niin sieltähän voi löytyä vaikka minkälaisia luurankoja.

Ja niitä luurankoja kirjan päähenkilö löytää aivan sanamukaisestikin. Miika on nuorimies Göteborgista, äiti suomalainen ja isä tuntematon. Suomessa on äidin sukua, johon ei ole pidetty sen kummemmin yhteyttä. Suomessa on myös mökki, äidin lapsuudenkoti. Äidillä on yhä avain, jota hän ei kuitenkaan halua pojalleen luovuttaa, "miksi herättää eloon vanhat haamut?". Miikalla on kuitenkin vahva visio: hän haluaa jättää päämäärättömän lähioelämänsä ja kirjoittaa kirjan suomalaisesta siirtolaisperheestä ja samalla myös omasta historiastaan. Hän pihistää avaimen äidiltään ja lähtee Suomeen.

Tähän pieni varoitus: Joni Huttusen kuvaama Suomi on kaukana kaikkien brändikomiteoiden hahmottelemasta Suomesta. Tässä Suomessa ihmiset ovat töykeitä ja epäluuloisia, ilmassa leijuu "piirakoiden, siman, kahvin ja viinan" tuoksu. Siellä juopotellaan ja saunotaan. Lisäksi ilmassa on vahvaa poltergeistin tuntua.

Miika löytää mökin ja asettuu taloksi. Kirja saa alkunsa mutta kirjoituskoneen liuskoille ilmestyy myös jonkun muun kirjoittamia viestejä, joissa pyydetään apua. Lisäksi Miika näkee unia, jotka liikkuvat valveen ja unen rajamailla. Hän ryhtyy kuitenkin sinnikkäästi selvittämään mökin tarinaa ja lopulta selvittää äitinsä perheen tragedian.

Minulle ei ihan selvinnyt mitä kirjailija tällä teoksellaan haluaa sanoa. Selvästikin aihe on esikoiskirjalle tyypilliseen tapaan kirjoittajalle itselleen henkilökohtainen ja tärkeä mutta kirjan kaikki eri ainesosaset muodostavat sekavan kokonaisuuden. Kirjaa voisi kuvata klassiseksi kauhutarinaksi maustettuna Manaaja-elokuvasta lainatuilla efekteillä ja Humisevaan harjuun rinnastuvalla kauhuromantiikalla. Luonto on vahvasti läsnä, erityisesti kuusimetsä ja Huttunen on luontokuvauksissa selvästikin elementissään. Kirjan koskettavin osuus taas on Miikan ja löytökoira Pimun välinen suhde.

Huttusella on kuitenkin lämmin suhde äitinsä maahan ja omaan historiaansa. Ehkäpä jonkinlainen "ohjelmajulistus" löytyy Miikan sanoista kun hän kertoo haluavansa kirjoittaa kirjan, jossa ei olisi pelkästään "ristiriitoja vaan myös paljon lämpöä ja huumoria". Ja muutakin kuin "viinaa, tappelua ja ahdistusta". Totisesti, sellaista kirjaa toivon itsekin jo ilmestyväksi! Tämä Huttusen esikoinen ei sitä paikkaa vielä ihan täytä mutta on joka tapauksessa piristävä poikkeus ruotsinsuomalaisessa kirjallisuudessa.

**
Joni Huttunen: Barrfiolernas rike
Doppelgänger 2016
Arvostelukappale

Osallistun tällä kirjalla Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen esimerkkinä toisen polven suomalaissiirtolaisten kirjallisuudesta.
Helmet-lukuhaaste: 42. Esikoisteos

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...