"Så fort jag kommer ut från terminalen känner jag i hela kroppen att jag inte längre är i Sverige. Syret smakar annorlunda, friskt och nyanserat. Mustiga dofter av piroger och mjöd, kaffe, sprit och lagrad ost. Jag tar några stärkande andetag och hoppar in i en taxi."
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisjuuria on joka neljännellätoista ruotsalaisella ja esimerkiksi täällä Tukholman alueella peräti 10% asukkaista on suomalaistaustaisia. Hurja määrä! Siihen nähden meitä suomalaisia näkyy yllättävän vähän ruotsalaisessa valtamediassa. Suomalaisjuuria etsitään kuitenkin yhä innokkaammin ja suomalaisuutta pidetään jossakin määrin jopa eksoottisena. Ilahduttavaa, että ankeat finnjävel-vuodet tuntuvat olevan nyt takanapäin.
Suomalaisnimiä vilahtelee eniten musiikin alalla mutta myös muilla taiteenaloilla. Susanna Alakosken esikoisromaani Sikalat ja Tanja Lorenzonin monologinäytelmä Mormors mörka ögon lienevät ne eniten julkisuutta saaneet teokset. Onkin jännä seurata mistä kaikkialta näitä ruotsinsuomalaisjälkeläisten tuotoksia putkahtaa. Nyt uusimpana löytyi Joni Huttusen esikoisromaani "Barrfiolernas rike" (sananmukaisesti "Havuviulujen valtakunta") jossa kirjan päähenkilö käy reippain ottein käsittelemään suomalaista sukuperimäänsä. Ja hyvin osuvasti romaanin genre onkin klassinen kauhu: kun oma sukutausta on täysin hämärän peitossa niin sieltähän voi löytyä vaikka minkälaisia luurankoja.
Ja niitä luurankoja kirjan päähenkilö löytää aivan sanamukaisestikin. Miika on nuorimies Göteborgista, äiti suomalainen ja isä tuntematon. Suomessa on äidin sukua, johon ei ole pidetty sen kummemmin yhteyttä. Suomessa on myös mökki, äidin lapsuudenkoti. Äidillä on yhä avain, jota hän ei kuitenkaan halua pojalleen luovuttaa, "miksi herättää eloon vanhat haamut?". Miikalla on kuitenkin vahva visio: hän haluaa jättää päämäärättömän lähioelämänsä ja kirjoittaa kirjan suomalaisesta siirtolaisperheestä ja samalla myös omasta historiastaan. Hän pihistää avaimen äidiltään ja lähtee Suomeen.
Tähän pieni varoitus: Joni Huttusen kuvaama Suomi on kaukana kaikkien brändikomiteoiden hahmottelemasta Suomesta. Tässä Suomessa ihmiset ovat töykeitä ja epäluuloisia, ilmassa leijuu "piirakoiden, siman, kahvin ja viinan" tuoksu. Siellä juopotellaan ja saunotaan. Lisäksi ilmassa on vahvaa poltergeistin tuntua.
Miika löytää mökin ja asettuu taloksi. Kirja saa alkunsa mutta kirjoituskoneen liuskoille ilmestyy myös jonkun muun kirjoittamia viestejä, joissa pyydetään apua. Lisäksi Miika näkee unia, jotka liikkuvat valveen ja unen rajamailla. Hän ryhtyy kuitenkin sinnikkäästi selvittämään mökin tarinaa ja lopulta selvittää äitinsä perheen tragedian.
Minulle ei ihan selvinnyt mitä kirjailija tällä teoksellaan haluaa sanoa. Selvästikin aihe on esikoiskirjalle tyypilliseen tapaan kirjoittajalle itselleen henkilökohtainen ja tärkeä mutta kirjan kaikki eri ainesosaset muodostavat sekavan kokonaisuuden. Kirjaa voisi kuvata klassiseksi kauhutarinaksi maustettuna Manaaja-elokuvasta lainatuilla efekteillä ja Humisevaan harjuun rinnastuvalla kauhuromantiikalla. Luonto on vahvasti läsnä, erityisesti kuusimetsä ja Huttunen on luontokuvauksissa selvästikin elementissään. Kirjan koskettavin osuus taas on Miikan ja löytökoira Pimun välinen suhde.
Huttusella on kuitenkin lämmin suhde äitinsä maahan ja omaan historiaansa. Ehkäpä jonkinlainen "ohjelmajulistus" löytyy Miikan sanoista kun hän kertoo haluavansa kirjoittaa kirjan, jossa ei olisi pelkästään "ristiriitoja vaan myös paljon lämpöä ja huumoria". Ja muutakin kuin "viinaa, tappelua ja ahdistusta". Totisesti, sellaista kirjaa toivon itsekin jo ilmestyväksi! Tämä Huttusen esikoinen ei sitä paikkaa vielä ihan täytä mutta on joka tapauksessa piristävä poikkeus ruotsinsuomalaisessa kirjallisuudessa.
**
Joni Huttunen: Barrfiolernas rike
Doppelgänger 2016
Arvostelukappale
Osallistun tällä kirjalla Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen esimerkkinä toisen polven suomalaissiirtolaisten kirjallisuudesta.
Helmet-lukuhaaste: 42. Esikoisteos
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!