Pirjo Hassinen: Popula (2012)

Tästähän on tulossa varsinainen PirjoHassinen-kesä! Jo toinen kirja parin viikon sisään ja kolmaskin kirja odottaa tuolla kirjastopinossa. Ja pari viikkoa sitten olin vielä sitä mieltä, että Hassisen kirjat eivät jää mieleen ja ovat vähän sekavia. Joko muistini petti pahasti tai sitten olen lukijana kypsynyt Hassisen vaatimalle tasolle...

Luettuani Hassisen alkupään tuotantoon kuuluvan "Ennustaja"-romaanin muistin yhtäkkiä, että minullahan on hyllyssä yksi alennusmyynneistä napattu ja lukematta jäänyt Hassinen. "Popula" pääsi oitis luettavaksi ja luin sen ripeästi. Kirjan rakenne on varsin vauhdikas ja paljon ehtiikin tapahtua kun rinnakkain pyöritetään kolmen päähenkilön elämänkulkua.

Keskushenkilönä on Pirjo, keski-ikäinen harrastajataiteilija joka romaanin alussa tekee jotain vähintäänkin odottamatonta. Tapahtumien kulkuun punoutuvat Pirjon tytär Rita ja naapurin aikamiespoika Perttu jotka tahoillaan käyvät läpi elämänkriisejä hekin. Ja kun tähän kaikkeen limittyy läpi koko romaanin perussuomalaisilta haiskahtava Popula-puolue niin ollaan jo hyvin lähellä "Suurta 2010-luvun Suomalaista Tarinaa".

Pidin erittäin paljon kirjan rakenteesta joka on selkeä ja tuo kaikki kolme päähenkilöä hyvin esille. Mutta... mielestäni henkilöhahmoja kertyi lopulta sen verran suuri määrä, että kirjailija ei ehdi perustelemaan kaikkien motiiveja tapahtumien kulussa riittävän uskottavasti. Erityisesti tämä koskee Ritaa ja hänen miessuhteitaan jotka jäävät aika epäuskottaviksi. Käsi ylös: kuinka moni oikeasti tukeutuisi avio-ongelmissaan psykologiin joka sattuu olemaan myös ex-poikaystävä? Myös Ritan äidin Pirjon sielunelämä jää hieman heiveröiseksi.

Vahvimmaksi hahmoksi nousee Perttu joka vahvasta oikeudentajustaan huolimatta joutuu poliisin hampaisiin. Mieleenpainuvimpiin kohtauksiin kuuluu kohtaus, jossa Perttu vierailee alzheimeria sairastavan äitinsä luona ja kyllästyttyään odottamaan hoitajaa, jota on pyytänyt jo monta kertaa vaihtamaan äidin huonetoverin vaipan lämpimäiset, ryhtyy itse asian vaatimiin toimiin. Huonostihan siinä käy, henkilökunta saa Pertun kiinni "itse teossa" ja soittaa poliisit paikalle. Siinä kohtauksessa on siemen Pertun kasvavaan epäluuloon yhteiskuntaa kohtaan joka lopulta johtaa yhteistyöhön Populan kanssa.

Hassinen kirjoittaa vahvaa kieltä, teksti käy paikoin jopa inho-realismin rajoilla. Juoni on koukuttava ja houkuttaa lukemaan vaikka lopussa ihan kaikkia lankoja ei punotakaan loppuun asti. Tarinassa olisi ollut ainesta useampaankin romaaniin mutta erityisesti harmittaa Ritan puolesta joka jäi turhan harmaaksi muiden värikkäämpien hahmojen rinnalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Lue lisää

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle. Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...