Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Popula (2012)

Tästähän on tulossa varsinainen PirjoHassinen-kesä! Jo toinen kirja parin viikon sisään ja kolmaskin kirja odottaa tuolla kirjastopinossa. Ja pari viikkoa sitten olin vielä sitä mieltä, että Hassisen kirjat eivät jää mieleen ja ovat vähän sekavia. Joko muistini petti pahasti tai sitten olen lukijana kypsynyt Hassisen vaatimalle tasolle...

Luettuani Hassisen alkupään tuotantoon kuuluvan "Ennustaja"-romaanin muistin yhtäkkiä, että minullahan on hyllyssä yksi alennusmyynneistä napattu ja lukematta jäänyt Hassinen. "Popula" pääsi oitis luettavaksi ja luin sen ripeästi. Kirjan rakenne on varsin vauhdikas ja paljon ehtiikin tapahtua kun rinnakkain pyöritetään kolmen päähenkilön elämänkulkua.

Keskushenkilönä on Pirjo, keski-ikäinen harrastajataiteilija joka romaanin alussa tekee jotain vähintäänkin odottamatonta. Tapahtumien kulkuun punoutuvat Pirjon tytär Rita ja naapurin aikamiespoika Perttu jotka tahoillaan käyvät läpi elämänkriisejä hekin. Ja kun tähän kaikkeen limittyy läpi koko romaanin perussuomalaisilta haiskahtava Popula-puolue niin ollaan jo hyvin lähellä "Suurta 2010-luvun Suomalaista Tarinaa".

Pidin erittäin paljon kirjan rakenteesta joka on selkeä ja tuo kaikki kolme päähenkilöä hyvin esille. Mutta... mielestäni henkilöhahmoja kertyi lopulta sen verran suuri määrä, että kirjailija ei ehdi perustelemaan kaikkien motiiveja tapahtumien kulussa riittävän uskottavasti. Erityisesti tämä koskee Ritaa ja hänen miessuhteitaan jotka jäävät aika epäuskottaviksi. Käsi ylös: kuinka moni oikeasti tukeutuisi avio-ongelmissaan psykologiin joka sattuu olemaan myös ex-poikaystävä? Myös Ritan äidin Pirjon sielunelämä jää hieman heiveröiseksi.

Vahvimmaksi hahmoksi nousee Perttu joka vahvasta oikeudentajustaan huolimatta joutuu poliisin hampaisiin. Mieleenpainuvimpiin kohtauksiin kuuluu kohtaus, jossa Perttu vierailee alzheimeria sairastavan äitinsä luona ja kyllästyttyään odottamaan hoitajaa, jota on pyytänyt jo monta kertaa vaihtamaan äidin huonetoverin vaipan lämpimäiset, ryhtyy itse asian vaatimiin toimiin. Huonostihan siinä käy, henkilökunta saa Pertun kiinni "itse teossa" ja soittaa poliisit paikalle. Siinä kohtauksessa on siemen Pertun kasvavaan epäluuloon yhteiskuntaa kohtaan joka lopulta johtaa yhteistyöhön Populan kanssa.

Hassinen kirjoittaa vahvaa kieltä, teksti käy paikoin jopa inho-realismin rajoilla. Juoni on koukuttava ja houkuttaa lukemaan vaikka lopussa ihan kaikkia lankoja ei punotakaan loppuun asti. Tarinassa olisi ollut ainesta useampaankin romaaniin mutta erityisesti harmittaa Ritan puolesta joka jäi turhan harmaaksi muiden värikkäämpien hahmojen rinnalla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…