Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Popula (2012)

Tästähän on tulossa varsinainen PirjoHassinen-kesä! Jo toinen kirja parin viikon sisään ja kolmaskin kirja odottaa tuolla kirjastopinossa. Ja pari viikkoa sitten olin vielä sitä mieltä, että Hassisen kirjat eivät jää mieleen ja ovat vähän sekavia. Joko muistini petti pahasti tai sitten olen lukijana kypsynyt Hassisen vaatimalle tasolle...

Luettuani Hassisen alkupään tuotantoon kuuluvan "Ennustaja"-romaanin muistin yhtäkkiä, että minullahan on hyllyssä yksi alennusmyynneistä napattu ja lukematta jäänyt Hassinen. "Popula" pääsi oitis luettavaksi ja luin sen ripeästi. Kirjan rakenne on varsin vauhdikas ja paljon ehtiikin tapahtua kun rinnakkain pyöritetään kolmen päähenkilön elämänkulkua.

Keskushenkilönä on Pirjo, keski-ikäinen harrastajataiteilija joka romaanin alussa tekee jotain vähintäänkin odottamatonta. Tapahtumien kulkuun punoutuvat Pirjon tytär Rita ja naapurin aikamiespoika Perttu jotka tahoillaan käyvät läpi elämänkriisejä hekin. Ja kun tähän kaikkeen limittyy läpi koko romaanin perussuomalaisilta haiskahtava Popula-puolue niin ollaan jo hyvin lähellä "Suurta 2010-luvun Suomalaista Tarinaa".

Pidin erittäin paljon kirjan rakenteesta joka on selkeä ja tuo kaikki kolme päähenkilöä hyvin esille. Mutta... mielestäni henkilöhahmoja kertyi lopulta sen verran suuri määrä, että kirjailija ei ehdi perustelemaan kaikkien motiiveja tapahtumien kulussa riittävän uskottavasti. Erityisesti tämä koskee Ritaa ja hänen miessuhteitaan jotka jäävät aika epäuskottaviksi. Käsi ylös: kuinka moni oikeasti tukeutuisi avio-ongelmissaan psykologiin joka sattuu olemaan myös ex-poikaystävä? Myös Ritan äidin Pirjon sielunelämä jää hieman heiveröiseksi.

Vahvimmaksi hahmoksi nousee Perttu joka vahvasta oikeudentajustaan huolimatta joutuu poliisin hampaisiin. Mieleenpainuvimpiin kohtauksiin kuuluu kohtaus, jossa Perttu vierailee alzheimeria sairastavan äitinsä luona ja kyllästyttyään odottamaan hoitajaa, jota on pyytänyt jo monta kertaa vaihtamaan äidin huonetoverin vaipan lämpimäiset, ryhtyy itse asian vaatimiin toimiin. Huonostihan siinä käy, henkilökunta saa Pertun kiinni "itse teossa" ja soittaa poliisit paikalle. Siinä kohtauksessa on siemen Pertun kasvavaan epäluuloon yhteiskuntaa kohtaan joka lopulta johtaa yhteistyöhön Populan kanssa.

Hassinen kirjoittaa vahvaa kieltä, teksti käy paikoin jopa inho-realismin rajoilla. Juoni on koukuttava ja houkuttaa lukemaan vaikka lopussa ihan kaikkia lankoja ei punotakaan loppuun asti. Tarinassa olisi ollut ainesta useampaankin romaaniin mutta erityisesti harmittaa Ritan puolesta joka jäi turhan harmaaksi muiden värikkäämpien hahmojen rinnalla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…