Siirry pääsisältöön

Yayoi Kusaman väriterapiaa

Viime viikkoina ei ole voinut välttyä lukemasta Yayoi Kusamasta jos vähäänkään seuraa tukholmalaismediaa. Moderna Museetissa on nimittäin avattu retrospektiivinen näyttely Kusaman töistä kuuden vuosikymmenen ajalta ja sitä hehkutetaan nyt joka tuutista. Kusama oli itselleni täysin tuikituntematon taiteilija mutta traaginen tarina (koko ikänsä mielenterveysongelmista kärsinyt taiteilija joka 70-luvulta lähtien on asunut psykiatrisessa hoitolassa) sai lukemaan kaikki haastattelut ja artikkelit. Ja sunnuntaiaamuna herätessäni harmaaseen kesäpäivään tiesin: tänään on mentävä Kusaman näyttelyyn. Kysyin 6-vuotiaalta lähtisikö hän mukaani taidemuseoon ja hän olikin heti valmis, tosin sillä varauksella että "ei vanhanajan taidetta, se pelottaa". Vakuutin, että tämä ei ole vanhanajan taidetta nähnytkään. 

Tukholmalaiset tuntien arvasin, etten olisi ainoa Kusama-kuumeeseen joutunut joten ostin liput jo etukäteen museon kotisivulta. Se kannatti sillä lippukassalla oli jonoa välillä tungokseen asti. Liput maksavat 150 kruunua ja lapset pääsevät ilmaiseksi. Museon perusnäyttely on muuten maksuton, kuten niin monet muutkin museot sen jälkeen kun nykyinen sosiaalidemokraattijohtoinen hallitus sai tahtonsa läpi.


Näyttely on melkoisen sekalainen kokoelma Kusaman töitä mikä ei sinänsä hämmästytä sillä taiteilija on jo 87-vuotias ja töitä on koko hänen uransa varrelta. 6-vuotiasta kiinnostivat erityisesti Kusaman 60-luvun performance-videot joissa näkyy paljasta pintaa lapsille sallittua enemmän. Lapsen sitä ihmetellessä yritin säveltää helposti ymmärrettävän taidehistoriallisen tietoiskun - "silloin kun äiti oli pieni niin monet taiteilijat halusivat järkyttää muita ihmisiä näyttämällä alastomia vartaloita"...


Mutta sekä 6-vuotiaan että itseni mieleen jäävät kuitenkin ikuisiksi ajoiksi Kusaman fantastiset installaatiot, erityisesti näyttelyssä olleet kolme peilihuonetta joihin sisään astuessaan saa roiman annoksen väriterapiaa. Kävimme huoneet läpi monta kertaa ja aina sama "VAU!!". Lisäpisteitä näyttely saa myös lapsille tehdystä vihjesuunnistuksesta jonka oikein ratkaistuaan sai pienen Kusaman taiteeseen liittyvän palkinnon.


Jos ei tänä kesänä ehdi Tukholmaan niin ei hätää, sama näyttely tulee lokakuussa myös Helsinkiin. Muistakaa ottaa lapset mukaan!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…