Yayoi Kusaman väriterapiaa

Viime viikkoina ei ole voinut välttyä lukemasta Yayoi Kusamasta jos vähäänkään seuraa tukholmalaismediaa. Moderna Museetissa on nimittäin avattu retrospektiivinen näyttely Kusaman töistä kuuden vuosikymmenen ajalta ja sitä hehkutetaan nyt joka tuutista. Kusama oli itselleni täysin tuikituntematon taiteilija mutta traaginen tarina (koko ikänsä mielenterveysongelmista kärsinyt taiteilija joka 70-luvulta lähtien on asunut psykiatrisessa hoitolassa) sai lukemaan kaikki haastattelut ja artikkelit. Ja sunnuntaiaamuna herätessäni harmaaseen kesäpäivään tiesin: tänään on mentävä Kusaman näyttelyyn. Kysyin 6-vuotiaalta lähtisikö hän mukaani taidemuseoon ja hän olikin heti valmis, tosin sillä varauksella että "ei vanhanajan taidetta, se pelottaa". Vakuutin, että tämä ei ole vanhanajan taidetta nähnytkään.

Tukholmalaiset tuntien arvasin, etten olisi ainoa Kusama-kuumeeseen joutunut joten ostin liput jo etukäteen museon kotisivulta. Se kannatti sillä lippukassalla oli jonoa välillä tungokseen asti. Liput maksavat 150 kruunua ja lapset pääsevät ilmaiseksi. Museon perusnäyttely on muuten maksuton, kuten niin monet muutkin museot sen jälkeen kun nykyinen sosiaalidemokraattijohtoinen hallitus sai tahtonsa läpi.

Näyttely on melkoisen sekalainen kokoelma Kusaman töitä mikä ei sinänsä hämmästytä sillä taiteilija on jo 87-vuotias ja töitä on koko hänen uransa varrelta. 6-vuotiasta kiinnostivat erityisesti Kusaman 60-luvun performance-videot joissa näkyy paljasta pintaa lapsille sallittua enemmän. Lapsen sitä ihmetellessä yritin säveltää helposti ymmärrettävän taidehistoriallisen tietoiskun - "silloin kun äiti oli pieni niin monet taiteilijat halusivat järkyttää muita ihmisiä näyttämällä alastomia vartaloita"...

Mutta sekä 6-vuotiaan että itseni mieleen jäävät kuitenkin ikuisiksi ajoiksi Kusaman fantastiset installaatiot, erityisesti näyttelyssä olleet kolme peilihuonetta joihin sisään astuessaan saa roiman annoksen väriterapiaa. Kävimme huoneet läpi monta kertaa ja aina sama "VAU!!". Lisäpisteitä näyttely saa myös lapsille tehdystä vihjesuunnistuksesta jonka oikein ratkaistuaan sai pienen Kusaman taiteeseen liittyvän palkinnon.

Jos ei tänä kesänä ehdi Tukholmaan niin ei hätää, sama näyttely tulee lokakuussa myös Helsinkiin. Muistakaa ottaa lapset mukaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lue lisää

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin Kiltti tyttö -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään enemmän tai vähemmän...

Lue lisää

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille! Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Lue lisää

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...