Siirry pääsisältöön

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota (2016)

Ruotsin feministi numero uno lienee Ebba Witt-Brattström - kirjallisuustieteilijä, kirjailija, "debatööri" (Ruotsissa tärkeä titteli CV:ssä), feministisen puolueen perustajajäsen ja vaikka mitä muuta. Niin, ja koko tämän Ruotsissa oloaikani hän on ollut toinen osapuoli valtakunnan ykkösälykkö-pariskunnasta "Ebba ja Horace". Ja Horacehan taas oli se tyyppi joka 2000-luvulla ilmoitti aina Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan.


Joku olisi voinut aavistella jo jotain kun tuli uutinen, että Ebba siirtyy kirjallisuusproffaksi Helsingin yliopistoon. Mutta varsinainen shokkiuutinen tuli maaliskuussa 2014 - Ebba ja Horace eroavat! Tänä keväänä olemme saaneet sitten käyskennellä avioliiton savuavilla raunioilla, tosin lähinnä kirjallisella tantereella. Kumpikin osapuoli on nimittäin julkaissut oman kirjansa ja kumpikin on saanut oman osuutensa median huomiosta, vaikkakin Ebba taitaa johtaa sitä kisaa. Jos jotakuta nyt alkoi kiinnostaa enemmän tämä draama niin faktaa löytyy yllin kyllin.


Entäpä sitten itse se kirja... Aika moista tulitusta se on, kostokirjaksikin sitä voisi kutsua. Kirjailija itse on jossain väittänyt, että kirja ei perustuisi todellisiin tapahtumiin mutta se lienee vain lausuttu mahdollisia ex-aviomiehen oikeudellisia toimenpiteitä ennakoiden. En usko, että löytyy yhtään ruotsalaista lukijaa joka ei kirjaa lukiessaan näkisi henkilöinä juuri Ebban ja Horacen.

Teksti on helppolukuista (suosittelen muuten jos haluaa virkistää ruotsin kielen taitojaan!) mutta samalla hyvin raskasta luettavaa. Tämä avioliiton lopetus ei ole kaunista katseltavaa... Joitakin yleismaailmallisia heittoja sieltä voi bongata, tuttuja omastakin avioliitosta kun sanan säilä on oikein päässyt heilumaan, mutta eniten tekstiä leimaa kahden intellektuellin sanailu. Horace - anteeksi "Han" - on odottanut naiseltaan kuuliaisuutta ja palveluksia ja Ebba - siis "Hon" - ivailee miehen snobismia ja peittelemätöntä ylimielisyyttä. Teksti sinällään ei aiheuta jännitystä - tiedämmehän jo lopputuloksen vaikka jossain vaiheessa tekstiä pariskunta näyttäisi lähentyvän toisiaan.


Witt-Brattströmin kirja on osa viime vuosien ruotsalaista kirjallisuustrendiä "naiset jotka kirjoittavat paljastuskirjan päättyneistä liitoistaan". Trendiin kuuluu olennaisesti se, että kirjailijat kieltävät ehdottomasti kirjojen pohjautuvan todellisuuteen ja kaikki nimet ovat tietysti muutettuja. Ja kaikki tietävät kenestä puhutaan... Lena Anderssonin kirjat Ester Nilssonista ja Martina Haagin petetyn aviovaimon tarina sekä niiden saama myönteinen julkisuus ovat todennäköisesti innoittaneet myös Witt-Brattströmiä kirjoittamaan oman paljastukirjansa.


Witt-Brattströmin "Århundradets kärlekskrig" (Vuosisadan rakkaussota) on tietysti kirjallinen vastine Märta Tikkasen "Vuosisadan rakkaustarinalle". Tikkastakin on haastateltu Ruotsin mediassa tämän kirjan julkaisun myötä ja nyt onkin hyvä syy kaivaa myös Tikkasen kirja hyllystä uudelleen lukuun. Jos muistan oikein se on hitusen armollisempaa luettavaa...
**
Ebba Witt-Brattström: Århundradets kärlekskrig
Norstedts 2016
(Vuosisadan rakkaussota, Into 2018)

Kommentit

  1. Ostin tämän jo ja luen nyt kesällä yhdessä Märta Tikkasen Århundradets kärlekssagan kanssa. Tai niin ainakin olen suunnitellut ja tämän kesän lukusuunnitelmassani julistanut. Olen nyt muutoinkin tuonut Tikkasta blogiini.

    VastaaPoista
  2. Aion myös lukea Tikkasen kirjan uudestaan, tämä Ebban kirja oli aika masentava mutta Märta oli - muistaakseni - optimistisempi kirjassaan :-) Haluaisin lukea uudestaan myös Tikkasen Kaksin-kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon Kaksi/Två (osin suomeksi, osin ruotsiksi) ihan juuri ja sitä ennen luin Tikkaselta Personliga angelägenheter. Jonkinlainen Tikkasen uudelleenluku nyt tässä menossa.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Vielä muutama kirjalupaus!

  Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne.  20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...