Siirry pääsisältöön

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota (2016)

Ruotsin feministi numero uno lienee Ebba Witt-Brattström - kirjallisuustieteilijä, kirjailija, "debatööri" (Ruotsissa tärkeä titteli CV:ssä), feministisen puolueen perustajajäsen ja vaikka mitä muuta. Niin, ja koko tämän Ruotsissa oloaikani hän on ollut toinen osapuoli valtakunnan ykkösälykkö-pariskunnasta "Ebba ja Horace". Ja Horacehan taas oli se tyyppi joka 2000-luvulla ilmoitti aina Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan.


Joku olisi voinut aavistella jo jotain kun tuli uutinen, että Ebba siirtyy kirjallisuusproffaksi Helsingin yliopistoon. Mutta varsinainen shokkiuutinen tuli maaliskuussa 2014 - Ebba ja Horace eroavat! Tänä keväänä olemme saaneet sitten käyskennellä avioliiton savuavilla raunioilla, tosin lähinnä kirjallisella tantereella. Kumpikin osapuoli on nimittäin julkaissut oman kirjansa ja kumpikin on saanut oman osuutensa median huomiosta, vaikkakin Ebba taitaa johtaa sitä kisaa. Jos jotakuta nyt alkoi kiinnostaa enemmän tämä draama niin faktaa löytyy yllin kyllin.


Entäpä sitten itse se kirja... Aika moista tulitusta se on, kostokirjaksikin sitä voisi kutsua. Kirjailija itse on jossain väittänyt, että kirja ei perustuisi todellisiin tapahtumiin mutta se lienee vain lausuttu mahdollisia ex-aviomiehen oikeudellisia toimenpiteitä ennakoiden. En usko, että löytyy yhtään ruotsalaista lukijaa joka ei kirjaa lukiessaan näkisi henkilöinä juuri Ebban ja Horacen.

Teksti on helppolukuista (suosittelen muuten jos haluaa virkistää ruotsin kielen taitojaan!) mutta samalla hyvin raskasta luettavaa. Tämä avioliiton lopetus ei ole kaunista katseltavaa... Joitakin yleismaailmallisia heittoja sieltä voi bongata, tuttuja omastakin avioliitosta kun sanan säilä on oikein päässyt heilumaan, mutta eniten tekstiä leimaa kahden intellektuellin sanailu. Horace - anteeksi "Han" - on odottanut naiseltaan kuuliaisuutta ja palveluksia ja Ebba - siis "Hon" - ivailee miehen snobismia ja peittelemätöntä ylimielisyyttä. Teksti sinällään ei aiheuta jännitystä - tiedämmehän jo lopputuloksen vaikka jossain vaiheessa tekstiä pariskunta näyttäisi lähentyvän toisiaan.


Witt-Brattströmin kirja on osa viime vuosien ruotsalaista kirjallisuustrendiä "naiset jotka kirjoittavat paljastuskirjan päättyneistä liitoistaan". Trendiin kuuluu olennaisesti se, että kirjailijat kieltävät ehdottomasti kirjojen pohjautuvan todellisuuteen ja kaikki nimet ovat tietysti muutettuja. Ja kaikki tietävät kenestä puhutaan... Lena Anderssonin kirjat Ester Nilssonista ja Martina Haagin petetyn aviovaimon tarina sekä niiden saama myönteinen julkisuus ovat todennäköisesti innoittaneet myös Witt-Brattströmiä kirjoittamaan oman paljastukirjansa.


Witt-Brattströmin "Århundradets kärlekskrig" (Vuosisadan rakkaussota) on tietysti kirjallinen vastine Märta Tikkasen "Vuosisadan rakkaustarinalle". Tikkastakin on haastateltu Ruotsin mediassa tämän kirjan julkaisun myötä ja nyt onkin hyvä syy kaivaa myös Tikkasen kirja hyllystä uudelleen lukuun. Jos muistan oikein se on hitusen armollisempaa luettavaa...
**
Ebba Witt-Brattström: Århundradets kärlekskrig
Norstedts 2016
(Vuosisadan rakkaussota, Into 2018)

Kommentit

  1. Ostin tämän jo ja luen nyt kesällä yhdessä Märta Tikkasen Århundradets kärlekssagan kanssa. Tai niin ainakin olen suunnitellut ja tämän kesän lukusuunnitelmassani julistanut. Olen nyt muutoinkin tuonut Tikkasta blogiini.

    VastaaPoista
  2. Aion myös lukea Tikkasen kirjan uudestaan, tämä Ebban kirja oli aika masentava mutta Märta oli - muistaakseni - optimistisempi kirjassaan :-) Haluaisin lukea uudestaan myös Tikkasen Kaksin-kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon Kaksi/Två (osin suomeksi, osin ruotsiksi) ihan juuri ja sitä ennen luin Tikkaselta Personliga angelägenheter. Jonkinlainen Tikkasen uudelleenluku nyt tässä menossa.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kurkistus Pajtim Statovcin maailmaan

Olen tässä koronakevään aikana tehnyt melkoisen matkan. Olen saanut kolmen kirjan ajan viipyillä Pajtim Statovcin maailmassa - Kosovossa, Pristinassa, Albaniassa, Suomessa ja sitten vähän siellä sun täällä. Statovcin tähän mennessä julkaistut romaanit ovat kaikki tiukin juurin kiinni Kosovossa mutta oksat kurottautuvat eri suuntiin. Kehtovinta mielestäni kirjoissa on kuitenkin se, miten Statovci leikittelee eri roolien ja identiteettien välillä. Lukijaa harhautetaan useamminkin kerran.

Olen mies joka ei voi olla nainen mutta joka halutessaan voi näyttää naiselta, se on paras ominaisuuteni, naamioleikki jonka voin aloittaa ja lopettaa silloin kun minulle parhaiten sopii. (Tiranan sydän)

En ollut aikaisemmin lukenut yhtäkään Statovcin kirjaa vaikka olin toki seurannut kaikkia ylistäviä lehtijuttuja ja blogikirjoituksia. Sitten lukupiirini ilmoitti, että nyt luetaan Bolla. Kirja teki minuun kertalukemalla niin suuren vaikutuksen, että päätin lukea siltä istumalta Statovcin kaikki kolme r…

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä!

Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän!

Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin...

Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhallista, ajatonta ja s…

Ensimmäinen koronareissu - mi' vapaus ja vihreys!

Kahden kuukauden kotona istumisen jälkeen tuli vahva tunne, että johonkin olisi nyt päästävä. Mutta minne uskaltaisi lähteä? Ruotsin hallitus oli juuri antanut vahvan suosituksensa, että ei pitäisi lähteä pidemmälle kuin mihin autolla ehtii parin tunnin sisällä. Perillä ei saisi tavata ketään ja matkaseurueenkin pitäisi koostua vain heistä, joiden kanssa hengailee tämän korona-ajankin.

Selailtuani netistä lähiympäristön mökkitarjontaa löysin ihanan 1700-luvulta peräisin olevan pikkumökin. Nettikartta kertoi, että kohteeseen on kodistamme autolla 32 minuuttia. Matkaseurueeksi valikoitui puolisoni, tyttäremme ja naapurin tyttö, joka on ollut tiiviisti kanssamme koko korona-ajan. Matkamme saisi siis Ruotsin hallituksen hyväksynnän!

Mökki osoittautui aivan niin ihanaksi kuin kuvista olimme odottaneetkin. Talon omistajat ovat remontoineet vanhan talon niin, että siellä on näkyvillä vanhan elämän jäljet mutta samalla käytössä ovat niin modernit tiski- kuin pesukoneetkin. Wifikin löytyi, 10…

Aikuinen nainen mä oon!

Viime viikolla tuli kuluneeksi vuosi siitä kun sain ajokortin. Se päivä ei unohdu, kuten ei muiltakaan autokoulunsa käyneiltä. Oma autokouluaikani kirvoitti lähipiiriäni muistelemaan omia inssiajojaan ja niissä tapahtuneita kommelluksia.

Itselläni ei kommelluksia ole valitettavasti jakaa sillä juuri inssiajo sattui olemaan siihenastisen autonaisenurani ensimmäinen täysin virheetön ajosuoritus! Niinpä olin suorastaan järkyttynyt kun minua onniteltiin tuoreesta ajokortista - tarkoittaako tämä todella, että minut päästetään nyt yksin tuonne liikenteeseen!

Luin vuosipäiväni kunniaksi Noora Jokisen tuoreen kirjan omasta autoilevan naisen uran alkutaipaleestaan. Hänkin kävi autokoulun hiukan "iäkkäämpänä", kuten minäkin, mikä taas puolestaan antaa jo kirjan aiheita tahtomattaankin. Niin niin, tiedetään toki tämä kulunut stereotypia vanhemmasta naishenkilöstä tien tukkeena...

Mutta Noora Jokisella kävi tuuri - kuten minullakin. Hänen opettajakseen sattui Tero, joka minun Per-opett…

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu (2017)

Onnistuneen loman merkki lienee se, kun luettuja kirjoja odottaa blogiin pääsyä pinossa kasapäin. Viime viikolla vietettiin täällä Ruotsissa syyslomaa ja varaamamme mökkiloma osoittautui täysosumaksi myös lukuharrastukseni kannalta. Ruotsin hallitus muuten käynnisti jo viime vuonna kampanjan, jossa syysloma nimettiin lukulomaksi, "läslov". Sopii minulle!

Ja juuri sopivasti ennen lomaa löysin kirjastosta Leena Lehtolaisen uusimman, jota olinkin jo odottanut. Mikä nautinto! Erityinen nautinto tästä tuli kun huomasin, että Lehtolainen on tällä kertaa panostanut enemmän itse rikokseen kuin Maria Kallion yksityiselämään. Perhe on toki edelleen mukana  juonikoukeroissa ja Kallion lapsetkin jo teini-ikäisiä mutta tällä kertaa Lehtolainen malttaa syventyä murhatutkimuksen eri vaiheisiin. Kirjailija tuntee aiheensa ja poliisityön kuvaus tuntuu uskottavalta.

Itse aihe on rankka, alaikäisiin kohdistuvat seksuaalirikokset, mutta Lehtolainen ei tapansa mukaan mässäile likaisilla yksityi…