Siirry pääsisältöön

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota (2016)

Ruotsin feministi numero uno lienee Ebba Witt-Brattström - kirjallisuustieteilijä, kirjailija, "debatööri" (Ruotsissa tärkeä titteli CV:ssä), feministisen puolueen perustajajäsen ja vaikka mitä muuta. Niin, ja koko tämän Ruotsissa oloaikani hän on ollut toinen osapuoli valtakunnan ykkösälykkö-pariskunnasta "Ebba ja Horace". Ja Horacehan taas oli se tyyppi joka 2000-luvulla ilmoitti aina Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan.


Joku olisi voinut aavistella jo jotain kun tuli uutinen, että Ebba siirtyy kirjallisuusproffaksi Helsingin yliopistoon. Mutta varsinainen shokkiuutinen tuli maaliskuussa 2014 - Ebba ja Horace eroavat! Tänä keväänä olemme saaneet sitten käyskennellä avioliiton savuavilla raunioilla, tosin lähinnä kirjallisella tantereella. Kumpikin osapuoli on nimittäin julkaissut oman kirjansa ja kumpikin on saanut oman osuutensa median huomiosta, vaikkakin Ebba taitaa johtaa sitä kisaa. Jos jotakuta nyt alkoi kiinnostaa enemmän tämä draama niin faktaa löytyy yllin kyllin.


Entäpä sitten itse se kirja... Aika moista tulitusta se on, kostokirjaksikin sitä voisi kutsua. Kirjailija itse on jossain väittänyt, että kirja ei perustuisi todellisiin tapahtumiin mutta se lienee vain lausuttu mahdollisia ex-aviomiehen oikeudellisia toimenpiteitä ennakoiden. En usko, että löytyy yhtään ruotsalaista lukijaa joka ei kirjaa lukiessaan näkisi henkilöinä juuri Ebban ja Horacen.

Teksti on helppolukuista (suosittelen muuten jos haluaa virkistää ruotsin kielen taitojaan!) mutta samalla hyvin raskasta luettavaa. Tämä avioliiton lopetus ei ole kaunista katseltavaa... Joitakin yleismaailmallisia heittoja sieltä voi bongata, tuttuja omastakin avioliitosta kun sanan säilä on oikein päässyt heilumaan, mutta eniten tekstiä leimaa kahden intellektuellin sanailu. Horace - anteeksi "Han" - on odottanut naiseltaan kuuliaisuutta ja palveluksia ja Ebba - siis "Hon" - ivailee miehen snobismia ja peittelemätöntä ylimielisyyttä. Teksti sinällään ei aiheuta jännitystä - tiedämmehän jo lopputuloksen vaikka jossain vaiheessa tekstiä pariskunta näyttäisi lähentyvän toisiaan.


Witt-Brattströmin kirja on osa viime vuosien ruotsalaista kirjallisuustrendiä "naiset jotka kirjoittavat paljastuskirjan päättyneistä liitoistaan". Trendiin kuuluu olennaisesti se, että kirjailijat kieltävät ehdottomasti kirjojen pohjautuvan todellisuuteen ja kaikki nimet ovat tietysti muutettuja. Ja kaikki tietävät kenestä puhutaan... Lena Anderssonin kirjat Ester Nilssonista ja Martina Haagin petetyn aviovaimon tarina sekä niiden saama myönteinen julkisuus ovat todennäköisesti innoittaneet myös Witt-Brattströmiä kirjoittamaan oman paljastukirjansa.


Witt-Brattströmin "Århundradets kärlekskrig" (Vuosisadan rakkaussota) on tietysti kirjallinen vastine Märta Tikkasen "Vuosisadan rakkaustarinalle". Tikkastakin on haastateltu Ruotsin mediassa tämän kirjan julkaisun myötä ja nyt onkin hyvä syy kaivaa myös Tikkasen kirja hyllystä uudelleen lukuun. Jos muistan oikein se on hitusen armollisempaa luettavaa...
**
Ebba Witt-Brattström: Århundradets kärlekskrig
Norstedts 2016
(Vuosisadan rakkaussota, Into 2018)

Kommentit

  1. Ostin tämän jo ja luen nyt kesällä yhdessä Märta Tikkasen Århundradets kärlekssagan kanssa. Tai niin ainakin olen suunnitellut ja tämän kesän lukusuunnitelmassani julistanut. Olen nyt muutoinkin tuonut Tikkasta blogiini.

    VastaaPoista
  2. Aion myös lukea Tikkasen kirjan uudestaan, tämä Ebban kirja oli aika masentava mutta Märta oli - muistaakseni - optimistisempi kirjassaan :-) Haluaisin lukea uudestaan myös Tikkasen Kaksin-kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon Kaksi/Två (osin suomeksi, osin ruotsiksi) ihan juuri ja sitä ennen luin Tikkaselta Personliga angelägenheter. Jonkinlainen Tikkasen uudelleenluku nyt tässä menossa.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...