Siirry pääsisältöön

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota (2016)

Ruotsin feministi numero uno lienee Ebba Witt-Brattström - kirjallisuustieteilijä, kirjailija, "debatööri" (Ruotsissa tärkeä titteli CV:ssä), feministisen puolueen perustajajäsen ja vaikka mitä muuta. Niin, ja koko tämän Ruotsissa oloaikani hän on ollut toinen osapuoli valtakunnan ykkösälykkö-pariskunnasta "Ebba ja Horace". Ja Horacehan taas oli se tyyppi joka 2000-luvulla ilmoitti aina Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan.


Joku olisi voinut aavistella jo jotain kun tuli uutinen, että Ebba siirtyy kirjallisuusproffaksi Helsingin yliopistoon. Mutta varsinainen shokkiuutinen tuli maaliskuussa 2014 - Ebba ja Horace eroavat! Tänä keväänä olemme saaneet sitten käyskennellä avioliiton savuavilla raunioilla, tosin lähinnä kirjallisella tantereella. Kumpikin osapuoli on nimittäin julkaissut oman kirjansa ja kumpikin on saanut oman osuutensa median huomiosta, vaikkakin Ebba taitaa johtaa sitä kisaa. Jos jotakuta nyt alkoi kiinnostaa enemmän tämä draama niin faktaa löytyy yllin kyllin.


Entäpä sitten itse se kirja... Aika moista tulitusta se on, kostokirjaksikin sitä voisi kutsua. Kirjailija itse on jossain väittänyt, että kirja ei perustuisi todellisiin tapahtumiin mutta se lienee vain lausuttu mahdollisia ex-aviomiehen oikeudellisia toimenpiteitä ennakoiden. En usko, että löytyy yhtään ruotsalaista lukijaa joka ei kirjaa lukiessaan näkisi henkilöinä juuri Ebban ja Horacen.

Teksti on helppolukuista (suosittelen muuten jos haluaa virkistää ruotsin kielen taitojaan!) mutta samalla hyvin raskasta luettavaa. Tämä avioliiton lopetus ei ole kaunista katseltavaa... Joitakin yleismaailmallisia heittoja sieltä voi bongata, tuttuja omastakin avioliitosta kun sanan säilä on oikein päässyt heilumaan, mutta eniten tekstiä leimaa kahden intellektuellin sanailu. Horace - anteeksi "Han" - on odottanut naiseltaan kuuliaisuutta ja palveluksia ja Ebba - siis "Hon" - ivailee miehen snobismia ja peittelemätöntä ylimielisyyttä. Teksti sinällään ei aiheuta jännitystä - tiedämmehän jo lopputuloksen vaikka jossain vaiheessa tekstiä pariskunta näyttäisi lähentyvän toisiaan.


Witt-Brattströmin kirja on osa viime vuosien ruotsalaista kirjallisuustrendiä "naiset jotka kirjoittavat paljastuskirjan päättyneistä liitoistaan". Trendiin kuuluu olennaisesti se, että kirjailijat kieltävät ehdottomasti kirjojen pohjautuvan todellisuuteen ja kaikki nimet ovat tietysti muutettuja. Ja kaikki tietävät kenestä puhutaan... Lena Anderssonin kirjat Ester Nilssonista ja Martina Haagin petetyn aviovaimon tarina sekä niiden saama myönteinen julkisuus ovat todennäköisesti innoittaneet myös Witt-Brattströmiä kirjoittamaan oman paljastukirjansa.


Witt-Brattströmin "Århundradets kärlekskrig" (Vuosisadan rakkaussota) on tietysti kirjallinen vastine Märta Tikkasen "Vuosisadan rakkaustarinalle". Tikkastakin on haastateltu Ruotsin mediassa tämän kirjan julkaisun myötä ja nyt onkin hyvä syy kaivaa myös Tikkasen kirja hyllystä uudelleen lukuun. Jos muistan oikein se on hitusen armollisempaa luettavaa...
**
Ebba Witt-Brattström: Århundradets kärlekskrig
Norstedts 2016
(Vuosisadan rakkaussota, Into 2018)

Kommentit

  1. Ostin tämän jo ja luen nyt kesällä yhdessä Märta Tikkasen Århundradets kärlekssagan kanssa. Tai niin ainakin olen suunnitellut ja tämän kesän lukusuunnitelmassani julistanut. Olen nyt muutoinkin tuonut Tikkasta blogiini.

    VastaaPoista
  2. Aion myös lukea Tikkasen kirjan uudestaan, tämä Ebban kirja oli aika masentava mutta Märta oli - muistaakseni - optimistisempi kirjassaan :-) Haluaisin lukea uudestaan myös Tikkasen Kaksin-kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon Kaksi/Två (osin suomeksi, osin ruotsiksi) ihan juuri ja sitä ennen luin Tikkaselta Personliga angelägenheter. Jonkinlainen Tikkasen uudelleenluku nyt tässä menossa.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...