Siirry pääsisältöön

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota (2016)

Ruotsin feministi numero uno lienee Ebba Witt-Brattström - kirjallisuustieteilijä, kirjailija, "debatööri" (Ruotsissa tärkeä titteli CV:ssä), feministisen puolueen perustajajäsen ja vaikka mitä muuta. Niin, ja koko tämän Ruotsissa oloaikani hän on ollut toinen osapuoli valtakunnan ykkösälykkö-pariskunnasta "Ebba ja Horace". Ja Horacehan taas oli se tyyppi joka 2000-luvulla ilmoitti aina Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan.


Joku olisi voinut aavistella jo jotain kun tuli uutinen, että Ebba siirtyy kirjallisuusproffaksi Helsingin yliopistoon. Mutta varsinainen shokkiuutinen tuli maaliskuussa 2014 - Ebba ja Horace eroavat! Tänä keväänä olemme saaneet sitten käyskennellä avioliiton savuavilla raunioilla, tosin lähinnä kirjallisella tantereella. Kumpikin osapuoli on nimittäin julkaissut oman kirjansa ja kumpikin on saanut oman osuutensa median huomiosta, vaikkakin Ebba taitaa johtaa sitä kisaa. Jos jotakuta nyt alkoi kiinnostaa enemmän tämä draama niin faktaa löytyy yllin kyllin.


Entäpä sitten itse se kirja... Aika moista tulitusta se on, kostokirjaksikin sitä voisi kutsua. Kirjailija itse on jossain väittänyt, että kirja ei perustuisi todellisiin tapahtumiin mutta se lienee vain lausuttu mahdollisia ex-aviomiehen oikeudellisia toimenpiteitä ennakoiden. En usko, että löytyy yhtään ruotsalaista lukijaa joka ei kirjaa lukiessaan näkisi henkilöinä juuri Ebban ja Horacen.

Teksti on helppolukuista (suosittelen muuten jos haluaa virkistää ruotsin kielen taitojaan!) mutta samalla hyvin raskasta luettavaa. Tämä avioliiton lopetus ei ole kaunista katseltavaa... Joitakin yleismaailmallisia heittoja sieltä voi bongata, tuttuja omastakin avioliitosta kun sanan säilä on oikein päässyt heilumaan, mutta eniten tekstiä leimaa kahden intellektuellin sanailu. Horace - anteeksi "Han" - on odottanut naiseltaan kuuliaisuutta ja palveluksia ja Ebba - siis "Hon" - ivailee miehen snobismia ja peittelemätöntä ylimielisyyttä. Teksti sinällään ei aiheuta jännitystä - tiedämmehän jo lopputuloksen vaikka jossain vaiheessa tekstiä pariskunta näyttäisi lähentyvän toisiaan.


Witt-Brattströmin kirja on osa viime vuosien ruotsalaista kirjallisuustrendiä "naiset jotka kirjoittavat paljastuskirjan päättyneistä liitoistaan". Trendiin kuuluu olennaisesti se, että kirjailijat kieltävät ehdottomasti kirjojen pohjautuvan todellisuuteen ja kaikki nimet ovat tietysti muutettuja. Ja kaikki tietävät kenestä puhutaan... Lena Anderssonin kirjat Ester Nilssonista ja Martina Haagin petetyn aviovaimon tarina sekä niiden saama myönteinen julkisuus ovat todennäköisesti innoittaneet myös Witt-Brattströmiä kirjoittamaan oman paljastukirjansa.


Witt-Brattströmin "Århundradets kärlekskrig" (Vuosisadan rakkaussota) on tietysti kirjallinen vastine Märta Tikkasen "Vuosisadan rakkaustarinalle". Tikkastakin on haastateltu Ruotsin mediassa tämän kirjan julkaisun myötä ja nyt onkin hyvä syy kaivaa myös Tikkasen kirja hyllystä uudelleen lukuun. Jos muistan oikein se on hitusen armollisempaa luettavaa...
**
Ebba Witt-Brattström: Århundradets kärlekskrig
Norstedts 2016
(Vuosisadan rakkaussota, Into 2018)

Kommentit

  1. Ostin tämän jo ja luen nyt kesällä yhdessä Märta Tikkasen Århundradets kärlekssagan kanssa. Tai niin ainakin olen suunnitellut ja tämän kesän lukusuunnitelmassani julistanut. Olen nyt muutoinkin tuonut Tikkasta blogiini.

    VastaaPoista
  2. Aion myös lukea Tikkasen kirjan uudestaan, tämä Ebban kirja oli aika masentava mutta Märta oli - muistaakseni - optimistisempi kirjassaan :-) Haluaisin lukea uudestaan myös Tikkasen Kaksin-kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon Kaksi/Två (osin suomeksi, osin ruotsiksi) ihan juuri ja sitä ennen luin Tikkaselta Personliga angelägenheter. Jonkinlainen Tikkasen uudelleenluku nyt tässä menossa.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…