Kirja astui elämääni

Olen ollut Bookcrossing-jäsen jo viitisen vuotta mutta yhtään kirjaa en ole löytänyt saati itse saanut aikaiseksi lähettää matkaan. Kunnes tänään Turun rautatieasemalla huomasin penkillä kirjan jossa tutunnäköinen tarra. Henkäisin pari kertaa syvään, on se nimittäin sen verran kova juttu löytää ensimmäinen bookcrossing-kirjansa!

Kannen aukaistessani kirjaksi paljastui Kyllikki Mäntylän "Punaisen sillan kylä. Ihmiskuvia" vuodelta 1948. Tätä kirjaa en olisi ehkä ensinäkemältä valinnut mukaani kirjastosta tai antikvariaatista mutta koska kirja nyt kirjaimellisesti oli astunut elämääni se velvoitti mielestäni myös lukemaan sen. Kirjan pituus oli sitä paitsi passeli Turun ja Tampereen väliselle junamatkalle.

Mäntylän novellikokoelma on alaotsikkonsa mukaisesti ihmiskuvia, muotokuvia rajan taakse jääneestä Raja-Karjalasta ja erityisesti Sortavalasta. Pari novellia on kuvattu nuoren tytön näkökulmasta ja googlattuani Mäntylän elämäntarinan voisin kuvitella juuri näiden olevan omakohtaisia. Muut novellit ovat kuvia vanhemmista ihmisistä, tarkoin hahmoteltuja ja osin koomisiakin. Kirjassa kuvataan mennyttä elämää ja siellä vilahtavat niin tsupukat, sipulikirkot kuin autopiilitkin.

Parhaiten mieleeni jää päätösnovelli "Monumentti" joka kuvaa vahvaa ja tomeraa emäntää, Mämmin Pasaa. Pasa hoitaa taloa pojan ja miehen potiessa kuka voimattomuutta kuka masennusta. Näyttäessään piialle kuinka pyykit pitää pestä hän kokee yhtäkkiä pahan aavistuksen ja juoksee talliin ja kuinka ollakaan, siellä masennusta potenut aviomies on juuri hirttäytynyt. Pasa saa miehensä alas ja hengenkin kulkemaan mutta sitten on taas aika rientää seurojen talolle pitämään puhetta. Pasa pahoittaa kuitenkin mielensä kun sattuu kahden kylännaisen kutsuvan häntä monumentiksi. "Miksi piti sillä tavalla toista mennä haukkumaan kuin monumentiksi. Ihminen parhaansa tekee ja sitten sanotaan - monumentiksi." Väärinymmärretty Pasa itkee sinä iltana itsensä uneen...

Kyllikki Mäntylä muistetaan nykyään parhaiten näytelmästään "Opri ja Oleksi" josta on tehty aikoinaan myös elokuvaversio. Mutta pikainen googletus kertoi, että Mäntylä ehti kirjoittaa paljon muutakin. Tämä yllättäen eteeni osunut kirja oli todella mielenkiintoinen lukukokemus!

Jälkikirjoitus: huh, mikä tuskainen kokemus saada saatettua kirja uudelleen matkaan! En ikinä unohda tavaroitani mihinkään ja nyt olisi pitänyt sujauttaa kirja jonnekin sopivaan paikkaan ilman, että joku silminnäkijä olisi juossut perään ja huikannut, että unohditte kirjanne. Ihan joka kahvilaankaan en olisi halunnut kirjaa jättää koska epäilin henkilökunnan vain heittävän kirjan roskiin. Vihdoin keksin: bussi olisi oiva paikka jos jättäisin sen jonnekin takapenkkien hujakoille. Siellä se nyt seilaa, Turun bussilinjalla 1 jos ei jo joku ole sitä napannut mukaansa. Matka jatkuu...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass. Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi. Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Lue lisää

Saksaa puolin ja toisin

Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...