Siirry pääsisältöön

Kirja astui elämääni

Olen ollut Bookcrossing-jäsen jo viitisen vuotta mutta yhtään kirjaa en ole löytänyt saati itse saanut aikaiseksi lähettää matkaan. Kunnes tänään Turun rautatieasemalla huomasin penkillä kirjan jossa tutunnäköinen tarra. Henkäisin pari kertaa syvään, on se nimittäin sen verran kova juttu löytää ensimmäinen bookcrossing-kirjansa!

Kannen aukaistessani kirjaksi paljastui Kyllikki Mäntylän "Punaisen sillan kylä. Ihmiskuvia" vuodelta 1948. Tätä kirjaa en olisi ehkä ensinäkemältä valinnut mukaani kirjastosta tai antikvariaatista mutta koska kirja nyt kirjaimellisesti oli astunut elämääni se velvoitti mielestäni myös lukemaan sen. Kirjan pituus oli sitä paitsi passeli Turun ja Tampereen väliselle junamatkalle.

Mäntylän novellikokoelma on alaotsikkonsa mukaisesti ihmiskuvia, muotokuvia rajan taakse jääneestä Raja-Karjalasta ja erityisesti Sortavalasta. Pari novellia on kuvattu nuoren tytön näkökulmasta ja googlattuani Mäntylän elämäntarinan voisin kuvitella juuri näiden olevan omakohtaisia. Muut novellit ovat kuvia vanhemmista ihmisistä, tarkoin hahmoteltuja ja osin koomisiakin. Kirjassa kuvataan mennyttä elämää ja siellä vilahtavat niin tsupukat, sipulikirkot kuin autopiilitkin.

Parhaiten mieleeni jää päätösnovelli "Monumentti" joka kuvaa vahvaa ja tomeraa emäntää, Mämmin Pasaa. Pasa hoitaa taloa pojan ja miehen potiessa kuka voimattomuutta kuka masennusta. Näyttäessään piialle kuinka pyykit pitää pestä hän kokee yhtäkkiä pahan aavistuksen ja juoksee talliin ja kuinka ollakaan, siellä masennusta potenut aviomies on juuri hirttäytynyt. Pasa saa miehensä alas ja hengenkin kulkemaan mutta sitten on taas aika rientää seurojen talolle pitämään puhetta. Pasa pahoittaa kuitenkin mielensä kun sattuu kahden kylännaisen kutsuvan häntä monumentiksi. "Miksi piti sillä tavalla toista mennä haukkumaan kuin monumentiksi. Ihminen parhaansa tekee ja sitten sanotaan - monumentiksi." Väärinymmärretty Pasa itkee sinä iltana itsensä uneen...

Kyllikki Mäntylä muistetaan nykyään parhaiten näytelmästään "Opri ja Oleksi"  josta on tehty aikoinaan myös elokuvaversio. Mutta pikainen googletus kertoi, että Mäntylä ehti kirjoittaa paljon muutakin. Tämä yllättäen eteeni osunut kirja oli todella mielenkiintoinen lukukokemus!

Jälkikirjoitus: huh, mikä tuskainen kokemus saada saatettua kirja uudelleen matkaan! En ikinä unohda tavaroitani mihinkään ja nyt olisi pitänyt sujauttaa kirja jonnekin sopivaan paikkaan ilman, että joku silminnäkijä olisi juossut perään ja huikannut, että unohditte kirjanne. Ihan joka kahvilaankaan en olisi halunnut kirjaa jättää koska epäilin henkilökunnan vain heittävän kirjan roskiin. Vihdoin keksin: bussi olisi oiva paikka jos jättäisin sen jonnekin takapenkkien hujakoille. Siellä se nyt seilaa, Turun bussilinjalla 1 jos ei jo joku ole sitä napannut mukaansa. Matka jatkuu...


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle