Kirja astui elämääni

Olen ollut Bookcrossing-jäsen jo viitisen vuotta mutta yhtään kirjaa en ole löytänyt saati itse saanut aikaiseksi lähettää matkaan. Kunnes tänään Turun rautatieasemalla huomasin penkillä kirjan jossa tutunnäköinen tarra. Henkäisin pari kertaa syvään, on se nimittäin sen verran kova juttu löytää ensimmäinen bookcrossing-kirjansa!

Kannen aukaistessani kirjaksi paljastui Kyllikki Mäntylän "Punaisen sillan kylä. Ihmiskuvia" vuodelta 1948. Tätä kirjaa en olisi ehkä ensinäkemältä valinnut mukaani kirjastosta tai antikvariaatista mutta koska kirja nyt kirjaimellisesti oli astunut elämääni se velvoitti mielestäni myös lukemaan sen. Kirjan pituus oli sitä paitsi passeli Turun ja Tampereen väliselle junamatkalle.

Mäntylän novellikokoelma on alaotsikkonsa mukaisesti ihmiskuvia, muotokuvia rajan taakse jääneestä Raja-Karjalasta ja erityisesti Sortavalasta. Pari novellia on kuvattu nuoren tytön näkökulmasta ja googlattuani Mäntylän elämäntarinan voisin kuvitella juuri näiden olevan omakohtaisia. Muut novellit ovat kuvia vanhemmista ihmisistä, tarkoin hahmoteltuja ja osin koomisiakin. Kirjassa kuvataan mennyttä elämää ja siellä vilahtavat niin tsupukat, sipulikirkot kuin autopiilitkin.

Parhaiten mieleeni jää päätösnovelli "Monumentti" joka kuvaa vahvaa ja tomeraa emäntää, Mämmin Pasaa. Pasa hoitaa taloa pojan ja miehen potiessa kuka voimattomuutta kuka masennusta. Näyttäessään piialle kuinka pyykit pitää pestä hän kokee yhtäkkiä pahan aavistuksen ja juoksee talliin ja kuinka ollakaan, siellä masennusta potenut aviomies on juuri hirttäytynyt. Pasa saa miehensä alas ja hengenkin kulkemaan mutta sitten on taas aika rientää seurojen talolle pitämään puhetta. Pasa pahoittaa kuitenkin mielensä kun sattuu kahden kylännaisen kutsuvan häntä monumentiksi. "Miksi piti sillä tavalla toista mennä haukkumaan kuin monumentiksi. Ihminen parhaansa tekee ja sitten sanotaan - monumentiksi." Väärinymmärretty Pasa itkee sinä iltana itsensä uneen...

Kyllikki Mäntylä muistetaan nykyään parhaiten näytelmästään "Opri ja Oleksi" josta on tehty aikoinaan myös elokuvaversio. Mutta pikainen googletus kertoi, että Mäntylä ehti kirjoittaa paljon muutakin. Tämä yllättäen eteeni osunut kirja oli todella mielenkiintoinen lukukokemus!

Jälkikirjoitus: huh, mikä tuskainen kokemus saada saatettua kirja uudelleen matkaan! En ikinä unohda tavaroitani mihinkään ja nyt olisi pitänyt sujauttaa kirja jonnekin sopivaan paikkaan ilman, että joku silminnäkijä olisi juossut perään ja huikannut, että unohditte kirjanne. Ihan joka kahvilaankaan en olisi halunnut kirjaa jättää koska epäilin henkilökunnan vain heittävän kirjan roskiin. Vihdoin keksin: bussi olisi oiva paikka jos jättäisin sen jonnekin takapenkkien hujakoille. Siellä se nyt seilaa, Turun bussilinjalla 1 jos ei jo joku ole sitä napannut mukaansa. Matka jatkuu...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Lue lisää

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua. Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Ranskattaretko eivät muka liho?

Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...