Kirja astui elämääni

Olen ollut Bookcrossing-jäsen jo viitisen vuotta mutta yhtään kirjaa en ole löytänyt saati itse saanut aikaiseksi lähettää matkaan. Kunnes tänään Turun rautatieasemalla huomasin penkillä kirjan jossa tutunnäköinen tarra. Henkäisin pari kertaa syvään, on se nimittäin sen verran kova juttu löytää ensimmäinen bookcrossing-kirjansa!

Kannen aukaistessani kirjaksi paljastui Kyllikki Mäntylän "Punaisen sillan kylä. Ihmiskuvia" vuodelta 1948. Tätä kirjaa en olisi ehkä ensinäkemältä valinnut mukaani kirjastosta tai antikvariaatista mutta koska kirja nyt kirjaimellisesti oli astunut elämääni se velvoitti mielestäni myös lukemaan sen. Kirjan pituus oli sitä paitsi passeli Turun ja Tampereen väliselle junamatkalle.

Mäntylän novellikokoelma on alaotsikkonsa mukaisesti ihmiskuvia, muotokuvia rajan taakse jääneestä Raja-Karjalasta ja erityisesti Sortavalasta. Pari novellia on kuvattu nuoren tytön näkökulmasta ja googlattuani Mäntylän elämäntarinan voisin kuvitella juuri näiden olevan omakohtaisia. Muut novellit ovat kuvia vanhemmista ihmisistä, tarkoin hahmoteltuja ja osin koomisiakin. Kirjassa kuvataan mennyttä elämää ja siellä vilahtavat niin tsupukat, sipulikirkot kuin autopiilitkin.

Parhaiten mieleeni jää päätösnovelli "Monumentti" joka kuvaa vahvaa ja tomeraa emäntää, Mämmin Pasaa. Pasa hoitaa taloa pojan ja miehen potiessa kuka voimattomuutta kuka masennusta. Näyttäessään piialle kuinka pyykit pitää pestä hän kokee yhtäkkiä pahan aavistuksen ja juoksee talliin ja kuinka ollakaan, siellä masennusta potenut aviomies on juuri hirttäytynyt. Pasa saa miehensä alas ja hengenkin kulkemaan mutta sitten on taas aika rientää seurojen talolle pitämään puhetta. Pasa pahoittaa kuitenkin mielensä kun sattuu kahden kylännaisen kutsuvan häntä monumentiksi. "Miksi piti sillä tavalla toista mennä haukkumaan kuin monumentiksi. Ihminen parhaansa tekee ja sitten sanotaan - monumentiksi." Väärinymmärretty Pasa itkee sinä iltana itsensä uneen...

Kyllikki Mäntylä muistetaan nykyään parhaiten näytelmästään "Opri ja Oleksi" josta on tehty aikoinaan myös elokuvaversio. Mutta pikainen googletus kertoi, että Mäntylä ehti kirjoittaa paljon muutakin. Tämä yllättäen eteeni osunut kirja oli todella mielenkiintoinen lukukokemus!

Jälkikirjoitus: huh, mikä tuskainen kokemus saada saatettua kirja uudelleen matkaan! En ikinä unohda tavaroitani mihinkään ja nyt olisi pitänyt sujauttaa kirja jonnekin sopivaan paikkaan ilman, että joku silminnäkijä olisi juossut perään ja huikannut, että unohditte kirjanne. Ihan joka kahvilaankaan en olisi halunnut kirjaa jättää koska epäilin henkilökunnan vain heittävän kirjan roskiin. Vihdoin keksin: bussi olisi oiva paikka jos jättäisin sen jonnekin takapenkkien hujakoille. Siellä se nyt seilaa, Turun bussilinjalla 1 jos ei jo joku ole sitä napannut mukaansa. Matka jatkuu...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Kiiruhda rakastamaan! - Alex Schulmanin esikoisteos 'Skynda att älska'

Vuoden lopulla ilmestyneet kirjabloggaajien Vuoden parhaat -postaukset nostivat esille yhden selkeän tähden - ruotsalaisen Alex Schulmanin ja tämän uusimman romaanin 'Överlevarna' (suomennettuna 'Eloonjääneet', Nemo 2021). Olen lukenut pari aikaisempaa Schulmanin kirjaa, mutta tätä uusinta en ole vielä ehtinyt hankkia käsiini. Täytyy myös tunnustaa, että Schulmanin ristiriitainen julkinen imago täällä Ruotsissa vaikuttaa edelleen lukuhaluihini. Schulman tuli julkisuuteen 00-luvun puolivälissä mm. blogillaan, jossa hän kommentoi hyvinkin räväkästi ajankohtaisia tapahtumia ja julkisuuden henkilöitä. Lisäksi hän oli seurapiiripalstojen vakioseurattava yhdessä vauhdikkaan puolisonsa kanssa. Ohjelmassa oli myös mahtipontiset häät, vaikkakin avioero astui voimaan jo vuoden kuluttua. Schulman oli siinä vaiheessa tavannut nykyisen puolisonsa, jonka kanssa hänellä on nykyään kolme lasta. Ensimmäisen lapsensa synnyttyä Schulman alkoi kirjoittaa uutta blogia, Att vara Charlie Sc...