Siirry pääsisältöön

Kirja astui elämääni

Olen ollut Bookcrossing-jäsen jo viitisen vuotta mutta yhtään kirjaa en ole löytänyt saati itse saanut aikaiseksi lähettää matkaan. Kunnes tänään Turun rautatieasemalla huomasin penkillä kirjan jossa tutunnäköinen tarra. Henkäisin pari kertaa syvään, on se nimittäin sen verran kova juttu löytää ensimmäinen bookcrossing-kirjansa!

Kannen aukaistessani kirjaksi paljastui Kyllikki Mäntylän "Punaisen sillan kylä. Ihmiskuvia" vuodelta 1948. Tätä kirjaa en olisi ehkä ensinäkemältä valinnut mukaani kirjastosta tai antikvariaatista mutta koska kirja nyt kirjaimellisesti oli astunut elämääni se velvoitti mielestäni myös lukemaan sen. Kirjan pituus oli sitä paitsi passeli Turun ja Tampereen väliselle junamatkalle.

Mäntylän novellikokoelma on alaotsikkonsa mukaisesti ihmiskuvia, muotokuvia rajan taakse jääneestä Raja-Karjalasta ja erityisesti Sortavalasta. Pari novellia on kuvattu nuoren tytön näkökulmasta ja googlattuani Mäntylän elämäntarinan voisin kuvitella juuri näiden olevan omakohtaisia. Muut novellit ovat kuvia vanhemmista ihmisistä, tarkoin hahmoteltuja ja osin koomisiakin. Kirjassa kuvataan mennyttä elämää ja siellä vilahtavat niin tsupukat, sipulikirkot kuin autopiilitkin.

Parhaiten mieleeni jää päätösnovelli "Monumentti" joka kuvaa vahvaa ja tomeraa emäntää, Mämmin Pasaa. Pasa hoitaa taloa pojan ja miehen potiessa kuka voimattomuutta kuka masennusta. Näyttäessään piialle kuinka pyykit pitää pestä hän kokee yhtäkkiä pahan aavistuksen ja juoksee talliin ja kuinka ollakaan, siellä masennusta potenut aviomies on juuri hirttäytynyt. Pasa saa miehensä alas ja hengenkin kulkemaan mutta sitten on taas aika rientää seurojen talolle pitämään puhetta. Pasa pahoittaa kuitenkin mielensä kun sattuu kahden kylännaisen kutsuvan häntä monumentiksi. "Miksi piti sillä tavalla toista mennä haukkumaan kuin monumentiksi. Ihminen parhaansa tekee ja sitten sanotaan - monumentiksi." Väärinymmärretty Pasa itkee sinä iltana itsensä uneen...

Kyllikki Mäntylä muistetaan nykyään parhaiten näytelmästään "Opri ja Oleksi"  josta on tehty aikoinaan myös elokuvaversio. Mutta pikainen googletus kertoi, että Mäntylä ehti kirjoittaa paljon muutakin. Tämä yllättäen eteeni osunut kirja oli todella mielenkiintoinen lukukokemus!

Jälkikirjoitus: huh, mikä tuskainen kokemus saada saatettua kirja uudelleen matkaan! En ikinä unohda tavaroitani mihinkään ja nyt olisi pitänyt sujauttaa kirja jonnekin sopivaan paikkaan ilman, että joku silminnäkijä olisi juossut perään ja huikannut, että unohditte kirjanne. Ihan joka kahvilaankaan en olisi halunnut kirjaa jättää koska epäilin henkilökunnan vain heittävän kirjan roskiin. Vihdoin keksin: bussi olisi oiva paikka jos jättäisin sen jonnekin takapenkkien hujakoille. Siellä se nyt seilaa, Turun bussilinjalla 1 jos ei jo joku ole sitä napannut mukaansa. Matka jatkuu...


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen