Siirry pääsisältöön

Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna (2015)


Belgialaisen kirjailijan Kristien Hemmerechtsin "De vrouw die de honden eten gaf" (Nainen joka ruokki koirat) on ollut ilmestymismaassaan suuri puheenaihe. Romaanin päähenkilöt ovat tuttuja jokaiselle belgialaiselle. Ja pohjoisen asukkaallakin alkavat kellot soida kun lukee lyhyen kertauksen uutisesta joka sai koko Belgian shokkiin 20 vuotta sitten.

Marc Dutroux tuomittiin elinkautiseen kuuden tytön kidnappauksesta ja raiskauksesta sekä neljän tytön murhasta. Hänen ex-vaimonsa Michelle Martin tuomittiin 30 vuoden vankeuteen avunannosta ja annettuaan kahden tytöistä kuolla nälkään. Tästä juontuu myös kirjan nimi - aviomies ohjeisti vaimon antamaan koirille ja vangituille tytöille ruokaa sillä aikaa kun hän kärsi pienempää vankeustuomiota. Vaimo ruokki vain koirat.

Kristien Hemmerechts kirjoittaa tässä romaanissa tapahtumista vaimon näkökulmasta nähtynä. Kuinka paljon kirja perustuu faktoihin jää epäselväksi mutta olen melko varma, että näiden kahden ihmisen elämä on belgialaismediassa käännetty pienintä yksityiskohtaa myöten julki. Mutta näin ulkopuolisena voin vain arvailla. Tosin kirjan todenperäisyydellä ei liene suurta merkitystä. Kirjasta nimittäin syntyy teos joka voisi perustua mihin tahansa vastaavanlaiseen tragediaan. Tämä on kirja siitä mihin vakavasti läheisriippuvaisen elämä voi pahimmillaan johtaa.

Ymmärrän kyllä miksi kirja on kuumentanut belgialaisten tunteet. Kirjan päähenkilö kuvataan uhrina ja huomattavasti passiivisempana kuin mitä Belgiassa uskotaan Michelle Martinin olleen. Hänet tunnetaan "Belgian vihatuimpana naisena" ja kun tuli tieto Martinin mahdollisesti pääsevän osittaiseen vapauteen, uhrien omaiset vastustivat tätä rajusti sillä heidän mielestään vaimo oli yhtä suuri syyllinen murhiin kuin silloinen aviomiehensäkin. Tämän kirjan mukaan näin ei kuitenkaan ollut.

Kirja on jokatapauksessa sydäntäraastava kertomus naisesta joka sairastaa läheisriippuvuutta - ensin eläessään kaksin äitinsä kanssa ja oireet vain pahenevat kun hän tapaa tulevan miehensä ja lastensa isän, jota kirjassa kutsutaan lyhyesti nimellä M. Kirjan päähenkilö Odette odottaa vankilassa päätöstä mahdollisesta siirrostaan nunnaluostariin ja käy läpi koko siihenastista elämäänsä, lapsuuttaan ja avioliittoaan. Hän tietää olevansa Belgian vihatuin nainen mutta ei voi ymmärtää kuinka omat lapsensa murhaavat äidit pääsevät niin paljon helpommalla kuin hän joka on kuitenkin pitänyt omista lapsistaan niin hyvää huolta. "Äitimurhaajat" nostetaan kirjassa toistuvasti esille.

Kirjan viimeisillä sivuilla Odetten ajatusmaailmasta paljastuu kuitenkin jotain joka on ristiriidassa tämän uhriroolin kanssa. Tämän voisi tulkita myös oireena Odetten mielen sairastumisesta joka sai alkunsa jo varhaislapsuudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tarina kerrotaan vain Odetten näkökulmasta ja uhritarinan rakentaminen voi olla täysin tietoista. Ja vielä pitää muistaa, että kyseessä on romaani ja erään kirjailijan kuvitelma todellisista tapahtumista. Näin ei-belgialaisena pystyn kuitenkin näkemään kirjan ansiot ja lukemaan sen lähestulkoon "vain" fiktiivisenä romaanina.

Kirja on käännetty ruotsin lisäksi myös ainakin englanniksi.

**
Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna
Kääntänyt ruotsin kielelle: Olov Hyllienmark
(De vrouw die de honden te eten gaf 2014)
Rámus Förlag 2015
Kirjastokappale



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…