Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna (2015)

Belgialaisen kirjailijan Kristien Hemmerechtsin "De vrouw die de honden eten gaf" (Nainen joka ruokki koirat) on ollut ilmestymismaassaan suuri puheenaihe. Romaanin päähenkilöt ovat tuttuja jokaiselle belgialaiselle. Ja pohjoisen asukkaallakin alkavat kellot soida kun lukee lyhyen kertauksen uutisesta joka sai koko Belgian shokkiin 20 vuotta sitten.

Marc Dutroux tuomittiin elinkautiseen kuuden tytön kidnappauksesta ja raiskauksesta sekä neljän tytön murhasta. Hänen ex-vaimonsa Michelle Martin tuomittiin 30 vuoden vankeuteen avunannosta ja annettuaan kahden tytöistä kuolla nälkään. Tästä juontuu myös kirjan nimi - aviomies ohjeisti vaimon antamaan koirille ja vangituille tytöille ruokaa sillä aikaa kun hän kärsi pienempää vankeustuomiota. Vaimo ruokki vain koirat.

Kristien Hemmerechts kirjoittaa tässä romaanissa tapahtumista vaimon näkökulmasta nähtynä. Kuinka paljon kirja perustuu faktoihin jää epäselväksi mutta olen melko varma, että näiden kahden ihmisen elämä on belgialaismediassa käännetty pienintä yksityiskohtaa myöten julki. Mutta näin ulkopuolisena voin vain arvailla. Tosin kirjan todenperäisyydellä ei liene suurta merkitystä. Kirjasta nimittäin syntyy teos joka voisi perustua mihin tahansa vastaavanlaiseen tragediaan. Tämä on kirja siitä mihin vakavasti läheisriippuvaisen elämä voi pahimmillaan johtaa.

Ymmärrän kyllä miksi kirja on kuumentanut belgialaisten tunteet. Kirjan päähenkilö kuvataan uhrina ja huomattavasti passiivisempana kuin mitä Belgiassa uskotaan Michelle Martinin olleen. Hänet tunnetaan "Belgian vihatuimpana naisena" ja kun tuli tieto Martinin mahdollisesti pääsevän osittaiseen vapauteen, uhrien omaiset vastustivat tätä rajusti sillä heidän mielestään vaimo oli yhtä suuri syyllinen murhiin kuin silloinen aviomiehensäkin. Tämän kirjan mukaan näin ei kuitenkaan ollut.

Kirja on jokatapauksessa sydäntäraastava kertomus naisesta joka sairastaa läheisriippuvuutta - ensin eläessään kaksin äitinsä kanssa ja oireet vain pahenevat kun hän tapaa tulevan miehensä ja lastensa isän, jota kirjassa kutsutaan lyhyesti nimellä M. Kirjan päähenkilö Odette odottaa vankilassa päätöstä mahdollisesta siirrostaan nunnaluostariin ja käy läpi koko siihenastista elämäänsä, lapsuuttaan ja avioliittoaan. Hän tietää olevansa Belgian vihatuin nainen mutta ei voi ymmärtää kuinka omat lapsensa murhaavat äidit pääsevät niin paljon helpommalla kuin hän joka on kuitenkin pitänyt omista lapsistaan niin hyvää huolta. "Äitimurhaajat" nostetaan kirjassa toistuvasti esille.

Kirjan viimeisillä sivuilla Odetten ajatusmaailmasta paljastuu kuitenkin jotain joka on ristiriidassa tämän uhriroolin kanssa. Tämän voisi tulkita myös oireena Odetten mielen sairastumisesta joka sai alkunsa jo varhaislapsuudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tarina kerrotaan vain Odetten näkökulmasta ja uhritarinan rakentaminen voi olla täysin tietoista. Ja vielä pitää muistaa, että kyseessä on romaani ja erään kirjailijan kuvitelma todellisista tapahtumista. Näin ei-belgialaisena pystyn kuitenkin näkemään kirjan ansiot ja lukemaan sen lähestulkoon "vain" fiktiivisenä romaanina.

Kirja on käännetty ruotsin lisäksi myös ainakin englanniksi.

**
Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna
Kääntänyt ruotsin kielelle: Olov Hyllienmark
(De vrouw die de honden te eten gaf 2014)
Rámus Förlag 2015
Kirjastosta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Lue lisää

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Lue lisää

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi. Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...