Siirry pääsisältöön

Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna (2015)


Belgialaisen kirjailijan Kristien Hemmerechtsin "De vrouw die de honden eten gaf" (Nainen joka ruokki koirat) on ollut ilmestymismaassaan suuri puheenaihe. Romaanin päähenkilöt ovat tuttuja jokaiselle belgialaiselle. Ja pohjoisen asukkaallakin alkavat kellot soida kun lukee lyhyen kertauksen uutisesta joka sai koko Belgian shokkiin 20 vuotta sitten.

Marc Dutroux tuomittiin elinkautiseen kuuden tytön kidnappauksesta ja raiskauksesta sekä neljän tytön murhasta. Hänen ex-vaimonsa Michelle Martin tuomittiin 30 vuoden vankeuteen avunannosta ja annettuaan kahden tytöistä kuolla nälkään. Tästä juontuu myös kirjan nimi - aviomies ohjeisti vaimon antamaan koirille ja vangituille tytöille ruokaa sillä aikaa kun hän kärsi pienempää vankeustuomiota. Vaimo ruokki vain koirat.

Kristien Hemmerechts kirjoittaa tässä romaanissa tapahtumista vaimon näkökulmasta nähtynä. Kuinka paljon kirja perustuu faktoihin jää epäselväksi mutta olen melko varma, että näiden kahden ihmisen elämä on belgialaismediassa käännetty pienintä yksityiskohtaa myöten julki. Mutta näin ulkopuolisena voin vain arvailla. Tosin kirjan todenperäisyydellä ei liene suurta merkitystä. Kirjasta nimittäin syntyy teos joka voisi perustua mihin tahansa vastaavanlaiseen tragediaan. Tämä on kirja siitä mihin vakavasti läheisriippuvaisen elämä voi pahimmillaan johtaa.

Ymmärrän kyllä miksi kirja on kuumentanut belgialaisten tunteet. Kirjan päähenkilö kuvataan uhrina ja huomattavasti passiivisempana kuin mitä Belgiassa uskotaan Michelle Martinin olleen. Hänet tunnetaan "Belgian vihatuimpana naisena" ja kun tuli tieto Martinin mahdollisesti pääsevän osittaiseen vapauteen, uhrien omaiset vastustivat tätä rajusti sillä heidän mielestään vaimo oli yhtä suuri syyllinen murhiin kuin silloinen aviomiehensäkin. Tämän kirjan mukaan näin ei kuitenkaan ollut.

Kirja on jokatapauksessa sydäntäraastava kertomus naisesta joka sairastaa läheisriippuvuutta - ensin eläessään kaksin äitinsä kanssa ja oireet vain pahenevat kun hän tapaa tulevan miehensä ja lastensa isän, jota kirjassa kutsutaan lyhyesti nimellä M. Kirjan päähenkilö Odette odottaa vankilassa päätöstä mahdollisesta siirrostaan nunnaluostariin ja käy läpi koko siihenastista elämäänsä, lapsuuttaan ja avioliittoaan. Hän tietää olevansa Belgian vihatuin nainen mutta ei voi ymmärtää kuinka omat lapsensa murhaavat äidit pääsevät niin paljon helpommalla kuin hän joka on kuitenkin pitänyt omista lapsistaan niin hyvää huolta. "Äitimurhaajat" nostetaan kirjassa toistuvasti esille.

Kirjan viimeisillä sivuilla Odetten ajatusmaailmasta paljastuu kuitenkin jotain joka on ristiriidassa tämän uhriroolin kanssa. Tämän voisi tulkita myös oireena Odetten mielen sairastumisesta joka sai alkunsa jo varhaislapsuudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tarina kerrotaan vain Odetten näkökulmasta ja uhritarinan rakentaminen voi olla täysin tietoista. Ja vielä pitää muistaa, että kyseessä on romaani ja erään kirjailijan kuvitelma todellisista tapahtumista. Näin ei-belgialaisena pystyn kuitenkin näkemään kirjan ansiot ja lukemaan sen lähestulkoon "vain" fiktiivisenä romaanina.

Kirja on käännetty ruotsin lisäksi myös ainakin englanniksi.

**
Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna
Kääntänyt ruotsin kielelle: Olov Hyllienmark
(De vrouw die de honden te eten gaf 2014)
Rámus Förlag 2015
Kirjastosta



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...