Siirry pääsisältöön

Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna (2015)


Belgialaisen kirjailijan Kristien Hemmerechtsin "De vrouw die de honden eten gaf" (Nainen joka ruokki koirat) on ollut ilmestymismaassaan suuri puheenaihe. Romaanin päähenkilöt ovat tuttuja jokaiselle belgialaiselle. Ja pohjoisen asukkaallakin alkavat kellot soida kun lukee lyhyen kertauksen uutisesta joka sai koko Belgian shokkiin 20 vuotta sitten.

Marc Dutroux tuomittiin elinkautiseen kuuden tytön kidnappauksesta ja raiskauksesta sekä neljän tytön murhasta. Hänen ex-vaimonsa Michelle Martin tuomittiin 30 vuoden vankeuteen avunannosta ja annettuaan kahden tytöistä kuolla nälkään. Tästä juontuu myös kirjan nimi - aviomies ohjeisti vaimon antamaan koirille ja vangituille tytöille ruokaa sillä aikaa kun hän kärsi pienempää vankeustuomiota. Vaimo ruokki vain koirat.

Kristien Hemmerechts kirjoittaa tässä romaanissa tapahtumista vaimon näkökulmasta nähtynä. Kuinka paljon kirja perustuu faktoihin jää epäselväksi mutta olen melko varma, että näiden kahden ihmisen elämä on belgialaismediassa käännetty pienintä yksityiskohtaa myöten julki. Mutta näin ulkopuolisena voin vain arvailla. Tosin kirjan todenperäisyydellä ei liene suurta merkitystä. Kirjasta nimittäin syntyy teos joka voisi perustua mihin tahansa vastaavanlaiseen tragediaan. Tämä on kirja siitä mihin vakavasti läheisriippuvaisen elämä voi pahimmillaan johtaa.

Ymmärrän kyllä miksi kirja on kuumentanut belgialaisten tunteet. Kirjan päähenkilö kuvataan uhrina ja huomattavasti passiivisempana kuin mitä Belgiassa uskotaan Michelle Martinin olleen. Hänet tunnetaan "Belgian vihatuimpana naisena" ja kun tuli tieto Martinin mahdollisesti pääsevän osittaiseen vapauteen, uhrien omaiset vastustivat tätä rajusti sillä heidän mielestään vaimo oli yhtä suuri syyllinen murhiin kuin silloinen aviomiehensäkin. Tämän kirjan mukaan näin ei kuitenkaan ollut.

Kirja on jokatapauksessa sydäntäraastava kertomus naisesta joka sairastaa läheisriippuvuutta - ensin eläessään kaksin äitinsä kanssa ja oireet vain pahenevat kun hän tapaa tulevan miehensä ja lastensa isän, jota kirjassa kutsutaan lyhyesti nimellä M. Kirjan päähenkilö Odette odottaa vankilassa päätöstä mahdollisesta siirrostaan nunnaluostariin ja käy läpi koko siihenastista elämäänsä, lapsuuttaan ja avioliittoaan. Hän tietää olevansa Belgian vihatuin nainen mutta ei voi ymmärtää kuinka omat lapsensa murhaavat äidit pääsevät niin paljon helpommalla kuin hän joka on kuitenkin pitänyt omista lapsistaan niin hyvää huolta. "Äitimurhaajat" nostetaan kirjassa toistuvasti esille.

Kirjan viimeisillä sivuilla Odetten ajatusmaailmasta paljastuu kuitenkin jotain joka on ristiriidassa tämän uhriroolin kanssa. Tämän voisi tulkita myös oireena Odetten mielen sairastumisesta joka sai alkunsa jo varhaislapsuudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tarina kerrotaan vain Odetten näkökulmasta ja uhritarinan rakentaminen voi olla täysin tietoista. Ja vielä pitää muistaa, että kyseessä on romaani ja erään kirjailijan kuvitelma todellisista tapahtumista. Näin ei-belgialaisena pystyn kuitenkin näkemään kirjan ansiot ja lukemaan sen lähestulkoon "vain" fiktiivisenä romaanina.

Kirja on käännetty ruotsin lisäksi myös ainakin englanniksi.

**
Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna
Kääntänyt ruotsin kielelle: Olov Hyllienmark
(De vrouw die de honden te eten gaf 2014)
Rámus Förlag 2015
Kirjastosta



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...