Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna (2015)

Belgialaisen kirjailijan Kristien Hemmerechtsin "De vrouw die de honden eten gaf" (Nainen joka ruokki koirat) on ollut ilmestymismaassaan suuri puheenaihe. Romaanin päähenkilöt ovat tuttuja jokaiselle belgialaiselle. Ja pohjoisen asukkaallakin alkavat kellot soida kun lukee lyhyen kertauksen uutisesta joka sai koko Belgian shokkiin 20 vuotta sitten.

Marc Dutroux tuomittiin elinkautiseen kuuden tytön kidnappauksesta ja raiskauksesta sekä neljän tytön murhasta. Hänen ex-vaimonsa Michelle Martin tuomittiin 30 vuoden vankeuteen avunannosta ja annettuaan kahden tytöistä kuolla nälkään. Tästä juontuu myös kirjan nimi - aviomies ohjeisti vaimon antamaan koirille ja vangituille tytöille ruokaa sillä aikaa kun hän kärsi pienempää vankeustuomiota. Vaimo ruokki vain koirat.

Kristien Hemmerechts kirjoittaa tässä romaanissa tapahtumista vaimon näkökulmasta nähtynä. Kuinka paljon kirja perustuu faktoihin jää epäselväksi mutta olen melko varma, että näiden kahden ihmisen elämä on belgialaismediassa käännetty pienintä yksityiskohtaa myöten julki. Mutta näin ulkopuolisena voin vain arvailla. Tosin kirjan todenperäisyydellä ei liene suurta merkitystä. Kirjasta nimittäin syntyy teos joka voisi perustua mihin tahansa vastaavanlaiseen tragediaan. Tämä on kirja siitä mihin vakavasti läheisriippuvaisen elämä voi pahimmillaan johtaa.

Ymmärrän kyllä miksi kirja on kuumentanut belgialaisten tunteet. Kirjan päähenkilö kuvataan uhrina ja huomattavasti passiivisempana kuin mitä Belgiassa uskotaan Michelle Martinin olleen. Hänet tunnetaan "Belgian vihatuimpana naisena" ja kun tuli tieto Martinin mahdollisesti pääsevän osittaiseen vapauteen, uhrien omaiset vastustivat tätä rajusti sillä heidän mielestään vaimo oli yhtä suuri syyllinen murhiin kuin silloinen aviomiehensäkin. Tämän kirjan mukaan näin ei kuitenkaan ollut.

Kirja on jokatapauksessa sydäntäraastava kertomus naisesta joka sairastaa läheisriippuvuutta - ensin eläessään kaksin äitinsä kanssa ja oireet vain pahenevat kun hän tapaa tulevan miehensä ja lastensa isän, jota kirjassa kutsutaan lyhyesti nimellä M. Kirjan päähenkilö Odette odottaa vankilassa päätöstä mahdollisesta siirrostaan nunnaluostariin ja käy läpi koko siihenastista elämäänsä, lapsuuttaan ja avioliittoaan. Hän tietää olevansa Belgian vihatuin nainen mutta ei voi ymmärtää kuinka omat lapsensa murhaavat äidit pääsevät niin paljon helpommalla kuin hän joka on kuitenkin pitänyt omista lapsistaan niin hyvää huolta. "Äitimurhaajat" nostetaan kirjassa toistuvasti esille.

Kirjan viimeisillä sivuilla Odetten ajatusmaailmasta paljastuu kuitenkin jotain joka on ristiriidassa tämän uhriroolin kanssa. Tämän voisi tulkita myös oireena Odetten mielen sairastumisesta joka sai alkunsa jo varhaislapsuudessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tarina kerrotaan vain Odetten näkökulmasta ja uhritarinan rakentaminen voi olla täysin tietoista. Ja vielä pitää muistaa, että kyseessä on romaani ja erään kirjailijan kuvitelma todellisista tapahtumista. Näin ei-belgialaisena pystyn kuitenkin näkemään kirjan ansiot ja lukemaan sen lähestulkoon "vain" fiktiivisenä romaanina.

Kirja on käännetty ruotsin lisäksi myös ainakin englanniksi.

**
Kristien Hemmerechts: Kvinnan som matade hundarna
Kääntänyt ruotsin kielelle: Olov Hyllienmark
(De vrouw die de honden te eten gaf 2014)
Rámus Förlag 2015
Kirjastosta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan. Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Lue lisää

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...