Siirry pääsisältöön

Naomi Klein: Kun ei ei riitä (2017)


Ei mitään kevyttä kesälukemista tämä Naomi Kleinin uusin mutta ehkä parempi lukea se näin alkukesän valoisina iltoina kuin esimerkiksi marraskuussa, jolloin kirjan synkkä aihe saattaisi tuntua vieläkin masentavammalta. Klein ei nimittäin hymistele vaan kertoo painokkaasti mitä mieltä on Trumpin hallinnosta ja sen vaikutuksesta maapallomme tulevaisuuteen. Menossa on sellaiset uusliberalistiset kekkerit, että hinta niistä maksetaan koko maapallon väestön kustannuksella. Mutta toivoa on, joskin aikaa vain vähän.

Nyt on yritettävä pitää kieli keskellä suuta, ettei tämä eksy liikaa politiikan puolelle. Soisin kuitenkin tämän kirjan jokaiselle luettavaksi ja vaikkapa eräällekin entiselle presidenttiehdokkaalle, joka tuntuu olevan kovasti Trumpin lumoissa.  Klein taustoittaa niin vakuuttavasti ja yleistajuisesti maailmantalouden kehityksen ja sen vaikutuksen Trumpin vallannousuun, että moni käänne Yhdysvaltain politiikassa saa loogisen selityksensä.  Kleinin versio on tietysti vain yksi puoli asiasta ja kieltämättä kovasti vasemmistolainen mutta kirjan lukeminen saattaa kuitenkin auttaa näkemään Trumpin toiminnan osana laajempaa ideologiaa eikä vain yksittäisenä "kohtalon oikkuna".

On myös hyvä jos Kleinin takavuosien menestyskirja 'No Logo' on jo luettuna, siihen kirjaan Klein viittaa itsekin moneen otteeseen. Trump perheineen on brändi-ideologian ruumiillistuma ja presidenttiys onkin mitä parhainta tavaramerkin markkinointia. Ei siis ihme, että Mrs Trump haastaessaan brittilehti Daily Mailin oikeuteen loukkaavista kirjoituksista vetosi juuri tavaramerkkiinsä kohdistuneeseen vahinkoon ja siitä seuranneisiin tuleviin ansiomenetyksiin. Trumpin maailmassa First Lady -tittelillä tahkotaan ennen kaikkea rahaa.

Kleinin tyyli on poleeminen ja osin vähän turhan melodramaattinenkin. Mutta kirjan aihe ei salli mitään puolivillaisuuksia, uusliberalistinen juna etenee sellaista vauhtia että jäljellä on pian vain savuavat rauniot. On siis kiire pysäyttää se. Tosin jos itseni tavoin odottaa jotain konkreettisempia ohjeita niin joutunee pettymään. Ainoa keino kampittaa miljardööripoliitikkojen eteneminen on kansalaisaktivismi. Mutta jos on tällainen kokopäivätöissä käyvä perheenäiti niin missä vaiheessa ennättäisin barrikaadeille?

Yksittäisenä kansalaisena en voi muuta kuin vain olla valveutunut ja yrittää kampittaa omissa sosiaalisissa piireissäni pyöriviä harhaluuloja. Lisäksi Klein (ehkä hiukan coelhomaisen naivisti)  kehottaa nitistämään pienimmätkin "trumpimaiset" piirteet itsessämme - ne, jotka saavat meidät näkemään itsemme enemmän tuotemerkkinä kuin kanssaihmisenä tai jotka saavat meidät solvaamaan muita jotka sattuvat olemaan eri mieltä kanssamme.

Den goda nyheten är att när vi avtrumpifierar oss - kanske genom att lova att ägna fler timmar i veckan åt ansikte-mot-ansikte-relationer eller ge upp en del av vårt eget för projektets större goda, eller inse att så mycket i livet inte kan köpas och säljas - kan vi faktiskt bli lyckligare. Och det kommer att hjälpa oss i en kamp som inte har någon mållinje i sikte och faktiskt kommer att kräva ett livstidsengagemang.

Trumpin edustama ideologia ei tietystikään rajoitu vain Yhdysvaltoihin. Jos Suomen nykyinen hallitus esimerkiksi vähättelee akateemista tutkimusta niin se on täysin samassa linjassa Trumpin ja kumppaneiden kanssa. Klein selittää tieteen muuttumisen taistelukentäksi sillä, että tiede on kerta toisensa jälkeen pystynyt osoittamaan kuinka uusliberalistinen tapa hoitaa asioita johtaa vääjäämättä katastrofiin ja lajimme tuhoon. Ei siis ihme, että poliitikoille tutkijatkin ovat sitten vain niitä "kaiken maailman dosentteja".

Kleinin kirja on terapiakirja meille maapallon tulevaisuudesta huolestuneille. En ihan päässyt selvyyteen siitä onko meillä oikeasti mahdollisuuksia muuttaa suuntaa mutta Klein yrittää kuitenkin valaa uskoa. Oman mielenrauhani säilyttämisen vuoksi päätän uskoa Naomi Kleinia.

**
Naomi Klein: No is not enough
Kun ei ei riitä. Vastaisku sokkipolitiikalle (Into Kustannus 2018)
Nej är inte nog
Käännös ruotsiksi: Joachim Retzlaff
Ordfront 2017

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...