Siirry pääsisältöön

Naomi Klein: Kun ei ei riitä (2017)


Ei mitään kevyttä kesälukemista tämä Naomi Kleinin uusin mutta ehkä parempi lukea se näin alkukesän valoisina iltoina kuin esimerkiksi marraskuussa, jolloin kirjan synkkä aihe saattaisi tuntua vieläkin masentavammalta. Klein ei nimittäin hymistele vaan kertoo painokkaasti mitä mieltä on Trumpin hallinnosta ja sen vaikutuksesta maapallomme tulevaisuuteen. Menossa on sellaiset uusliberalistiset kekkerit, että hinta niistä maksetaan koko maapallon väestön kustannuksella. Mutta toivoa on, joskin aikaa vain vähän.

Nyt on yritettävä pitää kieli keskellä suuta, ettei tämä eksy liikaa politiikan puolelle. Soisin kuitenkin tämän kirjan jokaiselle luettavaksi ja vaikkapa eräällekin entiselle presidenttiehdokkaalle, joka tuntuu olevan kovasti Trumpin lumoissa.  Klein taustoittaa niin vakuuttavasti ja yleistajuisesti maailmantalouden kehityksen ja sen vaikutuksen Trumpin vallannousuun, että moni käänne Yhdysvaltain politiikassa saa loogisen selityksensä.  Kleinin versio on tietysti vain yksi puoli asiasta ja kieltämättä kovasti vasemmistolainen mutta kirjan lukeminen saattaa kuitenkin auttaa näkemään Trumpin toiminnan osana laajempaa ideologiaa eikä vain yksittäisenä "kohtalon oikkuna".

On myös hyvä jos Kleinin takavuosien menestyskirja 'No Logo' on jo luettuna, siihen kirjaan Klein viittaa itsekin moneen otteeseen. Trump perheineen on brändi-ideologian ruumiillistuma ja presidenttiys onkin mitä parhainta tavaramerkin markkinointia. Ei siis ihme, että Mrs Trump haastaessaan brittilehti Daily Mailin oikeuteen loukkaavista kirjoituksista vetosi juuri tavaramerkkiinsä kohdistuneeseen vahinkoon ja siitä seuranneisiin tuleviin ansiomenetyksiin. Trumpin maailmassa First Lady -tittelillä tahkotaan ennen kaikkea rahaa.

Kleinin tyyli on poleeminen ja osin vähän turhan melodramaattinenkin. Mutta kirjan aihe ei salli mitään puolivillaisuuksia, uusliberalistinen juna etenee sellaista vauhtia että jäljellä on pian vain savuavat rauniot. On siis kiire pysäyttää se. Tosin jos itseni tavoin odottaa jotain konkreettisempia ohjeita niin joutunee pettymään. Ainoa keino kampittaa miljardööripoliitikkojen eteneminen on kansalaisaktivismi. Mutta jos on tällainen kokopäivätöissä käyvä perheenäiti niin missä vaiheessa ennättäisin barrikaadeille?

Yksittäisenä kansalaisena en voi muuta kuin vain olla valveutunut ja yrittää kampittaa omissa sosiaalisissa piireissäni pyöriviä harhaluuloja. Lisäksi Klein (ehkä hiukan coelhomaisen naivisti)  kehottaa nitistämään pienimmätkin "trumpimaiset" piirteet itsessämme - ne, jotka saavat meidät näkemään itsemme enemmän tuotemerkkinä kuin kanssaihmisenä tai jotka saavat meidät solvaamaan muita jotka sattuvat olemaan eri mieltä kanssamme.

Den goda nyheten är att när vi avtrumpifierar oss - kanske genom att lova att ägna fler timmar i veckan åt ansikte-mot-ansikte-relationer eller ge upp en del av vårt eget för projektets större goda, eller inse att så mycket i livet inte kan köpas och säljas - kan vi faktiskt bli lyckligare. Och det kommer att hjälpa oss i en kamp som inte har någon mållinje i sikte och faktiskt kommer att kräva ett livstidsengagemang.

Trumpin edustama ideologia ei tietystikään rajoitu vain Yhdysvaltoihin. Jos Suomen nykyinen hallitus esimerkiksi vähättelee akateemista tutkimusta niin se on täysin samassa linjassa Trumpin ja kumppaneiden kanssa. Klein selittää tieteen muuttumisen taistelukentäksi sillä, että tiede on kerta toisensa jälkeen pystynyt osoittamaan kuinka uusliberalistinen tapa hoitaa asioita johtaa vääjäämättä katastrofiin ja lajimme tuhoon. Ei siis ihme, että poliitikoille tutkijatkin ovat sitten vain niitä "kaiken maailman dosentteja".

Kleinin kirja on terapiakirja meille maapallon tulevaisuudesta huolestuneille. En ihan päässyt selvyyteen siitä onko meillä oikeasti mahdollisuuksia muuttaa suuntaa mutta Klein yrittää kuitenkin valaa uskoa. Oman mielenrauhani säilyttämisen vuoksi päätän uskoa Naomi Kleinia.

**
Naomi Klein: No is not enough
Kun ei ei riitä. Vastaisku sokkipolitiikalle (Into Kustannus 2018)
Nej är inte nog
Käännös ruotsiksi: Joachim Retzlaff
Ordfront 2017

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…