Siirry pääsisältöön

Naomi Klein: Kun ei ei riitä (2017)


Ei mitään kevyttä kesälukemista tämä Naomi Kleinin uusin mutta ehkä parempi lukea se näin alkukesän valoisina iltoina kuin esimerkiksi marraskuussa, jolloin kirjan synkkä aihe saattaisi tuntua vieläkin masentavammalta. Klein ei nimittäin hymistele vaan kertoo painokkaasti mitä mieltä on Trumpin hallinnosta ja sen vaikutuksesta maapallomme tulevaisuuteen. Menossa on sellaiset uusliberalistiset kekkerit, että hinta niistä maksetaan koko maapallon väestön kustannuksella. Mutta toivoa on, joskin aikaa vain vähän.

Nyt on yritettävä pitää kieli keskellä suuta, ettei tämä eksy liikaa politiikan puolelle. Soisin kuitenkin tämän kirjan jokaiselle luettavaksi ja vaikkapa eräällekin entiselle presidenttiehdokkaalle, joka tuntuu olevan kovasti Trumpin lumoissa.  Klein taustoittaa niin vakuuttavasti ja yleistajuisesti maailmantalouden kehityksen ja sen vaikutuksen Trumpin vallannousuun, että moni käänne Yhdysvaltain politiikassa saa loogisen selityksensä.  Kleinin versio on tietysti vain yksi puoli asiasta ja kieltämättä kovasti vasemmistolainen mutta kirjan lukeminen saattaa kuitenkin auttaa näkemään Trumpin toiminnan osana laajempaa ideologiaa eikä vain yksittäisenä "kohtalon oikkuna".

On myös hyvä jos Kleinin takavuosien menestyskirja 'No Logo' on jo luettuna, siihen kirjaan Klein viittaa itsekin moneen otteeseen. Trump perheineen on brändi-ideologian ruumiillistuma ja presidenttiys onkin mitä parhainta tavaramerkin markkinointia. Ei siis ihme, että Mrs Trump haastaessaan brittilehti Daily Mailin oikeuteen loukkaavista kirjoituksista vetosi juuri tavaramerkkiinsä kohdistuneeseen vahinkoon ja siitä seuranneisiin tuleviin ansiomenetyksiin. Trumpin maailmassa First Lady -tittelillä tahkotaan ennen kaikkea rahaa.

Kleinin tyyli on poleeminen ja osin vähän turhan melodramaattinenkin. Mutta kirjan aihe ei salli mitään puolivillaisuuksia, uusliberalistinen juna etenee sellaista vauhtia että jäljellä on pian vain savuavat rauniot. On siis kiire pysäyttää se. Tosin jos itseni tavoin odottaa jotain konkreettisempia ohjeita niin joutunee pettymään. Ainoa keino kampittaa miljardööripoliitikkojen eteneminen on kansalaisaktivismi. Mutta jos on tällainen kokopäivätöissä käyvä perheenäiti niin missä vaiheessa ennättäisin barrikaadeille?

Yksittäisenä kansalaisena en voi muuta kuin vain olla valveutunut ja yrittää kampittaa omissa sosiaalisissa piireissäni pyöriviä harhaluuloja. Lisäksi Klein (ehkä hiukan coelhomaisen naivisti)  kehottaa nitistämään pienimmätkin "trumpimaiset" piirteet itsessämme - ne, jotka saavat meidät näkemään itsemme enemmän tuotemerkkinä kuin kanssaihmisenä tai jotka saavat meidät solvaamaan muita jotka sattuvat olemaan eri mieltä kanssamme.

Den goda nyheten är att när vi avtrumpifierar oss - kanske genom att lova att ägna fler timmar i veckan åt ansikte-mot-ansikte-relationer eller ge upp en del av vårt eget för projektets större goda, eller inse att så mycket i livet inte kan köpas och säljas - kan vi faktiskt bli lyckligare. Och det kommer att hjälpa oss i en kamp som inte har någon mållinje i sikte och faktiskt kommer att kräva ett livstidsengagemang.

Trumpin edustama ideologia ei tietystikään rajoitu vain Yhdysvaltoihin. Jos Suomen nykyinen hallitus esimerkiksi vähättelee akateemista tutkimusta niin se on täysin samassa linjassa Trumpin ja kumppaneiden kanssa. Klein selittää tieteen muuttumisen taistelukentäksi sillä, että tiede on kerta toisensa jälkeen pystynyt osoittamaan kuinka uusliberalistinen tapa hoitaa asioita johtaa vääjäämättä katastrofiin ja lajimme tuhoon. Ei siis ihme, että poliitikoille tutkijatkin ovat sitten vain niitä "kaiken maailman dosentteja".

Kleinin kirja on terapiakirja meille maapallon tulevaisuudesta huolestuneille. En ihan päässyt selvyyteen siitä onko meillä oikeasti mahdollisuuksia muuttaa suuntaa mutta Klein yrittää kuitenkin valaa uskoa. Oman mielenrauhani säilyttämisen vuoksi päätän uskoa Naomi Kleinia.

**
Naomi Klein: No is not enough
Kun ei ei riitä. Vastaisku sokkipolitiikalle (Into Kustannus 2018)
Nej är inte nog
Käännös ruotsiksi: Joachim Retzlaff
Ordfront 2017

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...