Siirry pääsisältöön

Naomi Klein: Kun ei ei riitä (2017)


Ei mitään kevyttä kesälukemista tämä Naomi Kleinin uusin mutta ehkä parempi lukea se näin alkukesän valoisina iltoina kuin esimerkiksi marraskuussa, jolloin kirjan synkkä aihe saattaisi tuntua vieläkin masentavammalta. Klein ei nimittäin hymistele vaan kertoo painokkaasti mitä mieltä on Trumpin hallinnosta ja sen vaikutuksesta maapallomme tulevaisuuteen. Menossa on sellaiset uusliberalistiset kekkerit, että hinta niistä maksetaan koko maapallon väestön kustannuksella. Mutta toivoa on, joskin aikaa vain vähän.

Nyt on yritettävä pitää kieli keskellä suuta, ettei tämä eksy liikaa politiikan puolelle. Soisin kuitenkin tämän kirjan jokaiselle luettavaksi ja vaikkapa eräällekin entiselle presidenttiehdokkaalle, joka tuntuu olevan kovasti Trumpin lumoissa.  Klein taustoittaa niin vakuuttavasti ja yleistajuisesti maailmantalouden kehityksen ja sen vaikutuksen Trumpin vallannousuun, että moni käänne Yhdysvaltain politiikassa saa loogisen selityksensä.  Kleinin versio on tietysti vain yksi puoli asiasta ja kieltämättä kovasti vasemmistolainen mutta kirjan lukeminen saattaa kuitenkin auttaa näkemään Trumpin toiminnan osana laajempaa ideologiaa eikä vain yksittäisenä "kohtalon oikkuna".

On myös hyvä jos Kleinin takavuosien menestyskirja 'No Logo' on jo luettuna, siihen kirjaan Klein viittaa itsekin moneen otteeseen. Trump perheineen on brändi-ideologian ruumiillistuma ja presidenttiys onkin mitä parhainta tavaramerkin markkinointia. Ei siis ihme, että Mrs Trump haastaessaan brittilehti Daily Mailin oikeuteen loukkaavista kirjoituksista vetosi juuri tavaramerkkiinsä kohdistuneeseen vahinkoon ja siitä seuranneisiin tuleviin ansiomenetyksiin. Trumpin maailmassa First Lady -tittelillä tahkotaan ennen kaikkea rahaa.

Kleinin tyyli on poleeminen ja osin vähän turhan melodramaattinenkin. Mutta kirjan aihe ei salli mitään puolivillaisuuksia, uusliberalistinen juna etenee sellaista vauhtia että jäljellä on pian vain savuavat rauniot. On siis kiire pysäyttää se. Tosin jos itseni tavoin odottaa jotain konkreettisempia ohjeita niin joutunee pettymään. Ainoa keino kampittaa miljardööripoliitikkojen eteneminen on kansalaisaktivismi. Mutta jos on tällainen kokopäivätöissä käyvä perheenäiti niin missä vaiheessa ennättäisin barrikaadeille?

Yksittäisenä kansalaisena en voi muuta kuin vain olla valveutunut ja yrittää kampittaa omissa sosiaalisissa piireissäni pyöriviä harhaluuloja. Lisäksi Klein (ehkä hiukan coelhomaisen naivisti)  kehottaa nitistämään pienimmätkin "trumpimaiset" piirteet itsessämme - ne, jotka saavat meidät näkemään itsemme enemmän tuotemerkkinä kuin kanssaihmisenä tai jotka saavat meidät solvaamaan muita jotka sattuvat olemaan eri mieltä kanssamme.

Den goda nyheten är att när vi avtrumpifierar oss - kanske genom att lova att ägna fler timmar i veckan åt ansikte-mot-ansikte-relationer eller ge upp en del av vårt eget för projektets större goda, eller inse att så mycket i livet inte kan köpas och säljas - kan vi faktiskt bli lyckligare. Och det kommer att hjälpa oss i en kamp som inte har någon mållinje i sikte och faktiskt kommer att kräva ett livstidsengagemang.

Trumpin edustama ideologia ei tietystikään rajoitu vain Yhdysvaltoihin. Jos Suomen nykyinen hallitus esimerkiksi vähättelee akateemista tutkimusta niin se on täysin samassa linjassa Trumpin ja kumppaneiden kanssa. Klein selittää tieteen muuttumisen taistelukentäksi sillä, että tiede on kerta toisensa jälkeen pystynyt osoittamaan kuinka uusliberalistinen tapa hoitaa asioita johtaa vääjäämättä katastrofiin ja lajimme tuhoon. Ei siis ihme, että poliitikoille tutkijatkin ovat sitten vain niitä "kaiken maailman dosentteja".

Kleinin kirja on terapiakirja meille maapallon tulevaisuudesta huolestuneille. En ihan päässyt selvyyteen siitä onko meillä oikeasti mahdollisuuksia muuttaa suuntaa mutta Klein yrittää kuitenkin valaa uskoa. Oman mielenrauhani säilyttämisen vuoksi päätän uskoa Naomi Kleinia.

**
Naomi Klein: No is not enough
Kun ei ei riitä. Vastaisku sokkipolitiikalle (Into Kustannus 2018)
Nej är inte nog
Käännös ruotsiksi: Joachim Retzlaff
Ordfront 2017

Helmet-lukuhaaste: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...